Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu pidätetty Lahdessa

Lahden kaupunginvaltuustossa Kokoomuksen jäsenkirjalla istuva valtuutettu Simon Ekpan on tänään otettu kiinni poliisin toimesta.

Tätä Kokoomuslaista poliitikkoa epäillään muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rahanpesusta, ihmiskaupasta ja muista vakavista kansainvälisistä rikkomuksista.

Kokoomuksen puoluetoimisto ei toistaiseksi anna lausuntoja asian suhteen. Kokoomus kertoo, että se haluaa antaa työrauhan poliisille.
9199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Afrikan mustamies tuli Suomeen, ja toi Afrikan kurjuuden ja tappamishalun mukanansa.

Äänestä
  • Öyhhh, just näin Make. Hyvä et sä tiät mikä on mitäkin. Jukoliste että on hyvä et me ei olla Afrikasta koska sit mekin tuotas väkivaltaa. Hä?

    Äänestä

Persuilla ei ole eduskuntavaaleissa ainoatakaan mustaihoista ehdokkaana. Aikanaan oli parikin kiinalaista naista, ja on ollut joskus mustakin.

Mutta ei nuo kinukit ja mustat saa PS-kannattajakunnalta ääniä. Turhaa niitä siellä listan täytteenä on makuuttaa. Valkolaiset ehdokkaat riittää ihan hyvin, ja tarjokkaita on PS:lle vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Miksi pidätettiin täysin normaali kokoomuslainen? Nythän ne on pidätettävä kaikki.

Äänestä

Yksi mahdollinen rikosepäily vois olla se et hän on vuosia esiintynyt Lahden kaduilla ja myös YouTubessa asianajajana? Eihän häneltä puutu kuin oikeustieteen tutkinto sekä asianajoliiton jäsenyys… Toinen mahdollinen syy on tietenkin nyt netissä levinnyt, Nigeriassa tehdyt murhat joiden hänen on syytetty tehneen tai suunnitelleen. Eiköhän kaveri pääse tällä taustalla Kokoomuksen seuraavaksi ministeriksi!

Äänestä
  • Taitaa tyypistä tulla seuraava Kokoomuksesta järjestetty presidentti. Eihän tuo Sauli ole juuri tuota parempi.

    Äänestä

  • Ekpa on tutkintoa vaille lakimies 😂 En tiennytkään että YKI - testillä (suomen yleisellä kielitutkinnolla) saa luvan esiintyä asianajajana.

    Äänestä

Pikkupetteri on hankkinut gebardihatun kokoomukseen.

Äänestä
  • Suomea Kokoomus myös tehnyt Paskaksi ! Onkohan tuo vielä Vangittu ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lahden kaupunginvaltuustossa Kokoomuksen jäsenkirjalla istuva valtuutettu Simon Ekpan on tänään otettu kiinni poliisin toimesta.

Tätä Kokoomuslaista poliitikkoa epäillään muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rahanpesusta, ihmiskaupasta ja muista vakavista kansainvälisistä rikkomuksista.

Kokoomuksen puoluetoimisto ei toistaiseksi anna lausuntoja asian suhteen. Kokoomus kertoo, että se haluaa antaa työrauhan poliisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu