Minua huolettaa ikuisesti laitokseen tuomitut

Lähtisikö kukaan kanssani perustamaan kansanliikettä jotta saadaan Niuvanniemestä ihmiset kotiutettua takaisin yhteiskuntaan?
Erityisesti laitan toivoni valon ja rakkauden löytäneisiin
73467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Vanhan Waasan Sairaala on myös paikka jossa ihmisiä säilytetään vuosikymmeniä

Ihmisten saaminen ulos noista laitoksista on vaikeaa, koska he ovat "lääkärin" tutkimuksen perusteella todettu "sairaiksi" ja "hoitoa" tarvitseviksi!

Kaikki tietävät, että nuo Valtion Mielisairaalat ovat vain säilytyspaikkoja.

Presidentti on Niuvanniemestä armahtanut potilaan ja tämän seurauksena lääkäri on tehnyt uuden päätöksen pakkohoidosta ja sen vuoksi uhri on edelleen sairaalassa!

Äänestä
  • Kaikenmaailman hullut tänne kirjoitteleekin, tuskinpa on presidentti "armahtanut" mielisairaalapotilaita milloinkaan. Kaikkea ne hullujen harhat pistävätkin kirjoittamaan.
    Presidentti on armahtanut joitain vankeja, mutta mielisairaat eivät ole ainakaan välttämättä rikoksesta tuomittuja vankeja, vaan mielen sairautensa vuoksi niin vaarallisia muille ihmisille, että heidät on pidettävä laitoshoidossa.
    Laitoshoidon ulkopuolella ei pystytä valvomaan sitä lääkkeiden ottoa, jolloin heistä tulee arvaamattomia ja vaarallisia, jos lääkkeitä ei ole otettukaan.
    Turhahan tätä on kyllä selittää, tervepäiset tietää tämän muutenkin ja hullut ei ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikenmaailman hullut tänne kirjoitteleekin, tuskinpa on presidentti "armahtanut" mielisairaalapotilaita milloinkaan. Kaikkea ne hullujen harhat pistävätkin kirjoittamaan.

    Minkähän takia ihmisiä joilla on sairaus aivoissa, heitä alennetaan ihmisarvossa noin? Aivot ovat elin, ja nekin voivat sairastua. Sitten tällainen ihminen alennetaan maanrakoon, häneltä viedään ihmisarvo. Mistä moinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä että on äärimmäisen vaikeita tapauksia näissä ihmisissä, mutta sama ihmisarvo heillä on terveiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miekkariin 25.2. niuvannimen portille?
    Vaadimme vapautta kaikille. Olkaamme vapaita, päättäkäämme itse kehostamme ja sen sijainnista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miekkariin 25.2. niuvannimen portille?
    Vaadimme vapautta kaikille. Olkaamme vapaita, päättäkäämme itse kehostamme ja sen sijainnista.

    Menehän miekkariin. Voi olla että löydät itsesi ennen pitkää sen portin väärältä puolelta.

    Äänestä

  • Olen " vähän " eri mieltä tuosta Vanhasta Vaasasta.
    Olin siellä aikoinaan " säilössä " vain nelisen vuotta, eikä se ollut todellakaan pelkkää säilömistä.
    Siellä saadaan ihminen kuntoon, jos siihen on edellytyksiä.
    Ei mikään laitos, tai kukaan lääkäri saa ketään kuntoon, jos ihmisellä ei itsellään ole edes yritystä ja tahtoa tulla parempaan kuntoon.

    Vaasassa käytettiin pienintä määrää lääkkeitä, kun vertaan kunnallisiin psykiatrisiin laitoksiin, tai jopa avohoitoon.
    Vaasassa hoidettiin ihmistä, ei sairasta ihmistä.
    Siellä oli tarkoitus auttaa potilaita tulemaan kuntoon, että he pärjäävät tulevassa elämässään kenties paremmin kuin ennen joutumistaan sairaalaan.
    Valton sairaalassa ei säilötä, vaan siellä yritetään tehdä potilaista itse pärjääviä, osallistuvia, omillaan onnistuvia, mahdollisimman tavallisia kansalaisia.
    Eikä niihin palata takaisin niin usein kuin esim. vankilaan. Rikoksen uusimisprosentit ovat matalampia kuin vankeusrangaistuksen jälkeen.

    He, jotka onnistuvat, onnistuvat, ihan kaikilla se ei valitettavasti onnistu missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikenmaailman hullut tänne kirjoitteleekin, tuskinpa on presidentti "armahtanut" mielisairaalapotilaita milloinkaan. Kaikkea ne hullujen harhat pistävätkin kirjoittamaan.
    Presidentti on armahtanut joitain vankeja, mutta mielisairaat eivät ole ainakaan välttämättä rikoksesta tuomittuja vankeja, vaan mielen sairautensa vuoksi niin vaarallisia muille ihmisille, että heidät on pidettävä laitoshoidossa.
    Laitoshoidon ulkopuolella ei pystytä valvomaan sitä lääkkeiden ottoa, jolloin heistä tulee arvaamattomia ja vaarallisia, jos lääkkeitä ei ole otettukaan.
    Turhahan tätä on kyllä selittää, tervepäiset tietää tämän muutenkin ja hullut ei ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi.

    pressa armahti rikostuomion- jolla pistetty vankimielisairaalaan-

    - on ihan eri asia voiko vale-tiede psykiatrian harjoittajat todeta potilaan parantuneeksi mielen ongelmistaan.

    Psykiatria ei paranna koskaan ketään- mutta lähes kaikki maailman potilaat pärjäisi ilman ihmisoikeusrikollista psykiatriaa.

    Alotus on vain aivopesua- koska psykiatria on rikollinen vle-tiede ja lopetattava- mutta alottaja valitsee sen vaikeimman Vaasan sairaalan- koska kyseessä on rikoksista tuomitut ja näin sekottaa asian .

    Suomessa on satojatuhansia ihmisiä jotka on psykiatrian uhreja ihan väärien tautimäärittelyjen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minkähän takia ihmisiä joilla on sairaus aivoissa, heitä alennetaan ihmisarvossa noin? Aivot ovat elin, ja nekin voivat sairastua. Sitten tällainen ihminen alennetaan maanrakoon, häneltä viedään ihmisarvo. Mistä moinen?

    Sairautensa vuoksi heidät on katsottu olevan vaarallisia toisille ihmisille. Se voi avohoidossa jäädä ne lääkkeet ottamatta ja silloin potilas on kävelevä aikapommi, uhka toisten ihmisarvolle ja hengelle. Tätä riskiä ei voida ottaa.
    Kyllä siellä Niuvassa potilaat ovat ihan syystä hoidossa.
    Teillä ehkä on lääkitys ja olonne tuntuu varmaan siksi ok:lta, mutta jos lääkkeet jäisi ottamatta, saattaisi olonne muuttua.
    Sori mutta minä en ainakaan puolla vapautusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä että on äärimmäisen vaikeita tapauksia näissä ihmisissä, mutta sama ihmisarvo heillä on terveiden kanssa.

    Äärimmäisen hyvä kommentti.
    Ihmisarvo on kaikilla, huolimatta siitä onko sairas, heikompi, huonommin pärjäävä, ongelmainen, tms.
    Kaiken ytimessä on aina ihminen.
    Usein he, jotka ovat joutuneet kovemmalle, kestämään enemmän, ovat loppujen lopuksi vahvempia kuin he, jotka ovat päässeet elämässään turhan helpolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minkähän takia ihmisiä joilla on sairaus aivoissa, heitä alennetaan ihmisarvossa noin? Aivot ovat elin, ja nekin voivat sairastua. Sitten tällainen ihminen alennetaan maanrakoon, häneltä viedään ihmisarvo. Mistä moinen?

    Ei aivoissa ole sairautta- kyse on vale-tieteellisesti keksitystä 'mielen' sairaudesta- jota ei voi olla olemassa koska mieli ei ole elin ollenkaan.

    Yhtäkään mielen sairautta ei ole koskaan voitu todistaa tai mitenkään tutkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikenmaailman hullut tänne kirjoitteleekin, tuskinpa on presidentti "armahtanut" mielisairaalapotilaita milloinkaan. Kaikkea ne hullujen harhat pistävätkin kirjoittamaan.
    Presidentti on armahtanut joitain vankeja, mutta mielisairaat eivät ole ainakaan välttämättä rikoksesta tuomittuja vankeja, vaan mielen sairautensa vuoksi niin vaarallisia muille ihmisille, että heidät on pidettävä laitoshoidossa.
    Laitoshoidon ulkopuolella ei pystytä valvomaan sitä lääkkeiden ottoa, jolloin heistä tulee arvaamattomia ja vaarallisia, jos lääkkeitä ei ole otettukaan.
    Turhahan tätä on kyllä selittää, tervepäiset tietää tämän muutenkin ja hullut ei ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi.

    Kun ei ole tietoa asioista eikä halua hankkia oikeaa tietoa voi tuoda esiin tyhmyytensä kirjoittelemalla.

    Yksikään ihminen ei ole niin sairas, että hänet olisi pidettävä lukkojen takana lopun elämäänsä.

    Kun ihminen on kehitysvammainen ei hänen paikkansa ole mielisairaala.

    Presidentti on todella Niuvannimestä armahtanut potilaan ja lääkäri on heti jälkeenpäin määrännyt uuden tahdonvastaisen hoidon.

    Jatkuvasti Niuvanniemestä lähetetään Presidentille armahduspyyntöjä

    Minä todella tiedän, mistä kirjoitan.

    Esimerkiksi Laajasalon 3 murhaaja Arra nyt käyttäessään määrättyjä lääkkeitä on aivan sosiaalinen ja pystyy myös itse kertomaan sairautensa mikä hänellä on.

    Samaten moni muu, jotka on tuomittu murhasta,

    Niuvanniemestä jatkuvasti siirtyy ihmisiä siviilisairaaloihin ja sitäkautta asumaan joko palvelutaloon tai omaan asuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olen " vähän " eri mieltä tuosta Vanhasta Vaasasta.
    Olin siellä aikoinaan " säilössä " vain nelisen vuotta, eikä se ollut todellakaan pelkkää säilömistä.
    Siellä saadaan ihminen kuntoon, jos siihen on edellytyksiä.
    Ei mikään laitos, tai kukaan lääkäri saa ketään kuntoon, jos ihmisellä ei itsellään ole edes yritystä ja tahtoa tulla parempaan kuntoon.

    Vaasassa käytettiin pienintä määrää lääkkeitä, kun vertaan kunnallisiin psykiatrisiin laitoksiin, tai jopa avohoitoon.
    Vaasassa hoidettiin ihmistä, ei sairasta ihmistä.
    Siellä oli tarkoitus auttaa potilaita tulemaan kuntoon, että he pärjäävät tulevassa elämässään kenties paremmin kuin ennen joutumistaan sairaalaan.
    Valton sairaalassa ei säilötä, vaan siellä yritetään tehdä potilaista itse pärjääviä, osallistuvia, omillaan onnistuvia, mahdollisimman tavallisia kansalaisia.
    Eikä niihin palata takaisin niin usein kuin esim. vankilaan. Rikoksen uusimisprosentit ovat matalampia kuin vankeusrangaistuksen jälkeen.

    He, jotka onnistuvat, onnistuvat, ihan kaikilla se ei valitettavasti onnistu missään.

    Tiedän itse ja tiedän muiden kertomana, että Valtion sairaalat ovat vain
    SÄILTYSPAIKKOJA!

    Tiedän Niuvanniemestä, että siellä pakolla syötetään liikaa lääkkeitä.
    Leponex Neurolepti joka voi äkisti tappaa on pakollinen suurimmassa määrässä lähes kaikille.
    Leponex tappaa Valkosoluja ja siksi potilas joutuu jatkuvasti käymään veri testeissä.
    Tuon takia Leponex oli poissa käytöstä jonkin aikaa.
    Tosille Leponex aiheuttaa myös tahatonta ulostamista housuihinsa ja tuo on tosi vaikea tilanne esim. kun on lomilla.

    Tiedän että Vanhan Waasan sairaalassa pakolla syötetäään Leponex lääkkeitä.
    Voisin tähän myös laittaa potilaiden nimet jotka siitä ovat minulle kertoneet!
    Valtion sairaaloiden säilyttäminen perustuu suuriin lääke annoksiin!
    Jos haluttaisiin ihmisiä auttaa tulisi Psykologien ja Psykiatrien määrä moninkertaistaa!
    Osastolla ei ole omaa Psykologia, vaan se on yhteinen toisen osaston kanssa!

    Niuvannimen Sairaalassa oli vain 1 NeuroPsykologi!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olen " vähän " eri mieltä tuosta Vanhasta Vaasasta.
    Olin siellä aikoinaan " säilössä " vain nelisen vuotta, eikä se ollut todellakaan pelkkää säilömistä.
    Siellä saadaan ihminen kuntoon, jos siihen on edellytyksiä.
    Ei mikään laitos, tai kukaan lääkäri saa ketään kuntoon, jos ihmisellä ei itsellään ole edes yritystä ja tahtoa tulla parempaan kuntoon.

    Vaasassa käytettiin pienintä määrää lääkkeitä, kun vertaan kunnallisiin psykiatrisiin laitoksiin, tai jopa avohoitoon.
    Vaasassa hoidettiin ihmistä, ei sairasta ihmistä.
    Siellä oli tarkoitus auttaa potilaita tulemaan kuntoon, että he pärjäävät tulevassa elämässään kenties paremmin kuin ennen joutumistaan sairaalaan.
    Valton sairaalassa ei säilötä, vaan siellä yritetään tehdä potilaista itse pärjääviä, osallistuvia, omillaan onnistuvia, mahdollisimman tavallisia kansalaisia.
    Eikä niihin palata takaisin niin usein kuin esim. vankilaan. Rikoksen uusimisprosentit ovat matalampia kuin vankeusrangaistuksen jälkeen.

    He, jotka onnistuvat, onnistuvat, ihan kaikilla se ei valitettavasti onnistu missään.

    Nimenomaan Vanhan Waasan sairaalassa PAKKO SYÖTETÄÄN
    LEPONEX lääkettä jonka sivuoire on ÄKKIKUOLEMA!

    Kun henkilö vastustaa Leponex lääkettä on hänen vapauksiaan ja lomiaan radikaalisti rajoitettu.
    Tämä henkilö on ns VAIKEA HOITOINEN ei murhaaja.

    Kun ihminen laitetaan PAKKOHOITOON hänen ihmisyytensä viedään!
    Henkilö on 24/7 jatkuvan valvonnan alaisena.
    Henkilön kaikki aika on muiden toimesta aikataulutettu
    Edes vieraitaan ei Valtion sairaaloissa saa tavata rauhassa - vaan hoitaja on aina mukana tarkkailemassa tapaamista ja antaa siitä lääkärille lausunnon.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    pressa armahti rikostuomion- jolla pistetty vankimielisairaalaan-

    - on ihan eri asia voiko vale-tiede psykiatrian harjoittajat todeta potilaan parantuneeksi mielen ongelmistaan.

    Psykiatria ei paranna koskaan ketään- mutta lähes kaikki maailman potilaat pärjäisi ilman ihmisoikeusrikollista psykiatriaa.

    Alotus on vain aivopesua- koska psykiatria on rikollinen vle-tiede ja lopetattava- mutta alottaja valitsee sen vaikeimman Vaasan sairaalan- koska kyseessä on rikoksista tuomitut ja näin sekottaa asian .

    Suomessa on satojatuhansia ihmisiä jotka on psykiatrian uhreja ihan väärien tautimäärittelyjen takia.

    Presidentti ei valtaoikeuksien puitteissa voi muuttaa rikostuomioita. Kriminaalipotilaat tuomitaan rikokseen syylliseksi ymmärrystä vailla olevina ja lääkintähallinnon viranomaiset päättävät sen jälkeen sijoituksesta vankimielisairaalaan. Presidentti voi armahtaa vain vankilaan tuomittuja. Ymmärrystä vailla olevia ei siis tuomita vankilaan vaan vapautetaan rangaistuksesta. Mielisairaalasta voi vapautua sitten, kun on tullut terveeksi.

    Suomessa on yksi tapaus, missä syyntakeettomana taposta tuomitun todettiin parantuneen mielenterveyden häiriöstä jo ennen mielentilatutkimusta ja hänet siis vapautettiin. Tämä mies oli intialainen Ior Bockin (Holger Svedlinin taitelijanimi) henkilökohtainen avustaja, joka siis surmasi puukolla avustettavansa. Bock oli halvaantunut jo parikymmentä vuotta ennen sitä jouduttuaan silloinkin puukotuksen uhriksi noin vuonna 1990. Intialaisen avustajan tekemään tappoon liittyi woodoomenoja ja magiaa sekä kannabiksen käyttöä.

    Bock oli erikoinen persoona, joka oli kiinnostunut Intian Goaan tekemillä matkoilla magiaan yms. Goan paratiisiin kokoontuivat 1970-luvulla hipit, naturalistit ja mystikot, jotka jatkoivat menojaan lähiviidakoissa, kun rantojen naturalismia rajoitettiin. Hän kehitteli erilasia sagoja ja niiden mukaan Sipoon Gumbostrandissa sijaitsee Lemminkäisen temppeli. Sipoossa tehtiin lainarahalla ja ulkomaisin avuin kaivauksia, joissa silloinen pörssiyritys Lemminkäinen oli muistaakseni jollain tavalla myös osallisena. Siinä oli sitten myös ilmeisesti huumeiden siivittämiä magiamenoja ja ne johtivat rahoituksen loppumiseen. Tuo louhittu tunneli on edelleen olemassa siellä Gumbostrandissa, mutten osaa sanoa pääseekö sinne sisään. Itse olen joskus reilu kymmenisen vuotta sitten käynyt siellä. Ennen näitä seikkailuja Svedlin (Bock) toimi vuosia Suomenlinnan oppaana.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Niuvanniemi + Vanhan Waasan sairaala ovat VALTION MIELISAIRAALOITA!

    Eivät VANKI MIELISAIRAALOITA, joista ainakin yksi on Turun Saramäessä - on ainakin uusin. Siis VANKILAN YHTEYDESSÄ

    Olen omakohtaisesti ollut toteamassa, miten Pakkohoitoon tuomittu potilas on yli puolet hoidossa oltuaan on hakenut Presidentin armahdusta.
    Sauli Niinistö on armahtanut vähemmän kuin edeltäjänsä!

    Valtion mielisairaaloissa on paljon VAIKEA HOITOINEN potilaita, jotka on siirretty KUNNALLISESTA MIELISAIRAALASTA!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Nimenomaan Vanhan Waasan sairaalassa PAKKO SYÖTETÄÄN
    LEPONEX lääkettä jonka sivuoire on ÄKKIKUOLEMA!

    Kun henkilö vastustaa Leponex lääkettä on hänen vapauksiaan ja lomiaan radikaalisti rajoitettu.
    Tämä henkilö on ns VAIKEA HOITOINEN ei murhaaja.

    Kun ihminen laitetaan PAKKOHOITOON hänen ihmisyytensä viedään!
    Henkilö on 24/7 jatkuvan valvonnan alaisena.
    Henkilön kaikki aika on muiden toimesta aikataulutettu
    Edes vieraitaan ei Valtion sairaaloissa saa tavata rauhassa - vaan hoitaja on aina mukana tarkkailemassa tapaamista ja antaa siitä lääkärille lausunnon.

    Ei minulle syötetty Vaasassa Leponexia. Mahdollisimman pienellä lääkityksellä edettiin.
    Sinne joutuessani kyllä alkuun kapinoin, olin oikeasti huonossa kunnossa.
    Ei mennyt kauaakaan, kun pääsin käymään kaupungilla potilastoverin kanssa, sekä myös vieraideni kanssa käytiin kaupungilla.
    En muista, että edes osastolla vieraita tavatessa olisi ollut yhtään hoitajaa samassa huoneessa, kyllä siellä yksityisyyttä kunnioitettiin.

    Potilaan omasta kunnostahan se riippuu, miten hoito etenee.
    Vaasassa todellakin panostettiin hoitoon aivan eri tavalla kuin kunnallisissa sairaaloissa.
    Omalla kohdallani se oli ainakin viimeinen mahdollisuuteni saada hyvä elämä takaisin, elämä raiteilleen, oli pakko itsekin panostaa omaan vointiin.
    Jos en olisi Vaasan reissua tehnyt, en istuisi tässä kirjoittelemassa, tuskin olisin enää hengissä entisellä elämäntyylillä.

    Täysin ymmärrettävää, että toiset kehuu ja toiset haukkuu.
    Tiedän kyllä joitain entisiä potilaita sieltä Vaasasta osastoilta, jotka ovat päässeet pois, ja elämä on ollut parempaa sairaalahoidon jälkeen.
    On todella paljon itsestä kiinni, saako sairaalassa tarvitsemansa avun, sen saa, jos haluaa sen ottaa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tiedän että tällä hetkellä Vanhan Waasan sairaalassa potilaille vastoin näiden omaa tahtoa pakolla syötetään LEPONEX LÄÄKETTÄ
    Tämä tieto on päivitetty 13.2.2023

    Aika Vanhan Waasan tai Niuvanniemessä on hukkaan heitettyä aikaa!
    Mikä tahansa on parempi kuin aika VALTION MIELISAIRAALASSA.

    Tiedän myös että 2019 - 2020 eräs potilas onnistui NIUVANNIEMESSÄ opiskelemaan
    DATANOMIKSI ja tämä oli ensimmäinen kerta sairaalan historiassa.
    Tämä koulutus oli ilman normaaleja harjoitteluja työ elämässä.
    Opiskelia oli tehnyt murhan ja oli sen vuoksi siellä

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    pressa armahti rikostuomion- jolla pistetty vankimielisairaalaan-

    - on ihan eri asia voiko vale-tiede psykiatrian harjoittajat todeta potilaan parantuneeksi mielen ongelmistaan.

    Psykiatria ei paranna koskaan ketään- mutta lähes kaikki maailman potilaat pärjäisi ilman ihmisoikeusrikollista psykiatriaa.

    Alotus on vain aivopesua- koska psykiatria on rikollinen vle-tiede ja lopetattava- mutta alottaja valitsee sen vaikeimman Vaasan sairaalan- koska kyseessä on rikoksista tuomitut ja näin sekottaa asian .

    Suomessa on satojatuhansia ihmisiä jotka on psykiatrian uhreja ihan väärien tautimäärittelyjen takia.

    Valtion mielisairaalat, Vanha Vaasa ja Niuvanniemi eivät ole vankimielisairaaloita.
    Taitaa olla ainoa vankimielisairaala Turun suunnalla, vankilan yhteydessä ( ainakin ennen Kakolassa ).
    Siinä tapauksessa on saattanutkin presidentti jonkun armahtaa, jos tapaus on ollut vankilan puolella.
    Valtion mielisairaaloista oikeuspsykiatrisia potilaita ei presidentti armahda.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Nimenomaan Vanhan Waasan sairaalassa PAKKO SYÖTETÄÄN
    LEPONEX lääkettä jonka sivuoire on ÄKKIKUOLEMA!

    Kun henkilö vastustaa Leponex lääkettä on hänen vapauksiaan ja lomiaan radikaalisti rajoitettu.
    Tämä henkilö on ns VAIKEA HOITOINEN ei murhaaja.

    Kun ihminen laitetaan PAKKOHOITOON hänen ihmisyytensä viedään!
    Henkilö on 24/7 jatkuvan valvonnan alaisena.
    Henkilön kaikki aika on muiden toimesta aikataulutettu
    Edes vieraitaan ei Valtion sairaaloissa saa tavata rauhassa - vaan hoitaja on aina mukana tarkkailemassa tapaamista ja antaa siitä lääkärille lausunnon.

    Vaasassa itse olleena tiedän, että siellä on kovin erilaisia potilaita.
    Jotkut ovat oikeasti todella huonossa kunnossa, sairaita, jotkut taas vähän paremmassa kunnossa.
    Vaikeahoitoiset näissä valtion sairaaloissa ovat usein todella huonossa kunnossa, eivät he muuten sinne olisi joutuneet, vaan hoidettu kunnallisissa sairaaloissa.

    Kun aikoinaan Vaasaan jouduin, olin suoraan sanoen ensi alkuun järkyttynyt, kun näin, kuinka sairaita jotkut voivat oikeasti olla. Niin huonokuntoisia en ollut koskaan nähnyt kunnallisissa sairaaloissa.
    Ja näkemäni perusteella ymmärrän myös, miksi hoitoajat voivat olla hyvinkin pitkiä, sekä lääkityksille ( jopa pakosta ) on joskus oikeaa tarvetta.
    Myönnän kyllä, että Leponex on pas... lääke, kuulemma se vihoviimeinen, joka otetaan käyttöön, jos muista ei mitään apuja ole.
    Verikokeita otetaan Leponexia käyttäessä sen takia, kun lääke saattaa hävittää valkosoluja verestä, se ei välttämättä sitä tee.

    Olet ilmeisesti jonkun potilaan omainen, sinä joka kovasti arvostelet ja kommentoit täällä palstalla. ( voin toki olla väärässäkin )
    Tavallaan jopa ymmärrän mahdollisen vihasi ja pettymyksesi ( siis jos olen oikeassa ).

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Niuvanniemessä oli VAIKEAHOITOINEN Nuori kaunis nainen
    Hän oli yrittänyt opiskella Yliopistossa Teologiaa ja oli masentunut,.
    Sitten Kaupungin mielisairaalassa hoidossa.,

    Yritys opiskella Lähihoitajaksi ja taas masennus.
    Hänet lähetetiin Vaikeahoitoinen tittelillä Niuvanniemeen!

    Hän osallistui potilaiden pihatöihin yhdessä murhanneiden miesten kanssa.

    Nyt Nuori Nainen on päässyt pois Niuvanniemestä ja elämä on OK
    Elikkä nainen oli masentunut ja sai merkinnän VAIKEAHOITOINEN

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olen " vähän " eri mieltä tuosta Vanhasta Vaasasta.
    Olin siellä aikoinaan " säilössä " vain nelisen vuotta, eikä se ollut todellakaan pelkkää säilömistä.
    Siellä saadaan ihminen kuntoon, jos siihen on edellytyksiä.
    Ei mikään laitos, tai kukaan lääkäri saa ketään kuntoon, jos ihmisellä ei itsellään ole edes yritystä ja tahtoa tulla parempaan kuntoon.

    Vaasassa käytettiin pienintä määrää lääkkeitä, kun vertaan kunnallisiin psykiatrisiin laitoksiin, tai jopa avohoitoon.
    Vaasassa hoidettiin ihmistä, ei sairasta ihmistä.
    Siellä oli tarkoitus auttaa potilaita tulemaan kuntoon, että he pärjäävät tulevassa elämässään kenties paremmin kuin ennen joutumistaan sairaalaan.
    Valton sairaalassa ei säilötä, vaan siellä yritetään tehdä potilaista itse pärjääviä, osallistuvia, omillaan onnistuvia, mahdollisimman tavallisia kansalaisia.
    Eikä niihin palata takaisin niin usein kuin esim. vankilaan. Rikoksen uusimisprosentit ovat matalampia kuin vankeusrangaistuksen jälkeen.

    He, jotka onnistuvat, onnistuvat, ihan kaikilla se ei valitettavasti onnistu missään.

    Tiedän heti nimetä Vanhan Waasan sairaalasta henkilön joka on tittelillä
    VAIKEAHOITOINEN

    On ollut jo pitkälti yli 10 vuotta!

    Hänelle pakolla syötetään Leponex lääkettä.
    Kun hän kritisoi lääkettä - hänen vapauksiaan ja läheisten tapaamisia rajoitetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei minulle syötetty Vaasassa Leponexia. Mahdollisimman pienellä lääkityksellä edettiin.
    Sinne joutuessani kyllä alkuun kapinoin, olin oikeasti huonossa kunnossa.
    Ei mennyt kauaakaan, kun pääsin käymään kaupungilla potilastoverin kanssa, sekä myös vieraideni kanssa käytiin kaupungilla.
    En muista, että edes osastolla vieraita tavatessa olisi ollut yhtään hoitajaa samassa huoneessa, kyllä siellä yksityisyyttä kunnioitettiin.

    Potilaan omasta kunnostahan se riippuu, miten hoito etenee.
    Vaasassa todellakin panostettiin hoitoon aivan eri tavalla kuin kunnallisissa sairaaloissa.
    Omalla kohdallani se oli ainakin viimeinen mahdollisuuteni saada hyvä elämä takaisin, elämä raiteilleen, oli pakko itsekin panostaa omaan vointiin.
    Jos en olisi Vaasan reissua tehnyt, en istuisi tässä kirjoittelemassa, tuskin olisin enää hengissä entisellä elämäntyylillä.

    Täysin ymmärrettävää, että toiset kehuu ja toiset haukkuu.
    Tiedän kyllä joitain entisiä potilaita sieltä Vaasasta osastoilta, jotka ovat päässeet pois, ja elämä on ollut parempaa sairaalahoidon jälkeen.
    On todella paljon itsestä kiinni, saako sairaalassa tarvitsemansa avun, sen saa, jos haluaa sen ottaa vastaan.

    Niuvanniemessä ei potilaan läheiset saa tulla osastolle.
    Tapaaminen on Kanttiinissa.

    Vieraille tarjotaan majoitusta eri rakennuksessa, JOSTA PITÄÄ MAKSAA!

    Paljon puhutaan LAITOSTUMISESTA ja siihen valtion mielisairaloissa potilaita ajetaan

    Mitään itseä koskevia päätöksiä ei SAA tehdä.
    Kaikkeen pitää pyytää hoitajan lupa!
    Hoitajan kanssa voi päästä esim. silmälääkäriin. Optikolle,

    Niuvanniemessä pääsee nopeasti Hammaslääkäriin ja myös Normaaliin lääkäriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Valtion mielisairaalat, Vanha Vaasa ja Niuvanniemi eivät ole vankimielisairaaloita.
    Taitaa olla ainoa vankimielisairaala Turun suunnalla, vankilan yhteydessä ( ainakin ennen Kakolassa ).
    Siinä tapauksessa on saattanutkin presidentti jonkun armahtaa, jos tapaus on ollut vankilan puolella.
    Valtion mielisairaaloista oikeuspsykiatrisia potilaita ei presidentti armahda.

    Saramäki on jo vuosia ollut Turun Vankila
    Kakola on museo ja osin tehty asunnoiksi

    Saramäen vankilan yhteydessä on vankimielisairaala

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kun ei ole tietoa asioista eikä halua hankkia oikeaa tietoa voi tuoda esiin tyhmyytensä kirjoittelemalla.

    Yksikään ihminen ei ole niin sairas, että hänet olisi pidettävä lukkojen takana lopun elämäänsä.

    Kun ihminen on kehitysvammainen ei hänen paikkansa ole mielisairaala.

    Presidentti on todella Niuvannimestä armahtanut potilaan ja lääkäri on heti jälkeenpäin määrännyt uuden tahdonvastaisen hoidon.

    Jatkuvasti Niuvanniemestä lähetetään Presidentille armahduspyyntöjä

    Minä todella tiedän, mistä kirjoitan.

    Eihän ne pärjää ulkopuolella ilman apua, joten parasta pitää vain sisäpuolella, jossa ovat turvassa ja pois julmasta maailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Saramäki on jo vuosia ollut Turun Vankila
    Kakola on museo ja osin tehty asunnoiksi

    Saramäen vankilan yhteydessä on vankimielisairaala

    Niin, tiesinkin tuon, että Kakolasta on tehty hotelli. En vaan tiennyt uuden vankilan nimeä.

    Äänestä

  • Psyk Ilkka Taipale joitain unohtuneita pelasti sieltä Kellokoskelle !!

    Äänestä

Avaaja lisää: voisiko heidät vapauttaa ostoskeskuksen vartioiden tai ay-lakkovahtien kimppuun ns. kokeeksi
- silloin ei tulisi vaaraa ihmisille.

Kaikenmaailman evankelistat saisi kerrankin juosta karkuun hameet korvissa

Äänestä

Pientä rajaa nyt tuohon hihhulointiinkin. Niuvassa on sellaista väkeä joka ei sovellu yhtesikuntaan edes lääkittynä.

Äänestä
  • Niuvassa olevat kaikki potilaat ovat yhteiskuntakelpoisia kun ottavat lääkkeensä

    Myös lääkityksen mielekkyyttä tulee tarkistaa - syötetään liikaa Neurolepteja

    Niuvanniemessä joka vuosi tapahtuu itsemurhia, koska potilailta on viety toivo vapautumisesta

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niuvassa olevat kaikki potilaat ovat yhteiskuntakelpoisia kun ottavat lääkkeensä

    Puhut asiaa. Mt-lääkkeitä ei pitäisi ihmisille syöttää, maanisuus, sekoilu, madennus, kaikki ne on elämää. Mitä haittaa jos joku näkee/ kuulee harhoja, ei luulis sivullisille kuuluvan

    Äänestä

  • En ole varma sopiiko aloittajakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Puhut asiaa. Mt-lääkkeitä ei pitäisi ihmisille syöttää, maanisuus, sekoilu, madennus, kaikki ne on elämää. Mitä haittaa jos joku näkee/ kuulee harhoja, ei luulis sivullisille kuuluvan

    "Mitä haittaa, jos kuulee harhoja"

    No esim. sitä haittaa, jota on jahdattu kirves kädessä, koska äänet siihen kehottavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niuvassa olevat kaikki potilaat ovat yhteiskuntakelpoisia kun ottavat lääkkeensä

    Myös lääkityksen mielekkyyttä tulee tarkistaa - syötetään liikaa Neurolepteja

    Niuvanniemessä joka vuosi tapahtuu itsemurhia, koska potilailta on viety toivo vapautumisesta

    Eivät ne ole Niuvassa lääkityksen takia, vaan lääkittävinä. Ota nyt nyt hihhulilasit silmiltäsi ja hyväksy että joukossamme on (onneksi vähän) ihmisiä, joiden vain ei voi antaa liikkua vapaana.

    Äänestä

  • Jyrkähkö kommentti.
    Oletko tuntenut, tai tunnetko ketään, joka on ollut Niuvassa ?
    Jos et, niin älä esitä mielipiteitäsi.

    Äänestä

Ihminen on luotu vapaaksi. Kannatan vapautta, vapauden liittoa höystettynä kristallien rakkaudella ja valolla.
Ei ole vankina ihmisen hyvä olla.

Äänestä
  • Kerro tuo esimerkiksi Jammu Siltavuoren tappamien tyttölasten vanhemmille.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kerro tuo esimerkiksi Jammu Siltavuoren tappamien tyttölasten vanhemmille.

    Rakkaus, sydämen valo, valaistuminen puhdistaa ihmisen ja kirkastaa sielun. Saa silmät loistamaan. Rakkautta kaipaa maailma, vapautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Rakkaus, sydämen valo, valaistuminen puhdistaa ihmisen ja kirkastaa sielun. Saa silmät loistamaan. Rakkautta kaipaa maailma, vapautta.

    Maailma ei aina ole pumpulinpehmeä, vaaleanpunainen hötöntöttö, vaan joskus myös helevetin paha paikka. Lässyttämällä tuollaista et asiaa muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Maailma ei aina ole pumpulinpehmeä, vaaleanpunainen hötöntöttö, vaan joskus myös helevetin paha paikka. Lässyttämällä tuollaista et asiaa muuta.

    ei tuo lässytystä ole vaan totta.

    Äänestä

Murhaajat ei sovi yhteiskuntaan. Monet jo uusineet tekonsa. Etkö tajua vaaraa muille?

Äänestä
  • Kaikki murhaajat on aiemmin olleet psýkiatrien käsittelyssä-

    sieltä se sekopäisyys tulee.

    Äänestä

  • Tarkoitatko niitä "Äitejä" naisia jotka ovat murhauttaneet lapsensa?

    Abortti on murha ja niitä Suomi "Äidit" teetti viimevuonna noin 8 000 lasta

    Äänestä

Saksa aikoinaan hoiti hienosti nuo ongelmat T4 Aktion ohjelmallaan...

Äänestä

Niuvaniemestähän saataisiin selvästi fiksumpia persujen johtoon mitä heillä nyt on.

Äänestä
  • Valoa, iloa ja Olavia.

    Äänestä

Sama kuin tappaja selittelisi että haittaako se nyt jos vähän kuolee...

Äänestä
  • Sano tuo Putinille!

    Tämä tämän hetken suurin teurastaja saa olla vapaana ja jatkaa tappamistaan!

    Putinin paikka olisi olla pakkohoidossa suljetulla lopun elämäänsä!
    Putin on vaarallinen itselleen ja muille,
    Putin on mielisairas!

    Hitler oli mielisairas

    Äänestä

Kauniisti ajateltu, mutta kaikkia sotien edellyttämiä aitoksia ei ole vielä perustettu. Vanhat venyttimetkin on poltettu.

Äänestä

Valtion Mielisairaaloissa ei saa käyttää BENTSODIATSEBIINEJA!
Mikään muu lääke ei auta AHDISTUKSEEN!
Ketipinor/Seroquel ei auta ahdistukseen!

Valtion Mielisairaaloissa ei saa NUKAHTAMISLÄÄKKEITÄ!
Kun potilas AHDISTUNEENA valvoo yhden yön - hän seuraavana saattaa jo nukahtaa!

Hannu Lauerma on kaikki nuo ja noiden lääkkeiden ryhmiin kuuluvat lääkkeet kieltänyt Valtion Mielisairaaloissa!

Äänestä

Valtion Mielisairaaloissa on aina aikaa yllin kyllin vaikka mihin!

Valtion Mielisairaalassa potilas ei ole minkään arvoinen! Samaten hänen aikansa on täysin arvotonta!

Potilailla teetetään kaikenlaista turhaa työtä - vain sen takia , että potilailla on jotain tehtävää!

Mitä mieltä on että potilas joutuu moppaamaan osaston käytävän 2 kertaa päivässä!

Äänestä
  • Vaasassa oli siivoojat, jotka käytäviä moppasivat, Niuvasta en tiedä.
    Toki potilaille oli työtoimintaa, joka toimi terapiana myös. Ja olisihan siellä päivät käyneet tosi pitkäksi, jos ei olisi ollut mitään päiväohjelmaa.
    Kuka mitenkin haluaa ajatella......

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Vaasassa oli siivoojat, jotka käytäviä moppasivat, Niuvasta en tiedä.

    Tuota samaa valhetta, myös Kellokosken puoskarit ovat käyttäneet, kun sieltä on kasvihuoneet lopetettu yms!

    Potilaille tulee sairaaloissa opettaa tietokoneen käyttö tapoja,
    Myös on kerrottava mitä ja millaisia apua ja rahaa voi jatkossa yhteiskunnalta anoa.

    Osaan / olen tehnyt pihamaan haravointia ja lumen kolaamista - en tarvitse siihen oppia.

    Asun kerrostalossa - minä en tule tekemään polttopuita, joten en tarvitse puun sahaamisen ja pilkkomisen oppeja!
    Kun asuin OKT jonka itse olin rakentanut - osasin myös tehdä polttopuut yms.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Vaasassa oli siivoojat, jotka käytäviä moppasivat, Niuvasta en tiedä.
    Toki potilaille oli työtoimintaa, joka toimi terapiana myös. Ja olisihan siellä päivät käyneet tosi pitkäksi, jos ei olisi ollut mitään päiväohjelmaa.
    Kuka mitenkin haluaa ajatella......

    Tärkeä tehtävä jonka opin oli tämä!
    Kaikki hoitajien/lääkärien käyttämät tuulettimien suoja ritilät avattiin ja siivistä ja kaikesta pyyhittiin pölyt!

    Kunnon työvälineitä ei tähän ollut, vaan saksen / veitsen kärjellä väännettiin ristipää ruuveja auki!
    Todella fiksua ja niin terapeuttista!

    Jos osastolle saatiin esim. uusi Psykologi oli hän näin alusta tosi inhimillinen potilaita kohtaan ja antoi potilaille elämän iloa.
    Tottakai tuon sairaalan sairas hoitohenkilökunta pian sammuttaa hänen ihmisyytensä!

    Äänestä

Miksi sellaiset zombiehin verratavat ihmiset pitäisi päästää vapaaksi? Eivät he enää pärjää yhteiskunnassa, kun ovat tottuneet laitoselämään.
Sen elämän he tuntevat, siinä pärjäävät ja kokevat olevansa osa sitä porukkaa.
Eli heidän yhteiskuntansa on siellä.

Äänestä
  • Onpas " kauniisti " ajateltu..
    Tiedän moniakin, jotka ovat valtiollisesta vapautuneet ja pärjäävät yhteiskunnassa.
    Itse pääsin valtion laitoksessa eroon zombina olosta, lääkityksiä ajettiin reilusti alaspäin.
    Se oli käännekohta, alku parempaan, kun lääkkeitä vähennettiin, usko tai älä.
    Ja jos et tunne ketään, joka on tuon prässin läpi käynyt, niin älä sano mitään.

    Äänestä

Vanhan Waasan sairaala ja Niuvanniemi palauttavat potilaan kotikuntaan kun lähettänyt kunta LOPETTAA HOITOMAKSUJEN MAKSAMISEN!

KYSYMYS ON RAHASTA!

Potilas Valtion mielisairaaloissa joutuu maksamaan isot hoitomaksut kuukaudessa.
Monet potilaat kieltäytyvät maksamatta ja antavat maksujen mennä ulosottoon.
Pois päästyään he hakeutuvat velkasaneeraukseen.

Vankilassa vanki ei joudu maksamaan mitään. Kenties onnistuu tienaamaan jotain vankilan töissä?

Äänestä
  • Kyllä ne kunnat maksavat hoidon niin kauan kuin tarve vaatii.
    Rahan takia ei noista laitoksista potilaita palauteta yhtään minnekään, vointi ja tervehtyminen pois pääsyn ratkaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kyllä ne kunnat maksavat hoidon niin kauan kuin tarve vaatii.

    Valehtele lisää!

    Hoito loppuu heti, kun lähettävä kunta lopettaa potilasmaksujen maksamisen!

    Noita on tapahtunut Niuvannienmen ja Vanhan Waasan sairaaloiden historiassa todella monia!

    On jotenkin todella turhauttavaa, että ihmiset eivät tiedä Valtion Mielisairaaloista mitään ja sitten olevinaan "asiantuntijoina" noista sairaaloista kirjoittelevat!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kyllä ne kunnat maksavat hoidon niin kauan kuin tarve vaatii.
    Rahan takia ei noista laitoksista potilaita palauteta yhtään minnekään, vointi ja tervehtyminen pois pääsyn ratkaisee.

    Potilaat soittelevat kotikuntaansa ja pyytävät lopettamaan hoitomaksujen maksamisen.

    Olen itse tätä vierestä seurannut.

    Huonekaverini oli tehnyt murhan ja hänellä oli Yksityinen Psykiatri joka määritteli hänet terveeksi.
    Hän haastoi sairaalan oikeuteen ja oikeus kokoontui Niuvannimessä ja siellä oli vastassa sairaalan Psykiatri, joka sanoi miehen olevan skitsofreenikko!
    Oikeus päätti, että sairaalan Psykiatri oli oikeassa!
    Eli samasta ihmisestä kaksi täysin vastakkaista psykiatrista lausuntoa!
    Tämä potilas oli sairaala aikanaan Suomentanut Englannista erään kirjan!
    Elikkä ei kovin sairas ollut kun kykeni työtä tekemään!

    Äänestä

Valtion mielisairaalat ovat HÄPEÄTAHRA Suomessa!

Moni Valtion mielisairaaloissa on nimikkeellä VAIKEAHOITOINEN!
Tuon nimikkeen alle saadaan mahtumaan kaikki ihmiset joista ei pidetä ja joita halutaan häpäistä - NÄIN TEHTIIN MYÖS MINULLE!

Omahoitajani Satu kävi kanssani läpi kaikki ns, hoidot mitä sain Valtion mielisairaalassa ja mitä hoitoja sain kunnallisessa mielisairaalassa!
Satu, totesi, että kaikki saamani hoidot oltaisiin voitu toteuttaa kotikuntani sairaalassa.

Koska kotikunnan maksama PÄIVÄ HOITOMAKSU ON SUURI
Ei minua haluttu pitää pitkään valtion mielisairaalassa.

Äänestä

Nehän on jo vapautettu. Ne on noita vihreiden jauhopäisiä kannattajia, joita näkyy tälläkin sivustolla kymmenittäin.

Äänestä

Valtion Mielisairaaloissa on vielä MIELISAIRAANHOITAJIA
Nuo hoitajat eivät esimerkiksi saa jakaa mitään lääkkeitä! Ei edes Buranaa!

Kuntien Mielisairaaloissa pitää olla vähintään Lähihoitaja - mieluusti Sairaanhoitajan koulutus.

Osastolla voidaan kaikki "huvikseen" laittaa virtsa testiin.
Osastolla kaikkien potilaiden kaikki tavarat tutkitaan myös päällä olevat vaatteet "huumeiden" löytämiseksi!
Myös potilaan kaappi ja sänky myllätään ja potilas joutuu itse kaiken korjaamaan,

Potilaan saamat kirjeet avataan ja tutkitaan!

Potilaan pitää ANOA lupaa tavata läheisiään sairaalassa.
Hoitaja on koko vierailun ajan läsnä

Kaikki ovet ovat lukossa
Hoitajat kilisyttelevät avaimia, muistuttaen näin potilaita, että ovat pakkohoidossa!

Jumalan palvelukseen voit päästä Kerran kuussa - mikäli Seurakunnan Pappi suvaitsee saapua sairaalaan!
Hoitaja tulee aluksi mukaan Jumalan sanan kuuloon! Ja tämä onkin siinä parasta, kun täysin jumalaton hoitaja joutuu kuulemaan Jumalan sanaa :)

Hengellinen piiri pyörii jos Pappi tulee Seurakunnasta ja sinne voi päästä.

Potilaan kaikki oikeudet on viety ja häntä pidetään idioottina

Äänestä
  • Vanhemmat hoitajat saattavat olla ammattinimikkeeltään mielisairaanhoitajia, joka tarkoittaa samaa kuin nykyään psykiatrinen sairaanhoitaja.
    Nimikkeet ovat vaihtuneet vuosien varrella.

    Virtsatestit, tavaroiden tarkastus, kirjeiden avaaminen, ne kuuluvat tuollaisen laitoksen rutiinitoimintaan.
    Noinhan toimitaan vankiloissakin kai useimmiten.
    Laitoksiinkin kun pääsee kaikenlaista kiellettyä siltikin, vaikka kuinka tarkistavat.

    Sairaalan vaikeahoitoisista potilaista on potilastovereiden vaikea sanoa mitään, kun ei voi tietää, millainen tausta kenelläkin potilaalla on, onko mahdollisesti ehkä ollutkin todella vaikea tapaus. Vaikeahoitoiseksi potilaaksi ei ihan pienestä laiteta.
    Osastolla oli vaikeahoitoisia, ja olivat he kyllä aika vaikeita, kun miettii, mitä on nähnyt kunnallisissa sairaaloissa, niissä on lähinnä mielialahäiriöisiä, sekä psykoosipotilaita.
    Ei läheskään niin vaikeita kuin noissa valtion sairaaloissa.

    Oikeuksia kyllä viedään kaikissa suljetuissa laitoksissa, mutta sairaalassakin pääsee vapaammin liikkumaan ja kulkemaan sitten, kun oma vointi ja terveydentila sen sallivat.

    Ehkä jotkut potilaat kokevat, että heitä pidetään idiootteina, vaikkei se välttämättä niin olisikaan.
    Itse en kokenut, että olisivat pitäneet idioottina, vaikka alussa vähän typerästi käyttäydyinkin. Johtuen täysin siitä, kun olin todella huonossa kunnossa joutuessani sairaalaan.
    Oma asenne ja näkemys, sekä kokemus olosuhteista ja kaikesta kokonaisuudessaan, hoidosta, henkilökunnasta, ym. muuttui pikkuhiljaa samalla kun oma vointi koheni.
    En ollut sairaalassa vaikeahoitoisena, vaan oikeuspsykiatrisena potilaana.
    Ja omalla kohdalla sairaalassa saamani hoito pelasti elämäni.

    Äänestä

Sisäministerinä Päivi Räsänen teki rikosilmoituksen poliiseista.

Sisäministeri Räsänen ei USKALTANUT puuttua Valtion mielisairaaloiden kurjaan tilanteeseen.

Kansanedustaja saattaa käydä sairaalassa käynnillä - mutta hänelle ei anneta vapautta käydä haluamillaan osastoilla
Ne potilaat jotka Kansanedustaja tapaa on tarkalleen valittu ennakolta!

Äänestä

MIELENTILA TUTKIMUKSET tehdään valtion mielisairaaloissa!

Niitä entinen Vanhan Waasan sairaalan johtajan oli laskuttanut liikaa.

Valtion Mielisairaaloista on todella vähän tietoa ns. ulkopuolisilla

Valtion Mielisairaaloissa on töissä tosi paljon hoitajia ja lääkäreitä.

Äänestä

Kansanedustajille / Ministereille sähköpostia/kirjeitä.

Eduskunta tulee säätää uudet lait ja muuttaa nykyistä käytäntöä

Äänestä
  • Mitä nyt kukakin pitää kidutuksena.....

    Äänestä

Minä voin lähteä. Olen Teemu Selänne👍

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lähtisikö kukaan kanssani perustamaan kansanliikettä jotta saadaan Niuvanniemestä ihmiset kotiutettua takaisin yhteiskuntaan?
Erityisesti laitan toivoni valon ja rakkauden löytäneisiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu