Olin herännyt jo viideltä, enkä saanut enää unta, ennen kuin lähempänä seitsemää (jolloin vaimoni herää) jolloin saan vähän lisää levättyä. Ehkä tuntia myöhemmin toinen pojista ja vaimoni tulee halaamaan sänkyyn, toinenkin pojista käy halaamassa. Kaikilla on iloinen ja hyvä mieli. Nousen ylös. Yleensä vaimo on koulutuksessa koulun vieressä, mutta tänään heillä on poikkeus. Vaimoni pyytää minua ajamaan pojat kouluun. Nappaan pari minikarjalanpiirakkaa ja desin maitoa aamupalaksi ja ajan pojat kouluun. Tulen takaisin aikoakseni syödä jotain lisää aamupalaa ennen kuin lähden töihin.
Vaimoni tulee matkapuhelin ojossa ja jonkun paperin kanssa, ja pyytää minua auttamaan terveyskeskusajan varaamisessa. Oletin/tiesin, että tuonkaltainen ajanvaraus on paras hoitaa hänen puhelimellaan, koska se vaatinee tunnistautumista.
No, hänpä olikin olettanut, että minä teen sen omalla puhelimellani, koska hänen täytyy katsoa kalenteria omasta puhelimestaan. Ja kun en automaattisesti osannut kaivaa omaa puhelintani esille nanosekunnissa ilman, että hän sitä minulle mitenkään kommunikoi:
"Sinä et auta minua!" ja sitten nokka pystyssä kohti työhuonetta.
Mitenniin en auta? Kyllähän minä voin auttaa, mutta kun ei kuuntele, niin ei kuuntele.
Lisään "Sitäpaitsi juurihan vein pojat kouluun kun pyysit!"
Sitten vaimoni tulee takaisin keittiön pöydän ääreen, jupisee itsekseen ja varaa ajan omasta puhelimestaan (eikä suostu ottamaan vastaan apua).
Käyn suihkussa. Olen pukemassa vaatteita kun vaimo tulee tyhjän maitopurkin kanssa: "Minä en enää osta sinulle ja pojille maitoa, aina kun katson jääkaappiin, niin maito on loppu. Minä en sitä jaksa kantaa kaupasta!"
Yritän laittaa huumoriksi: "Tästä syystähän minä maksan sitä kuntosalijäsenyyttäsi!"
Ja sitten: "Silloin kun minä asuin poikien kanssa yksin, minä hoidin kaiken itse, minä pystyn kyllä kaiken tekemään itsekin!" (pojat ovat siis vaimon poikia, arjessa tällä ei ole kyllä paljoa väliä - pojat pitää isähahmona ja meillä on hyvät välit, oma poikani on jo aikuinen). Kuulemma tästä lähtien kaikki hoitavat itsensä.
Lisää jupinaa ja ilmoittaa lähtevänsä kirjastolle.
Lähdin töihin. Ilman kunnon aamupalaa ja nyt on niin nälkä, että vituttaa..
Niin kuin mitä helvettiä tämä nyt taas on? Kivasta aamusta suukopuiluun täysin turhanpäiväisestä.
Niin, että parisuhteessa olevat naiset - varmasti olette toimineet jollain vastaavalla tavalla. Mistähän tässä nyt kiikastaa?
Sinä et auta minua!
6
72
Vastaukset
- Anonyymi
Et tehnyt ollenkaan niin kuten vaimosi ajatteli, että tekisit. Et siis ole vaivautunut opettelemaan lukemaan hänen ajatuksiaan. Olet siis huono mies, ja on oikein, että sinua vituttaa.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17761761Z
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Vaimo ressaantunut,toivoo että mies tekee ilman käskemistä.Hae vaikka sitä maitoa näin ens alkuun kaupasta.Taakanjakoa oletettavasti.
- Anonyymi
Oletin, että kysymys olisi stressistä, mutta vaikuttaa siltä on jostain isommasta asiasta kysymys. Ennen niin energinen ja nauravainen vaimo tuntuu kadottaneen elämän mielekkyyden kertaheitolla. Makoilee vain sohvalla, tai sängyssä. Kerroin, että olen huolissani hänestä ja vastasi, että hän on huolissaan itsestään.
- Anonyymi
Ehkä vaimosi oireilee alkoholin käyttösi johdosta. Tärkeintä olisi nyt ottaa ne 12 askelta esim paikallisessa AA-kerhossa ja saada juomaputki poikki. Usein alkoholistimiehet ajautuvat myös homoseksuaalisiin suhteisiin. Vaimoasi selvästi vaivaa epävarmuus seksuaalisesta suuntautumisestasi ja alkoholin käytöstäsi.
- Anonyymi
Vaimo tilasi ajan terveyskeskukseen. Olisiko hän sairas tai peloissaan et sairastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826