Aina puhutaan siitä kuinka miehet vaikenee kun asiaksi tulee tunteet ja niistä puhuminen. Itse olen kait aika neitimäinen kun niistä puhun, eikä avautuminen tuota mitään ongelmia. Tässä parin vuoden aikana on tullut kolme tyttöä/naista vastaan, jonka kans on ollut jonkinlaista säpinää. Kaikki ovat sanoneet samaa yhdestä asiasta, eli kanssani on helppo jutella. Kenenkään kanssa ei kuitenkaan mitään enempää tapahtunut (hyvä näin yhden kohdalla, joka paljastuikin niin erilaiseks ihmiseksi mitä alussa kuvittelin). Toinen näistä sanoi ettei hänelle ole niin tärkeää pystyykö parisuhteessa HELPOSTI keskustelemaan.
Siis kysynpä mitä mieltä täällä naiset ovat asiasta. Onko se tärkeä asia että keskustelu sujuu hyvin ja mieskin pystyy puhumaan tunteistaan. Kaikki muukin puoli pitäisi olla kohdallaan, olen mukava, ajatteleva ja kunnianhimoinen yksilö ja hyvännäköiseksikin on haukuttu.
ps. jos saatte vaikutuksen että tarkoitus on hakea seuraa niin erehdytte:D
Siis kysynpä mitä mieltä täällä naiset ovat asiasta. Onko se tärkeä asia että keskustelu sujuu hyvin ja mieskin pystyy puhumaan tunteistaan. Kaikki muukin puoli pitäisi olla kohdallaan, olen mukava, ajatteleva ja kunnianhimoinen yksilö ja hyvännäköiseksikin on haukuttu.
ps. jos saatte vaikutuksen että tarkoitus on hakea seuraa niin erehdytte:D
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä vain, tunteista puhuminen spontaanisti miehellä on yksi tärkeistä ja harvinaisista piirteistä, joka antaa lisää väriä muuhun kokonaisuuteen luoden juuri sen charmin sopivalla annostuksella. Se on yksi parisuhteen tärkeistä elementeistä, jonka ansiosta suhde ei kuole pystyyn, taikka synny turhia väärinkäsityksiä tms.
Minulle ainakin on erittäin tärkeää, että parisuhteessa pystyy puhumaan helposti, eihän mistään asiasta tulisi muuten yhtään mitään!
Ärsyttäviä on just ne "puhuisi kuin seinälle" tilanteet, mies ei ymmärrä vaikka kuinka selittäisi jonkun tunteellisen asian tärkeyden ja niitten spontaanisen ilmaisun, ilman pyyntöjä.
Mutta liika on liikaa..sellaiset "neitimäiset" imelät miehet taas eivät oikeen iske..mutta kaikkea sopivasti..
Selväähän se on että liika on aina liikaa. No, koen ainakin olevani tasapainossa tämän asian suhteen, joka tekstisi perusteella olisi vain hyvä asia:D
...sanomaan kun ei ole kokemusta. Tähän astiset ja tämä elämäni viimeinenkin mieskun sattuu olemaan juuri näitä, ettei puhu sitten millään tunteistaan, muuten suu käy koko ajan. Ei ole siis vertailukohtaa olisiko parempi sellainen puhuva, mutta kyllä näiden joista on kokemusta kanssa on pärjännyt, joidenkin kyllä lyhemmän aikaa.
Ei siis minusta ole mitenkään oleellisin juttu miehessä, että pystyis tunteistaan puhumaan.
-N 27v.-
Miehenkin pitää pystyä puhumaan. Mutta en kyllä jaksais sitä että mies pälättäis asioista niissä mittasuhteissa kuin minä itse :) On huomattu että se johtuu siitä että minä ajattelen niin paljon enemmän juttuja, hän on monesti sanonutkin leikkisästi että "älä mieti tuollaisia". Heh.
Eiköhän se kultainen keskitie ole tässä se joka minuun puree. Olen nimittäin seurustellut miehen kanssa, jolla tuo tunteista puhuminen karkasi (minun mielestäni) aivan käsistä, ja silloin kyllä melkein ikävöi jotain tuppisuuta junttimiestä. Ei koko aikaa jaksa jauhaa siitä miltä nyt tuntuu ja miten kukakin tämän tilanteen kokee. Esimerkkinä tilanne, jossa kävimme kaupassa, ja hukkasin hetkeksi miehen väenpaljouteen. Kotiin tultua piti keittää kahvit, ja ruotia puolisen tuntia sitä ilmettä, joka kasvoillani oli ollut, kun löysin hänet jälleen ihmisvilinästä. "Siis se sun ilme, kun sun silmät osui muhun, ihan kun kynttilä olis syttynyt, ja koko sun kasvot valaistui, ja tiedätkö miltä musta sillon tuntu? Se oli aivan upea fiilis, mä niinkun tiesin että sä etsit mua, niinkun monella tasolla, ja se miten sä huolestut jos mä katoan, sun elämästä tai sun näkyvistä, ja se miten sä ilahdut kun sä löydät mut uudelleen. Meidän ehkä pitäis puhua siitä miten sä koet mut sun elämässä, miltä susta tuntuu, pelkäätkö sä että mä katoan?"
Okei, saattaa jonkun korvaan kuulostaa kivaltakin tai romanttiselta, mutta puoli tuntia tuota samaa, useasti päivässä, milloin minkäkin ilmeen tai eleen kirvoittamana....ei jaksa.
sanoo minimis 5kertaa päiväs paljonko rakastaa,kuinka ihana oon,kaunis ja söpö.
Ite oon tottunut niin mieheni avoimuuteen etten osaisi todellakaan olla minkään tuppisuun kanssa joka ei kerro tunteitansa.Enkä oo kyllä aatellu vaihtaakkaan mun ihanaa kultaa..;)
Kun mieheni vie vaikka mut töihin ja joskus saattaa olla ettei muistakkaan sanoa että rakastaa kun oon nousemasta autosta,niin heti kysyn leikillä että mikäs unohtui..Sitten tulee ihana hymy että mä rakastan sua ja nolon olonen ettenkö mä kertonut sitä.Tulee heti outo olo jos ei sanotakkaan sitä toisillemme.
4-vuotta ollaan oltu ja vuosi niistä kihloissa ettei me ihan mikään nuori parikaan olla..Toivottavasti tää kestäis mahdollisimman kauan.
No kommenttien perusteella vaikuttaisi että tätä ominaisuuttaa jopa arvostetaan. Kiva, itselleni on ainakin tärkeää että pystyy puhumaan kaikista ja kaikesta. Rajansa tietenkin kaikella, kokoajan ei tarvitse olla äänessä. Itsekin olen melko hiljainen joka puhuu paljon:D