Kehäpäätelmät eivät johda totuuden tuntemiseen

Sellaisia julistajia kannattaa varoa, jotka käyttävät pelkästään Paavalin jakeita ja selittävät Paavalin sanomisia hänen itsensä jossain toisessa kohdassa olevilla jakeillä eli tekevät loputtomia kehäpäätelmiä, mutta eivät vertaa Paavalin väitteitä muiden apostolien, Jeesuksen ja Jumalan ja oikeiden profeettojen kirjoituksiin ja puheisiin VT:n puolella.

Jumalan sana eli Raamattu on vasta kokonansa totuus, ei pelkät asiayhteydestä irroitetut jakeet, sillä niitä kun voidaan käyttää eksyttämiseen ja harhaanjohtamiseen.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Aik. 28:8

Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan, läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen: Noudattakaa ja tutkikaa kaikkia Herran, Jumalanne, käskyjä, että saisitte pitää omananne tämän hyvän maan ja jättäisitte sen perinnöksi lapsillenne teidän jälkeenne ikuisiksi ajoiksi.

Ap. t. 17:11

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

Joh. 10:37

Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

1. Joh. 4:1

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

Äänestä

Jumalan sana on vasta kokonansa totuus, asiat pitää ymmärtää kokonaisuuksina, ei yksittäisiä jakeina hokien ja toistaen vastauksena koko käsiteltävään asiakokonaisuuteen. Samaa asiaa kun Raamatussa käsitellään monessa eri paikassa, ehkä hieman eri sanoja ja ilmaisuja samasta asiasta käyttäen.

Raamatun ajan ilmaisut kun ovat usein erilaisten sanontojen ja ilmaisujen käyttäminen samasta asiasta, jotta asia tulisi ymmäretytyksi. Jeesus käytti alussa isoille joukoille puhuessaan vertauskuvi, mutta selitti heti mistä niissä on kysymys.

Sitten tuli vaihe, jolloin Jeesus puhui ihan suoraan ilman vertauksia, kuten ystävälleen uskonnon opettajalle Nikodemukselle, kun tämä tuli kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."

Kannattaa suhtautua varauksellisesti sellaisiin opettajiin, jotka yrittävät selittää ja paikkailla Paavalin mielipiteitä pelkästään Paavalin omilla sanonnoilla, ilman että vertaavat Paavalin kirjoituksia varsinaisten apotolien Matteus, Markus, Luukas ja Johanneksen kirjoituksiin, Jeesuksen puheisiin ja muuhun VT:n kiroituksiin.

Mikäli Paavali jää yksin väitteidensä kanssa, niin silloin sellaiset väitäämät tulee hyväksyä, sillä kaikilla asioilla pitäisi olla vähintään kaksi mielellään useampi yhtä pitävä todistaja.

Sooloilijoita ja muita irtohenkiä ja niiden hurmosvoimia ei pidä nielaista sellaisenaan.

"Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

"Että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sellaisia julistajia kannattaa varoa, jotka käyttävät pelkästään Paavalin jakeita ja selittävät Paavalin sanomisia hänen itsensä jossain toisessa kohdassa olevilla jakeillä eli tekevät loputtomia kehäpäätelmiä, mutta eivät vertaa Paavalin väitteitä muiden apostolien, Jeesuksen ja Jumalan ja oikeiden profeettojen kirjoituksiin ja puheisiin VT:n puolella.

Jumalan sana eli Raamattu on vasta kokonansa totuus, ei pelkät asiayhteydestä irroitetut jakeet, sillä niitä kun voidaan käyttää eksyttämiseen ja harhaanjohtamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu