Köyhän kuntoilijan ravinto

Anonyymi-ap

Olen tällä hetkellä säästökuurilla kun ensin korona rokotti ja sitten sota.

Eilen söin aamulla kaurapuuroa ison lautasellisen puolukoilla ja yhden munan.

Myöhemmin söin paljon perunamuusia, juureksia, puolukkasurvosta ja leivitettyjä muikkuja. Perattu muikku vain 5 euroa. Kyytipojaksi itse leipomaa ruisleipää ja itse tekemää kotikaljaa.

Söin vielä myöhemmin edellisen jämiä.

Illalla ruispuolukkapuuroa ja jogurttia marjoilla.


Tänään aamulla söin loput eiliset ruispuurot ja hain kalakaupasta haukea jota syön kohta perunoiden, juuresten ja puolukoiden kera.

Huomiselle liottelen herneitä ja sain halvalla sianlihaa josta osa menee pakkaseen.

Ei mitään gourmeeta ole tämä mutta hengissä toistaiseksi. Mitään heraproteiinia en osta kun kauppa myy vain jotain todella kallista, 0,5kg maksaa 30 euroa. Onneksi keräsin ämpärillisen puolukoita ja pari ämpäriä mustikoita ja omista puskista sai vattuja ja viinimarjaa.

Onkohan mitään mahdollisuuksia enää kehittyä voimiltaan ja lihaksistoltaan näillä eväillä kun ei ole rahaa "bodisafkaan"? Kaloreita en uskalla edes laskea mutta olen ainakin laihtunut ja moni kysyy että olenko alkanut salilla käymään.

2

248

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On mahdollisuuksia, mutta minkä ihmeen takia? Kehonrakennus on epäterveellistä eikä jättimäisiä lihaksia tule muulla kuin dopingilla. Harjoita mielummin terveysliikuntaa.

    • Anonyymi

      miksi pitäisi köyhänä kuntoilla
      kuntoilua syntyy kun etsii ruokaa
      siinä pitäisi jo olla tarpeeksi rääkkiä

      he jotka selittävät muuta voivat valehdella jossain

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe