Samu Haberin fiaskoilta

Anonyymi-ap

Haberille oli käsikirjoitettu koko illan juonnot etukäteen, mutta edes niiden lukemisesta mies ei onnistunut sopertelematta (juontotekstit pystyi saamaan telkkariin näkyviin kun laittoi tekstityksen päälle). Iltalehti vain käänsi Haberin sekoilut "hauskaksi jutuksi", kun se kertoi Haberin seonneen sanoissaan ja Haberin heittäneen sen vuoksi vitsin Leppilammesta.

Myös ulkomaisten raatien vetäjien kanssa käydyt keskustelut oli käsikirjoitettu Haberille etukäteen, mutta kielitaidottomana hänelle kävi köpelösti, kun Ruotsin raadin vetäjä yllättävästi kysyikin jotain Haberilta ruotsiksi, eikä hän tajunnut siitä mitään, vaan räpytteli silmiään ja siirtyi äkkiä käsikirjoituksen mukaan pyytämään pisteitä. Espanjan raadille teleprompterin kautta puhumastaan espanjasta Haber ei itse ymmärtänyt sitäkään vähää.

Huumerikoksesta tuomion saaneena sienien syöntilaulun esittäminen täytyy puolestaan olla tyhmyyden ennätys. Tai sitten se oli tarkoitettu sisäpiirin vitsiksi, jota suuren yleisön ei ollut tarkoitus ymmärtää, mutta kylmät kävi kun kaikille oli selvää biisin tarkoitus.

Hameessa esiintyminen oli sitten omassa luokassaan kaikkien aikojen riman alitus. Vai oliko tarkoitus matkia sitä "parrakasta naista", joka muutama vuosi sitten voitti euroviisut.

12

998

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samu Haber on hyvä vaikka mielensäpahoittajat nokkii joka asiaa ja löytävät kyllä syitä vaikka persekarvoista.
      Onneksi joku uusi ja osaava naama.
      Kauhistus olisi ollut, jos se oksettava tekopirteä kuvatus pimiä olisi ollut pilaamassa tuonkin ohjelman tai leppilampi. Yök hrrr

      • Anonyymi

        Ei tarvi kuin mennä lukemaan lukijoiden kommentteja, joita on kirjoitettu iltapäivälehtien Haberista kertovien juttujen alla olevaan kommenttikenttään; varmaan 90% lukijoista lyttää Haberin sekoilut ja tuomitsee sen ammattitaidottomaksi juontajaksi.


      • Anonyymi

        Olihan Samu piristävä poikkeus monotoniamassasta, onneksi Leppilampi on mainosrahoitteisen puolen "osaaja". Samulla osaaminen jäi kyllä hapuiluasteelle. Tyypin "etsätiedäkukamäoon" -staramainen asenne paistoi läpi. Toista kertaa ei saane mahdollisuutta isojen estradien juontajaksi. Jääköön siis syömään sieniään ja rämpyttelemään kitaraa ynnä nostelemaan haalarinhenkseleitä. Oli illan toiseksi huonoin esiintyjä, heti Rasmuksen jälkeen.


      • Anonyymi

        Persekarvat !!💩


    • Anonyymi

      Minun mielestä oli hyvä juontaja. Tuli ainakin vaihtelua,hame vähän ihmetytti,mutta puku oli upee.

      • Anonyymi

        Juu, Haber juonsi ihan ok., hameen olisi voinut jättää pois. Virkistävää seurata juontajaa ketä ei huuda,rääky, elehdi kuin sekopää. .näitä riittää ja transupellestä puhumattakaan...
        Mikä lie Cristel...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Haber juonsi ihan ok., hameen olisi voinut jättää pois. Virkistävää seurata juontajaa ketä ei huuda,rääky, elehdi kuin sekopää. .näitä riittää ja transupellestä puhumattakaan...
        Mikä lie Cristel...

        Haberin "juontaminen" oli käytännössä valmiiden juontotekstien lukemista teleprompterista, ja siitäkään hän ei selvinnyt sopertelematta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haberin "juontaminen" oli käytännössä valmiiden juontotekstien lukemista teleprompterista, ja siitäkään hän ei selvinnyt sopertelematta.

        Jep, näin on. Jos on yhden alan osaaja, ei se automaattisesti tarkoita, että on toisen alan osaaja. Taisi jäädä treenit kesken ja liian suuri luotto teleprompteriin "töktök".


      • Anonyymi

        👎🏻👎🏻👎🏻


    • Pisteet Samu Haberille pitkästä tukasta. Tykkään. Voisi vain ehkä jotain leikkausta siihen harkita, ehkä vähän kerrostusta tai jotain, jos sopii ja haluaa.

    • Anonyymi

      Samu Haber teki rohkean ja arvostettavan teon kun hän lauloi:"Syökää sieniä". Älkää vaan uskoko viranomaisia, poliitikkoja, "valistajia". He ovat valehdelleet kansalle vuosisatojen ajan.

      Usko Haberia. Mies on jättänyt kokaiinin pois ja ymmärtää, että sienet on tosi hyvä juttu.

      https://www.bbc.com/news/uk-11660210

      Kiitos Samu Haber, kiitos professori David Nutt....Juu.

    • Anonyymi

      Voi ei! Artisti teki jotain luovaa! Äkkiä, tuokaa trump-raamattuni jotta voin rukoilla pelastajamme vapahtajamme Trumpin syöksevän tämän luovan sielun saatanalliseen kadotukseen! Olisi pitänyt orjallisesti lukea paperista se mitä käsketään!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      123
      1672
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      153
      816
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      578
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      544
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      50
      482
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      439
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      431
    Aihe