Hallitus tekee suomen kansalaisista köyhiä

Näin voi näyttää ulkomaille miten hyviä ihmisiä ollaan, kun rahat laitetaan ulkomaille, sinne menee miljardeja, vaikka suomessa koko kansa on käyhää.

Täällä ei työnteko kannata, siitä menee suurin osa veroihin ja laskuihin, jotka laitetaan ulkomaille, ja tienaava ihminen on köyhä.

Ulkomailta otetaan hoitajia tänne, kun eivät tiedä että suomi on kallein maa, ja alkat ala arvoiset, oma kansa on jo käyhä nyt tehdään ulkolaisistakin käyhiä. Tänne vaan köyhään maahan, voisi suomen muutta nimeä, KÖYHÄINMAA.
Oma kansa kuritetaan ja tehdään tahalteen työttömiksi kun palkalla ei elä. Eduskuntakaan ei ole omalla työllään rikkauksia saaneet, valheita, petoksia, oman palkan korottamisia julmiksi, kansa nääntyy, ja vanhukset kuiólee hoidon puutteeseen. Sitä asiaa eduskunta ajaa.
2881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vieraat ensin.

Äänestä

Ei tee vaan ON JO TEHNYT! Ei ole varaa käydä töissä, ei ole varaa ostaa ruokaa, ei maksaa laskuja, ei harrastaa mitään... jne.
Hallituksella on vaan varaa laittaa rahaa sotaan ja ulkomaille, unohtamatta itseään, ylisuureten etujen ja pakkojen kippaamisessa itselleen.

Me esim lopetettiin työt, kun ei ole varaa pitää kuin yksi auto, eikä näin ollen yhdellä autolla pärjätä jos töissä pitää käydää, pitäisi toisen viedä toinen ja hakea töistä... ei onnistu. Harrastukset lopetettiin itseltämme ja lapsilta, ei ole varaa. Ruokaa haetaan leipäjonosta ja srk.
Vaatteet kierrätyskekuksista ja kirppairilta risat joita korjataan.

Mitään ei oo varraa enää. Risi ja makaroonia syödään, ja luksusta kun saadaan joskus ketsuppia ja sinappia.

Ei oo enää pikavippejäkän joista sais rahaa ja tt tuki maksais velat pois. ehkä.

T: Taisto ja Rauha

Äänestä
  • Älä valehtele. Ja muistatkos että kovin puo
    lustaja Natoon ja Ukrainan apuun on nykyään Hallapersut

    Äänestä

Töitä ei saa koska ulkomaalaiset tekee halvemmalla.

Äänestä
  • Juuri näin on asiat!! Saman olen huomannut.

    Äänestä

  • Ulkomaalaiset teki halvalla Olkiluodon 3 voimalankin ja priimaa näköjään tuli .

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juuri näin on asiat!! Saman olen huomannut.

    Laiskalassi julistaa.

    Äänestä

  • Vievät suomalaisten työpaikatkin.

    Äänestä

Tästä on tosiaankn tullut joku sekundamaa. Ennen saattoi luottaa suomalaiseen työn laatuun, nyt talotkin hajoaa käsiin. Ehkä se kalasataman torni pian sortuu kuin pisteeksi i: päälle.
Täällä on kaikilla hallituksilla sama periaate, oma kansa kuolkoon nälkään, kunhan ulkomaille saadaan annettua avustuksia vaikka velalla.
Sitten vielä kehtaavat kyselytunnilla huutaa vastaan kun heiltä kysytään.
Ei ole porvarihallituskaan sen parempi, kaiken leikkaavat.
Tällaista vihaa ja raivoa saavat aikaseksi kansan keskuuteen, ketään ei kiinnosta kohta mikään.
Tulkoon ne rikollisetkin ruotsista ja räjäyttäköön kaikki maan tasalle, vieköön vaikka tuhkat pesästä.
Päättäjät tässä maassa vievät itselleen rahat ja vihaavat kansaa.

Äänestä
  • Ei ole ihme, että oppimustuloksetkin ovat pahasti laskeneet kun hallituksen
    uusi matematiikka kertoo, että velkaa voi ottaa, mutta ei tarvi maksaa takaisin.
    Sitähän Marin on toitottanut koko hallituskauden ajan.
    Vai oliko se niin että velkaa voi ottaa, mutta ei itse tarvitse maksaa, vaan muut
    eli seuraava hallitus ja tulevat sukupolvet saa velat maksettavakseen.

    Äänestä

  • Totta! Persujen kannatus on noussut.

    Äänestä

  • Suomalaisen työn laatu on aiemminkin ollut pelkkä mainoskikka, jolla ei ole mitään pohjaa.

    Äänestä

Ne valituksi tulleet päättäjät tekevät maatamme koskevat ratkaisut. Oma moka, jos ei äänestänyt ja pyrkinyt saamaan toisia päättäjiä tilalle.

Äänestä

Älä horise. Jos näännyt niin näännyppä vaan.

Äänestä

Politikkomme esiintyvät hyväntekijöinä. - Verorahalla !!
Politikkomme ovat suuria hyväntekijöitä mielestään, ja kiillottavat kuvaa itsestään hyväntekijänä, verorahalla !!

Tämä on epärehellistä peliä.
Oman kansan aliarviointia, verovarojen tuhlausta!!
( esim. afganistanin turhuus operaatioon hukattiin verorahaa yli miljardi e !! )..
Nyt menee tukea rikkaiden ( us. -venäjä ). sodan tukeen ukrainaan...
- meneekö vähitellen useita miljardeja, kun talouskin on heikennetty, jne.
Että tälläistä syvää jatkuvaa typeryys uniperia on toi politiikka.

Äänestä
  • Jokainen Ukrainassa tuhottu venäläinen kalusto parantaa myös Euroopan ja Suomen turvallisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jokainen Ukrainassa tuhottu venäläinen kalusto parantaa myös Euroopan ja Suomen turvallisuutta.

    Oletko vähän pöljä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jokainen Ukrainassa tuhottu venäläinen kalusto parantaa myös Euroopan ja Suomen turvallisuutta.

    Onhan se niinkin, tosin vain lyhytaikaisesti. Voivat myöhemmin uusia kalustoa.

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Onhan se niinkin, tosin vain lyhytaikaisesti. Voivat myöhemmin uusia kalustoa.

    Pitkäaikatyötön

    Toki uusia on mahdollista valmistaa. Lyhytaikaisesta olikin kyse, eli joistakin vuosista, jonka aikana eivät kykene hyökkäämään muualle.

    Äänestä

Yrityksiä kiinnostaa varmasti Suomalaista halvempi ulkomailta tuleva työvoima. Kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin voitot paranevat. Yrityksellä kun ei ole mitään velvoitteita yhteiskuntaan kohtaan, vaan pyrkivät mahdollisimman suuriin voittoihin.

Äänestä

Suomen alas ajo on ollut jo vuosia, nyt sairaanthoito on uudistettu, joten alas mennään ja lujaa, mikän ei siellä enää toimi.

Kaikki hyvä, mitkä toimi ennen, on alas ajettu.
Pallkkauksesta ähtein palveluihin, Niitä ei ole enää. Taksit, vanhustenhoito, koulutus, päivähoito, sairaanhoito,,kela, eläkkeet, vammaishoito, omaishoito, PALKKAUS, postit, pankit, ... siis ei ole enää mitään mikä toimisi hyvin, kaikki on pilattu.laskujenmaksut, ....

Mikä suomessa vielä toimii? VEROTUS! Ihmiset on verotettu köyhiksi.

ONKO TÄMÄ MAAILMAN ONNELLISTEN MAA????

Olemmeko onnellisia kun emme saa mitään palveluita, ei palkkaa, ei palveluita... Kauppakeskuksissa vartijat vetää asiakkaita syyttä turepiin tai tappaa...SIIS OIKEESTI?????

Äänestä

Eduskunnassa kova kiima Rakentaa Ukraina uudestaan? Ei lopu rahareikä?

Äänestä

Suomea ei ole enää. Suomi on muuttunut maa, jossa ei ole mitään, josta ei saa mitään, senkun ihmiset vaan orvelää, ja miettii, sillä suomen hallitus ei pidä ihmisistä, me ollaan vaan hiekkaa ja pölyä, me ei saa da mitään meiltä viedään kaikki mitä oli ennen.

Suomesta on myyty vokaalit ollaan vaan s m -maa, saastunut maa.

Äänestä

Suomi ei ole kallein maa millään mittapuulla.

Äänestä
  • Riippuu keneltä kysytään ja mitä kysytään.

    Jos kysyt poliitikolta, he vastaat että suomi on rikas ja onnellinen maa.

    Jos kysyt hoitokkodissa olevalta vanhukselta, hän sanoo että ei ole rahaa mihinkään, ja olen täällä onneton.

    Siksi tilastot tehdään aina niin, että mahdolismman hyvätuloiset vastaa niihin. JOilla menee hyvin kaikilla osa alueilla. Kun he eivät näe sitä kurjuutta mitä suomessa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Riippuu keneltä kysytään ja mitä kysytään.

    Jos kysyt poliitikolta, he vastaat että suomi on rikas ja onnellinen maa.

    Jos kysyt hoitokkodissa olevalta vanhukselta, hän sanoo että ei ole rahaa mihinkään, ja olen täällä onneton.

    Siksi tilastot tehdään aina niin, että mahdolismman hyvätuloiset vastaa niihin. JOilla menee hyvin kaikilla osa alueilla. Kun he eivät näe sitä kurjuutta mitä suomessa on.

    Tiesitkö, että hoitokodit vie sun eläkkeen saitpa sitä paljon tai vähän .
    Jo hyvissä ajoin ennen hoitokotiin joutumista pitää tyhjentää tililtä
    kaikki ylimääräiset rahat ja laittaa ne kotiin hyvään jemmaan.
    Tilillä saa näkyä vaan se pieni eläke, minkä saat kuukaudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kyllä tiesin. Yhteiskunta on AINA KANSALAISEN KUKKAROLLA TAI TILILLÄ. Sen vuoksi ei kannta olla rehellinen, vaan huijat yhtä paljon kuin hekin meitä.

    Jos kerrot kaikki rehellisesti, menetät kaiken, mutta jos olet epäehellinen, elät hyvää elämää.

    Ota oppia eduskunnasta, näin he ovat aina tehneet, verlottomana kaikki tulot ja pääomatuloina, niin rahaa riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pääomatulo onkin oivallinen tulonlähde.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin voi näyttää ulkomaille miten hyviä ihmisiä ollaan, kun rahat laitetaan ulkomaille, sinne menee miljardeja, vaikka suomessa koko kansa on käyhää.

Täällä ei työnteko kannata, siitä menee suurin osa veroihin ja laskuihin, jotka laitetaan ulkomaille, ja tienaava ihminen on köyhä.

Ulkomailta otetaan hoitajia tänne, kun eivät tiedä että suomi on kallein maa, ja alkat ala arvoiset, oma kansa on jo käyhä nyt tehdään ulkolaisistakin käyhiä. Tänne vaan köyhään maahan, voisi suomen muutta nimeä, KÖYHÄINMAA.
Oma kansa kuritetaan ja tehdään tahalteen työttömiksi kun palkalla ei elä. Eduskuntakaan ei ole omalla työllään rikkauksia saaneet, valheita, petoksia, oman palkan korottamisia julmiksi, kansa nääntyy, ja vanhukset kuiólee hoidon puutteeseen. Sitä asiaa eduskunta ajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu