Tiedän, kuulostaa oudolta, mutta onko kukaan lähtenyt au pairiksi vaikka ei mitenkään erityisemmin pidä lapsista? Lähden ehkä loppukesästä au pairiksi. en ole mikään lapsivihaaja, mutta en vain ole kai ollut lapsien kanssa niin paljon, että olisin oppinut rakastamaan ja pitämään tosi hellyyttävinä. Kuitenkin, olen aivan vastuuntuntoinen ja mukava ihminen, mutta kiinnostaa vaan,onko joku ollut samassa tilanteessa?
lapsista..
hanna
3705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkään en ole koskaan ajatellut että olisin "lapsirakas" jotenkin erityisesti. Olen ollut paljon lasten kanssa tekemisissä, mutten silti voisi sanoa niin. Tämä ei tarkoita että inhoaisin lapsia, mutta..en esim. ala heti lepertelemään kun näen pienen lapsen jne. On ne silti kivoja.
Ja nyt olen aupparina..:) Ihan hyvin on mennyt. Lapset välillä kiukuttelee ja haukkuu, välillä tulee suukottamaan ja halaamaan..Normaalia! Eikä ole tullut hermoromahdusta..en kyllä ole pelännytkään..:) Siis rohkeasti auppariksi jos kiinnostaa ja arvelee pärjäävänsä!! Nuo lapsukaiset tuntuu jo ihan tutuilta..tietää jo tilanteet joissa varmasti alkaa kiukuttelu..:) *vitsi* Mutta kertokaapa muutkin immeiset, oletteko aina olleet lapsirakkaita!!
joo, elikkä mäkään en oo tuntenu pitäväni lapsista mitenkään hirveesti. tai enemmänki johtuu ehkä siitä etten oikeen osaa luontevasti ottaa kontaktia lapsiin. siis, kun en oo tottunut lasten kanssa olemiseen. vaikka lasten kanssa oon paljon töitä tehnyt, ei lähipiirissä oo pikkulapsia.
vaikka siis vähän jännitti et pärjäisinkö, lähdinpä kuitenki au pairiks. viimesiä päiviä vietetään ja hyvin on menny. ihana on ollu oppia tuntemaan nää lapset ja huomata miten nekin on kiintyny muhun. ja vaikka vieläki välillä tuntuu ettei oikeen tiiä mitä niitten kanssa puhuis, oon oppinu lapsista hirveästi tän puolen vuoden aikana. ja on nähny sen ei-niin-kiltin puolenkin lapsista, mihin yleensä ei esim. kesäleireillä ehi törmätä:) mut kuitenki oon oppinu tykkäämään lapsista paljon paljon enemmän ku ennen:)
eli siis suosittelen lähtemistä, jos vaan tunnet et 'jaksaisit' lasten parissa:)
Olen aina ollut lapsirakas, enemmän tai vähemmän. Ei se silti sitä tarkoita, että niille lässyttelisin ja muuta turhaa löpertelyä.. Ehei. Tykkään lapsista, mutta suvussamme ei ole yhtään lasta (olen itse toisiksi nuorin), joten en ole lasten kanssa paljoa tekemisissä. Kuitenkin olen ollut kesäleireillä ja siellä oon oppinu tuntemaan minkälaisia lapset voivat olla, niin huonolla tuulella, kuin hyvälläkin. xD Mutta siis kun nyt menen au pairiksi, niin en niille lapsille ala lässyttelemään, sen lisäksi, etten tykkää itse tehdä sitä, luulen, etteivät lapsetkaan siitä erityisemmin pitäisi.. Ainakin jos itse ajattelisin, että joku mulle lapsena ois lässyttäny.. ois tehny mieli motata sitä naamaan :D
Uskon että aupairina pärjää kuitenkin niin lapsirakkaat, kuin ei niin lapsirakkaat ihmisetkin. Kunhan ei sitten juuri inhoa lapsia, tosin, kuka edes haluaisi aupairiksi, jos lapsia inhoaa? Eihän siitä mitään tulisi..