Lähden tästä ostelemaan juopottelutarvikkeita

Enimmäkseen tavallista keskiolutta, mutta myös muutaman saksalaisen laatuoluen. Lisäksi teen muita hankintoja. Eli ensin sekatavarakauppaan ja vasta sitten nestemäistä ravintoa kauppaavaan myymälään.
1354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

A- kaupasta ei saa varmuusvälineitä, vain nestemäisiä päihteitä.

Äänestä

Amatööri.

Äänestä

Vanha juoppo yrittää vakuuttaa jotain aloituksellaan..

Äänestä

Alkoholin kittaaminen on vanhanaikaista. Sillä saa vain paskan olon moneksi päiväksi, pahimmillaan maksa, tai haima sököksi, syöpävaarallinen aine myös.

Äänestä
  • Jep, kovaa myrkkyä ja hirveät vieroitusoireet jo yhdestä käyttökerrasta.

    Äänestä

  • Kellä olutta sillä ystäviä, kippis.

    Äänestä

Kelpo suunnitelma.

Äänestä

No niin. Nyt on niksautettu ensimmäinen Olvi-tehtaan tekele auki ja otettu ensipuraisu. Multasormihommiakin olisi iltapuhteena, kuten myös ruoanlaittoa, saunomista jn. Pyykkiä onkin pari koneellista ehtinyt tänään jo pestä. Viikonloput on kiireistä aikaa.

Äänestä

Aloita loivasti Olvilla ja sitten kun saat hommia tehtyä niin vaihda jäykempään. Huomenna Sunnuntai ja aikaa selvitellä ja loiventaa kohmeloa muutamalla olvilla. Siihen jotain mukavaa suolaista niin taas jaksaa katsella maanantain paskanaamoja töissä.

Äänestä
  • Tää oli hyvä.

    Äänestä

  • Onneksi niitä voi möllöttää etänä. Puuhastelut vähän hidastaa törpöttelyä, kun on vain kaksi kättä ja yksi suu. Mutta nyt on "dirty" hommat tehty. Seuraavaksi ruokasysteemi ja myös sauna lämpenemään. Saunan jälkeen syödään vasta, mutta vihta jätetään syömättä.

    Äänestä

ensin menen sekatavarakauppaan. mikä se sellainen on. alkon tiedän, sieltä haetaan viinaa ja sitten alkaa haureus.

Äänestä

Tänään pitää nauttia virvokkeita myös. Iltapalaksi tarkoitus pariloida hampurilaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Enimmäkseen tavallista keskiolutta, mutta myös muutaman saksalaisen laatuoluen. Lisäksi teen muita hankintoja. Eli ensin sekatavarakauppaan ja vasta sitten nestemäistä ravintoa kauppaavaan myymälään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu