Laastariauhde ei onnistu

Anonyymi-ap

Olen mies ja mietin noin 5 vuotta eroa. Suhde oli jo täysin kuollut ja elimme täysin erillistä elämään vaimon kanssa. Molemmat olimme olleet sivusuhteissa. Lopullisen irtautumisen sain tehtyä, kun tapasin mukavan naisen. Suhde kesti etäsuhteen useamman vuoden myös siten että olin muuttanut jo exän luota pois. Alusta alkaen uudessa suhteessa oli perusriitana toistuvasti se ä, ettei uusikko luottanut minuun. Alkoihan suhteemme vaimoni pettämiselle. Uusikko epäili kuitenkin koko ajan minun tapailevan hänen selkänsä takana exääni. Painosti tekemää nopeammin yhteisen omaisuutemme jakoa jne. Olo tyytymätön kun asiat kestivät ja kestivät. Loppujen lopuksi, kun kaikki virallinen osuus oli saatu tehtyä ja yhteinen elämä yhteidessä asunnossa alkoi, uusikko halusikin olla vapaa.
Näin tehtiin. Meni puolisen vuotta ja hän alkoi taas ehdottelemaan että jospa tapaisimme. Minulla oli silloin jo haavat parantuneet ja uusi parisuhde, mitä hän ei tietenkään hyväksynyt vaan haukkui minut pystyyn.
Sain varmaankin ansioni mukaan, ei siinä mitään, mutta itse opin että näihin laastarisuhteisiin ei kannata rynnätä. Meidän Suhde kesti monta vuotta eikä sekään näyttänyt naisen todellista luonnetta.

3

497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laastarisuhteissa ainoa olennainen asia on se, että tajuaa sen itse mistä on kyse ja osaa kertoa sen myös sille kumppanille, että tämä tuskin tulee kestämään. Pääsee paljon helpommalla, molemmat.

      • Anonyymi

        En näe, että alotuksessa olisi ollut kyse laastarisuhteesta, sillä eihän alottaja sitä halunnut katkaista. Taisi olla ihan normaali suhteen päättyminen. Tietysti se, että toinen ei sitten luottanut toiseen, kun pettämistä toisella osapuolella oli, on varmaankin se merkittävin syy. Mutta kyllä ihan asiantuntijoidenkin mielestä nuo eron jälkeisetkin suhteet saadaan toimimaan, vaikka olisivat pikaisestikin alkaneita, mutta halukkuutta suhteen koossa pitämiselle täytyy tuolloin olla ja kommunikaatiotaitoja. Elämän eri tapahtumissa, yllättävissäkin, olisi hyvä aina miettiä, miten tämän homman saa toimimaan. Liian moni kuitenkin menee helpoimman kautta, eli yritetään löytää syy jostain ulkoisesta, niinkuin tässäkin laastarisuhteesta. Jos suhteeseen lähtee jo ajatuksella, että tämä nyt on laastarisuhde niin ei varmaan onnistu. Ei kaikki ihmiset tarvitse toisia ihmisiä laastareikseen, sen ymmärrys tuntuu olevan joillekin hirmu vaikeaa. Ihan niinkuin ei kaikki ihmiset tarvitse alkoholia, että on hauskaa ym.


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🔞 ­­­N­y­­­m­­f­o­­m­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17753774w

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      788
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      44
      640
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      534
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe