Healing alkaa

Tasan sitten JOS pääsisin elämäntilanteeseen jossa viettäisin vastakkaisen sukupuolen seurassa aikaa joka päivä muutaman tunnin ajan. Olen niin vieraantunut tuosta kaikesta että ei ole tosikaan. Näen vähemmän unia kuin aiemmin tai en ainakaan muista niitä oikein nykyisin herättyäni. Siitä en tiedä miten nämä asiat liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö ollenkaan mutta mikäs tässä rupatellessa yhtä sun toista :). Tällaisten eri elämänaspektien kuuluttaminen on aitoa ajatustenvaihdon monikulttuurisuutta.

Olen huolissani ihmisyydestä ja sen osa-alueesta, inhimillisyydestä. Viitekehys eli yhteiskunnalliset rakenteet pyrkivät syömään inhimillisen komponentin pois ihmisten elämästä. Tämäkin on täysin yksilöllistä niinkuin vähän kaikki muukin. Totuuksia on monia silloin kun puhutaan asioista jotka koetaan mielen tasolla. Helppoahan se on sivusta moralisoida muita jos omat asiat ovat elämässä mallillaan. Yhdestä asiasta voin ainakin olla ylpeä ja se on se että kaikesta huolimatta päihderiippuvuudet ovat pysyneet kurissa. Välillä elämäni on ollut niin syrjäytynyttä että siinä olisi voinut käydä huonosti. Siksi toisten läsnäolo on tärkeää, sillä muuten ihminen vain sulkeutuu, syrjäytyy ja alkaa ajattelemaan negatiivisesti asioista ennen pitkää. Tarpeeksi tekstiä vai vieläkö haluatte kuulla lisää? Sana on vapaa.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Koitin eilen tsempata itseäni ajattelemaan positiivisemmin itsestäni ja muista ihmisistä, yritin myös itkeä ja antaa luvan itselleni olla itsesäälinen, en oikein onnistunut siinä.

Totuus on että vihaan, vihaan itseäni ja vihaan muita ihmisiä ja tunnen vain kurjuutta.

Äänestä
  • Kohtalo voi olla julma. Elämässä tulee vastaan surua ja pettymyksiä, mihin et ole valmistautunut.
    Minusta sinun ei pitäisi sanoittaa valmiiksi jotakin yhtä ainoaa muutosta, joka sinua voisi nyt auttaa (parisuhde). Se saattaa vain syventää surun kokemusta. Olet ilmeisesti jo selättänytkin monta vaikeaa asiaa (päihderiippuvuudet). Sinun täytyy uskoa itseesi, että pääset vielä muutenkin tasapainoon.

    Tuo itsesi puolesta sureminen on yksi hyvä tapa päästä eteenpäin. Silloin tunnet oikeasti ne tunteet, mitkä ovat traumasi aiheuttaneet. Ikään kuin nimeät ne, jaat ne ja hyväksyt ne.

    Jatkossa sinun pitää olla armollinen itseäsi kohtaan, ajattelet itsestäsi niin, että sinä olet tärkeä.

    Sinnikäs täytyy olla. Ei surusta nouseminen ole helppoa, mutta uskon, että onnistut.
    Ihminen, joka tulee hyvin toimeen itsensä kanssa on valmis panostamaan parisuhteeseenkin.

    Voimia sinulle ja *halaus*

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Kohtalo voi olla julma. Elämässä tulee vastaan surua ja pettymyksiä, mihin et ole valmistautunut.
    Minusta sinun ei pitäisi sanoittaa valmiiksi jotakin yhtä ainoaa muutosta, joka sinua voisi nyt auttaa (parisuhde). Se saattaa vain syventää surun kokemusta. Olet ilmeisesti jo selättänytkin monta vaikeaa asiaa (päihderiippuvuudet). Sinun täytyy uskoa itseesi, että pääset vielä muutenkin tasapainoon.

    Tuo itsesi puolesta sureminen on yksi hyvä tapa päästä eteenpäin. Silloin tunnet oikeasti ne tunteet, mitkä ovat traumasi aiheuttaneet. Ikään kuin nimeät ne, jaat ne ja hyväksyt ne.

    Jatkossa sinun pitää olla armollinen itseäsi kohtaan, ajattelet itsestäsi niin, että sinä olet tärkeä.

    Sinnikäs täytyy olla. Ei surusta nouseminen ole helppoa, mutta uskon, että onnistut.
    Ihminen, joka tulee hyvin toimeen itsensä kanssa on valmis panostamaan parisuhteeseenkin.

    Voimia sinulle ja *halaus*

    Ei enää.

    Otan mielummin valtaa koska sitä toteuttamalla ainakin tunnen itseni.

    Valtaa toisten yli, ehdotonta ja teräksenmustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Väkivalta ei ratkaise mitään. Se kenties aiheuttaa trauman jollekulle toiselle, mutta ei auta omaa toipumistasi.

    Hienoa ätmi että olet löytänyt tällaisen turvallisen tilan toteuttaa haaveitasi, kokeile myös tietokonepelejä t uberhyysäri

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Väkivalta ei ratkaise mitään. Se kenties aiheuttaa trauman jollekulle toiselle, mutta ei auta omaa toipumistasi.

    Hienoa itsereflektointia mies, tästä se healing lähtee liikkeelle. Olen niin onnellinen puolestasi toivottavasti muutkin ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hienoa itsereflektointia mies, tästä se healing lähtee liikkeelle. Olen niin onnellinen puolestasi toivottavasti muutkin ❤️

    Kiitos fanituksestani, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Väkivalta ei ratkaise mitään. Se kenties aiheuttaa trauman jollekulle toiselle, mutta ei auta omaa toipumistasi.

    En enää halua "toipua" olemaan sellainen ihminen joka olen koko elämäni yrittänyt olla.

    Haluan olla kokemusteni ja näkemysteni summa, todellinen itseni minun syöverini sisältämien asioiden manifestaatio.

    Vapaa ja voimakas, kykeneväinen, pidäkkeetön, ulkopuolinen, tuomari.

    Äänestä

  • Miksi sä vihaat itseäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En enää halua "toipua" olemaan sellainen ihminen joka olen koko elämäni yrittänyt olla.

    Haluan olla kokemusteni ja näkemysteni summa, todellinen itseni minun syöverini sisältämien asioiden manifestaatio.

    Vapaa ja voimakas, kykeneväinen, pidäkkeetön, ulkopuolinen, tuomari.

    Ja sellainen sinä myös voit olla. Jos kuvittelet, että vain parisuhde tai ylipäätään nainen saisi tuon healingin alulle, niin saatat pettyä entistä pahemmin. Siksi, luota tässä vain itseesi ja anna elämän yllättää.
    Mikäli et usko jaksavasi yksin, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä omalääkärin kautta ammattiauttajaan, joka voi sinua toipumismatkallasi tukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei enää.

    Otan mielummin valtaa koska sitä toteuttamalla ainakin tunnen itseni.

    Valtaa toisten yli, ehdotonta ja teräksenmustaa.

    Mitenkä olit ajatellut tuon auttavan itseäsi

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Väkivalta ei ratkaise mitään. Se kenties aiheuttaa trauman jollekulle toiselle, mutta ei auta omaa toipumistasi.

    Väkivalta lisää väkivaltaa en tiedä kuinka väkivallan lisääminen jo ennestään väkivaltaiseen maailmaan auttaa ketään

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitenkä olit ajatellut tuon auttavan itseäsi

    Miksi sen tarvisi auttaa itseä? Jokainen kynttilä sammuu lopulta. Minä haluan nähdä mihin minä pystyn oikeasti. Koko valtani piirin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miksi sä vihaat itseäsi

    Vihaatko sä itseäsi kun sua kiehtoo tämä ätmin trollaus niin paljon, rakkaus tai jeesus voi parantaa sinutkin ❤️

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Kiitos fanituksestani, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️

    Ole hyvä mies ihana monologi sinulla sait myös toisenkin vierailijan langoille heilumaan❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ole hyvä mies ihana monologi sinulla sait myös toisenkin vierailijan langoille heilumaan❤️

    Kiitos fanituksesta ja kommenttieni nostosta, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️

    Äänestä

tytöt menevät veneilemään ja sitten alla joku vene... battlecruiser ja se uppoaa..

Äänestä
  • Osaatko elää edes todellisuudessa

    Äänestä

Miltä susta itsestä tuntuu helpottaako asioista kertominen sua itseä se on mun mielestä tärkeintä

Äänestä

Ainakin osaat ilmaista itseäsi hienosti. Joskus on tullut tuijoteltua pitkään valkoista kattoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tasan sitten JOS pääsisin elämäntilanteeseen jossa viettäisin vastakkaisen sukupuolen seurassa aikaa joka päivä muutaman tunnin ajan. Olen niin vieraantunut tuosta kaikesta että ei ole tosikaan. Näen vähemmän unia kuin aiemmin tai en ainakaan muista niitä oikein nykyisin herättyäni. Siitä en tiedä miten nämä asiat liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö ollenkaan mutta mikäs tässä rupatellessa yhtä sun toista :). Tällaisten eri elämänaspektien kuuluttaminen on aitoa ajatustenvaihdon monikulttuurisuutta.

Olen huolissani ihmisyydestä ja sen osa-alueesta, inhimillisyydestä. Viitekehys eli yhteiskunnalliset rakenteet pyrkivät syömään inhimillisen komponentin pois ihmisten elämästä. Tämäkin on täysin yksilöllistä niinkuin vähän kaikki muukin. Totuuksia on monia silloin kun puhutaan asioista jotka koetaan mielen tasolla. Helppoahan se on sivusta moralisoida muita jos omat asiat ovat elämässä mallillaan. Yhdestä asiasta voin ainakin olla ylpeä ja se on se että kaikesta huolimatta päihderiippuvuudet ovat pysyneet kurissa. Välillä elämäni on ollut niin syrjäytynyttä että siinä olisi voinut käydä huonosti. Siksi toisten läsnäolo on tärkeää, sillä muuten ihminen vain sulkeutuu, syrjäytyy ja alkaa ajattelemaan negatiivisesti asioista ennen pitkää. Tarpeeksi tekstiä vai vieläkö haluatte kuulla lisää? Sana on vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu