Valtiovarainministeriö julkaisi leikkauslistansa

45217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Mika Niemelä ehdottaa ruuan arvonlisäveron korottamista 24%:iin.

Äänestä

Huomatkaa että Valtiovarainministeriön virkamiehet ovat pääosin kokoomuslaisia koska kokoomus on ujuttanut sinne omia ääenstäjiään virkamiehiksi ollessaan vallassa vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisissä hallituksissa ja eduskunnissa.

Äänestä
  • Eli oikeistoa. Persuineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eli oikeistoa. Persuineen.

    PS on talouspolitiikaltaan kokoomuksen sisarpuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    PS on talouspolitiikaltaan kokoomuksen sisarpuolue.

    Paitsi että peruskoulumatematiikkakin tuottaa vaikeuksia.

    Äänestä

Monenlaista oli. En kuitenkaan huomannut virkamiesten palkkojen jäädyttämistä.

Äänestä
  • Ei ne hyväksy että niiden eduista leikattaisiin.

    Äänestä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoite on, että puolet ikäluokasta on korkeakoulussa 2030. Hienosti tukee maksullisuus tätä tavoitetta!

Äänestä
  • Mitä ne siellä korkeakoulussa tekevät lukutaidottomat.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Mitä ne siellä korkeakoulussa tekevät lukutaidottomat.

    SDP taannoin vaati että kaikille lukiosta läpi pyristelleille jaetaan YO-todistukset ilman YO-koetta. Koska kokeessa reputtaneille tulee muutoin paha mieli. Itse asiassa mihin sitä lukiotakaan tarvitaan?

    Äänestä

Koko lista suoraan KOKoomus puolueen käsikirjasta, köyhiltä työläisiltä loputkin riistetään; indeksikorotukset, työttömyysturva (itse maksettu) jne!?
Päälle vielä lisää kiinteistöveroja, palvelumaksuja, että kehtaavat?

Missä on ylisuuret Pääjohtajien eläkerahat, pörssivero, yritysten Kelomökkien verovähennysoikeus (myös sähkölaskut), EU yhteisvelka, miten Sote meni niinkuin omasta mielestä (nosti potilasmaksut yksityisen tasolle)..................

Äänestä
  • Kelomökit on jo mennyttä. Kun 10v sitten aloitin nykyisessä duunissa niin työnantajalla oli vielä koulutus- ja lomaresortti meren rannalla pääkaupunkiseudulla. Ei ole enää.

    Äänestä

  • Prkele! Moneen kertaan leikatuista työeläkkeistä ja niihin liitetyn huonon indeksin vuosikymmenien kuluessa aikaansaamasta ostovoiman alenemisesta huolimatta KOKOOMUS- JA PS-KEPU-SDP-RKP-VIHREÄT, VASEMMISTO on aina vaan valmis viemään loputkin työeläkkeistä!

    Poistakaa kalliksi tuleva HYÖDYTÖN pakkoruotsittaminen , siitä jo tulee miljardisäästöt.
    Kirkko eroon valtiosta, kaikkien uskontojen rahoittaminen verorahoista lopetettava.

    EU:n "kumileimasin" eduskunra 100 henkilöön. Kokoukset etänä, miljardisäästöt niistäkin.

    Myykää ilmansaastuttaja finnair yksityisille. Tulisi turhapyörimisille ja -lentelyille jotain rajaa.

    Tässä alkua, tarpeen mukaan valtion ylisuuri julkihallinto leikkaukseen, johtajisto mukaan lukien.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Prkele! Moneen kertaan leikatuista työeläkkeistä ja niihin liitetyn huonon indeksin vuosikymmenien kuluessa aikaansaamasta ostovoiman alenemisesta huolimatta KOKOOMUS- JA PS-KEPU-SDP-RKP-VIHREÄT, VASEMMISTO on aina vaan valmis viemään loputkin työeläkkeistä!

    Poistakaa kalliksi tuleva HYÖDYTÖN pakkoruotsittaminen , siitä jo tulee miljardisäästöt.
    Kirkko eroon valtiosta, kaikkien uskontojen rahoittaminen verorahoista lopetettava.

    EU:n "kumileimasin" eduskunra 100 henkilöön. Kokoukset etänä, miljardisäästöt niistäkin.

    Myykää ilmansaastuttaja finnair yksityisille. Tulisi turhapyörimisille ja -lentelyille jotain rajaa.

    Tässä alkua, tarpeen mukaan valtion ylisuuri julkihallinto leikkaukseen, johtajisto mukaan lukien.

    Ketä korotti eläkkeitä tänävuona.🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ketä korotti eläkkeitä tänävuona.🤔

    Ketä mitä häh?

    Äänestä

Niin kannattaa. Loppuu persu uho että jos ovat hallituksessa kaikki korjaantuu ,kaikki halpenee. Sitähän ne höperöt luulee.

Äänestä
  • No kun ne elää utopiassa.

    Äänestä

Seuraavalla hallituskaudella Sanna Marinin hallitus tulee lisäämään sosiaalisia tulonsiirtoja sekä tehostamaan hyvinvointialueiden hallintoa, jotta yksityinen lääkäri yms.toiminta saadaan loppumaan.

Edelleen lähellä sydäntä Marin 2: lla on myös Putinin Venäjää tukevien kehitysmaiden toiminnan rahoittamisen jatkaminen.
Metsien hakkuukieltojen laajentaminen, julkisenliikenteen yhteiskunnallistaminen, maajussien tukien lopettaminen yms. on edelleen vahvasti esillä ja ne myös viedään läpi.

Ottamalla Keskusta mukaan hallitukseen varmistetaan yhteiskunnallistamisohjelman läpimeno.

Rahoitus ei ole ongelma:
- kiristetään hyväosaisten verotusta
- myydään edelleen valtion omaisuutta, kuten Uniper jo myytiin.
- otetaan lisää velkaa ulkomaiselta kapitalistiselta pääomalta. Velkaa ei kannata pelätä, kuten Antti Rinne sanoi.

Äänestä
  • Öyh öyh öyh öyh öyh...

    Äänestä

  • Persut hallituksessaollessaan leikkasivat opiskelioilta,eläkeläisiltä, lapsiperheiltä ja muiltavähävaraisilta. Duunareille kaksi palkatontatyöpäivää kk. Kreikan tukipaketti. Taksiuudistus. Kirsikkanakakunpäällä 35 000 orpolasta.

    Äänestä

Leipäjonot pitkäksi, ruoan alv 24%:iin.

Äänestä

Ensin naivit ja laskutaidotottomat tollot sössivät Suomen talouden totaalisesti, ilman mitään pelkoa vastuusta, sitten alkaa leikkaukset.
Missä tuossa listalla on tärkein, heidän omien palkkojen leikkaus? Ei missään, ei herrat omia palkkojaan leikkaa

Äänestä
  • Helikopterirahaa 🚁 💰 💸 jaettiin silmittömästi ilman harkintaa kavereiden kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Helikopterirahaa 🚁 💰 💸 jaettiin silmittömästi ilman harkintaa kavereiden kesken.

    Yhdeksämymmenluvun lamassa paljonsuudemmalla velkarahalla pelastettiin vain pankit. Moni meni hirteen.

    Äänestä

Köyhän saavat maksaa rikkaiden sähkötuet, ruoan alv 24%:iin.

Äänestä
  • Turku Energia nosti sähkönhinnan vakiasiakkaille 35 senttiin per kwh.
    Eivät huomanneet edes ilmoittaa.
    Nosto oli joskus lokakuussa, kirje tuli kotiin joskus tammikuussa.

    Aiempi hinta oli 6 c/kWh.
    Mitään tukea ei ole luvassa mitään kautta.

    Äänestä

Kehitysavusta voi leikata enemmän. Miksi Suomi auttaa velaksi maita, joissa ei ole hyväosaisten verotusta?

Äänestä
  • Edellinenhallitus leikkasi, otti siitä hyvästä 35 000 orpolasta. Sehän on kannattavaa 🤔 ei taida sittenkään olla.

    Äänestä

"ei leikata kaikista pienituloisemmilta"
Arvolisäveroa esitetään nostettavaksi eli kaikista pienituloisimmat ei siis syö.

Äänestä

Orpo lisäisi työn määrää. Miksei Orpo lisää työnmäärää tai listaa edes yhtä ideaa, miten työn määrää lisätään. Jos Orpo sanoisi yhden.

Äänestä

Eläkkeiden taitetun indeksin päälle lisää leikkausta ? Onkohan vvm ssä ihan oma kaappi käytössä ?

Äänestä

tämä on vain ehdotuslista, ei se tarkoita sitä että niistä kaikista leikataan. Ainoastaan esimerkkejä. Siellähän oli kehitysapukin mukana.

Äänestä

työttömät pieni tuloiset eläkeläiset ja työläiset, juuri ryhmä jolla on vähiten vaikutus valtaa, koska muuten hyvä tuloisten leikkaus lista tietäisi valtion virkamiesten irti sanomista,

Äänestä

Saarikko ottaa hoikilta ja antaa lihaville.
Älkää äänestäkö keskustaa.

Äänestä

Kuluneella vaalikaudella on tuhlattu jo monen vaalikauden jakovara, niukkuutta on jaettavissa enää.
Ei tämä voi kenellekään olla yllätys? No ehkä taikaseinään uskoville.

Äänestä

Raamatussa on todistus kokoomuslaisista.
"sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne kaikki hukkuivat"

Kokoomuksen päästessä valtaan, maapallo tuhoutuu, ihmiskunta kohtaa loppunsa, niin" -UK Kekkonen

https://m.youtube.com/watch?v=-0ZBw8ADmHo

Äänestä

Ihmeellinen on Sanna Marinin työväenpuolueen johtaman hallituksen logiikka.

Avustetaan velalla maita, jotka hyväksyvät Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.
Avustetaan velalla maita, joissa verotus on kevyempää, kotitaloudet vauraampia ja autokantakin paljon nuorempaa.
Avustetaan Ugandaa 15 miljoonalla eurolla uuden turvevoimalan rakentamisessa.

Sotessa lyödään kyllä epäloogisuuden ennätykset:
- valtava järjestelmä pelkkää hallintoa varten.
- yksityislääkärillä käynnistä pois kaikki kelakorvaukset, mutta muun EU:n Eta:n yksityiislääkäreiden käynnistä kaikki korvataan.
- Etan ja EU:n lääkärin paperiresepti kelpaa, mutta ei suomalaisen.
- pakkotyölaki hoitajille ja lääkäreille.
- harvinaisten tappavienkin sairauksien kallista lääkitystä ei korvata.

Eikä tässäkään logiikka kuki:
- maailman kallein diesel ja vielä erillinen diesel-maksu, koska diesel kuitenkin liian halpaa.

Äänestä
  • persut näemmä tuhoaa Suomen lopullisesti.

    Äänestä

  • Suomi on pelkkä rankaisu yhteiskunta, ei mitään muuta.

    Äänestä

Eläkkeiden indeksikorotuksia ehdotetaan pienennettäväksi.

Äänestä

ONHAN SE HYVÄ KUN ELÄKKEET ON AINAKIN TAVIKSILLA 50 VUODEN TÖISTÄ
1500-2000 VÄLILLÄJA ULKOMAALAINEN MAAHANMUUTAJA SAA SEN HETI KUN SUOMEN KAMARALLE ASTUU TUOSTA VAAN JA PALJON MUUTA MITÄ EI KUKAAN USKALLA KERTOA MUTTA VELKATAAKKA KASVAA JA MILJARDEJA KORKOMENOIHIN

Äänestä

Missä verojen nostot: tupakkavero, alkoholivero, bensavero, ajoneuvovero, lentovero, junavero sähkövero, tietullit, tienkäyttövero, polkupyörän käyttömaksu, koiravero, kissavero, ulkomaalaisvero, jne

Äänestä

Tuo lista on kyllä poliitikoille vaikea pala nieltäväksi. Kokoomuksen on vaikea niellä veronkorotuksia, Sdp:n on vaikea niellä julkisten menojen leikkauksia ja Persujen on vaikea niellä kulutusverojen nostoa.

Äänestä

Jos jatkettaisiin sittenkin entisellä menolla eli otetaan lisää velkaa niin kauan kuin velkaa saadaan.
Sitten IMF saisi huolehtia Suomesta, mutta siihen menee vielä monta vuotta ja sukupolvetkin ehtivät vaihtua..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tänään. Kannattaa lukea läpi vaikka pitkä onkin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009426986.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu