Pelko menettämisestä

jiippe

Tilanne: olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä likipitäen 9 kuukautta. Täytyy sanoa, että koko se aika on ollut elämäni parasta! No, rakkaus on vahvaa, hänenkin puoleltaan. Tuntuu, että alkuhuumassa elellään vieläkin :)

Kuitenkin, tässä vastikään puhuimme alan vaihdosta, koskapa mieheni haluaa päästä muihin hommiin. Tilanne olisi sitten sellainen, että hän menisi puolen vuoden mittaiselle kurssille toiseen päähän Suomea (melkein!) Itkettää jo ajatellakin sitä eroa ja yksinäisyyttä, vaikka ikinä en mikään pillittäjä tai roikkuja ole ollutkaan. En pelkää sitä, että hän pettäisi, vaan juurikin sitä, ettei toisen lähellä saa olla pitkiin aikoihin.

Höh.. kuulostaa varmasti naurettavalta.. haluan kannustaa kuitenkin avomiestäni, koska hän on erittäin innostunut uuden työn tuomista mahdollisuuksista. En todellakaan ala torpedoimaan omalla "tulevalla" ikävälläni sitä suunnitelmaa! Ikävöimmehän sitten kumpikin..

Miten te, hyvät ihmiset ja kanssasisaret, ootte selvinneet tommosista eroista? No, olen kyllä suunnitellut meneväni käymään kurssipaikalla aina silloin tällöin ja tokihan hänkin käy kotonaan.. Mutta karmii ajatella, miten PITKIÄ yksinäisiä hetkiä siihen väliin mahtuu :(

Ps. Enkä btw ole enää mikään teini.. N28.

3

1249

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opiskelemaan?

      Olen seurustellut miesystäväni kanssa pari vuotta. Mulla on työn puolesta pakollinen koulutukseen lähtö mitä luultavammin ensi keväänä. Asumme jo nyt melko kaukana toisistamme, sitten vielä kauempana... Miesystävälläni vain on nurja suhtautuminen mun opiskelemaan lähdön suhteen. Hänelle on käynyt niin, että ex-vaimo löysi opiskelupaikkakunnalta (naimisissa ollessaan) uuden miehen, josta seurasi ero. Nyt mun miesystäväni pelkää, että taas käy samalla tavalla. Mun mielestä juuri tämmöisissä luottamus punnitaan. Eihän meidän seurustelusta tule yhtään mitään, jos hän ei luota muhun. Itseäni pelottaa, että meidän suhde kaatuu siihen epäluottamukseen, joka mun opiskelusta seuraa.

      • jiippe

        Hmm, ymmärrän pelkosi. Itse ehkä pelkään jotenkin vastaavalla tavalla sitä, että LOPPUJEN lopuksi HÄN löytääkin jonkun muun. Vaikken nyt siihen usko ja hän on vakuuttunut siitä, että haluaa viettää loppuelämäni kanssani, mutta mistä sen tietää? Tiedän itse, että mieheni on mulle se oikea. No, HÄN sanoi, että pelkää minun taas törmäävän johonkuhun muuhun ja unohtavan hänet. Se ei ole mahdollista.. Tai.. Niin, summa summarum: mistä sen tietää??

        Elämä kun on niin ihmeellistä! Toisaalta en kyllä pysty kuvittelemaan ketään muuta rinnalleni. Takana on yksi suttaantunut suhde, jollaista en halua enää koskaan. Tämä oma suhteeni (pitkä sellainen) kaatui juuri siitä syystä, että siirryin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan omaa alaani..

        Nyt tuntuu hyvältä ja juuri tuo miehen lähtö opiskelemaan uutta alaa arveluttaa.. Pysyykö kaikki ennallaan ja jatkuuko elämä yhdessä?

        Toivon sitä suuresti!! Uh.. Ei kai se auta kuin uskoa ja luottaa. Ja toivoa, että se opiskeluaika sujuisi kuin siivillä..


      • tapasin itse mun entisen x avomieheni netin kautta ja aluksi pidimme yhteyttä ihan vaan mesen ja s-postin avulla, ennen kuin päätimme sitten että tapaamme ekan kerran ja se tiesi mulle sitä että minä lähdin käymään hänen luonaan suomessa, itse asuin silloin vielä ruotsissa.
        Olin täällä silloin 2 viikoa ja meidän seurustelu alkoi kans sinä aikana sitten, tarkoituksena oli että olisin tullut vasta reilun kuukauden päästä uudestaan tänne, mutta toisin kuitenkin kävi, olin kotona viikon, en kestänyt sitä ikävää olla erossa kauvemmin, ja sen jälkeen jäinkin sitten suomeen virallisesti asumaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 153
      1986
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      338
      1424
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      176
      994
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      278
      730
    5. 33
      621
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      621
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      262
      619
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      573
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      522
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      502
    Aihe