Vaarallisia ajankohtaisia ajatuksia

Demokratia ja oikeusvaltion toiminta:

Unkarilta vaaditaan ihmisoikeuksien mukaista oikeusvaltion toimintaa, eli viranomaisen toiminnan tulisi perustua lakiin, ei mielivaltaan. Me täällä Suomessa olemme edelläkävijöitä oikeusvaltion toiminnassa. Perustuslakiamme piti "selkeyttää päästäksemme EU:hun". Viranomaisen toiminta perustuu aina lakiin ja viranomaisella on lain tulkinnan vapaus. Me emme siis tee mitään mielivaltaisesti, emme edes tulkitse lakia ( lisään kohdan poliisin toiminta ) kyseenalaisesti.

Demokratia ja eduskunta:

Luin juuri-ikään jutun jossa todettiin, että seuraavassa eduskunnassa suositaan armomurhaa. Pieni ongelma tässä jutussa piilee siinä, ettei seuraavaa eduskuntaa ole vielä valittu, joten tämä jo paljastaa sen totuuden, että äänestämme 200 sätkynukkea painamaan jaa nappia ministeriön pikkuvirkamiehen laatiman luonnoksen pohjalta. Asia on siis verrannollinen aktiovoivaan työhön ja oppivelvollisuuden pidentämiseen. Marin halusi pidentää oppivelvollisuutta ja että tämä on hänen juttunsa, mutta asiaa on ajanut Vihriälä (keskusta). Kokeneemmat demarit kuten Lipponen ei asiasta innostunut. Edelleen tänäpäivänä meitä simputtaa täällä 6-vuotisen kansakoulun käyneet ja oikein arvostetusti tähän päälle 3-vuoden ammattikoulun käyneet ihmiset jotka ostavat omakotitaloja ja pankkilainoja "ansioillaan". Marinille ja tietyille kokooomuksen säälivitosen arvostelijoille vinkkaisin, ettei kaikki ihmiset elä humpuukikoulutuksesta ja valtion varoista. Pitänee säälivitosen antaa sääliääni jollekkin toiselle.

Poliisi:

Uutisissa oli juttu jossa mies oli kyönännyt täysin vierasta naista lähes joka paikasta ja poliisi piti tätä selkeänä naiseen kohdistuneena ja oikeaoppisena vainoamisrikoksena. Määritelmä vainoamisesta toteaa, että vainoaminen on pitkäaikaista seuraamista siten että se aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa vainotussa ja käsitteet kuuluu siten, että vainoaja ja vainottu usein tuntee toisensa jostain ja että lievimmillään vainoaminen on toisen nimimerkin selvittämistä netissä. Vainoaminen ei käsitä sukupuolta taikka fyysistä läsnäoloa. Suomessa saa vainota niin paljon kun haluaa kunhan kohteena ei ole nainen.

Tapaus Aarnio. Tyypillistä toimintaa virkavallalta jopa entistä kolleegaa kohtaan. Tapana on ajatella, että rangaistuksen saa tyhjästä ja jos mukamas on jotakin tehnyt niin saa kaupan päälle ihmisoikeusloukkauksen. Aarnoin tuomiot on pitänyt sisällään hänen väärinkäytöksensä virka-asemassa. En ole asiaan perehtynyt tai edes dokkaria katsonut, mutta sen tiedän, että kun oikeus vapautti toviksi Aarnion, niin poliisi haki heti takaisin murhasta epäiltynä. Aarnio päässyt selliin jossa ei edes sähkö ja saanut katsella piirrettyjä tv:stä. Nyt oikeus vapauttanut ns. murha jutusta. Pieni vetoumus tuonne eduskuntaan, että laaditaan laki ja toimintatavat jossa rangaistus on se joka annetaan ja jätetään ne ihmisoikeusloukkaukset pois.

Työ ja terveydenhuolto:

Tuolla kipeällä kädellä kun naputtelen ja sitä kun tutkittiin, niin lääkäriä kiinnosti enemmänkin työasiat ja loppujenlopuksi, että kaipa sinä voit tehdä töitä yhdelläkin kädellä. Jostakin kumman syystä te-toimistoa kiinnosta enemmänkin terveysasiat kuin työasiat. Kummastakin kun he tietävät yhtäpaljon, eli ei yhtään mitään. Hammaslääkäriä olen tuossa kaivannut. Kaipa sitä työtä voi tehdä ilman hampaitakin.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu