Uskonto periytyy vähän niin kuin puolueet

Vanhempani olivat ateisteja, joten ei liene ihme, että olen ollut itsekin ateisti lapsesta saakka. Toinen asia, joka periytyi vanhemmiltani täytettyäni kahdeksantoista vuotta, oli puoluekanta eli se puolue, jota ensin äänestin.

Minulla ei ollut mitään poliittista vakaumusta tai näkemystä tultuani äänestysikään, joten kysyin vanhemmiltani, ketä he äänestivät, ja äänestin samaa puoluetta ja samaa henkilöä. Näin meni pari vaalikautta ennen kuin kiinnostuin politiikasta itse niin paljon, että saatoin äänestää oman näkemykseni mukaista puoluetta ja henkilöä.

Tiedämme kokemuksesta sen, että vanhempien uskonto periytyy liki 100-prosenttisesti lapsille ainakin kehittyvissä maissa, mutta usein myös sivistyneissä länsimaissa. Lapset eivät osaa kyseenalaistaa vanhempiensa uskoa ja pitävät sitä oikeana, vaikka heillä ei olisi kovin voimakasta henkilökohtaista vakaumusta.

Tästä johtuen hindujen lapsista tulee useimmiten hinduja, muslimien lapsista muslimeja, buddhalaisten lapsista buddahailisia, sikhien lapsista sikhejä ja kristittyjen lapsista sen suunnan kristittyjä, johon heidän vanhempansa ovat kuuluneet. Vasta viimeisen 50 vuoden ajan on nähty sitä, että kristittyjen lapsista tulee yhä useammin uskonnottomia tai ateisteja ja ongelmat ovat sen mukaiset. :)
6106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ateismi periytyy vahvasti. Itse olen "käännynnäinen" ja erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista, mutta omat lapset ovat kasvaneet uskonnottomassa kodissa. Tosin tytär kävi jossain vaiheessa seurakunnan pitämää (kaupungin maksamaa) päiväkerhoa ja sai olla jopa joulunäytelmässä Maria.

Joskus pidin television auki jumalanpalveluksen aikana ja nuorempi lapsista (olisiko ollu 9-11?) alkoi nauramaan kun kuunteli papin sepustuksia ja piti oikein opettaa, että uskovaisten käsitykset voivat tuntua täysin typeriltä ja naurettavilta, mutta jos uskovaisia on läsnä, niin on kohteliasta olla niille nauramatta. Ne kannattaa sivuuttaa eikä ottaa turhan vakavasti.

Uskonto on vähän kuin tupakanpoltto. Jos ei alaikäisenä ole saanut siitä mitään esimakua, niin aikuisena on todella epätodennäköistä hurahtaa uskoon. Usko täytyy iskostaa kehittymättömään mieleen ja siksi kirkko on niin huolissaan uskonnon opetuksesta, järjestää rippikouluja jne, jotta nuorten aivoihin saadaan iskostettua uskonnollinen ajattelu vielä silloin kun ne ovat vasta kehittymässä.

Äänestä

minä olen saanut vapaan kasvatuksen , isäni on eronnut ja äitini kuuluu vieläkin 🤣
minä erosin , kun siitä ei ollut hyötyä ja olisin menettänyt rahaa

Äänestä

Se mitään periydy vaan me kaikki opimme kaikenlaista, hyvää ja pahaa ja paljon siltä väliltä. Aloittaja on oppimut jakomielisyyden. Olisi hyvä kohdata toinen suoraan ilman opittuja mielikuvia. Välitön suhde toisiin ihmisiin ja uusiin asioihin on esimerkiksi kristillisyyden "korjaava" perusidea.

Äänestä
  • Et sitten tajunnut sitä, että avaaja ei puhunut biologisesta perinnöllisyydestä.

    Äänestä

Suurin osa varsinaisista ongelmanuorista ovat kyllä saaneet erittäin uskonnollisen kasvatuksen, mutta se on tapahtunut omissa piireissä.

Äänestä

Vaikka minä voisin vuoret siirtää
Enkeleiden kieltä puhuisin
Mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen
Jos rakkautta tuntisi mä en
Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa
Sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa
Sillä rakkaus on lahja Jumalan
Vaikka minä saisin kaiken tiedon
Kaikki salaisuudet tuntisin
Mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen
Jos rakkautta tuntisi mä en
Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa
Sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa
Sillä rakkaus on lahja Jumalan
Jeesus sinä lähde kaiken hyvän
Sinä tunnet meistä jokaisen
Tule keskellemme nyt, lahjojasi jaa
Anna meille voimaa rakastaa
Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa
Sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa
Sillä rakkaus on lahja Jumalan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meof kirjoitti:

Vanhempani olivat ateisteja, joten ei liene ihme, että olen ollut itsekin ateisti lapsesta saakka. Toinen asia, joka periytyi vanhemmiltani täytettyäni kahdeksantoista vuotta, oli puoluekanta eli se puolue, jota ensin äänestin.

Minulla ei ollut mitään poliittista vakaumusta tai näkemystä tultuani äänestysikään, joten kysyin vanhemmiltani, ketä he äänestivät, ja äänestin samaa puoluetta ja samaa henkilöä. Näin meni pari vaalikautta ennen kuin kiinnostuin politiikasta itse niin paljon, että saatoin äänestää oman näkemykseni mukaista puoluetta ja henkilöä.

Tiedämme kokemuksesta sen, että vanhempien uskonto periytyy liki 100-prosenttisesti lapsille ainakin kehittyvissä maissa, mutta usein myös sivistyneissä länsimaissa. Lapset eivät osaa kyseenalaistaa vanhempiensa uskoa ja pitävät sitä oikeana, vaikka heillä ei olisi kovin voimakasta henkilökohtaista vakaumusta.

Tästä johtuen hindujen lapsista tulee useimmiten hinduja, muslimien lapsista muslimeja, buddhalaisten lapsista buddahailisia, sikhien lapsista sikhejä ja kristittyjen lapsista sen suunnan kristittyjä, johon heidän vanhempansa ovat kuuluneet. Vasta viimeisen 50 vuoden ajan on nähty sitä, että kristittyjen lapsista tulee yhä useammin uskonnottomia tai ateisteja ja ongelmat ovat sen mukaiset. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu