Mikä on se pohjimmainen syy miksi ryssä on ahdistunut moisesta?
Miksi ryssää ahdistaa itsenäisen valtion Nato jäsennyys?
Anonyymi-ap
1758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun ei pysty näpitelemään maa-alueita NATO:n kuuluvilta valtioilta. Sehän se ryssää jäytää!
Suomi on vapaa maa ja voi päättää liittoumista itsenäisesti ja piste
Kesään mennessä olemme Naton täysjäseniä,turvatakuut on jo saatu ydinasevaltioilta
Nato on ylipääsemätön este Putinin tavoitteille jotka hän on tuonut julki puheissaan tsaarin rajojen palauttaminen ei oikein luonnistu silloin kun nämä maat ovat Naton puolustusliitossa.
Siksi Putin vaati vuosi sitten että näiden itäeuroopan maiden on erottava Natosta ja kukaan ei saa liittyä natoon .
Suorastaan lapsellisen läpinäkyvää toimintaa uhota ensin että venäläisten velvollisuus on palauttaa tsaarin rajat ja sitten vaatia näihin rajoihin aikoinaan kuuluneita maita eroamaan puolustusliitosta Putin ei paljon peittele tavoitteitaan
😁
Ukraina nyt sattumoisin oli maa joka ei ollut Natossa niin luonnollisesti hyökkäys kohdistui ensimmäisenä sinne ja sieltä Putin päätti alkaa venäjän imperiumin rakentamisen ....taisi vain mennä perseelleen koko homma alkuunsa.
Suomi ei koskaan tule jäämään ryssän kätyrien ikeeseen,ei koskaan!
Venäläiset haluavat olla uhreja.
Sen ne maaorjat osaa, eikä sitten paljon muuta.
Tekee ne hyviä perseensuristimia
Kyllähän se vapauttelija diktaattoria ahdistaa.
Naton laajentuminen ahdistaa ryssää niin paljon että on vetänyt 80% joukoistaan pois turvaan Nato-Norjan ja Suomen rajoilta.
👍👍👍👍👍
https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainan-presidentin-avustaja-vihollisemme-on-kuin-heinasirkkaparvi/
Se on kansakunta, joka voi olla olemassa vain tappamalla, nöyryyttämällä ja kiristämällä muita kansoja. Jos emme pysäytä heitä tänään, heidän halunsa tuhota muita vain kasvaa.
Hyökkääjän Butšassa tekemä siviileihin kohdistunut verilöyly paljasti Podoljakin mukaan viimeistään Venäjän todellisen olemuksen.
– Kun puhutaan suuresta venäläisestä kulttuurista, sillä tarkoitetaan kolmea, neljää tai viittä prosenttia yhteiskunnasta. Venäjän todelliset kasvot ovat kuitenkin ne, mitkä olemme nähneet Butšassa,
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/91538a3a-209a-47bc-a2ab-b5fcd0671626
Putin pelkää myrkytystä – Siksi ympärillä on vain ”harmaita hiiriä”
Kremlillä ei ole käsitystä, keillä kaikilla on myrkkyjä hallussaan.
Milloin kääpiö pakenee maasta...
Putin ansaitsee myrkkykalsarit, tai ehkä myrkytetty kirjallisen sotaraportin..
Putin vihaa Natoa kuin ruttoa..Siksi ettei pääse toteuttamaan imperilistisia laajentumissuunnitelmiaan muitten valtioiden kustannuksella.
Suomalaiset mielestäni hyvin nyt oivaltaneet että on aika heittää puolueettomuuspolitiikka roskakoriin heti ja liittyä Natoon.
Tälle ajatukselle on hullu Putin paras markkinointimies!
Putin pelkää vapaata demokraattista kansalaisyhteiskuntaa, joka veisi häneltä kaiken vallan. Peloteltu kansa ei ymmärrä koko asiaa.