Metalogiikasta

Anonyymi-ap

Metalogiikka = viitekehys, näkökulma,premissit ja tulkinnat, hahmotus

Jos metalooginen taso on vääristynyt niin sen alaisuudessa toimiva looginen päättely on myös vääristynyttä eli kykenee tuottamaan vain osa-totuuksia jotka pätevät korkeintaan vallitsevan puutteellisen viitekehyksen puitteissa.



Jos haluaa kyseenalaistaa jonkun valtavirtatieteen mallin niin kannattaa keskittyä niihin aspekteihin jotka se malli jättää huomiotta (esim. evoluutioteoriassa vedotaan vain satunnaisiin mutaatioihin biologisten innovaatioiden tuottajana tai kosmologiassa keskitytään hahmottamaan ainoastaan suhteellisuusteorioiden ja gravitaation kautta unohtaen kokonaan esim. sähköön ja plasmakosmologiaan perustuvat hahmotukset)



Metaloogisen tason vääristymät ilmenevät liiallisena pelkistämisenä ja yleistämisenä esim. päätellään analogiasta identiteetti esim. eliöt koneina vaikka kaikki tunnetut koneet ovat ihmisten älykkään suunnittelun tuotoksia

Vallitseva ideologia ja metafysiikka pyrkivät määrittelemään vallitsevan näkökulman eli metalogiikan tason jonka puitteissa looginen päättely operoi.

Propaganda ja disinformaatio perustuvat aina johonkin ideologis-metafyysiseen agendaan jossa pyritään unohtamaan metalooginen tason kriittinen tarkastelu ja keskittymään ainoastaan loogisen päättelyn muodolliseen oikeellisuuteen.

Esim. tulkitaan aistihavainnot & mittaustulokset objektiiviseksi ja kokemuksellisuus subjektiiviseksi tuottaen samalla keinotekoisen vastakohdan koska se kokemuksellinen taso (esim. intentio, intuitio tai niiden puute) määrittelevät havaintojen tulkinnat koska intentioista seuraa agenda ja intuitio taas tuottaa tyypillisesti vain sen intention määrittelemiä tuloksia. )

Ihmiskeskeinen hahmotus vs reduktionistis-naturalistinen hahmotus.

Jos kykenee hahmottamaan luontoa ihmiskeskeisesti niin lähes kaikki valtavirtatieteen reduktionistis-naturalistiset selitykset vaikuttavat lähinnä naurettavilta ja absurdeilta.

Ihmiskeskeisyydellä tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä sitä mihin ihmisyksilöt parhaimillaan ovat kyenneet ja mitä saavuttaneet. Tässä ja kaikissa muissakin yhteyksissä kannattaa aina varoa ja välttää binääristä helposti vastakohtiin polarisoituvaa ajattelua eli ei hahmoteta esim. teismi vs ateismi/naturalismi akselilla vaan jossain niiden keskivälillä.


Tieteen suurimmat läpimurrot ovat tapahtuneet päässäntöisesti aina akateemisen yhteisön valtahierarkian huipun ulkopuolella ja nimenomaan kyseenalaistamalla vallitsevat paradigmat ja niiden taustaoletukset eli valtavirtatieteen metalogiikan taso.

Muodollisten metodien ja sääntöjen ylikorostaminen sisällön ja metalogiikan kustannuksella on nykyiselle paradigmasidonnaisessa tieteessä hyvin tyypillistä ja tuottaa lähinnä vain propagandaa ja disinformaatiota ja todelliset innovaatiot ja läpimurrot taas ovat äärimmäisen harvinaisia ja epätyypillisiä.

Työkaluista ja välineistä tulee tärkeämpiä kuin ne asiat joihin niitä sovelletaan.


Tekoälyn laajamittaisella yleistymisellä on todennäköisesti sellainen seuraus että tiede dogmatisoituu entistä enemmän ja kaikki vaihtoehtoiset hahmotelmat pyritään kuittamaan salaliittoteorioina ja valeuutisina eli tekoäly vahvistaa valtaeliitin asemaa ja samanlainen antihumanistinen agenda on aina ollut myös tieteen reduktionistis-naturalistisen ideologian ylikorostamisessa antiikin atomistien ajoista lähtien ja ilmenee myös erityisesti kaikessa muodollisessa koulutuksessa joka perustuu kepillä ja porkkanalla ehdollistamiseen eikä kokonaisuuksien ymmärtämiseen.

...
Vänkäystyyppinen "keskustelu" ei itseäni kiinnosta joten välttämättä en jaksa enkä viitsi kommentoida mahdollisiin kommentteihin... :D

Belisario

8

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysyisin vain milloin tai minä vuonna tai sait ensimmäisen kipinän etsiä vastauksia valtavirta tieteen ulkopuolelta?

      Uskonnollisiin tai esoteerisiin aiheisiin se on tietysti luonnollista.

    • Anonyymi

      Valtavirran tiede on onnistunut tuottaman Mercedes Benzin moottoreineen, tietokoneet, kännykät, avaruusluotaimet etc. Ehkä se ei ole niin surkeassa tilassa kuin väitätte.

      Mutta tieto ja kaikki informaatio on vajaata.

      Se on sitä etenkin molekyyli ja yhdistetasolla.
      Molekyylit voisivat olla kuin pieniä kuvia ja patsaita ihmisen muotoisia. Sen sijaan ne ovat epämuodostuneiden hirviöiden kuvia.
      Päät puuttuu usein tai jalat. Vaikka vatsa ja rinta olisivat. Pää on yksittäinen vetyatomi. Vatsa on yksittäinen hiiliatomi. Jne.

      Molekyyli voi omata esim neljä päätä yhden asemesta, kaksi vatsaa, mutta jalat puuttuvat jne.
      Ne eivät muodosta kuvaa mistään olemassaolevasta suuresta oliosta, vaan ovat vajaita ja epämuodostuneita sen suhteen.

      Pieni taso, nanotaso on eniten vajaata informaatiossa, vaikka muodostaa perustan makrotason rakentumiseen.

      • Anonyymi

        Molekyylien inhimmillistäminen ei nyt vaan ole järkevää.
        Molekyylien muodolle on perin yksinkertainen selitys: "Hakeudu matalimman energian tilaan."
        Se sääntö pätee kaikkiin atomeista muodostuneisiin molekyyleihin. Onko lopputulos silmää hivelevä, ei ole merkityksellinen. Lopputulos on "fysiikan johdonmukaisuutta hivelevä."


    • Anonyymi

      Kaikki totuudet ovat vain osatotuuksia ja pätevät omalla tasollaan esim. Nanotasolla omassa viitekehyksessään.

      Totuus on sitä paitsi katsojan silmässä.

      Yksi sanoo Marilyn Monroe on kaunein nainen.
      Toinen sanoo hän on mielestäni ruma.

      Psykologiset defenssimekanismit yms. Mekanismit saavat suurimman osan ihmisistä jatkuvasti valehtelemaan.

      Iankaikkinen Totuus voisi olla sen myöntäminen että on kaksi luontoa joka asialla esim. Hiukkas-aalto dualismi. Sama kohde voi olla materiaa tai aaltoa. Mutta onko sekään täysi Totuus.

      Täydellinen tieto ja informaatio ei ole totuuteen perustuvaa. Täydellisyys sisältää totuuden lisäksi valheen. Se koostuu sekä valheesta että totuudesta. Ilman VALETTA ei ole totuutta.

      Tietenkin faktat ovat jumalaisia totuuksia omalla tavallaan. Lipputangon korkeus on fakta 12 metriä. Faktana voidaan sanoa yöllä nyt vallitsee pimeys. Mutta mitä pimeys on esineenä tai materiana on epäselvää. On olemassa faktoja.

      Maapallo on pyöreys eli jumaluus on fakta.
      Maapallo on pallo eli esine on vale, vaikka totuutena pidetty.

      Anteeksi tämä hulluttelu. Luin eilen vähän alkua Wittgensteinin Tractatus Logistuksesta ja päätin vähän säveltää aiheesta.

      Virallinen tiede ja tekniikka ovat yltäneet suursaavutuksiin. Auton moottori yhtenä esimerkkinä. Ilman autoja emme liikkuisi omaa kotikaupunkia pidemmälle ja Totuus jonka tuntisimme olisi rajoittunutta ja kapea-alaista.

    • Anonyymi

      Belisario jatkaa hyökkäyksiään valtavirtatiedettä vastaan.
      Nyt hän on valjastanut muotitermin "meta" uudeksi aseekseen.

      Metalogiikka on oikeastaan tiedettä joka tutkii logiikkaa, samoin kuin
      metamatematiikka tutkii matematiikkaa tietyin välinein.

      Belisarion metatutkimus logiikasta on vain fringelogiikan käyttöä
      tiedettä vastaan, joka saadakseen tuloksia aikaan käyttää eri
      logiikoita kuin Belisario.

      Toisaalta MetaBelisario tiede tutkii Belisarion käyttämää fringelogiikkaa
      ja fringekäsitteistöä, kuten metavänkäilyä joka on Belisarion työkaluista
      tärkeimpiä.

      Metavänkäily on osoittanut Belisarion kaksiarvoisen suhtautumisen
      vänkäilyyn käsitteellisenä työkaluna.
      Belisario sallii itselleen oikeuden käyttää vänkäilyä, mutta kieltää sen
      heti toisilta, käyttäen nykyaikaista metodia eli canceltaktiikkaa.
      Hän pyrkii heti etsimään toisten kommenteista ns. lillukanvarsi tekijää,
      joka riittää heti cancel-toimenpiteisiin ja ignorelistauksiin.

      R.

    • Anonyymi

      Muutamia kommentteja:

      Ihmiskeskeisyydestä:

      Tarkoitin "ihmiskeskeisyydellä" lähinnä sitä että toisin kuin filosofisessa reduktionismissa ei esim. pyritä palauttamaan kaikkea mahdollista kaikkein pienimpiin alkeishiukkasiin (kvarkit) vaan mallinnetaan ihminen ikäänkuin mikrokosmoksena jossa on kaikki samat ominaisuudet ja kyvyt kuin makrokosmoksella eli universumilla jolloin maailmankaikkeus kokonaisuudessaan ja esim. galaksit, auringot ja planeetat voidaan hahmottaa jonkinlaisina (meta- )organismeina joka ei ole niin hullu idea kuin se voi joidenkin mielestä kuullostaa koska esim. erilaisilla plasmoilla on itseorganisoitumisen kyky kuten kaikilla muillakin avoimilla systeemeillä kuten biologisilla eliöillä.

      Nykytieteessä tämäntyyppisen ihmiskeskeisen mikrokosmos hahmotuksen sijasta pyritään mallintamaan kaikki mahdollinen konemaisina mekanismeina ja ainoat sallitut selitykset ovat palautettavissa ns. luonnonlakeihin ja sattumaan eli esim. ns. älykäs suunnittelu on kielletty vaihtoehto joka sekin tyypillisesti mielletään teistisesti eli sen älykkään suunnittelun pitäisi olla jotenkin täydellistä ja virheetöntä.

      Eli esim. jos ihminen kykenee suunnittelemaan ja valmistamaan auton moottorin niin vastaavanlaista kykyä ei sallita luonnolle vaikka ihminen kaikkine kykyineen on myös osa luontoa. Sen sijaan että oletetaan jokin erehtymätön ja kaikkivaltias jumaluus kaiken selityksenä kuten teismissä niin miksei voi mallintaa esim. niin että esim. planeetat, auringot ja galaksit ovat jonkinlaisia organismeja samoin kuin ehkä koko maailmankaikkeus.

      Esim. auton moottorin olemassaoloa on käytännössä hyvin vaikea selittää puhtaasti naturalistisesti vetoamalla fysiikan lakeihin ja sattumaan ja sama minusta pätee kaikkien biologisten organismien suhteen eli uskottavampi selitys on että luonnossa ja eliöissä on sellaista älyä ja luovuutta että kykenevät ainakin josain määrin ohjailemaan omaa evoluutiotaan.

      ...

      Metalogiikka eli hahmotus, viitekehys, perusoletukset ja tulkinnat taas mahdollistavat useampia rinnakkaisia näkökulmia ("sekä että" eikä "joko tai") samaan asiaan jolloin pelkästään argumentin looginen pätevyys ei läheskään aina riitä vaan myös mallinnuksen näkökulman pitää olla mahdollisimman kattava & laaja jotta jokin mallinnus/hypoteesi/teoria voisi olla uskottava.
      ...

      Ns. "hyökkäykseni " valtavirtatiedettä vastaan ei ole mikään itsetarkoitus vaan selkeitä ongelmia ovat nimenomaan ehdollistamiseen perustuva muodollinen koulutus, tieteen paradigmojen sitoutuminen ideologisiin ja metafyysisiin oletuksiin joita ei voi falsifioida eikä verifioida tieteen metodeilla.

      Ihmiset ovat nykyään paljon koulutetumpia kuin koskaan aikaisemmin ja tieteeseen uhrataan resursseja valtavan paljon enemmän mutta tulokset ovat minusta silti paljon heikompia kuin ennen 2. maailmansotaa varsinkin fysiikkatieteessä ja mitä koulutetumpi yksilö on niin sitä "puupäisempää" on ymmärryksen taso nykyään eli usein täydellisen "aivopestyjä" ja konemaisia tapauksia valitettavasti.

      Luonnontieteissä matematiikkavetoisuus on korvannut perinteisen luonnonfilosofisen lähestysmistavan jossa pyrittiin myös ymmärtämään sitä mitä tutkitaan eikä pelkästään kuvailemaan matemaattisesti kaavojen avulla.
      ...

      Tällä ja muillakin palstoilla minua usein ihmetyttää kuinka väärin jotkut onnistuvat ymmärtämään joitakin asioita mikä ilmeisesti johtuu defensseistä ja ns. "tietämisen illuusiosta" jolloin joidenkin oma mieli on jo niin täynnä ettei sinne enää mahdu mitään uutta ja erilaista vaan maailmakuva on jähmettynyt ehdollistumisen seurauksena.

      Vaikea lyhyesti kuvata sellaista mikä vaatisi laajemman viitekehyksen mukana kuljettamisen jokaisessa viestissä ja ottaen liäksi huomioon ihmisten surkastuneen keskittymiskyvyn niin sekään ei varmaan riittäisi koska tyypillisesti torjutaan kaikki sellainen mikä ei ole tuttua ja turvallista ja pakottaisi ainakin joskus ihan itsekin jotain ajattelemaan ja tutkimaan. :D


      Belisario

    • Anonyymi

      Tieto joka yleensä mielletään tiedoksi ei ole muuta kuin pysähdystila vailla elämää ja muutoksen ja kehittymisen mahdollisuutta.
      On kaljakorissa 24 pulloa tai äidillä rinnat täynnä maitoa on stoppitila kaiken suhteen. Stoppitila joka kaipaa muutoksen ja joka sinänsä ei sisällä paljoa informaatiota. Sitä kutsutaan totuudeksi kun kaikki on saavuttanut täyteyden ja pysähdystilan, jossa muutos on mahdoton ajatus.

      Mutta sitä kun tapahtuu muutos kuten mutaatio voidaan kutsua elämäksi ja kaiken informaation lähteeksi. Totuus itsessään ilman sitä tuhoavaa valhetta ja ns. Disinformaatiota ei elä eikä tuota tietoa. Yksin vale joka muuntaa olemassaolevan valmiin ja täysimääräisen totuuden on arvokasta tietoa.

      En nyt muista enempää ajatuksia ja esimerkkejä siitä kuinka elämää voisi kuvailla.

      Kun koe-eläimet asetettiin deprivaatioon jonkin ravintoaineen suhteen ja niille tuli puutostauti saatiin selville kunkin vitamiinin merkitys ja vaikutus. Vitamiineista ei muuten opi mitään, vaan ne ovat kuin mekaaninen kone perustilassaan.

      Kun tahdotaan tieto alkeishiukkasista tuhoten törmäytetään ytimiä yhteen suurella nopeudella.
      Niin tieto lisääntyy. Pysähdystila ei sisällä mitään tietoa vaan kun hajotetaan pysähdystila miljooniin muruihin alkaa tietäminen.

      Siinä mielessä valtavirtatieteen suorittamien reduktioiden merkitystä tiedon lisäämisen kannalta on mahdoton yliarvioida.

      Vale, muutos, mutaatio, vaurio, disinformaatio on tietoa lisäävää elämää.
      Pysähdystila, täyteys, totuus, terveys on mekaaninen kone ääritilassaan vailla elämää. Vapausasteita nolla.

      Elämä sanan täysi ymmärtäminen edellyttää mutaation pitämistä itse elämänä. Jos jokin pysyy ikuisesti samana on se vailla elämää.
      Ja vain kuin mekaaninen kone.

    • Anonyymi

      Kiva seurata valtiovallan toimia oikean tiedon ministeriön perusteluissa ja lampaiden vain jatkavan elämäänsä, kuin mitään merkittävää ei olisikaan tapahtumassa.
      Eivätkö ne ole lukeneet Kafkaansa tai katsoneet Kansalainen Keyneä?
      Eniten ihmetyttää korruption noin valtava vyöry maamme politiikkaan. Vain ovatko ne kaikki joutuneet kiristyksen uhreiksi ja myyneet meidät kansalaiset muutamasta kolikosta?
      Valtivalta eli tässä tapauksessa YLE on suurin disinformaation lähde. Ja erityisesti ne asiat, jotka jätetään kokonaan kertomattta, ovat olleellinen osa kokonaiskuvaa nykymaailmasta. Siksihän politikoilla on kiire estää kansalaisjournalismin kehittyminen maassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe