Onko mulla muistissa vikaa,vai onko kellään samanlaista muistikuvaa,että noi eu-ruoka-avut oli runsaampia ennen.Viimeksi vain 2 jauhopussia,rasva,kananmunapaketti ja kaurahiutaleet hernekeittopurkin kanssa.Ennen oli maitojauhe,ja joku säilykelihapurkki ym.
Ajattelin vaan että jos ei joutuisi maksamaan veroja päivärahasta,niin sais paremman pussin kaupasta kun toi avuton köyhäinapuyritelmä.
No onneksi edes jotain saa.
Ajattelin vaan että jos ei joutuisi maksamaan veroja päivärahasta,niin sais paremman pussin kaupasta kun toi avuton köyhäinapuyritelmä.
No onneksi edes jotain saa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen pusseja ja sisuksia käsittelevänä itsekin pistänyt merkille että jotenkin ne vaikuttavat pienentyneen siitä mitä joskus olivat.
Tosin muutaman vuoden satunnaisesti tuurailemassa olen ollut vajaat kymmenkunta kertaa pidemmällä aikavälillä eli mitään kattavaa kuvaa en ole sinällään saanut. Mielikuva vain on että ainakin jakelun alkuvaiheeseen verrattuna olisi tavaraa vähemmän, jotkut pakkauksetkin vaikuttavat pienemmiltä.
Ilmeisesti sitten olen laittanut merkille oikein jos kerran joku muukin on huomannut.
Ainakin tuo mainittu maitojauhe on taidettu tipauttaa kokonaan pois. Jos aivan väärin en ole ymmärtänyt niin muistaisin kuulleeni siinä olleen jotain säilyvyysongelmia. Vaikka aika pitkäikäistä ja säilyvää tavaraa onkin.
Sitä en sitten tiedä onko kyseessä todellinen säilyvyysongelma vai tehty jokin tällainen testi jossa on tehty havainto minkä pohjalta sitten olisi todettu ns. kelpaamattomaksi jakeluun. Tosin tulisi kyllä mieleen että olisi korvattu jollain muulla jos pois on vedetty ongelmien takia...Mahdollisesti tehty vain päätös että nyt jakelun sisältö on nykyisenlainen.
Onhan sitä vaikka mitä kommelluksia ollut, joitakin ilmaiseksi jakoontarkoitettuja näkkileipiähän eksyi kauppamyyntiin joitakin vuosia sitten. Onhan tuo jakelu joskus aika häsläämistä mutta aika hyvin nyt noin kokonaisuutena toimii.
maitojauheitakin käytetty esim. työttömien ruokaloissa ja jätetty kassit täyttämättä niillä? Kun niitä tuntuu olevan toisilla paikkakunnilla jaossa ja toisilla ei? Tiedä kuka näilläkin tekee itselleen talonpätkää näillä eu-kasseihin kuuluvilla ruoilla ja tarvikkeilla? Kaikenlaista kauppamiestä ja naista kun tuntuu tänä päivänä löytyvän. Enimmäkseen epärehellistä. Niistä ei vain kukaan puhu mitään ääneen vaikka tiedettäisiin. Ja sitten ei välitetä kun kaikki ovat samaa maata.
Aina kannattaa epäillä rikosta!
tulin pussia hakemasta,maitojauhe oli palannut takasin,samoin makarooni.Uutta oli hapankorput,saadaan oikeen eu.n tukemina happamoitua.
Lihapurkista ei havaintoa,aletaan vissiin kasvissyöjiksi.
Herrat ottavat ne liha säilykkeet ittelleen kyllä niitä oli aiemmin eihän se köyhä lihaa osaa syödä....PERKELE Samoin ruuanjakelijat vie parhaat palat.nähnyt ia kuullut