joten todennäköisesti typerimmät "persu"jutut tulevat siltä suunnalta. Ei pidä erhtyä luulemaan noita aivottomia idiootteja perussuomalaisiksi.
Täysidiootit on lähteneet PS:stä VKK:hon ja VL:ään
Anonyymi-ap
2681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Turhaan haukut niitä, jotka puoliustavat tätä maata Marinilta ja muilta sotahulluilta
Höpsistä te palvotte putinia.
Putin on ainoa sotahullu
Äärioikeisto Persut haluu EUn hajoavan ja Putinin voittavan !! Suomest persuputiniland diktatuurivaltio tulisi !!
Ei nyt vaan onnistu !!
Te palvotte Sorosta, Bideniä ja muita globalisteja, sekä USA:n siviilejä vastaan käymiä sotia.
Ei Lelu-Ramii pressaksii!! Ei Husuu pääministeriksii!! Vaikka demarit haluu!!
VKK:n suurin ansio on siinä, että se on tehnyt persuille rasvaimun. Kaikkein pahin, toksinen ihmispaska on siirtynyt VKK:n paskaämpäriin.
Persuilla oli kieltämättä selkeitä ongelmia aiemmin henkisesti epäväkaiden, putinististen ja muuten luonnehäiriöisten jäsenten suhteen. Mutta nykyään tämä on ainakin osittain korjaantunut.
Osittain korjaantunut mutta ei kuitenkaan korjautunut. Edelleenkin persuissa hyysätään ryssänkätyreitä ja maanpettureita jotka toivovat Venäjän voittoa ja edelleenkin sana rasisti on synonyymi sanalle persu.
Niikko on edelleen perujen ehdokkaana
Persuihin jäi takinkääntäjät.
Demareissa ei ole muunlaisia näkynytkään. Varsinkin juu-ei nato-marin.
Turtiaisen natopuhe eduskunnassa oli hyvä ja perusteltu. Ei ihme, että häntä yritetään dissata natouhoajien taholta.
Hän on varmin tae omalle epäonnitumiselleen.
Zysse vastustaa sananvapautta, kun halusi vaientaan Anon
"Täysidiootit on lähteneet PS:stä VKK:hon ja VL:ään"
No ainakaan VKK:n suuntaan ei kulje minkäänlaista virtausta. Sieltä on nyt pako päällä.
Huomasin, että maakuntavaaleissa VKK:n listoilla valituksi tulleita henkilöitä on useita siirtynyt muun muassa SKE:n, eli Suomen Kansa Ensin puolueen listoille eduskuntavaaleissa.
Koti uskonto ja isänmaa ei asu enää kokoomuksessa?🤦🤦🤦
Kun täyshullut lähti persuista niin jäi vielä vartti ja puolihullut. Ehkä on taas aika mennä hallitukseen jakautumaan?
VKK-puolue ei ole onnistunut houkuttelemaan kansanedustaja Ano Turtiaista ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin.
https://valtakuuluukansalle.fi/#/eduskuntavaalit
Puolueen kaikkein näkyvin jäsen julkisuudessa olisi ilman muuta puolueen oma puheenjohtaja, Ano Turtiainen.
Kuitenkaan Turtiainen ei lähtenyt ehdolle maakuntavaaleissa 2022 tammikuulla, eikä ole ehdolla nyt eduskuntavaaleissakaan.
Turtiaisen mahtavan äänivyöryn imussa saattaisi mennä eduskuntavaaleissa 2...3 muutakin saman alueen edustajaa läpi.
Oho. Se siitä VKK:sta sitten
Toivottavasti persut ei ottaneet riveihin näitä " halmeita" sun muita julkisuuden tyhjänpäiväisiä henkilöitä ,vie uskottavuutta pois.
Perussuomalaisena en jaksa moittia noita meistä lohjenneita puolueita. Uuden puolueen perustaminenhan on demokraattista toimintaa ja ainakin parempaa, kuin sisäinen hajotus sinisten varhaiseen tapaan.
Katselin vaalisivustoja noista pienpuolueista, niin vaihtelevastihan siellä on yritystä. Vapauden liitolla ehkä eniten ehdokkaita, mutta sitten VKK:lla ei edes sellaista sivua, josta ehdokkaat näkyisivät. Näin oli ainakin eilen.
Persut sen VKK:n Turilaisen eduskuntaan äänestivät kuten myös surullisen kuuluisat Halmeen, Hakkaraisen, Niikon, Kankaanniemen, Huhtasaaren...
Oikea "älykköjen" lista. Hah, hah persut.
Pienpuolueilla on tehtävänsä, kerätä roskat pois kuleksimasta.
Missähän SKE-puolueen alkuperäinen perustaja, Marco de Wit nykyään vaikuttaa? Ei ole näkynyt streameissa eikä ole ehdokkaanakaan missään porukassa.
Tietääkseni se saatu 2 v. ehdollinen tuomiokin poliisin väkivaltaisexsta vastustamisesta on nyt jo lusiittu. Voi taas alkaa heitellä koraanikirjaa Narinkkatorin tilaisuuksissa.
Lue Laiton Lehti, niin tiedä Marcon asioista edes jotain.