(IS:n keskustelusta otteita.)
- Sanna ajoi Antti Rinteen bussin katolleen ojaan.
Matkustajat ovat saneet kolhuja ja osa syyttää kuskia, osa kanssamatkustajia.
Kuski kiistää virheensä ja syyttää pellon laidasta mukaan otettuja.
- Osa matkustajista sanoo,että vika oli polttoainejärjestelmässä, osa väittää bussin väistäneen tiellä makaavia.
Poliisilla ei ole resursseja tutkia asiaa.
- Usean silminnäkijän mukaan bussi oli koko ajan ajanut vasenta kaistaa
- Kuskin ajolupa on ollut voimassa vasta alle vuoden ja ylinopeus ollut huomattava.
Epäselvää on edelleen, oliko valo Vihreä, Keltainen vai Punainen.
Alustavasti näyttää toteennäytetyltä, että Punaisilla olisi ajettu piittaamatta
muiden tienkäyttäjien äänimerkeistä.
Suunta on ollut jossain vaiheessa Keskustaan, mutta useita rajuja käännöksiä vasempaan on tehty,

Vastaukset 4
Vanhimmat
PIKAVIPPI- Sanna on kävelevä katastrofi valtion talouden kannalta.....
Velaksi ei vaan voi LOPUTTOMASTI ELÄÄ.
Raha ei ole tärkein asia elämässä, mutta ILMAN RAHAA VALTIO EI PYSY PYSTYSSÄ.
Miksi Sanna ei suostu ymmärtämään näin yksinkertaista asiaa ?????
Pikavipille tiedän yhden kannattavan käyttökohteen: VUOKRAVAKUUTEEN jotta ei tarvi muuttaa esim. Kojamon kalliiseen ja nopeasti kallistuvaan asuntoon.
Alle vuodessa saastää vuokrassa vippisumman ja jatkossa lisää.
Yksityisellä vuosikorotus on indeksin nousu TAI 2%
Vuokrakiskureilla indeksin nousu PLUS X % (Jonkun mukaan 4%)
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17766542i
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
"Meillä tuntuu olevan sama suunta" arveli taloyhtiökavaltaja-Antti bussikuskin paikalta. Ehkä vähän sinnepäin kun suunnasta on riidelty toistuvasti.