Taas venäläinen lensi...kuin tiiliskivi

Venäjän korkea puolustusviranomainen putosi parvekkeelta, kuoli

Venäjän puolustusministeriössä työskennellyt, läntisen sotilaspiirin talousasioiden johtaja Maria Jankina on kuollut Pietarissa pudottuaan kotitalonsa parvekkeelta.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

VENÄJÄN puolustusministeriössä läntisen sotilaspiirin talousasioista vastaavaa osastoa johtanut 58-vuotias Marina Jankina on löydetty keskiviikkoaamuna kuolleena asuintalonsa edustalta Pietarissa. Venäläismediassa kerrotaan, että puolustusviranomaisen epäillään tehneen itsemurhan.

Meduza käyttää lähteenään myös Telegramissa toimivaa Mash Na Moike -kanavaa, jonka mukaan Jankinan omistamia tavaroita ja asiakirjoja olisi löytynyt talon yhteiskäyttöparvekkeelta. Saman lähteen mukaan nainen olisi soittanut ennen kuolemaansa entiselle aviomiehelleen ja pyytänyt tätä soittamaan poliisille.

Jankinan kerrotaan työskennelleen ennen puolustusministeriöön siirtymistä Venäjän verovirastossa ja toimineen Pietarin maankäytöstä ja julkisista kiinteistöistä vastaavan hallinnon varapuheenjohtajana.

Pelkästään viime vuoden aikana lukuisia vaikutusvaltaisia venäläistä yritys- ja sotilasjohtajia on kuollut traagisissa ja osin epäselvissä olosuhteissa. Suuressa osassa kuolemista kyse on ollut ensitietojen mukaan itsemurhasta.

Venäläisillä on paha olla kun Putin hallitsee mielipuolen lailla.

1Äänestä

Ja aiheesta on jo ketju ollut puoltoista tuntia.

Äänestä

Venäjän korkea puolustusviranomainen putosi korkealta.

Äänestä

Venäjän eliitillä ollut pitkään uimataidottomuutta ja lentokyvyttömyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän korkea puolustusviranomainen putosi parvekkeelta, kuoli

Venäjän puolustusministeriössä työskennellyt, läntisen sotilaspiirin talousasioiden johtaja Maria Jankina on kuollut Pietarissa pudottuaan kotitalonsa parvekkeelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu