Koulushoppailuajatus pillastutti Liin

Yle teki koulukoneen, josta voi katsoa lähes koko Suomen kaikkien koulujen S2 oppilaiden määrän. Näkyvillä on myös muita alueen tietoja koskien esimerkiksi työllisyyttä ja mediaanituloja.
Lii on hyvin, hyvin pettynyt, kun juuri YLE on mennyt tekemään jotain tällaista.
Mutta hyvänen aika sentään! YLEhän teki palveluksen kaikille niille hehkuttajille, jotka julistavat kuinka mahtavaa on olla kansainvälinen ja millaista rikkautta saamme kokea. Uskoisin, että nyt päättäjämme alkavat innokkaasti ilmoittamaan lapsiaan TOP10 listalla oleviin kouluihin. Täytyyhän heidän antaa lastensa kokea se kulttuurin rikkaus ja monipuolisuus, josta he niin lämpimästi puhuvat ja jota kovasti kannattavat.
On aivan käsittämätöntä, miksi tällaista ei olisi saanut julkaista, ei kait tällaisissa kouluissa pitäisi olla mitään hävettävää ?
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ollut paljonko persuja on eri kouluissa !!

Äänestä
  • Niin paljon, että sinulta loppuu sormet laskuyrityksissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yle teki koulukoneen, josta voi katsoa lähes koko Suomen kaikkien koulujen S2 oppilaiden määrän. Näkyvillä on myös muita alueen tietoja koskien esimerkiksi työllisyyttä ja mediaanituloja.
Lii on hyvin, hyvin pettynyt, kun juuri YLE on mennyt tekemään jotain tällaista.
Mutta hyvänen aika sentään! YLEhän teki palveluksen kaikille niille hehkuttajille, jotka julistavat kuinka mahtavaa on olla kansainvälinen ja millaista rikkautta saamme kokea. Uskoisin, että nyt päättäjämme alkavat innokkaasti ilmoittamaan lapsiaan TOP10 listalla oleviin kouluihin. Täytyyhän heidän antaa lastensa kokea se kulttuurin rikkaus ja monipuolisuus, josta he niin lämpimästi puhuvat ja jota kovasti kannattavat.
On aivan käsittämätöntä, miksi tällaista ei olisi saanut julkaista, ei kait tällaisissa kouluissa pitäisi olla mitään hävettävää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu