Venäjän viranomaisten väärinkäytöksiä paljastavan suositun Gulagu.net-sivuston perustaja ja toisinajattelija Vladimir Osetshkin väittää itsenäisen venäläismedia Mozhem Objasnitin mukaan, että Wagner-palkkasoturiryhmää johtava Jevgeni Prigozhin, Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov ja vuoden alussa hyökkäyssodan johdosta syrjäytetty Sergei Surovikin muodostivat viime syksynä liittouman, jonka tarkoituksena oli ottaa Venäjän puolustusministeriö haltuunsa.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun aseman horjumisesta huhuttiin jo kesällä. Tuolloin uutisoitiin heikon sotamenestyksen heijastuneen puolustusministerin asemaan. Britannian puolustusministeriö puolestaan arvioi Shoigun joutuneen naurunalaiseksi venäläisupseerien ja -sotilaiden keskuudessa.
Osetshkinin mukaan Prigožin tähtäsi juonessa puolustusministeriön varajohtajan tai puolustusministerin virkaan ja Kadyrov suunnitteli kansalliskaartin johtamista. Surovikin puolestaan saavutti tavoitteensa kun hänet nimitettiin lokakuun kahdeksantena päivänä Venäjän Ukrainan-joukkojen johtoon.
Kadyrov ja Prigozhin nostivat profiiliaan arvostelemalla kovasanaisesti puolustusministeriötä ja sotajohtoa, kuten asevoimien yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimovia. He myös tekivät kaikkensa näyttääkseen kuuluvansa Vladimir Putinin lähipiiriin.
– Prigozhin ja Kadyrov pyrkivät kaikin keinoin osoittamaan läheisyyttään Putiniin, mutta satunnaisia Putinin ja Kadyrovin tapaamisia lukuunottamatta mitään ei tapahtunut. Kuten näemme, yhtään suotuisaa henkilönimitystä ei tehty, Osetshkin kuvaa.
Osetshin kertoo Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n päässeen lopulta jyvälle juonesta. Yksikään kolmikosta ei ollut hänen mukaansa valmis riskeeraamaan omaa turvallisuuttaan yhteisen juonen hyväksi.
Surovikin korvattiin Gerasimovilla Venäjän Ukrainan-sotajoukkojen komentajana 11. tammikuuta. Asiantuntijat kuvasivat välittömästi Gerasimovin nimitystä poliittiseksi. Esimerkiksi Australian asevoimien kenraalimajuri (evp.) Mick Ryan totesi, että nimitys voisi olla esimerkki ”palatsipolitiikasta” ja reaktio Surovikinin vallan liialliseen kasvuun.
R-politik-sivuston ja -analyysipalvelun pyörittäjä Tatjana Stanovaja puolestaan raportoi päätöksen tulleen yllätyksenä lähes kaikille.
– Tällä hetkellä mielenkiintoista on se, että kaikki näyttäisivät olevan shokissa: Prigozhinin väki, sotakirjeenvaihtajat ja armeija. Todella monet asioista perillä olevat ihmiset eivät näytä tajuavan, mistä tässä päätöksessä on kyse, mikä taas viittaa siihen, että kyse on äkillisestä liikkeestä, Stanovaja twiittasi tuoreeltaan nimityksen jälkeen.
Kadyrovin kannattajat eivät Osetshkinin mukaan välittäisi sivuun siirtämisestä, mutta Prigozhinin tulevaisuutta hän ei kuvaa valoisana. Yhdysvaltain päätös julistaa Wagner terroristijärjestöksi voi antaa Kremlille syyn pestä kätensä ryhmästä ja hankkiutua eroon Prigozhinista.
– Asiat ovat muuttuneet dramaattisesti Prigozhinin suhteen ja hän tarvitsee kipeästi vahvaa tukea, Osetshkin kirjoittaa.
– Olisi suuri siunaus, jos hän eläisi oikeudenkäyntiinsä saakka. Putinin keinoista voi päätellä, että hänet todennäköisesti ”puhdistetaan pois”.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo selittääkin monta asiaa jota olen ihmetellyt tosin epäilin jotain tällaista
Mihin Kadyrov on kadonnut oli syksyyn asti joka päivä julkisuudessa typerine kommentteineen arvostelu myös kärkkäästi venäjän sodanjohtoa ei ole kaveria enään näkynyt aikoihin täydellisesti hävinnyt ...onko henki vielä tallella.
Perinteisesti Venäjällä henkilö voi yksinkertaisesti kadota ...
Kiinassa oli villiintyi, mutta Pohjois-Korean työleiri toi järjen päähän takaisin, jo maistuu taas CCCP
Tulihan tuo Kadyrov taas esiin kommentteineen että hyökätään Puolaan sitten Ukrainan jälkeen.
Onkin ollut nämä kommentit poissa pitkän aikaa mutta nyt takaisin.
suomessa onnistuttiin SDP USA NATO
Höpö höpö. Mikäli FSB olisi saanut jotain tällaista selville, niin Putinin kokki olisi jo telkien takana tai murhattu.
"Surovikin korvattiin Gerasimovilla Venäjän Ukrainan-sotajoukkojen komentajana 11. tammikuuta."
Mutta syy oli se, ettei Surovikin täyttänyt hänelle asetettuja odotuksia. Surovikin jatkoi kuitenkin Ukrainassa Gerasimovin varamiehenä. Gerasimov sai tehtäväksi Donbasin ja Luhanskin valtaamisen maaliskuun loppuun mennessä. Ei hyvältä näytä sekään.
"Mikäli FSB olisi saanut jotain tällaista selville, niin Putinin kokki olisi jo telkien takana tai murhattu."
Sen sijaan on mahdollista, että silovikit levittävät nyt tarkoituksella tällaista huhua, koska Prigosta tuli "liian iso pöksyihinsä". Hän on kritisoinut avoimesti armeijan sodanjohtoa ja antanut liian rehellisiä lausuntoja sodasta. Prigon viimeisimpien lausuntojen mukaan menisi ainakin kolme vuotta, ennen kuin venäläiset joukot pääsisivät Dneprille saakka. Prigon on paras pitää kalsareistaan hyvää huolta.
"Höpö höpö. Mikäli FSB olisi saanut jotain tällaista selville, niin Putinin kokki olisi jo telkien takana tai murhattu."
Ei asiat ole noin yksinkertaisia jos kaverilla on 50 000 palkkasotilasta joiden pyssyn piiput kääntyilee Wagnerin määräyksellä.
"Surovikin korvattiin Gerasimovilla Venäjän Ukrainan-sotajoukkojen komentajana 11. tammikuuta."
Tätä ihmeteltiinkin eikä kukaan oikein osannut antaa asiaan vastausta varsinkin kun gerasimov oli jo täydellisen kevään katastrofin jälkeen siirretty sivuun täysin ammattitaidottomana sodanjohtajana.
Avauksessa tämäkin asia saa hyvän selityksen
Suunnitteli että vetää itseltään ranteet auki. Mutta Putin lupasi ottaa suihin, niin lykkäsi ajatusta.