Minäkin aloitin koulu-urani 60-luvun lopulla kansakoulussa, jossa 1. ja 2. luokka olivat yhdessä vain yhden opettajan opetuksen voimin ja samoin 3. ja 4. luokka. Luokassa oli yli 30 oppilasta, Ei ollut tukiopetusta, avustajia eikä paljon muutakaan, mitä voisi kutsua ns resurssiksi. Niin sitä kuitenkin yhteiskoulun, lukion, korkeakoulun ja tohtoriopintojen jälkeen tyhmä maalaispoikakin valmistui tohtoriksi ja oli yhtä mittaa erilaisissa asiantuntijan hommissa eläkkeelle asti. Varmaan sitä jäi paljosta paitsi ilman opetusministerin kaipaamia resursseja.
Miksei ennen huudettu kouluihin lisää resursseja?
Anonyymi-ap
44100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Olitko lääkärin lapsi?
Nykymittapuun mukaan pientilallisen lapsi.
Nykyään ei ole pientilallisia. Joten olet hemmoteltu, jonka tie on pidetty auki ilman omaa panostasi.
Julkisen sektorin työntekijät ovat laiskoja , kuten kansanedustajat ja ministerit.
Ei viitsitä tehdä töitä , itketään vaan lisää resursseja.
Jos jotain pitäisi tehdä , ensimmäinen huuto on ei ole resursseja , ei voi tehdä mitään.
Jos ei ole oppilailla rajoja eikä kuria, niin mikään resurssi ei riitä.
Ennen oli tarkkailu luokat ja niin sanottu apukoulu
Mikä on ennen?
Silloin kun oli aloittajan mainitsema kansakoulu. Ja maksullinen oppikoulu (yläkoulu) ja vielä kalliimpi lukio. Lukion käytyä saattoi jo päästä hyvin palkattuihin töihin esim. kaupan esimieheksi.
Minä olin niin köyhästä perheestä, että lukion loppuun saakka olin vapaa oppilas.
Aika paljon opettajilta vaaditaan.
Hattua nostan!
Liikuntapainotteisia luokkia oli paljon, kun kouluun mentiin kävellen, pyörällä tai hiihtäen. Ei ollut koulukyytiä eikä julkisillakaan päässyt.
Toiset nuoret ovat jo kouluaikaan valinneet, että heistä tulee työttömiä ja se on heidän valinta.
Mikäli ei opiskelu kiinnosta eikä vanhemmat kannusta - on se jokaisen omalla vastuulla
Olin alun pienessä Kansakoulussa joka heti lakkautettiin.
Yläasteen luokalla oli yli 30 oppilasta eli enemmän kuin oli ollut entisessä koulussa
Olin koulu kiusattu - sopiva uhri noille huligaaneille. Kristityn perheen nuorin lapsi
Noihin aikoihin 96% oli "kristittyjä" eli kirkon jäseniä.
Ennen kerrottiin millä resursseilla piti toimeen tulla. Opettajalla oli oikeus irtisanoutua ja antaa paremmille tilaa jos katsoi että ei siihen kykene. Nykyisin noita valittavia paskoja pidetään työssä eikä irtisanota.
Kun olin keskikoulussa oli A ja B luokat molemmissa 46 oppilasta , eikä kukaan kiusannut tai valittanut.
Keskikoulu ei ollut pakollinen. Eli paskasakki oli jo poissa eikä heikointa ainesta muutenkaan päästetty kouluun vaan heidät laitettiin mielisairaalaan.
Keskikouluun piti pyrkiä, sinne oli niin sanotut pääsykokeet eri aineissa. Muut menivät kansalaiskouluun.
Kuudennelta menty poikain tai tyttöjen ammattikouluun.
Pyrkiessani kansakoulun 4.luokalta oppikouluun oli luokkia A:sta F:ään jokaisella luokalla yli 40 oppilasta opoista, koulupsykologeista ja erityisopettajista ei tietoakaan vaikka jokaisen meistä kodeissa/ perheissä oli sotaa käyneitä ihmisiä.
Ei ollut kouluväkivaltaa nykyisessä muodossa ja hyviksi maamme hyvinvoinnin maksajiksi ja rakentajiksi meistä suurista ikäluokista tuli.
Ja nyt ex-kaupankassa manselainen Marin(sd) kehtaa parhaan poikaystävänsä Illun(SD) kera nimitellä meitä esimerkiksi boomereiksi ja yhteiskunnan roskiksi.
Vajakit olivat apukouluissa ennen,
Matuista suurin osa on vajakkeja.
Pitäisi muuttaa liki kaikki koulut apukouluiksi.
siinä syy.
Tatu, ruususmasan (kepuli) professori isä oli täysin oikeassa.
Tutkitusta tiedosta puhui.
Yhden lyijykynän sai vuoden alussa, muuten piti ostaa omat kynät. Ei ollut yhteiskunnalta resursseja enempää sodan jälkeen.
Mutta oli varaa raamattuihin ja virsikirjoihin.
Gideonit lahjoitti raamattun ja virsikirjan.
Ennen joutui nurkkaan häpeämään jos ei osanut käyttäytyä tai jälki-istuntoon.
Ennen ei ollut näitä loisivia "keenereitä" täällä, kaikki oli paremmin.
Ennen ei ollut persuja.
Persut epäonnistuneen vihervasemmisto politiikan tulos. Sama juttu kun natzien ilmestyminen saksaan. Sielläkin vihervasemmiston syytä tuo.
Ei nuo asiat itsestään tapahdu.
Ja taas yksi vajaa lässyttämässä "persuista" aiheessa mihin se ei kuulu. Maksetaanko teille tuosta häirinnästä?
Fakta on ettei kehitysmaalaisia loisinut Suomessa ennen 90-lukua oikeastaan ollenkaan.
itse tuli käytä kiertokoulu väärinpäin ja koulumatkat kuljin suksilla kesät talvet. Eikä se yhtään helpottanut että molempiin suuntiin oli ylämäki
Ei peruskoulu joka käänteessä tarvitse lisää resursseja ja rahaa. Se mitä peruskoulu tarvitsee nyt, on osittaista palautumista juurilleen. Eli perusasioihin.
Peruskoulun alaluokilla ei tarvitse opetella koodaamista ja tietotekniikkaa. Peruskoulun alaluokilla pitää oppia lukemaan, kirjoittamaan, ( käsialalla!!) laskemaan, laulamaan, tutustumaan kotimaahan ja vieraisiin maihin karttojen avulla, tuntemaan kasveja ja ympäristöä kirjojen avulla.
Lisäksi liikuntaa eri muodoissa. Ei siis tarvita läppäreitä eikä älytauluja, vaan ihan rehellistä opetusta ja oppimista ilman mitään vippaskonsteja.
Tulee halvemmaksikin. Tuollaiseen perusopetukseen tuskin tarvitaan mitään kouluja käyneitä opettajia. Riittää kun joku horo pistetään kakaroita vahtimaan etteivät nyt ihan toisiaan tapa.
Opettajia pitämään tuntia,kun monesti ryntäs valkotakkiset terkkarit ja hammaslääkärit ohjaamassa,mitä piti tehdä tarkastusta tarkasten perään,rokotuksii sekä laatarivoidetta rinnuksiin vuorokaudeksi tulleeko patti sitten mitataan.Koulu olisi opetettava tarvittavat asiat sitten muuta kuten kielitaito,lukeminen,kirjoittaminen ja laskeminen ei alaluokilla pienet oppilaan paineita kaikilla elämän alueilla riittänyt yksin ilman aikuisten apua,kun silloin sotaveteraanien lapset yrittivät pärjätä elämässä,eikä koulu ollut yhteydessä kotiin osa oli yh lapsia ja aikuiset yritti sotavammojen tuomien ongelmien kanssa kasvattaa lapset uudessa elämässä ja maassakin.
Tämä nykyinen maailma on ihan erilainen kuin 1960 luvulla oli.
Silloin Suomikin oli ainakin teoriassa suht kristitty maa ja kaikkien käytöstavat ja elämäntyyli oli paljon yhteiskuntaa tukevaa ja rakentavaa ja elettiin nousukautta ja oltiin siirtymässä maatalausyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan.
Silloin vielä luontoa ei oltu tehdastuotannolla tuhottu tai siitä tuhoutumisesta ei vielä silloin vielä ainakaa laaja-alaisesti tiedetty eikä osattu varoa. Tehtaat puskutti päästöt vesiin ja ilmaan.
Silloin ei valmistuttu kortistoon vaan oli nousukausi ja töitä riitti eikä edes tarvinnut perusammatteihin ammattitutkintoja kuten nykyjään vaan työhalu riitti ja työhön oppi tekemällä ja edettiin työuralla kertyneen kokemuksen mukaan. Lainaa opiskeluun ei tarvinnut paljonkaan perusammattien tekijät ottaa.
Opiskelu oli paljon yksinkertaisempaa ja häiritseviä vapaa-ajan virikkeitä oli paljon vähemmän.Ei somea, kännykkää, pelimaailmaa ym. kalliita harrastuksia. Elämäntyyli ja harrastukset oli nuorilla elämää vahvistavia.
Silloin 60 luvulla alkoi telkkarit ym.yleistyä kodeissa pikkuhiljaa.Tietokoneita ei ainakaan tavallisilla kansalaisilla ollut ja muutenkin tietokonemaailma oli lastenkengissä.
Silloin ihmiset tekivät työt ei koneet. Ei ollut isoja marketteja.Oli pikkukauppoja paperikaupat, kukkapaupat, sekatara-,kemikalio-, liha-, leipä,maito ,kaupat erikseen.Kenkäkaupat, laukkukaupat, vaateliikkeet ym. erikseen. Pienyrittäjyyttä oli paljon.
Siihen aikaan oli edulliset aravatuotantolainat ym. jolla perheellisetkin pääsivät edullisesti omaan asuntoon kiini.Kyllä silloinkin oli tietenkin ongelmia, mutta Suomi oli selkeämpi yhteiskunta rakenteeltaan mieletäni ja varmasti se edisti myös koulumaailman hyvinvointia ja sujuvuutta.
ÄLYKÄS KIRJOITUS YLLÄ !
Olisiko apartheid kouluissa ratkaisu S2-ongelmiin?
60 luvulla pärjäsi koulussa Suomen kielellä, nyt on toista kun on paljon siirtolaisten lapsia kouluissa, sen vuoksi resulssit eivä tahdo riittää.
Entisaikoina opettajat saattoivat pitää kuria ihan eri tavalla kuin nykyään. Nyt on koko ajan varottava, ettei saa syytettä, jos ojentaa oppilasta vaikka vain sanallisesti. Sanat on valittava tarkoin. Lisäksi et missään olosuhteissa voi koskea oppilaaseen. On pyydettävä toinen opettaja paikalle, jos joudut vähänkään fyysisesti rajoittamaan riehuvaa oppilasta. Oppilaat tietävät, ettei opettaja voi puuttua oikeastaan mihinkään ja käyttävät koskemattomuuttaan hyväkseen. Suomen perusopetuslaki pitäisi uudistaa nykymenoa vastaavaksi kiireellisesti.
Kotoa tulee noottia,jos opettaja puuttuu lapseen tulee estoja myös vanhempi voi hakea lapset kotiin kesken päivän,sitten kun ei tultukaan kotiin vanhempi tehnyt pahaa lapsille.
Kiva satu.
Resurssit ei auta yhtään, jo oppilasaines heikkenee koko ajan. Yhteiskunnan ennallistaminenkin on vaikea tehtävä.
Ohisalo ja Lois Andesson saaneet useita orgasmeja suomen tuhoamisesta ?
50-luvulla aloitin koulutieni. Luokassa 40 oppilasta. Yksi opettaja piti huolta meistä. Hoiti housuun pissijät ja eroahdistuksesta kärsivät. Oli lapsia jotka eivät olleet käyneet kodin ulkopuolella ilman äitiä tai isää. Osaa oli mummot hoitanut. Ei ollut päiväkodin virikkeitä eikä eskareita mutta oppimishalu kova. Opettajia kunnioitettiin ja lasten käytöstavat olivat huippua verrattuna nykyisiin sylkeviin, potkiviin ja kiroileviin tenaviin. Mutta ihmisiä meistä kasvoi ilman resursseja.
Nykyajan matumyllytys on saanut koko yhteiskuntamme sekaisin.
5,5 milj kansa toimii globaalina sosiaalivirastona. Tänne otetaan vastaan surutta kaikenlaisia tyyppejä täysin vieraista kulttuureista. Erittäin valitettavat tulokset jo näkyvissä ja pahenevaa vaan tiedossa kaikkialla yhteiskunnassamme.