Venäjä on jo hävinnyt energiasodan!

VAIKKA talvea on vielä jäljellä, sen uskaltaa jo todeta: Eurooppa on selvinnyt odotettua paremmin ilman venäläistä energiaa.

Useita vuosikymmeniä energiamarkkinoita seurannut ranskalainen Pierre Andurand arvioi talouslehti Financial Timesin (FT) haastattelussa, että energiakriisin pahin vaihe on ohi. Hän johtaa perustamaansa energiamarkkinoihin erikoistunutta hedge-rahastoa.

”Uskon, että [presidentti Vladimir] Putin hävisi energiasodan”, Andrurand sanoo FT:lle.

Hänen näkemystään tukee energiamarkkinoiden hintakehitys. Myös sähkön hintaa Euroopassa heilutelleen maakaasun hinta on nyt samalla tasolla kuin elokuussa 2021, noin 53 eurossa megawattitunnilta.

Kaasun hinta lähti nousuun jo vuoden 2021 puolella, kun Venäjä alkoi kiristää toimitustahtiaan. Lopulta Venäjä aloitti helmikuussa 2022 suurhyökkäyksensä Ukrainassa ja kaasukriisi kärjistyi.

Kaasun hinta onkin edelleen huomattavasti aiempien vuosien hintatasoa korkeammalla, mutta kaukana viime vuoden kovimmista luvuista.
5188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

KORKEIMMILLAAN maakaasun hinta oli yli 300 euroa megawattitunnilta viime vuoden elokuussa, juuri ennen kuin Venäjä lopetti kaasutoimitukset Saksaan.

Venäjä oli ilmoittanut ennakkoon tekevänsä kaasuputkissa huoltotoimia, mutta toimitukset eivät koskaan jatkuneet. Syyskuun lopulla Nord Stream -kaasuputkien tarina päättyi räjähdyksiin.

Venäjän johtaja Putin teki Andurandin mielestä virhearvion katkaistessaan kaasutoimitukset. Vaikka hinnat viime vuonna nousivatkin, kaasuasiakkaat Euroopassa ovat sopeutuneet kaasukiristykseen odotettua paremmin.

”Venäjä on menettänyt isoimman asiakkaansa ikiajoiksi, ja menee ainakin vuosikymmen rakentaa tarpeeksi putkia Aasiaan”, Andurand sanoo.

Hintojen laskun taustalla ovat maakaasun tarvetta vähentänyt lauha sää viime viikkoina ja nopea nesteytetyn maakaasun eli lng:n tuonnin kasvu.

KOVAT tuotot energiamarkkinan heilunnasta kerryttänyt Andurand katsoo, ettei näköpiirissä enää ole viime vuoden kaltaisia hintojen rajuja nousuja. FT:n mukaan eräs Andurandin rahastoista tuotti 650 prosenttia vuoden 2020 alusta viime vuoden loppuun.

”Euroopan korkeat kaasun ja energian hinnat tekivät pahaa koko maailman taloudelle, mutta nyt hinnat ovat palanneet takaisin järkevämmälle tasolle. Jos kaasu pysyy tässä, ei inflaatiosta ja koroista tarvitse kantaa niin paljon huolta. Enää ei ole pelkoa energiakriisistä”, Andurand sanoo FT:lle.

Kaasun sijaan Andurand arvioi, että liikettä ylöspäin voi tapahtua öljyn maailman­markkina­hinnoissa Kiinan talouden toipuessa koronarajoituksista.

Äänestä
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    💋 ­­N­­y­m­­f­o­m­­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#177420413

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

EU-vihaajat ovat tässäkin asiassa ennusteissaan metsässä.

Tietenkin putleristien on pidettävä Putleristanin puolta,
Kuinkas muuten?

Äänestä

Kyllä Eu on häviäjä ja raskaasti!

Äänestä
  • EU-vihaaja/putleristi elää haaveissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

VAIKKA talvea on vielä jäljellä, sen uskaltaa jo todeta: Eurooppa on selvinnyt odotettua paremmin ilman venäläistä energiaa.

Useita vuosikymmeniä energiamarkkinoita seurannut ranskalainen Pierre Andurand arvioi talouslehti Financial Timesin (FT) haastattelussa, että energiakriisin pahin vaihe on ohi. Hän johtaa perustamaansa energiamarkkinoihin erikoistunutta hedge-rahastoa.

”Uskon, että [presidentti Vladimir] Putin hävisi energiasodan”, Andrurand sanoo FT:lle.

Hänen näkemystään tukee energiamarkkinoiden hintakehitys. Myös sähkön hintaa Euroopassa heilutelleen maakaasun hinta on nyt samalla tasolla kuin elokuussa 2021, noin 53 eurossa megawattitunnilta.

Kaasun hinta lähti nousuun jo vuoden 2021 puolella, kun Venäjä alkoi kiristää toimitustahtiaan. Lopulta Venäjä aloitti helmikuussa 2022 suurhyökkäyksensä Ukrainassa ja kaasukriisi kärjistyi.

Kaasun hinta onkin edelleen huomattavasti aiempien vuosien hintatasoa korkeammalla, mutta kaukana viime vuoden kovimmista luvuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu