Mitä jos sielujen määrä on vakio koko evoluution aikana tai ihmisen evoluution aikana?
Tai mitä jos eläinten sielut ovat osa ihmisten sieluja.
Sielu on energiaa, joka liittyy maapalloon.
Kyllä energia poistuu avaruuteen ja tilalle saapuu uutta.
Ehkä sielut poistuvat samassa ajoittain.
Jostakin syystä buddisteilla on tarkoitus päästä nirvanaan, pois kierteestä.
Mutta iso osa energiaa kuitenkin jää maapallolle.
Se voi metafyysisesti jakautua, sulautua, muuttaa muotoa ja kiertää.
Ne ovat pieniä hiukkasia.
Ehkä keho on kovempi materia ja sielu on hienojakoisempi.
Ehkä sielukin on materiaa, mutta paljon hienojakoisempi kuten atomit ja alkuhiukkaset?
Jos sielut ovat eläimiä, niin ihmiset syövät itseään.
Kannibalismi tarkoittaa itsensäsyömistä.
Tai mitä jos eläinten sielut ovat osa ihmisten sieluja.
Sielu on energiaa, joka liittyy maapalloon.
Kyllä energia poistuu avaruuteen ja tilalle saapuu uutta.
Ehkä sielut poistuvat samassa ajoittain.
Jostakin syystä buddisteilla on tarkoitus päästä nirvanaan, pois kierteestä.
Mutta iso osa energiaa kuitenkin jää maapallolle.
Se voi metafyysisesti jakautua, sulautua, muuttaa muotoa ja kiertää.
Ne ovat pieniä hiukkasia.
Ehkä keho on kovempi materia ja sielu on hienojakoisempi.
Ehkä sielukin on materiaa, mutta paljon hienojakoisempi kuten atomit ja alkuhiukkaset?
Jos sielut ovat eläimiä, niin ihmiset syövät itseään.
Kannibalismi tarkoittaa itsensäsyömistä.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Hiukkasilla on hierarkiaa.
Joten elämällä on hierarkiaa.
Sieluilla on sielun tason hierarkiaa, jossa alku ja loppu.
Tässä linkki youtuben kanavaan jossa on 5 vakuuttavaa videota siitä, että ihmisellä todellakin on Sielu. https://youtu.be/XjzzH7EcBc4
21 grammaa tietoisuutta?
Se 21 grammaa, jotka on mitattu eri tutkimuksissa, ei ole sielun paino, vaan mahdollisesti hienojakoisen kehon paino, joka, vaikka onkin näkymätön, on materiaa.
Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.
Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.
SIELU=TIETOISUUS=ELÄVÄ OLENTO=ENERGIA.
Me olemme sieluja
"Srimad Bhagavatam antaa esimerkin sielusta ja tietoisuudesta. Siinä puhutaan kuusta, jonka valo lankeaa vesistön pinnalle, ja kuun heijastuksesta, joka tapahtuu veden pinnalla. Jos katsot kuun heijastusta veden pinnalla, kun tuuli puhaltaa ja vesi aaltoilee, näet, että se heiluu. Jos katsot kuuta taivaalla, näet, että se on liikkumaton eivätkä nämä muutokset vaikuta siihen.
Sielu loistaa, ilmentäen valonsa kehossa. Tämän sielun säteilyn heijastus on tietoisuus. Aineellisen luonnon aallot heittelevät tätä sielun heijastusta jommallekummalle puolelle. Tämä ilmenee siinä, että elävä olento syntyy tähän maailmaan, kasvaa, vanhenee, sairastuu ja kuolee. Mutta sielulle kaikki nämä ilmiöt ovat käsittämättömiä ja mahdottomia, koska sielu on luonteeltaan pysyvä ja ikuinen. Se pysyy muuttumattomana. Se on liikkumaton, eivätkä kaikki edellä mainitut ilmiöt vaikuta siihen. Ainoastaan heijastus on näiden vaikutusten alainen.
Joskus pilvet peittävät kuun. Silloin voidaan nähdä, että pilvi, johon kuunvalo osuu, hehkuu. Mutta pilvi itsessään ei ole valon lähde. Kuu, joka on pilven takana, valaisee sen. Sielu on piilossa sellaisten alkuainesten kuin mieli, äly, keho, ego peittämänä. Mutta sielu on se, joka antaa elämän kaikille näille alkeille ja valaisee ne. Me katsomme ja näemme maailman ympärillämme, koska olemme sieluja.
Syntymä, jälleensyntyminen tapahtuu jo ennen kuolemaa. Miten tämä on mahdollista? Syntymä määräytyy tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. Kertyneen karman on määrättävä uusi keho.
Jokainen teko aiheuttaa seurauksia, ja kaikki tämä yhdessä odottaa inkarnaatiota uudessa kehossa, seuraavassa elämässä. Uusi ulkomuoto "lasketaan" kuin tietokonemalli, ja kun sielu jättää kehon, hienojakoinen keho ottaa sen mukaansa ja kuljettaa sen seuraavaan syntymään.
Aineellisesta kehosta ei ole mahdollista tehdä kuolematonta. Kuoleman hetkellä elävän olennon on pakko jättää fyysinen kehonsa. Hienojakoinen keho, joka koostuu valheellisesta (väärästä) egosta, mielestä ja älystä, pysyy aina sielun mukana, kunnes se vapautuu aineellisesta maailmasta. Sitä ei voi jättää jälkeensä samalla tavalla kuin karkeaa kehoa. Tästä syystä jotkut ihmiset ajattelevat tiedon puutteen vuoksi, että sielu ja hienojakoinen keho eivät eroa toisistaan. Ehdollistuneen elävän olennon sekä karkeat että hienojakoiset kehot koostuvat kuitenkin aineellisesta energiasta, ja sielun läsnäolo elävöittää niitä. Näin ollen ehdollistuneessa tilassa olevat elävät olennot ovat hengen ja aineen yhdistelmä.
Miten ikuisen henkisen sielun liittäminen väliaikaiseen aineesta kudottuun elottomaan ruumiiseen on mahdollista? Miten henki yhdistyy aineeseen?
Väärä ego on ikuisen tietoisen sielun ja väliaikaisen tiedostamattoman kehon illusorinen yhdistelmä. Koska henkinen sielu haluaa laittomasti hyödyntää Jumalan luomistyötä, se sitoutuu luonnon kolmeen gunaan ja samaistuu aineellisen maailman illusoriseen olemukseen. Taistelussa nautinnoista se tulee yhä sidotummaksi, ja sen huolet vain lisääntyvät.
Se kykenee olemaan vuorovaikutuksessa samanaikaisesti sekä henkisen energian (chit) että aineellisen energian (achit) kanssa ja sitomaan ne yhteen. Siksi henkinen sielu joutuu kosketuksiin aineellisen ruumiin kanssa väärän egon kautta ja elävöittää sitä. Niin kauan kuin elävä olento on väärän egon vaikutuksen alaisena, hän pysyy aineellisen maailman vankina.
... Ihmisen elämänmuodossa se kuitenkin saa älyn, jonka avulla se voi ymmärtää aineellisen onnen näennäisen luonteen ja yrittää ymmärtää sen henkisen luonteen. Jos joku ei käytä tätä mahdollisuutta, hänen katsotaan viettäneen elämänsä turhaan.
Miettikää siis, miten ehdollistuneen elävän olennon hienojakoiset ja karkeat kehot saadaan liikkeelle sielun egoistisen halun energiasta. Väärän egon taittamana tämä halu tunkeutuu älyyn (järkeen). Koska aineellinen mieli on yhteydessä aineellisen luonnon gunoihin - hyvyyteen, intohimoon ja tietämättömyyteen - siksi, riippuen siitä, minkä gunan vaikutuksen alaisena se on... Nämä halut tulevat sitten mieleen ja kiihottavat sitä. Mieli liittyy kognitiivisiin aisteihin ...joiden kautta se pyrkii vuorovaikutukseen aistien kohteiden kanssa tyydyttääkseen nämä halut. Kun vastaava kohde tulee näkyviin, tieto siitä tulee mieleen, jota värittävät aineellisten käsitteiden ja ideoiden jäänteet, jotka on tallennettu ja kehitetty hienojakoiseen kehoon, monien edellisten elämien aikana. Aineellinen mieli analysoi sitten tätä aineellisessa mielessä esitettyä värillistä informaatiota ja pyrkii erottamaan, onko kohde hyväksyttävä vai ei. Näin ollen elävä olento havaitsee kohteen muodostetun maailmankuvan prisman läpi ja tekee päätöksen sen perusteella. Sitten mieli laatii käytännön suunnitelman siitä, miten tästä kohteesta voi nauttia, ja lopulta elävä olento toteuttaa suunnitelman käytännössä karkean ruumiin avulla ja nauttii halutusta kohteesta.
Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.
Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.
Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.
SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää.
Bhagavad Gita 2.
TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.
Bhagavad Gita.
2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla se siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Selväjärkinen ihminen ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus.
Toisten mielestä sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että mieli tarkkailee mieltä itseään?". Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma, ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?"." Katsotaanpa, missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan loogisen periaatteen kanssa, joka sanoo: "Uusia yksiköitä ei pitäisi ottaa käyttöön ilman äärimmäistä tarvetta." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton oikeellisuuden osoittamiseksi on osoitettava, että tietoisuuden kaikkia ilmenemismuotoja ei voida täysin selittää sen hypoteesin perusteella, jonka mukaan tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote.
Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa 'subjektia', 'minä', persoonallisen elementin kantajaa (verbistä am, 'liikkua', 'toimia'). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomista" tai "jakamatonta".
Sielua verrataan toisinaan tulesta lentävään kipinään. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemismahdollisuuden. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee. Sielun atomimaisuus selittää siis jokaiselle elävälle olennolle ominaisen palautumattoman yksilöllisyyden: tietoinen kokemukseni on aina ainutlaatuinen ja pysyy aina vain omana kokemuksenani. Minusta ei koskaan tule sinua, eikä sinusta koskaan tule minua.
Sielu levittää tietoisuuttaan koko kehoon, aivan kuten kukka levittää tuoksua ympärilleen. Upanishadeissa sanotaan, että sielu on kehossamme sydämen alueella (Prashna Upanishad, 3-6.) ja sieltä se levittää tietoisuuden energiaa pranan, elintärkeän ilman, virtauksen kautta koko kehoon. Sydämestä lähtee seitsemänkymmentäkaksi tuhatta kanavaa, nadia, joiden kautta kiertää prana, elinvoima (kiinalaisessa filosofiassa chi), jonka avulla sielu voi kokea koko aineellisen kehonsa ja hallita sitä. Kaikki pranan kiertokulun häiriöt aiheuttavat kehon vastaavan osan puutumisen ja lopulta surkastumisen. Ei ole sattumaa, että sydäntä eikä aivoja on aina pidetty elämän, tietoisuuden ja tunteiden lähteenä ja ihmisen haavoittuvimpana osana. "Bhagavad-gita (13:4) antaa toisen esimerkin: sielu, joka on yhdessä paikassa kuin aurinko, valaisee koko ruumiin tietoisuuden valolla. Tietoisuuden atomisuuden postulaatti selittää myös toisen tärkeän tosiasian - havaintomme eheyden. Kehon eri elimissä esiintyviä erilaisia tuntemuksia ei havaita erikseen, vaikka aivojen eri osat ovat vastuussa niistä. Koko kokemus kuuluu yhdelle "minulle". Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea selittää, jos lähdemme siitä oletuksesta, että tietoisuus syntyy miljardien hermosolujen yhteisestä toiminnasta. Mikä niistä anastaa itselleen oikeuden olla yhden ainoan, koko kehoon ulottuvan "minä" kantaja?
R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:
Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.
Sielu on elämänvoiman kipinä, joka on silmälle näkymätön. Se aktivoi kehon ja saa sen toimimaan, aivan kuten kuparijohdon läpi kulkeva sähkövirta kantaa suurta energiaa, vaikka se pysyykin näkymättömissä. Vaikka sielu on niin pieni, sillä on suuri voima hallita erilaisia ja erikokoisia aineellisia kehoja. Sielun voi havaita vain täydellinen mieli.
"...Ikuisen sielun vaikutus tuntuu kehon jokaisessa kohdassa - se ilmenee tietoisuutena. Tietoisuuden läsnäolo todistaa sielun läsnäolon kehossa. Jopa yksinkertainen ihminen ymmärtää, että keho, jossa ei ole tietoisuutta, on kuollut. Jos tietoisuus on poistunut kehosta, sitä ei voida palauttaa, vaikka kehoon laitettaisiin mitä lääkkeitä ja aineita tahansa. Näin ollen tietoisuuden lähde ei ole aineellinen ruumis, vaan ikuinen sielu...".
Sielu on jokaisen elävän olennon sydämessä, mutta koska oppineet materialistit eivät kykene havaitsemaan sitä, jotkut heistä väittävät, ettei sielua ole olemassa. Äärettömän pieni yksilöllinen sielu sijaitsee epäilemättä elävän olennon sydämessä yhdessä Ylisielun kanssa, ja siksi sydän on kehon käyttövoiman energianlähde. Keuhkoissa hapettavat verisolut saavat energiansa sielusta. Kun sielu lähtee kehosta, verenkierto pysähtyy. Lääkärit tunnustavat verisolujen tärkeän roolin elimistössä, mutta eivät pysty osoittamaan, että sielu on tämän energian lähde. He ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kehon energianlähde on sydän...".
Sielu sijaitsee aineellisessa ruumiissa sydämen alueella. Se täyttää kehon tietoisuudella, aivan kuten lamppu täyttää huoneen valolla. Koska lamppu on yhdessä paikassa, se valaisee koko huoneen. Samalla tavalla sielu, joka on sydämen alueella, täyttää koko kehon tietoisuudella. Sydänsiirrossa sielu ei poistu kehosta sydämen mukana, koska se on henkinen.
Aivan kuten auton kuljettajalle ei tapahdu mitään, kun jäähdytin vaihdetaan, sydämen vaihtaminen ei vaikuta sieluun millään tavalla. On vielä kerran korostettava, että sielu on yksilöllinen elävä olento, kun taas väliaikainen aineellinen ruumis on vain kone, jota sielun energia liikuttaa. Kun sielu on läsnä kehossa, pidämme sitä elävänä ja houkuttelevana. Kun sielu jättää ruumiin, sanomme ihmisestä: "Hän on kuollut".
-----------------------------------------
Jokainen sielu on oma yksilö (elävä olento, henkilö, miten paremmin sen sanoa suomeksi, en tiedä?), jolla on erillinen tietoisuus eli yksilöllisyys. Jokainen meistä on ollut yksilö menneisyydessä, on yksilö nyt ja säilyttää yksilöllisyytensä tulevaisuudessa.
Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen.
Sielu on käsittämätön.
Sielu on niin pieni, ettei sitä voi nähdä edes elektronimikroskoopilla. Vaikka keksittäisiinkin väline, jonka avulla voitaisiin nähdä niin pieni koko, sielua olisi silti mahdotonta havaita, sillä sielu on aineeton. Edes ajatusta, aineen hienovaraista muotoa, ei voida havaita. Määritelmän mukaan sielu on materian tuolla puolen. Se on näkymätön ja käsittämätön.
"Sielu on näkymätön, käsittämätön ja muuttumaton...".
Koska sielu on erillään aineesta, sitä ei voida ymmärtää kokeellisilla menetelmillä, joissa käytetään aineellisia välineitä.
Miten näet eron ikuisen sielun ja sen tilapäisen aineellisen kehon välillä, jossa se on?
Tietoisuus on osoitus elävän olennon läsnäolosta kehossa. Jokainen aistikokemus - kuten tämän sivun katsominen - merkitsee meille jotakin, koska meillä on tietoisuus. Kun tietoisuus poistuu kehosta, siitä tulee kuollut, eloton tai "tajuton", kuten tuolista. Tuolilla ei ole aistimuksia, sillä ei ole tietoisuutta, sillä ei ole sielua.
Kun elävä olento liittää tietoisuutensa ruumiiseen ja samaistuu siihen, sen on vaikea nähdä eroavansa ruumiista. Jos asiaa kuitenkin ajattelee kunnolla, ero käy selväksi. Kysykää itseltänne: "Voiko keho olla tietoinen itsestään?". Välitön vastaus on: "Ei, kehoni ei voi olla tietoinen itsestään. Pikemminkin olen tietoinen kehostani.
Tämän ajatuksen selventämiseksi sanotaan, että emme tiedä, onko keho tietoinen itsestään. Me emme tiedä sitä, koska emme ole keho. Ei voi sanoa varmasti, onko esimerkiksi sormi, aivot tai rintakehä itsetietoinen. He eivät myöskään voi itse kertoa minulle (oletetusta) tietoisuudestaan, koska kenelläkään heistä ei ole minää, persoonallisuutta.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Samsara. Elämästä elämään. Kuolemasta kuolemaan.
https://www.youtube.com/watch?v=mSrXhFRjFXk
Edelliset elämät.
Miten kaikki alkoi, mistä olemme tulleet ja miksi olemme niin surkeassa tilanteessa.
Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).
Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan (jota kristinuskossa sanotaan saatanaksi).
Yhdessä linga-dehojensa kanssa langenneet sielut vaeltavat, vaihtavat kehoja, tekevät karmaa ja vikarmaa... Niinpä langenneiden sielujen ahdinko on äärimmäisen valitettava.
Täällä he nauttivat ja kärsivät, tappavat, verilöylyttävät ja pysyvät tässä asemassa, joskus iloiten kuin ruhtinaat ja joskus itkien kuin marttyyrit. Maailma on siis vankila ... eikä suinkaan paikka, jossa voi nauttia, kuten jotkut väittävät.
Elävä olento on puettu hienojakoiseen ja karkeaan kehoon, jotta hän voi elää halujaan täällä, kunnes hän kyllästyy. Jos hän ei kyllästy, hän voi olla täällä ikuisesti.
Toki kaikki uskonnot osoittavat, että kuoleman jälkeinen elämä on olemassa. Ne tarjoavat kuitenkin yleensä vain sen perusymmärryksen, että jos olet hyvä ja uskovainen, pääset ehkä taivaaseen. Ja jos olet pääasiassa paha, joudut helvettiin. Mutta vain vedalainen filosofia tarjoaa yksityiskohtaista tietoa siitä, miten tämä tarkalleen ottaen toimii ja miten luomme tulevaisuutemme jokaisella ajatuksella, sanalla ja teolla. Ja miten tuo tulevaisuus ei ehkä ole vain taivaallisessa maailmassa tai helvetillisellä planeetalla, vaan miten se voi olla toinen elämä, joka on samanlainen kuin se, mitä koemme nyt tällä maallisella maapallolla.
Tähtitieteilijät, kun he kohtaavat tämän, että silmällä voi nähdä korkeimman planeetan, he puhuvat elektronisista teleskoopeista, on tähtiä, joita ei voi nähdä silmällä - niitä ei voi nähdä edes elektronisten laitteiden, tietokoneiden elektronisten laitteiden, avulla, mutta nykyajan tiedemiehet ovat käytännössä - ei teoreettisesti, vaan käytännössä - vailla kykyä ymmärtää ja havaita avaruuden moniulotteisuutta. Jopa hiiliatomi tarvitsee 18 ulottuvuutta, jotta sitä voidaan tarkastella. Ja tämä on realistista tehdä vain tietokoneella. Kyse on siis kvanttifysiikasta, kvanttimekaniikasta ja kaikesta muusta, kaikesta, mikä koskee näitä osa-alueita. Mutta visuaalisesti, tai jotenkin ajattelemalla sillä tavalla, sitä on hyvin vaikea tarkastella, jotenkin luonnossa. Veda-kirjallisuus antaa tämän oivalluksen - miksi jotkut asiat näemme visuaalisesti, mutta todellisuudessa ne ovat hyvin kaukana, koska suhtaudumme tiettyyn ulottuvuuteen. Joten se, mikä on hyvin lähellä meidän ulottuvuudessamme, jossain toisessa ulottuvuudessa sitä ei voi edes nähdä. Joku muu elävä olento voi nähdä sen visuaalisesti, ei vain visuaalisesti, mutta he eivät voi edes havaita sitä kehittyneemmillä laitteilla kuin meillä on. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan siis 64 ajan ja avaruuden ulottuvuutta.
Ja kaikki nämä ulottuvuudet ovat asuttuja, eli niissä on sivilisaatioita. Voimme siis sanoa, että samassa paikassa voi olla useita sivilisaatioita, mutta eri ulottuvuuksissa samaan aikaan. Kyse on vain siitä, että elävällä olennolla on tietynlainen aistitila päästä noihin ulottuvuuksiin ja joutua kosketuksiin jonkun ihmiskunnan tason elävien olentojen tosiasiallisesti olemassa olevan toiminnan kanssa. Vedalaisessa kirjallisuudessa tämä kaikki kuvataan perusteellisesti. Siinä luetellaan jopa käytäviä ja paikkoja, joiden kautta voi päästä ilmenneen järjestelmämme alueelle; toisin sanoen on olemassa paikkoja, joiden kautta voi päästä muihin ulottuvuuksiin. Ja näet maapallon aivan eri tavalla, eri silmin - eri taivas, eri tähtien järjestys ja niin edelleen.
Seuraavat linkit osoittavat myös vedalaisten tekstien tieteellisyyden.
https://www.thehinduportal.com/2013/08/quantum-physics-came-from-vedas.html
https://uplift.love/did-quantum-physics-come-from-the-vedas/
Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan siis tietoa, joka ei koske ainoastaan maapalloa, vaan myös toiminnan kulkua ja tapahtumia maailmankaikkeutemme muilla planeetoilla. Kiinnittämättä suurta huomiota mihinkään maailmankaikkeuden osaan tai planeettaan, yhteen kansakuntaan tai uskontoon..
"Sielu on energiaa, joka liittyy maapalloon".
On totta, että sielu on energiaa, joka energiallaan elävöittää koko kehon. Mutta se ei liity vain maapalloon, eikä tähän maailmankaikkeuteen. Se voi myös siirtyä reinkarnaation yhteydessä myös toisille planeetoille ja kokonaan muihin universumeihin. Mitään rajoituksia ei ole.
Elävä olento menee sellaiseen paikkaan, joka vastaa hänen tietoisuustasoaan. Mutta se kaikki on paljon monimutkaisempaa, ja tietenkin karman lain mukaan.
"Tai mitä jos eläinten sielut ovat osa ihmisten sieluja".
Ei ole. Tavallaan (mutta ei aina) kaikki sielut aineellisessa universumissa ovat samanarvoisia, mutta ne ovat eri kehoissa riippuen tietoisuuden tasosta ja karman vaikutuksista.
"Jostakin syystä buddisteilla on tarkoitus päästä nirvanaan, pois kierteestä".
Sitä, mitä buddhalaisessa perinteessä kutsutaan Nirvanaksi (joka on itse asiassa ateismin muoto), kutsutaan toisilla nimillä muissa perinteissä. Nirvanassa sielu saavuttaa tosin rauhan, mutta minkäänlaista vaihtelua siellä ei ole. Ja jossain vaiheessa, jos halu toimintaan tulee uudelleen, sielu palaa takaisin maan päälle.
Maapalloa kutsutaan muinaisissa teksteissä kuoleman planeetaksi, koska ihmiselämä täällä on hyvin lyhyt verrattuna muiden planeettojen asukkaisiin. Se on kuitenkin tarpeeksi pitkä, jotta voi halutessaan päästä pois syntymien ja kuolemien kiertokulusta.
Mrityuloka, Mṛtyuloka, Mrityu-loka- kuoleman planeetta.
MAAILMA ON SIIS VANKILA ... eikä suinkaan paikka, jossa voi nauttia, kuten jotkut väittävät.
Mutta ihmiset eivät sitä itse tiedä.
Maapallomme on Mṛtyuloka - eli kuolemanplaneetta.
Maapallomme on myös Karmakshetra.
Jiva on anu-chit, vähäpätöinen tietoisuuden hiukkanen. Mayan luoma maailma on jivan vankila.
Elämme vankilassa, mutta emme tiedä sitä itse.Joillakin on parempi selli, joillakin huonompi, mutta vankila on aina vankila, eikä se miksikään muutu. Mutta me emme tiedä sitä itse ja yritämme ottaa siitä kaiken irti.
"Ehkä keho on kovempi materia ja sielu on hienojakoisempi".
Keho on materiaa, mutta sielu on henkinen ja kokonaan toisessa ulottuvuudessa.
"Jos sielut ovat eläimiä, niin ihmiset syövät itseään".
Sielut eivät ole eläimiä, vaan sielulla voi joskua olla eläimen keho väliaikaisesti karman ja tietoisuuden mukaisesti. Jos ihminen käyttäytyy kuin eläin, jos hänen tietoisuutensa on eläimen tasolla, hänelle annetaan mahdollisuus toteuttaa halunsa eläimen tavoin.
Miksi olemme täällä ja sellaisessa tilanteessa?
Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).
Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta jos se kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti aineelliseen energiaan, mayaan, se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.
Sielut ovat täysin henkisiä. Ne ovat kuitenkin vain atomin kokoisia, joten ne eivät ole erityisen tehokkaita. Tästä syystä maya hallitsee sieluja. Sielu itsessään on kuitenkin vapaa mayan turmelevasta vaikutuksesta.
Veda-tekstit ovat ikivanhoja, mutta ehjiä ja käytännöllisiä, ainutlaatuisia, uskomattoman selvän ja älykkään tiedon lähteitä. Ne sisältävät täydellisen kuvauksen tästä aineellisesta universumista (universumeista) sen olemuksesta ja tarkoituksesta, antavat selityksen kaikkien tämän maailman elävien olentojen luonteesta ja niiden maailmassa olemisen merkityksestä sekä paljon muuta.
"Se voi metafyysisesti jakautua, sulautua, muuttaa muotoa ja kiertää".
Bhagavad Gita 2.
TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.
"Ehkä sielukin on materiaa, mutta paljon hienojakoisempi kuten atomit ja alkuhiukkaset?"
Sielu ei ole materiaa.
Bhakti Sudhir Goswami
Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.
Sielu (élan vital - "elämän impulssi") etsii onnellisuutta, halujen täyttymistä. Tässä etsinnässä se ruumiillistuu eri kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehossa. Jos tarkastelemme elämänmuotojen moninaisuutta, huomaamme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, tunteiden ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä ajaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki kumpuaa tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.
Kuun heijastuminen vesistön pinnasta auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja heiluu aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla vakaasti ja liikkumattomana. Myös sielu loistaa hengellisestä sijainnistaan (ajan ja avaruuden tuolla puolen), joka heijastuu aineen vääristämän tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Ruumis on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon synnyttää itseilmaisu, joka perustuu väärään käsitykseen itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, mieli, mieli ja aistit. Sielu itsessään on hienovarainen, tietoinen tarkkailija, joka valaisee ja elävöittää tietoisuudella ruumiin aineellisia kuoria kokemalla ruumiillisen olemassaolon.
Ihmiselämä tarjoaa optimaaliset olosuhteet vapaan tahdon ilmenemiselle. Tätä vapautta voivat kuitenkin rajoittaa aiempien tekojen - aiemmin tehtyjen valintojen - seuraukset. Miksi meidät pakotetaan vastoin tahtoamme kokemaan jotain? Vastaus on karma, syyn ja seurauksen laki.
"Kannibalismi tarkoittaa itsensäsyömistä".
Ei tarkoita.
Katkelma kirjasta: Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio.
Srila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.
…
Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa.
Vastaukset myös tästä kirjasta:
http://scsmath.com/books/Subjective_Evolution.pdf
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.
Planeetat ovat asuttuja, mutta kaikilla niistä ei ole samaa biologista elämää kuin planeetallamme. Mitä korkeammalla planeetta on, sitä hienojakoisempaa aine voi olla, josta keho koostuu, jopa ihmiselle näkymätöntä.
Ajan käsite on erilaine eri puolilla universumia.
Ajan havaitseminen on subjektiivista. Ihmisen ja yhden päivän perhosen elämä eivät ole kestoltaan verrattavissa toisiinsa - ja silti kumpikin kokee eläneensä pitkän ja tapahtumarikkaan elämän. Verrattuna korkeampien planeettojen puolijumalien elinaikaan, perhosen elämä on jo kuin ihmisen elämä.
Sielu ei siirry toiseen kehoon kuolinhetkellä, vaan vasta joidenkin vaiheiden jälkeen ja vasta sen jälkeen kun se siirtyy uuden äitinsä kohtuun ja vasta silloin pieni uusi fyysinen keho alkaa hitaasti muodostua sielun ympärille, joka on hienojakoisen kehon sisällä?
"Se voi metafyysisesti jakautua, sulautua, muuttaa muotoa ja kiertää".
Ei voi.
Mitä se tarkoittaa?
Mitä jos sielujen määrä on vakio koko evoluution aikana tai ihmisen evoluution aikana?
En tiedä.
Aika omaksua muinaista tietoa
Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatiot syntyvät ja kuolevat. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset haasteidensa, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi. Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä poissa käsikirjoituksia kopioivilta ja säilyttäviltä munkeilta. Näin antiikin ajatusmaailma vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan, ja täydellisempi ajatus imee sisäänsä vähemmän täydellistä ajattelua.
"Sieluilla on sielun tason hierarkiaa, jossa alku ja loppu".
Monimutkaista.
Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot. Näin opimme lapsena istumaan, kävelemään, puhumaan jne. Ja sielu joutuu niin uusien tunteiden virran vangiksi, että se unohtaa täysin menneisyytensä, ja tiedot menneisyydestä ovat ikään kuin arkistoituna lukuisten tiedostojen joukkoon alitajuntaamme. Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä.
Joku esitti kysymyksiä ja nyt ei enää kiinnostaa.
Sielut vaeltavat muihinkin planeettoihin ja kokonaan muihin universumeihin, joita on lukemattomia. Meidän maailmankaikkeutemme lukemattomine planeettoineen on yksi pienimmistä maailmankaikkeuksista.
Voi prkele.
Mikakin tietää ensiavun kuolleen.
Selitä!
"Mitä jos sielut eivät kuole".
Kuolematon ei voi kuolla.
Reinkarnaatio ja nykyajan tiedemiehet
Tietoisuuden (sielun) poistuminen kehosta on todellisuus, jota monet maailman tiedemiehet, jotka ovat tutkineet kliinisen kuoleman ilmiötä, ovat tutkineet ja tunnustaneet. Tämän ovat vahvistaneet muun muassa sellaiset tiedemiehet kuin esim:
Professori R. Mowdy (kirja "Life After Life"),
M.S. Norbekov, psykologi Carl Jung (kirja "Memories, Dreams and Reflections"),
lääkärit Elizabeth Kübler-Ross, Kenneth Ring, C. Tart (Kalifornian yliopisto),
. Morris, Venäjän tiedeakatemian aivoinstituutin johtaja, akateemikko N.P. Bekhtereva.
ja monet muut.
Kysymysten esittäjä?
Eläinkehosta voi kehittyä vain ylöspäin, mutta ihmiskehosta voi kehittyä sekä ylös- että alaspäin.
Tässä on jotain ihmeellistä, mutta olen silti kiinnostunut.
Jokainen ihminen pyrkii viime kädessä saavuttamaan kauneuden, harmonian ja rakkauden. Tämä pyrkimys voidaan määritellä ihmisen olemassaolon ikuiseksi päämääräksi ja elämä itsessään keinoksi vapauttaa tämä potentiaali.
Aivan niin.
Sen pituinen se.
"Tai mitä jos eläinten sielut ovat osa ihmisten sieluja".
Miksi niin ajattelet?
Kuolema ei ole piste, vaan ainoastaan pilkku:
"En ole keho, jolle on annettu sielu,
Minä olen sielu, jonka osa on näkyvä ja jota kutsutaan kehoksi."
Jälleensyntymisen tieteellinen tutkiminen voi tuoda uutta valoa moniin hienovaraisiin ilmiöihin, joita ei voida selittää nykyisin hyväksytyillä teorioilla - ilmiöihin, kuten elävien olomuotojen moninaisuuteen, synnynnäisiin kykyihin, jotka eivät selvästikään ole peräisin ympäristöstä, ja kuolemanläheisiin kokemuksiin. Viime vuosina eri tieteenalojen tutkijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta reinkarnaation tutkimiseen, mutta voidaksemme tutkia sitä mielekkäästi meidän on ensin tiedettävä, onko elämä ikuinen kokonaisuus, joka ylittää tilapäisen, fyysisen ruumiin, vai pelkkä fysiikan ja kemian lakien mukaan liikkuvien molekyylien yhdistelmä.
Nykyaikainen tiede käsittelee ensisijaisesti luonnon objektiivisia näkökohtia. Rajoitettuihin aistitietoihin perustuvaan kokeelliseen lähestymistapaan tukeutuen se on pyrkinyt paljastamaan luonnon kätketyt lait ja lopulta löytämään havaitsemamme maailman alkuperäisen syyn. Useimmat nykyajan tiedemiehet uskovat nykyään, että sokeat fysikaaliset lait ja sattuman lait hallitsevat kosmosta. He sanovat, ettei koko kosmisen ilmiön takana ole suunnittelijaa, luojaa tai Jumalaa - ei älyä. Tämän hypoteesin mukaisesti he yrittävät pelkistää kaiken, myös elämän, atomien ja molekyylien, fysiikan ja kemian tuttujen tutkimuskohteiden, vuorovaikutukseen.
Nykyisin vallitsevan tieteellisen teorian mukaan elämä on koordinoitu kemiallinen reaktio, joka perustuu lukuisiin laboratoriotietoihin. Tähän teoriaan sisältyy perusolettamus, jonka mukaan nykyisin näkemämme erilaiset elämänmuodot ovat syntyneet sattumalta muinaisessa kemiallisessa ympäristössä, "alkukeitossa", ja että ne ovat kehittyneet sattuman ja sokeiden mekaanisten lakien vaikutuksesta, jotka ovat vaikuttaneet pitkän ajan kuluessa.
...Jos elämä olisi kemiallinen yhdistelmä, tiedemiehet voisivat itse asiassa luoda elämää koeputkessa kokoamalla kaikki nämä tärkeät kemikaalit yhteen. He eivät kuitenkaan voi tehdä näin. Näin ollen on runsaasti syitä epäillä, että elämä on kemiallinen prosessi.
Solubiologian, molekyylibiologian ja biokemian aloilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut epäilemättä suurta edistystä. Geneettisen koodin ja monien elävien järjestelmien aineenvaihduntareittien löytäminen ovatkin loistavien ja omistautuneiden tutkijoiden aikaansaannoksia. Koska tiede ja teknologia ovat menestyneet hyvin monilla inhimillisten pyrkimysten aloilla (lääketiede, maatalous, avaruustiede ja niin edelleen), uteliailla ja innostuneilla tiedemiehillä on kiusaus uskoa, että loistava tavoite syntetisoida elämää koeputkessa toteutuu jonakin päivänä.
Suurista tieteellisistä keksinnöistä ja saavutuksista huolimatta valoisa toivo ja innostus elämän ymmärtämiseen molekyylien avulla näyttää siis olevan menettämässä pohjaa, ja monet eri alojen merkittävät tutkijat alkavat epäillä tämän käsitteen pätevyyttä.
Paitsi että molekyyleiltä, atomeilta ja elektroneilta puuttuvat elämän oireet, kemiallinen näkemys elämästä ei myöskään vastaa elämän havaittuja hienouksia - esimerkiksi ihmisen ainutlaatuisia tunne-, tahdon- ja ajattelukykyjä. Jos elämä olisi molekyylien vuorovaikutusta, meidän pitäisi pystyä selittämään nämä elämän hienovaraiset piirteet vain molekyylien avulla. Mikä on se geneettinen komponentti tai molekyyli, joka saa aikaan ystävällisen rakkauden ja kunnioituksen tunteen ihmisten välillä? Voiko mekanistinen elämänkatsomus selittää elämän arvo- ja päämääräsuuntautuneen luonteen, erityisesti ihmisten keskuudessa? Koska ei ole olemassa uskottavia molekyylimekanismeja, jotka selittäisivät nämä elämän hienovaraiset piirteet, on järkevää ehdottaa, että elämä ylittää fysiikan ja kemian rajat.
Jos elämä hyväksyttäisiin täysin väliaikaiseksi, aineelliseksi ilmiöksi, ajatus elävän olennon edellisestä tai tulevasta elämästä poistuisi, ja sen myötä myös kysymys jälleensyntymisestä. Kuten olemme nähneet, on tietenkin täysi syy uskoa, että elämä on materian yläpuolella ja siten riippumaton materiaa säätelevistä fysikaalis-kemiallisista laeista. Tarvitsemme nyt reinkarnaation tieteellistä tutkimista varten uuden tieteellisen paradigman, joka selittää elämän alkuperän, sen ominaisuudet ja sen käyttäytymisen aineen maailmassa.
... Jos luonto olisi vain joukko hiukkasia, jotka liikkuvat matemaattisten yhtälöiden mukaan, olisi mahdollista ennustaa syntymän, kuoleman, onnettomuuksien ja sotien kaltaisia tapahtumia näiden yhtälöiden avulla. Itse asiassa kaikki elämän monimutkaisuudet - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus - pitäisi olla mahdollista ymmärtää matemaattisten yhtälöiden avulla. Kaikki tarkkaan ajattelevat ihmiset, erityisesti tiedemiehet, tietävät kuitenkin, että tämä on mahdotonta - että puhtaasti matemaattinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen on liian rajoittava ja hyvin epätyydyttävä. Siksi tarvitsemme uuden paradigman elämän alkuperää ja luonnetta varten.
Tieteellinen paradigma, joka selittää sekä elämän hienovaraisen monimutkaisuuden että absoluuttisen totuuden näennäisen ei-fyysisen luonteen, tulee pohjimmiltaan Vedojen tieteellisestä ja teologisesta taustasta.
Ei kuitenkaan ole olemassa matemaattisia lakeja, joilla voitaisiin kuvata elämän ilmiöitä ja sen monipuolista toimintaa. Siksi elämä on selvästi aineellisten lakien yläpuolella, ja se voidaan Vedojen mukaan määritellä "ei-fyysiseksi, perustavanlaatuiseksi hiukkaseksi, jota kutsutaan atmaksi ja jolle on ominaista tietoisuus.
Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä.
On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä.
Vedoissa annettujen tietojen mukaan elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.
...Tietoisuus ja biologinen muoto liittyvät toisiinsa luontotilojen vaikutuksesta. Niinpä lapsen keho ja sen tietoinen kehitys eroavat nuoruusvaiheen kehosta ja niin edelleen. Periaatteessa siis elävä olento eli atma käy läpi monia eri-ikäisiä ja eri tietoisessa kehityksessä olevia kehoja, kun keho muuttuu poikavuosista vanhuuteen. Näin keho muuttuu, mutta ikuinen elävä olento kehossa - minä - pysyy samana. Kehossasi ei ole yhtään niistä molekyyleistä, joita siinä oli seitsemän vuotta sitten. Elävän olennon liikkumista lukuisten kehojen läpi yhden elämän aikana - minkä me kaikki voimme todentaa pienellä itsetutkiskelulla - voidaan kutsua sisäiseksi (tai jatkuvaksi) jälleensyntymiseksi.
Mutta entä elävän olennon siirtyminen uuteen kehoon kuoleman hetkellä?
Darwinistinen evoluutio, tai nykyisin kemiallinen evoluutio, olettaa, että ainoastaan eliön morfologia kehittyy. Vedalaiset kirjallisuudet antavat meille kuitenkin tietoa siitä, että keho ei kehity, vaan pikemminkin elävän olennon tietoisuus. Ja tämä tietoisuuden evoluutio tapahtuu elävän olennon siirtyessä kehosta toiseen.
Ihmismuodossa oleva yksittäinen olento voi olla jääräpäisesti luonnonlakeja vastaan kapinoiva tai se voi olla täysin sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Toisin sanoen hän voi käyttää vapaata tahtoaan joko kehittyäkseen tietoisuuden korkeammalle tasolle tai palatakseen alemmalle tasolle. Jos yksittäinen elävä olento haluaa, hän voi ihmiselämän muodosta käsin paeta jatkuvaa siirtymiskierrettä kehomuodosta toiseen. Tämä voidaan tehdä käyttämällä vapaata tahtoaan oikein. Toisaalta, jos hän käyttää vapaata tahtoaan väärin, hän voi palata alempaan lajiin. Ja tätä kutsutaan tietoisuuden devoluutioksi - elävän olennon siirtymistä korkeammasta tietoisuudesta alempaan tietoisuuteen - jota älykkäät ihmiset haluavat välttää.
Vedan ikuinen viisaus opettaa meille, että kaiken tiedon päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman toistuvasta kiertokulusta.
Meidän on aloitettava esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin nämä: "Kuka minä olen?" "Mistä minä tulen?" "Mikä on olemassaoloni tarkoitus?" "Miten pääsen pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" "Miten voin päästä pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" Meidän on tutkittava vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin perusteellisesti. Tämä on itsetoteutuksen tieteen eli elämän tutkimisen tieteen alku.
…
Todellisen tiedon saamiseksi mielen on oltava vapaa alempien luontotilojen saastumisesta. Yksi tärkeimmistä epäpuhtauksista on väärä ylpeys eli ylimielisyys, joka saa meidät uskomaan, että voimme ymmärtää kaiken kokeellisen tiedon avulla. Meidän on luovuttava tästä ylimielisyydestä, hallittava mieli ja saatava se sopusointuun luonnon kanssa.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä.
elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.
...Tietoisuus ja biologinen muoto liittyvät toisiinsa luontotilojen vaikutuksesta. Niinpä lapsen keho ja sen tietoinen kehitys eroavat nuoruusvaiheen kehosta ja niin edelleen. Periaatteessa siis elävä olento eli atma käy läpi monia eri-ikäisiä ja eri tietoisessa kehityksessä olevia kehoja, kun keho muuttuu poikavuosista vanhuuteen. Näin keho muuttuu, mutta ikuinen elävä olento kehossa - minä - pysyy samana. Kehossasi ei ole yhtään niistä molekyyleistä, joita siinä oli seitsemän vuotta sitten. Elävän olennon liikkumista lukuisten kehojen läpi yhden elämän aikana - minkä me kaikki voimme todentaa pienellä itsetutkiskelulla - voidaan kutsua sisäiseksi (tai jatkuvaksi) jälleensyntymiseksi.
Kehittyy elävän olennon tietoisuus. Ja tämä tietoisuuden evoluutio tapahtuu elävän olennon siirtyessä kehosta toiseen.
Ihmismuodossa oleva yksittäinen olento voi olla jääräpäisesti luonnonlakeja vastaan kapinoiva tai se voi olla täysin sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Toisin sanoen hän voi käyttää vapaata tahtoaan joko kehittyäkseen tietoisuuden korkeammalle tasolle tai palatakseen alemmalle tasolle. Jos yksittäinen elävä olento haluaa, hän voi ihmiselämän muodosta käsin paeta jatkuvaa siirtymiskierrettä kehomuodosta toiseen. Tämä voidaan tehdä käyttämällä vapaata tahtoaan oikein. Toisaalta, jos hän käyttää vapaata tahtoaan väärin, hän voi palata alempaan lajiin. Ja tätä kutsutaan tietoisuuden devoluutioksi - elävän olennon siirtymistä korkeammasta tietoisuudesta alempaan tietoisuuteen - jota älykkäät ihmiset haluavat välttää.
Vedan ikuinen viisaus opettaa meille, että kaiken tiedon päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman toistuvasta kiertokulusta.
Meidän on aloitettava esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin nämä: "Kuka minä olen?" "Mistä minä tulen?" "Mikä on olemassaoloni tarkoitus?" "Miten pääsen pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" "Miten voin päästä pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" Meidän on tutkittava vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin perusteellisesti. Tämä on itsetoteutuksen tieteen eli elämän tutkimisen tieteen alku.
Todellisen tiedon saamiseksi mielen on oltava vapaa alempien luontotilojen saastumisesta. Yksi tärkeimmistä epäpuhtauksista on väärä ylpeys eli ylimielisyys, joka saa meidät uskomaan, että voimme ymmärtää kaiken kokeellisen tiedon avulla. Meidän on luovuttava tästä ylimielisyydestä, hallittava mieli ja saatava se sopusointuun luonnon kanssa.
Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä.
Sielu on kuolematon.
Mistä aloittajan erikoiset ajatukset ovat peräisin?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17883955/bhagavad-gita--matka-ajattomaan-viisauteen
Tärkeää.
Vastaukset tästä kirjasta:
Bhagavad-gita on yksi kuuluisimmista ja vanhimmista ihmiskunnan tuntemista henkisistä kirjoituksista. Se on osa Mahabharataa, ja se sisältää paitsi sen filosofisen ytimen, myös koko Vedojen viisauden. Taistelukentällä, vaunuissa kahden armeijan välissä, Jumala paljastaa ystävälleen Arjunalle sielun, Absoluutin ja maailmankaikkeuden tieteen. Paikan valinta keskustelulle ei ole sattumaa, sillä taistelukenttä symboloi ihmiselämää maailmassa, jossa käydään jatkuvaa kamppailua totuuden ja erheen, hyvän ja pahan välillä. Bhagavad-gitan ajatusten viisautta ja syvyyttä ihailivat Hesse ja Tolstoi, Einstein ja Gandhi jne. Tämän teoksen periaatteet ovat muinaisuudestaan huolimatta yhä nykyäänkin ajankohtaisia kaikille, olivatpa he keitä tahansa tai mitä tahansa he tekevätkin. Siinä kerrotaan tietoisuuden ja aineen eri tiloista, kuvataan vedalaisten kirjoitusten hierarkia jne.
Vuosisatojen kuluessa Gitaa on tutkittu ja kommentoitu eri teologisissa koulukunnissa. Ne voidaan periaatteessa luokitella kahteen oppiin: Shankaran johtamaan Mayavada-koulukuntaan, jonka filosofia on lähellä buddhalaisuutta, ja Sri Chaitanyan koulukuntaan, joka julistaa elämän tarkoitukseksi rakkauden - preman - saavuttamisen Jumalaa kohtaan. Sri Chaitanya -koulukunta, joka perustuu Bhagavad-gitan ja Srimad Bhagavatamin kaltaisiin Pyhiin kirjoituksiin, ei kiellä Brahmanin olemassaoloa, sen henkisen ulottuvuuden, jonka saavuttamiseen Shankaran seuraajat pyrkivät. Sen korkein saavutus ei kuitenkaan ole vapautuminen materian maailmasta vaan ikuisen suhteen saavuttaminen Herraan, joka perustuu bhaktiin, itseään rakastavaan omistautumiseen. Bhagavad-gitaa voidaan sananmukaisesti kutsua erilaisten henkiseten maailmankatsomusten antologiaksi tai erilaisten joogajärjestelmien tietosanakirjaksi. Bhagavad-gita on kuitenkin enemmän kuin tietosanakirja. Vilpitön ja ajattelevainen lukija pystyy jäljittämään tämän kirjan sivuilta sielun nousupolun. Jo ensimmäisistä luvuista lähtien tämä ikivanha kirjoitus paljastaa, että sielu (atma) on täysin erilainen kuin aineen maailma. Gita selittää, että vain harhainen samaistuminen ruumiiseen syöksyttää kuolemattoman tietoisuuden kipinän, sielun, tietämättömyyden kuiluun.
Srila Bhaktivinod Thakur toteaa, että totuutta ei voi kadottaa - sen voi vain unohtaa. Bhagavad-gita on kaunis teos, joka voi näyttää meille heräämisen ja muutoksen tien. Gitan kautta voimme ymmärtää, että koko aineellinen maailma on lukuisia toisiinsa kytkeytyneitä olemassaolon tasoja, joista jokaista voidaan elää miljoonia elämiä. Henkilökohtaisen evoluution tiellä ne ovat kuitenkin vain ponnahduslautoja kohti henkistä itsetuntemusta ja Jumalan tuntemusta. Jos Bhagavad-gitaa ei olisi, voisimme vaeltaa ikuisesti näillä olemassaolon tasoilla kuin osallistujat monimutkaisessa tietokonepelissä ilman mitään käsitystä siitä, mihin mennä seuraavaksi. Gita on suurin kompassi, joka on annettu antanut ihmiskunnalle ja jonka avulla voi tehdä matkan kuoleman maailmasta ikuisen tietoisuuden maailmaan. Ja magneetti, joka vetää puoleensa nuolen, joka osoittaa tien täydellisyyteen, on bhakti. Gitan metafyysinen kompassi osoittaa myös muita maamerkkejä, kuten maallisen toiminnan, meditatiivisen joogan tai tiedon viljelyn. Tästä syystä sen opetukset ovat merkityksellisiä niin monille eri henkisille koulukunnille. Vain jumalallinen rakkaus ja kauneus voivat pelastaa maailman...
Upanishadeja ("keskusteluja tietäjien kanssa") kunnioitetaan vedalaisista kirjoituksista puhtaana henkisen ajattelun mallina, jota maalliset intressit eivät ole turmelleet, viisautena, joka ei ole "tästä maailmasta". Bhagavad-gitan sanoma ylittää kuitenkin jopa Upanishadien paljastukset ja paljastaa henkisen todellisuuden uusia syvyyksiä. Gitaa juhlitaan kaikkien Upanishadien, Vedojen viisauden ytimenä.
Ei ole harvinaista, että eurooppalainen lukija lukee Bhagavad-gitaa ilman kommentteja ja tutkii vain akateemista käännöstä. Henkisen tiedon siirtämistä koskevan vedalaisen järjestelmän mukaan Bhagavad-gitan kääntäjien tulisi kuitenkin kuulua tiettyyn teologiseen perinteeseen (sampradaya) ja opetuslapseusketjuun (parampara), jossa tieto siirtyy opettajalta oppilaalle. Tätä menetelmää kuvataan itse Bhagavad-gitassa, tiedon hankkimista käsittelevässä neljännessä luvussa. Vain tällaisen lähestymistavan avulla voi ymmärtää Gitan syvällisen merkityksen. Yhtä tärkeitä ovat kommentaarit. Intian eri filosofiset koulukunnat jatkavat Gitan tutkimista ja kommentoivat sitä samalla jatkuvasti. Näin pidetään yllä perusperiaatetta, jonka mukaan Gita on elävän henkisen tiedon kantaja eikä kuolleiden uskonnollisten lakien kokonaisuus. Kaksi päävirtaa, joihin Gitan kommentaattorit kuuluvat, ovat impersonalistit, jotka pyrkivät sulautumaan Absoluutin persoonattomaan aspektiin (Brahmāna), ja personalistit, jotka etsivät ikuista suhdetta persoonalliseen Jumalaan.
Impersonalistien koulukunnan merkittävin edustaja on Shri Shankara (8. vuosisata), joka julisti advaita-oppia ("ei-jumaluus", sielun ja absoluutin identiteetti). Shankaran opetuksissa keskitytään vapautumiseen syntymän ja kuoleman maailmasta yhdistymällä Brahmaniin, mikä merkitsee henkilökohtaisen olemassaolon menettämistä. Toinen kohta on oppi illusorisesta maailmasta (vivarta-vada). Brahmanin olemassaolo julistetaan ainoaksi todellisuudeksi ja koko luomakunta, sielun yksilöllinen olemassaolo ja henkilökohtainen käsitys Absoluutista illuusioksi.
Toisin kuin Shankara, joka väitti illusorista yksilöllistä olemassaoloa, Ramanuja julisti maailmankaikkeuden todellisuutta ja ikuisuutta, sielun yksilöllisyyttä (Gita, 15.7) ja Absoluutin persoonallista luonnetta. Ramanujasta lähtien personalistisissa koulukunnissa syntyy käsitys maailmankaikkeudesta Korkeimman energian (shakti-parinama-vada) muunnoksena.
Swami Bhakti Rakshak Shridhar (1895-1988), kykeni ymmärtämään ja paljastamaan maailmalle Gitan kätketyt merkitykset, koska hän noudatti tinkimättömästi koulukuntansa suurten opettajien ajattelulinjaa. Osoittaen kunnioitusta aiemmille kommentaattoreille ja seuraten heidän selityksiään hän avaa uusia syvyyksiä Bhagavad-gitan ymmärtämiseen.
Alkuperäisessä kommentaarissaan Swami B. R. Sridhar todistaa, ettei ole sattumaa, että hänen suuret edeltäjänsä korostivat Chatur Shokaa, neljää tärkeintä jaetta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17951549/miksi-olemme-taalla-mista-olemme-tulleet--sielu--krishnan-energiat--aika-jne-
Me olemme sieluja. Miksi olemme täällä, mistä olemme tulleet
Sielun alkuperä.
Millä tavoin sielu tulee ensin tähän maailmaan? Mistä henkisen olemassaolon vaiheesta se astuu aineen maailmaan?" Tämä on laaja aihe, ja ennen kuin ryhdytään sen selittämiseen, tarvitaan joitakin selityksiä.
Jivoja, sieluja, jotka tulevat tähän maailmaan, on kahdenlaisia: jotkut tulevat tänne Vaikunthan maailmoista osallistuakseen nitya-lilaan, Krishnan ikuisiin leikkeihin. Toiset tulevat sisäisestä väistämättömyydestä.
Brahmajyoti, homogeeninen rajasfääri, on äärettömän määrän jivojen, sielujen, pienien henkisten hiukkasten, jotka ovat jakamatonta massaa, lähde.
Brahmajyoti, homogeeninen rajasfääri, on äärettömän lukemattoman määrän jivoja, sieluja, pieniä henkisiä hiukkasia, jotka ovat jakamatonta massaa. Brahmajyoti on transsendenttisesta Herrasta lähteviä säteitä.
Brahmajyoti on transsendenttisesta Jumalasta lähteviä säteitä, ja brahmajyodin säteen kärki on jiva. Jiva, sielu, on atomi tässä säteessä, ja brahmajyoti koostuu lukemattomista atomeista, jivoista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17921118/samsara--elamasta-elamaan--kuolemasta-kuolemaan
Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kysymys:
Miten sielu hallitsee fyysistä kehoa? Henkisen ja aineellisen välisen sidoksen yhteydet?
V.K.Prabhun vastaus:
Jiva EI hallitse fyysistä kehoa. Jos me hallitsisimme sitä, kaikki tässä kehossa tapahtuisi suunnitelmiemme mukaan. Ei ole tarpeen todistaa, että näin ei ole. Sielu ja keho ovat yhteydessä toisiinsa hyvin monimutkaisen subjärjestelmän kautta, joka yhdistää ikuisen sielun väliaikaiseen kehoon. Mekanismi on seuraava: jivasta lähtee tietty halu, johon sielua lähellä oleva Paramatma saa kiinni. Hän arvioi jivan halun nykyisen karman yhteydessä ja suhteuttaa halun ansioihin. Jos sielun halu vastaa sen aiempia ansioita, Paramatma käskee aineellista luontoa, joka koostuu kolmesta gunasta, ja nämä kolme gunaa laittavat elementtien (maa, vesi, tuli jne.) ja niitä hallitsevien puolijumalien kautta liikkeelle mekanismin halun täyttymiseksi. Koska Krishna on tehnyt kaikesta tässä maailmassa toisistaan riippuvaista, kun mekanismi on käynnistetty, kaikki tapahtuu automaattisesti. Jos olette esimerkiksi valinneet kaupassa jonkin tavaran (se on teidän toiveenne ja vapaa tahtonne), nyt siirrytte maksamaan siitä. Jos kortillasi on riittävästi varoja tavaran ostamiseen, saat tekstiviestin maksusta ja tilin saldosta. Jonkin ajan kuluttua kuriiri toimittaa tavarat kotiisi. Eli tämä mekanismi on toiminut, koska se on peräisin menneiden ansioidenne energiasta ja infrastruktuurista, jonka ovat järjestäneet korkeammat tahot (puolijumalat). Sama tapahtuu kehossamme, joka on sisällytetty kosmoksen kehoon ja joka on yhteydessä kosmokseen hengityksen ja pranan kautta. Niinpä myös tämä mekanismi toimii Paramatman kaiken läpäisevän luonteen ansiosta.
Miten sielu aistii ja toimii kehon kautta, tämä yhteys syntyy pranan kautta, joka on Krishnan energia, elämää ylläpitävä energia.
Sielulla on alkuperäiset aistit (kuulo, näkö, haju, kosketus, maku), ja jotta sielu nyt näkisi jotakin aineellisen kehon puvun kautta, sielun on oltava jotenkin yhteydessä kehon aisteihin. Tämä yhteys syntyy kymmenen pranavirran kautta: viisi saapuvaa pranaa, jotka liittyvät tunnistaviin aisteihin (gyanendriya), ja viisi lähtevää pranaa, jotka liittyvät toimiviin aisteihin (karmendriya). Nämä kanavat, joiden kautta prana kiertää, ovat yhteydessä chakroihin ja hermostoon, joka toimii eräänlaisena johtimena, jonka kautta aistien impulssit virtaavat. Nyt sielusta tuleva näköaisti kulkee pranan, hermostollisen "johdotuksen", kautta aivoihin, jotka ovat yhteydessä viiteen aistielimiin, ja silmän kautta (näön tapauksessa) tulee kosketuksiin ulkomaailman kanssa. Silmällä on siis kyky nähdä, vaikka se on pohjimmiltaan vain optinen mekanismi, joka palvelee näkevää ihmistä, vaikka optinen mekanismi ei itsessään voi nähdä mitään, koska se ei ole havaitsemisen kohde.
Kaikki nämä mekaniikat on kuvattu Srimad-Bhagavatamissa (laulu 3, luvut 26-27). Myös Srimad-Bhagavatamin 4. laulussa (luvut 25-27) oleva vertauskuvallinen tarina Puranjana on tässä mielessä merkittävä.