Sinä et auta minua!

Olin herännyt jo viideltä, enkä saanut enää unta, ennen kuin lähempänä seitsemää (jolloin vaimoni herää) jolloin saan vähän lisää levättyä. Ehkä tuntia myöhemmin toinen pojista ja vaimoni tulee halaamaan sänkyyn, toinenkin pojista käy halaamassa. Kaikilla on iloinen ja hyvä mieli. Nousen ylös. Yleensä vaimo on koulutuksessa koulun vieressä, mutta tänään heillä on poikkeus. Vaimoni pyytää minua ajamaan pojat kouluun. Nappaan pari minikarjalanpiirakkaa ja desin maitoa aamupalaksi ja ajan pojat kouluun. Tulen takaisin aikoakseni syödä jotain lisää aamupalaa ennen kuin lähden töihin.

Vaimoni tulee matkapuhelin ojossa ja jonkun paperin kanssa, ja pyytää minua auttamaan terveyskeskusajan varaamisessa. Oletin/tiesin, että tuonkaltainen ajanvaraus on paras hoitaa hänen puhelimellaan, koska se vaatinee tunnistautumista.
No, hänpä olikin olettanut, että minä teen sen omalla puhelimellani, koska hänen täytyy katsoa kalenteria omasta puhelimestaan. Ja kun en automaattisesti osannut kaivaa omaa puhelintani esille nanosekunnissa ilman, että hän sitä minulle mitenkään kommunikoi:

"Sinä et auta minua!" ja sitten nokka pystyssä kohti työhuonetta.

Mitenniin en auta? Kyllähän minä voin auttaa, mutta kun ei kuuntele, niin ei kuuntele.
Lisään "Sitäpaitsi juurihan vein pojat kouluun kun pyysit!"

Sitten vaimoni tulee takaisin keittiön pöydän ääreen, jupisee itsekseen ja varaa ajan omasta puhelimestaan (eikä suostu ottamaan vastaan apua).

Käyn suihkussa. Olen pukemassa vaatteita kun vaimo tulee tyhjän maitopurkin kanssa: "Minä en enää osta sinulle ja pojille maitoa, aina kun katson jääkaappiin, niin maito on loppu. Minä en sitä jaksa kantaa kaupasta!"

Yritän laittaa huumoriksi: "Tästä syystähän minä maksan sitä kuntosalijäsenyyttäsi!"

Ja sitten: "Silloin kun minä asuin poikien kanssa yksin, minä hoidin kaiken itse, minä pystyn kyllä kaiken tekemään itsekin!" (pojat ovat siis vaimon poikia, arjessa tällä ei ole kyllä paljoa väliä - pojat pitää isähahmona ja meillä on hyvät välit, oma poikani on jo aikuinen). Kuulemma tästä lähtien kaikki hoitavat itsensä.

Lisää jupinaa ja ilmoittaa lähtevänsä kirjastolle.

Lähdin töihin. Ilman kunnon aamupalaa ja nyt on niin nälkä, että vituttaa..

Niin kuin mitä helvettiä tämä nyt taas on? Kivasta aamusta suukopuiluun täysin turhanpäiväisestä.

Niin, että parisuhteessa olevat naiset - varmasti olette toimineet jollain vastaavalla tavalla. Mistähän tässä nyt kiikastaa?