Eli firmat eivät oikein ole onnistuneet poistumaan Venäjältä lupauksista huolimatta. Lienee moniakin syitä, mutta noin valtavan massan kohdalla ei voida enää puhua pelkästään suurista vaikeuksista luopua Venäjän toiminnoista, vaan myös silkasta opportunisisesta tahdosta olla luopumatta niistä.
https://yle.fi/a/74-20017705
Pitäisikö siis jonkun tai joidenkuiden hieman painostaa asiassa? Mitä mieltä palsta?
https://yle.fi/a/74-20017705
Pitäisikö siis jonkun tai joidenkuiden hieman painostaa asiassa? Mitä mieltä palsta?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ehdottomasti pitäisi. Näin mä sen näen.
Se vaan, että ei taida ainakaan Euroopasta löytyä ketään, joka tuosta yrityksille huomauttaisi...
Tottakai löytyy, EU:ssa ollaan erittäin valmiita langettamaan suomelle mitä tahansa ehtoja millä saadaan kansallivaltio-suomi kyykkäämään lopullisesti ja muodostumaan merkityksettömäksi pohjoiseksi osaksi euroopan liittovaltiota.
Samanlaista kyykyttämistä ja velkaliean ja omavaraisuuden ja omien asioiden hoidon nitistämistä EU on ollut alusta saakka.
Halua varmaan olisi mutta ei uskallusta.
En kyllä pysty sanomaan että lähellekään olisin samaa mieltä. Vaikka osa eu:n jutuista perseestä onkin ei Suomi sen ulkopuolella kykenisi mitenkään toimeen tulemaan. Se nyt vaan on fakta mikä pitää mun mielestä kyetä hyväksymään.
Ei ole ei, kun Saksaankin saatin munaton päämies. On silläkin kyllä karmeeta, kun ihan hyvin tietää ettei yllä lähellekään Merkelin letkun mittaa ja tietää samalla, että kaikki muut on huomanneet sen. Hiton epäkiitollinen pesti, mutta ittepä sinne halusi ja itte sen letkunsa voi kasvattaa, jos haluaa.
Tottakai pystyisi, Suomella on nimittäin kaksi asiaa mitkä pitävät isotkin toimijat valppaana:
Yksi euroopan suurimmista puolustusvoimista ja vittumainen itänaapuri. Itsenäinen suomi neuvottelee paljon tehokkaammin asioista sekä itään että länteen kuin vasalli-lääni suomi osana EU:ta.
Kumpikaan, EU tai Amerikka - ei halua suomea venäjän liittolaiseksi. Nyt olemme siinä ironisessa tilanteessa että huolimatta tästä tarpeesta ME olemme EU:ssa maksajana emmekä saajana.
Se kertoo kuinka idioottimaisesti tätä maata on johdettu jo pitkän aikaa.
Ja vain demoralisoidut ihmiset sanovat että "emme pysty".
Tottakai pystymme, kova hinta siitä maksettaisiin ja paljon pitäisi muuttua - mutta mahdollista se on.
"EI ole vaihtoehtoja" on oikeasti "Minä en halua nähdä vaihtoehtoja".
No höpö höpö, on taas juttuja. Minä puhun ylikansallisista yrityksistä, en valtioista. Kun pääset samalle viivalle, voidaan jatkaa aiheesta. Mutta niin kauan kuin jauhat tuota sokeaa EU-vihaasi, niin voit jatkaa sen kanssa keskenäsi, koska en jaksa ideologisten fanaatikkojen kanssa vängätä tyhjästä.
Näinpä. Toivotaan että kassit laskeutuu ja tajuaa että hänellä voisi olla sauma olla joku oikeasti merkityksellinen tyyppi ja että se on vain itsestä kiinni.
Äänestin EU:n puolesta aikoinaan.
Nyt olen nähnyt mitä se käytännössä tarkoittaa ja olen nyt vakaasti toista mieltä.
Ei...ei pystyisi. Mutta kuten todettua se on vain mun mielipiteeni.
Toivotaan, koska ainakin tällä hetkellä Euroopassa on semmonen Merkelin mentävä aukko johtamisessa ja koko muu johtoryhmä on ihan kujalla. Tai no Sauli taitaa olla kartalla, mutta antaa vain arvojohtamista ulos ja jättää muut hommat isommille maille. On sekin ovela pentele presidentiksi 😁
Ei demoralisoidut vaan realistit.🙂. Eikä ole nyse mistään että ei haluta nähdä vaihtoehtoja vaan siitä että ne on harkittu ja läpikäyty ja päädytty ainakin omasta mielestään loogiseen lopputulokseen mikä Suomen kannalta on kaikkein paras ja järkevin ratkaisu. Eriävät mielipiteetkin ovat tietenkin täysin sallittuja.🙂.
On ovela joo. En olis siloin joskus aikanaan uskonut että voisi olla noinkin hyvä pressa.🙂. Tai pressa yleensäkään.😄.
Joo, onhan se tosiaan kasvanut rooliinsa, kun alkuun tuntui että on turhn kuivakka ja harmaa juristibyrokraatti vaan. Hyvin on vetänyt, se on pakko sanoa.
Tästä muuten pomppasi mieleen että itsevaltiaat pitäis tuoda takaisin. Tykkäsin nuorenakin siitä vaikka politiikka kiinnosti silloin vielä vähemmän kuin nykyään.
Se oli kyllä hyvä sarja, vaikken ihan hirveesti sitä seurannutkaan. Elävästi jäänyt se Lipposen paavon hahmo kyllä mieleen 😂
Joo ja sale rullaluistimilla röökihuulessa.🙂.
Tota mä en muista, mutta niinhän se Sale aikanaan röökas kyllä 😁
Joo ja veti kuin korsteeni vaikka urheili myös paljon. Just niillä rullaluistimilla muunmuassa.
Niinhän se veti. Sitten tuli Jenni ja sanoi että soo soo 😊
Se pyöri paljon sillon Stadissa luistelemassa, muistan nähneeni sen muutamankin kerran siellä luistelemassa.
Naisella voi olla todella ihmeellinen vaikutus miehen elämään kyllä.😄. Asiat voi muuttua radikaalistikin eikä yhtään haittaa. Kyllä se rakkaus on ihmeellinen ja kumma juttu ja se mitä se saa ihmisen tekemään.🙂.
Niinhän niillä tuppaa olemaan 😁
Ei ole näyttänyt Sauliakaan yhtään haittavaan, sen verran leveä virneä papan naamalla, vaan mikä on ollessakin kun on nuorikko kainalossa 😉
Joo kyllä varmasti pistää hymyilyttään ja aika muikeaksihan se on jennin jälkeen muuttunut.🙂.
No sekin on totta, Jenni suorastaan loistaa 😊
Ei missään tapauksessa. Venäjä on hankala naapuri mutta se on myös resurssikeidas.
Jos EU ei maksa minimissäänkin venäjänkaupan menetyksiä suomelle kompensaationa niin ei ole mitään jiitä alkaa kuristamaan itseään lisää. Yritykset ovat siellä koska bisnes on tuottoisaa, tällä tuloksellisuudella pyyhitään suomi-vanhusten perseet ja pidetään lapset koulussa - se on jotain parempaa meille.
Jospa te kurjistajat aloittaisitte itsestänne? Häh?
No eipä suomalaista kuluttajaa haittaa lapsityövoima, hikipajat ja pakkotyöleirit eikä kolmen euron viikkopalkka joten luulisi nyt jonkun Ukrainan olevan ihan yhdentekevä asia.
Mistä lupauksista?
Olen sitä mieltä, että yritykset päättävät itse.
Itse en lähtisi koska kokisin olevani ensisijaisesti vastuussa osakkeenomistajille ja myös vastuussa työntekijöiden toimeentulon turvaamisesta.
Jaa, vaikuttaa voi kun on hankkimatta näiden yhtiöiden tuotteita/palveluja, huoh!
Selkeä lista julkisuuteen, niin ainakin yksityiset kuluttajat voisivat helposti jättää halutessaan käyttämättä palveluita ja ostamatta tuotteita. Lisäksi ainakin kaikki julkiset tuet pois kaikilta tuolla jatkavilta yrityksiltä.
Ja tämä pitäisi tehdä Euroopan laajuisena, niin alkaisi tapahtumaan...
Tietysti, mutta ihan ensimmäisenä omat nurkat kuntoon, niin voi paremmin vaatia muiltakin. Minä koen naurettavaksi "eu:n yhtesten päätösten" taakse pakenemisen näissä asioissa, joissa ei muiden lupia tarvitse kysellä. Baltit ja Puola luultavasti olisivat ainakin hyvin helposti noiden päätösten takana, mutta Unkarin kanssa jouduttaisiin vääntämään seuraava vuosi ainakin.
No Unkari saa venkuloida mitä haluaa, syvemmälle suohon vain itsensä laulavat ja sitten tuleekin Orbanille kohta lähtö.
Saahan se, mutta EU:n yhteisiä päätöksiä ei noin vaan tule, niin kauan kun venkuloi. Eli EU:n yhteisiä päätöksiä odotellessa ei kannata henkeään pidätellä.
Joo, sen se tekee, mutta aina voidaan muutakin venkuloida eri tavoin. Aika monissa kysymyksissä maat voisivat tehdä yhteisen EU-päätöksen sijaan kansalllisen päätöksen, joka vastaisi sitä Unkari kuseksimaa yhteistä päätöstä. AIka monissa asioissa, mutta ei lähellekään kaikissa. Ja toki se on läpinäkyvää, kiusan kostaminen kiusalla ei pitkän päälle ole tuottelias tie.
Kyllä, eli yhteistä EU päätöstä ei kannata jäädä odottelemaan. Omat nurkat kuntoon ja sitten on paljon parempi lähteä "kannustamaan" muitakin toimiin.