RASMUS TAKALUOMAN KATOAMISEN TUTKINTA

Poliisin ja oikeuslaitoksen toiminta vaatii perinpohjaista ruotimista, kun lukee tällaista kuten Anneli Auerin 12-vuotiaan tyttären kuulusteluista tehtyä dokumenttia, räikeitä virheitä toinen toisensa perään.
Ainakin amerikkalaisissa elokuvissa jokainen yksistäänkin olisi tuonut vapauttavan tuomion, mutta Annelista tehtiin väkisin syyllinen.
Näiden virheiden takia tulleet miljoonakorvaukset pitäisi maksattaa niihin syyllisiltä, niin sikamaista poliisin käytös on ollut!

Nyt poliisi ei kai uskalla tehdä mitään, ettei tee virheitä?

https://www.seiska.fi/Rikos/Nain-rajusti-poliisi-grillasi-Anneli-Auerin-12-vuotiasta-tytarta-dokumentti-paljastaa-kohutun
1216717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 121

Vanhimmat

Ja lapualla tämäkin tapahtui

Äänestä
  • "Kuulusteluissa Amandalla ei ollut juristia mukana. Hän joutui vastaamaan syytöksiin yksin, sillä edunvalvojana toiminut sosiaalityöntekijä piti poliisikuulusteluissa suunsa supussa.

    – Poliisitutkinta on osoittanut, ettei siellä ole ollut ketään ulkopuolisista, poliisi aloittaa 12-vuotiaan tytön grillaamisen.

    – Siksi äiti on joutunut epäilyksen alle. Äiti on ollut siinä jotenkin osallisena, poliisi väittää Amandalle.

    – Jotain on tapahtunut hänen ja isän välillä. Noin kauheita jälkiä mitä kuvissa on, ne ei tule itsestään, poliisi pommittaa.

    Vaikka Amanda joutuu pyyhkimään kyyneleitään, hän pysyy samassa kertomuksessa, jonka antoi jo 9-vuotiaana.

    – Minä näin huoneesta lähteneen miehen, Amanda vakuuttaa."

    Tuosta joutaisi tuo kuulustelija vankilaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "Kuulusteluissa Amandalla ei ollut juristia mukana. Hän joutui vastaamaan syytöksiin yksin, sillä edunvalvojana toiminut sosiaalityöntekijä piti poliisikuulusteluissa suunsa supussa.

    – Poliisitutkinta on osoittanut, ettei siellä ole ollut ketään ulkopuolisista, poliisi aloittaa 12-vuotiaan tytön grillaamisen.

    – Siksi äiti on joutunut epäilyksen alle. Äiti on ollut siinä jotenkin osallisena, poliisi väittää Amandalle.

    – Jotain on tapahtunut hänen ja isän välillä. Noin kauheita jälkiä mitä kuvissa on, ne ei tule itsestään, poliisi pommittaa.

    Vaikka Amanda joutuu pyyhkimään kyyneleitään, hän pysyy samassa kertomuksessa, jonka antoi jo 9-vuotiaana.

    – Minä näin huoneesta lähteneen miehen, Amanda vakuuttaa."

    Tuosta joutaisi tuo kuulustelija vankilaan..

    Tässä vastaava oikeusmurha.
    https://tieku.fi/fysiikka/syyton-vanki-vapautui-35-vuoden-jalkeen-myytinmurtajien-ansiosta

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    "Kuulusteluissa Amandalla ei ollut juristia mukana. Hän joutui vastaamaan syytöksiin yksin, sillä edunvalvojana toiminut sosiaalityöntekijä piti poliisikuulusteluissa suunsa supussa.

    – Poliisitutkinta on osoittanut, ettei siellä ole ollut ketään ulkopuolisista, poliisi aloittaa 12-vuotiaan tytön grillaamisen.

    – Siksi äiti on joutunut epäilyksen alle. Äiti on ollut siinä jotenkin osallisena, poliisi väittää Amandalle.

    – Jotain on tapahtunut hänen ja isän välillä. Noin kauheita jälkiä mitä kuvissa on, ne ei tule itsestään, poliisi pommittaa.

    Vaikka Amanda joutuu pyyhkimään kyyneleitään, hän pysyy samassa kertomuksessa, jonka antoi jo 9-vuotiaana.

    – Minä näin huoneesta lähteneen miehen, Amanda vakuuttaa."

    Tuosta joutaisi tuo kuulustelija vankilaan..

    Kuule poliisit on Vapari H. Vain pomon anus kiihottaa mieltä ja lisäksi odottaa ylennys seuraavaan palkkaluokkaan. Jos noudatat suomen lakia olet ikuiseti palkka kuopassasi.

    Äänestä

Mitä sinun mielestäsi poliisin pitäisi tehdä, kun ei ole minkäänlaista vinkkiä eikä hajuakaan mitä on tapahtunut?

Äänestä
  • Kuulustella lapualaista vanhempaa konstaapelia, joka oli osallisena Rasmuksen katoamisessa. Poliisitoimi suojelee omiaan mahdollisista rikoksista.

    1Äänestä

Miksi kaikki puhuu Rasmuksen kadonneesta puhelimesta, kun siitä ei ole mitään merkkejä? Hänellä on ollut vanha puhelin ja siitä on loppunut akku, mutta kadonnut se tuskin on.

Äänestä

Rasmuksen puhelimesta ei ole tietoja. Viimeisin sijainti Lapuahovissa, ehkä? ( IPhone, kaverilta saatu) Siitä ei ole tietoja, milloin on paikannettu, ja onko sen jälkeen tehty myöhemmin uudestaan paikannus. Toivottavasti. Jos on ollut uutisissa, itse en ole tällaista nähnyt. Onhan mahdollista, että joku on sen ottanut. Koska nuo kameratalllenteet tutkittiin, olikohan miten kauan katoamisyöstä? Jokea ei kyllä ole naarattu, veneellä menty jokea pitkin ruumiskoira kyydissä.

Äänestä

Poliisillahan oli Rassen vanha kännykkä jonka ne tutki.Onko jo äitillä.

Äänestä
  • On annettu takaisin katoamisen jälkeen. Tuo mikä sillä oli mukana, kuka tietää varmasti? Kaverin i-phone, oma tai äidin vanha?

    Äänestä

Rasmuksen puhelin otettiin lokakuussa tutkintaan. Palautettiin kotiväelle joskus joulukuussa. Melkoisen kauan oli tutkijoilla, mitä lie löytyi, vai saatiinko mitään tietoja? Kannabiksen myyjää yms. Kotiväki sai puhelimen lopulta auki, ehtivät ottaa muutamia kuvia viesteistä. Pian puhelin sammui, ja vaati salasanaa.

Äänestä
  • Mikä vaati salasanaa, puhelin, snapchat vai joku muu?

    Äänestä

Rasmuksen vanha puhelin ja Snapchat saadaan auki. Viesteistä ehdittiin ottaa muutama kuva, kunnes sovellus päivittää itsensä ja vaatii salasanaa.

Äänestä

Enää ei ole mitään kiirettä, löytyy jos löytyy.

Äänestä

Ei voi tietää, kuinka paljon näköhavaintoja ihmiset ovat tutkijoille ilmoittaneet. Näitä voi olla hyvinkin paljon, ja ympäri Suomea. Joitakin kuvia on ollut somessa, facebookissa ym. Joissakin kuvissa ei ole yhdennäköisyyttä yhtään. Vaasan suunnalta on ollut aika monia havaintoja, ja täytyy muistaa, että läheskään joka paikassa ei valvontakameroita ole.

Äänestä
  • Äiti on tunnistanut vääriksi kaikki havainnot joista on kuvamateriaalia. Jos joku vain sanoo, että tuolla tuli vastaan Rasmuksen näköinen poika, niin millä sen tarkistaa?

    Oletetaan että hän majailee jossain, niin on aika varmaa ettei hän pysty sieltä käsin etsimään toista paikkaa missä piileksiä. Jos hän on ollut siellä yli neljä kuukautta, niin varmaan häntä nähtäisiin toistekin ja silloin ihmiset olisivat varautuneempia ja napsisivat kuvia. Näin vain ei ole käynyt.

    Neljä kuukautta on tuon ikäiselle ikuisuus ja mahdoton pysyä neljän seinän sisällä.

    Jos hän elää jossain vieraassa kaupungissa nuuskaa välittämällä, niin olisi varmasti jo paljastunut.
    Ei tämä nyt hyvältä näytä hänen kannaltaan.

    Äänestä

  • On joko ulkomailla tai se pahoinpitelijä poliisi surmasi ja piilotti sen.

    Äänestä

Ei niitä valvontakameroita nyt vieri vieressä ole. Eikä voi tietää, miten monia havaintoja kadonneesta on ilmoitettu, ja onko kaikki tarkistettu.

Äänestä

Kyllä nuorilta onnistuu esimerkiksi ulkonäön muuttaminen. Vaatetus vaikuttaa paljon. Erilainen hiustyylikin muuttaa jo aika tavalla. Rasmuksen kuvista sen näkee hyvin. Yhdessä kuvassa hiukset ovat tummat, ja näissä katoamisilmoituksissa taas keskiruskeat, kiharat. Toivottavasti nuori löytyy elossa, missä sitten onkin?

Äänestä

Rasmus nähtiin viimeksi ravintolasta poistettaessa. Onko puhutettu tarkkaan nuoren lähipiiriin kuuluvat kaverit? Myös kaikki siellä ravintolassa nuoren kanssa tekemisissä olleet ihmiset, kaverit, samassa pöydässä istuneet, omistaja, portsari ym. Aina on mahdollista, että jätetään tärkeitä asioita kertomatta, mikä haittaa tutkintaa. Hyvä kuitenkin, kun ihmiset ovat antaneet monia vihjeitä.

Äänestä
  • 520 väärää vihjettä hyvä asia?

    Äänestä

kasperista

Äänestä

Millä perusteella vihjeet ovat vääriä? Ei niitä ole tietääkseni missään julkituotu, eikä tutkinnasta ylipäätään muutenkaan. Eikä todella ole tarpeellistakaan. Aika useissa katoamistapauksissa juuri ihmisten antamat vihjeet ovat auttaneet tutkimuksissa. Nyt ei taida Etelä-Pohjanmaalla olla muita katoamistapauksia, kuin alaikäisen Rasmuksen tapaus. Voin olla väärässä.

Äänestä
  • Ai milläkö perusteella vääriä? Oliko yhdestäkään mitään apua, eli löytyikö vihjeiden perusteella?
    Jumalattomasti ne on ainakin teettäneet turhaa työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ai milläkö perusteella vääriä? Oliko yhdestäkään mitään apua, eli löytyikö vihjeiden perusteella?
    Jumalattomasti ne on ainakin teettäneet turhaa työtä.

    Pitäisikö niistä vihjeistä valita sitten parikymmentä parasta, vai? Eiköhän se ole tutkijoiden tehtävä tarkistaa ilmoitetut vinkit, edes. Kyseessä on alaikäinen, katoamisen aikaan vasta 16-vuotias. Olettaisi vihjeitä tulevan vieläkin, vaikka juttu ei ole ollut paljonkaan esillä.

    Äänestä

Eikös se ole tutkijoiden tehtävä selvittää vihjeet yms? Tuskin ne kaikki yli 500 vihjettä ovat olleet näköhavaintoja. Jos joku on nuoresta lähettänyt vihjeen, esimerkiksi jossain kadulla, sellaisia on mahdotonta selvittää. Sekin on mahdollista, että nuori asustelee jonkun sukulaisen luona, tuskin missään lähitienoolla.

Äänestä

Kyllä Suomessa on paljon hatkassa olevia nuoria, 15-vuotiaitakin. Kovin ovat taitavia pysyttelemään piilossa, esim. isoissa kaupungeissa tuntuu onnistuvan. M.infossa osio, kadonneet/ löydetyt näitä kadonneita riittää. "Pakoilu" on saattanut kestää monia kuukausia. Onneksi suuri osa löytyy, osa palaa itse kotiinsa, tai missä asuvatkaan?

Äänestä

Rasmus ei koskaan puhunut asioistaan. Oli jokin asia, josta hän ei puhunut.) Ehkä siksi, ettei halunnut käräyttää kavereita? Yritämme nyts saada selville, mikä se asia on ollut. Nämä 18.12 I-S. Eli ei koskaan puhunut asioistaan. Perään, oli jokin asia, mistä hän ei puhunut. Mietityttää myös, mistä ei ehkä halunnut käyttää kävereita? Toivottavasti olisi selvinnyt, edes tämä asia. Kannabista käyttäviä nuoria on paljon, valitettavasti. On todella paljonkin asioita, joista nuoret eivät puhu vanhemmilleen.

Äänestä
  • Höpö. Äiti taitaa puhua höpöjä.

    Äänestä

Nuo alkulauseet siis nuoren äidin kertomaa. Todella kauan oli nuoren kännykkä tutkittavana, eikö mitään löytynyt? Kaverilta (ilmeisesti?) saatu kännykkä katosi, ehkä siinä nujakassa? Outoa, jos siellä kadonnut, eikä ole löytynyt. Videoilta saattaisi näkyä, toivottavasti nämä on tutkittu perusteellisesti. Niistähän näkee, mitä kaikkea on tapahtunut, varsinkin tuosta tappelusta.

Äänestä
  • Nuoren äidin? :)

    Äänestä

outo homma, jotenkin poliisin haluttomuus ihmetyttää,varsinki etsinnän alussa

1Äänestä
  • jos ne tuumas jotta paree ku katos

    Äänestä

olisko ollut asia toisin,jos kyseesä olisi ollut matu?

Äänestä

Vähä on erilaiset tapaukset. Poika on kadonnut, missä on tapahtunut rikos?

Äänestä

Ihminen saa halutessaan kadota, se ei ole rikollista.

Äänestä

Tuosta Lapuahovissa kuvatusta videosta. Siinä joku mieshenkilö viittoilee pariin kertaan sohvan suuntaan. Onko siellä kenties Rasmuksen puhelin, ja jos onkin, niin kuka sen sieltä otti ja miksi? Videon tarkistaneet ovat tämän)kin selvittäneet, toivottavasti? Kaverit, jotka nuoren kanssa ravintolaan menivät, onko heidät puhutettu tarkkaan. Toisesta ei ole ollut oikein mitään tietoja, lippispäästä jotain.

1Äänestä
  • Pöytä mihin viittilöidään, ei ole poliisin ja rasmuksen välisen tappelupöydän viereinen pöytä, vaan se on se pöytä mihin ravintolan omistaja istahtaa poliisin hyökättyä tämän päälle. Olisko tuossa hyökkäyksessä jotakin pudonnut pöytään?

    Äänestä

Ei taidettu sielä ravintolan läheisyydessä jälkikoirien kanssa kulkea, pian nuoren katoamisyön jälkeen? Näin olisi saatu varmistettua, mihin suuntaan nuori ravintolasta on todellisuudessa lähtenyt?

Äänestä
  • Minkälainen jälkikoira haistaa päivien päästä kengät jalassa kaupungilla kulkeneen jäljet?

    1Äänestä

Jossain keskusteluissa oli ajat sitten kommentti, että joku (siviili) olisi kulkenut jälkikoiran kanssa. Lapuahovin edustalta koira kulki Salen pihaan. Jos nyt muistan oikein, tuolloin katoamisesta oli kulunut, ehkä vähintään viikko, kaksi? Itse en jälkikoirista tiedä oikein mitään.

Äänestä

Katoamisyöstä seuraava lauantai-illan klo 23 aikaan tehty havainto on yksi mysteeri. Tämä tapahtui Seinäjoella, Kivistöntien alkupäässä, nuori poika oli ollut polkupyörällä matkassa. Kahdelta ihmiseltä hän oli kysellyt reittiä Kasperiin. Sopisi, koska puhelinta ei ollut? Nämä henkilöt kertoivat kyseessä olleen Rasmus. Kameratalllenteita ei ollut lähettyvillä.

Äänestä

Rasmuksen katoamisyön aikaan Lapualla oli nämä kahteen ihmiseen kohdistuneet puukotukset/ taponyritykset. Sinne on varmaan mennyt poliiseja, ambulansseja " pillit päällä". Mikäli nuori on ollut siinä keskustassa samoihin aikoihin, on varmasti tullut kiire etsiä jotain kyytiä. Mielessä saattanut pyöriä, että minuako siellä
nyt etsitään, ja tappelun takia varmaan? Mahdollista tämäkin, koska ei voinut millään tietää, mitä oli tapahtunut?

Äänestä
  • Ainut vähänkään järkevä skenaario pitkiin aikoihin, murhainfo mukaan lukien.

    Äänestä

M.infossa on pitkä ketju Rasmuksesta. Paljon oli alkuun uusia nimimerkkejä, nyt ovat kommentit vähentyneet huomattavasti. (Ketjua on kyllä rasittava lukea, kun joka kommentin jälkeen on nykyään mainos.) Olisi tärkeää pitää tämä katoamistapaus esillä, niin kauan, kunnes saadaan tapaus selvitettyä. Itse uskon nuoren asustavan jonkun luona, missä sitten lieneekään?

Äänestä
  • On vähän outo aika ja tapa hävitä hatkaan, keskellä yötä pelti kiinni, ei rahaa, ei vaatteita eikä mitään omaisuutta.

    Äänestä

Henkilökunnan mukaan nuori oli vain piipahtanut ravintolassa, eikä hänelle oltu tarjoiltu? Henkilöpaperitkin oli kuulemma kysytty, kahteenkin kertaan? Tosin, videoilta näkyy aivan muuta, ainakin tarjoilun suhteen. Humalatilasta en kyllä tiedä, enkä siitäkään, millä on juomansa maksanut? Oliko nuorella käteistä mukana? Saattaa toki olla toiveajattelua, mutta jospa Rasmus olisi kuitenkin saanut joltain tutulta kyydin, esim. Seinäjoelle? En tiedä, millä ne kaikki muut hatkanuoret itsensä elättävät?

Äänestä
  • Ravintola tietty selitteli omaksi edukseen, tai oikeastaan portsari joka ehti ekana sanoa ettei ollut sisällä kuin muutaman minuutin, eikä vielä tietty että kaveri jää kokonaan kadoksiin.
    Onhan sillä voinut olla vaikka limua tai vettä lasissa, sitä ei videolta näe, eikä sitäkään että juoko se ylipäätään.
    Kulki selvänäkin keikkuen, niin humalatilaa ei tosiaan voi varmaksi sanoa. Taisi sen kaveri kuitenkin todeta, että oli kännissä kuin käki? Oli varmaan ottanut autossa pohjia. Millähän se muuten sinne tuli, jonkun kyydissä kai?

    Äänestä

Rasmuksen illanvietosta, Lapua Hovissa on yksi ainoa
niukka, silminnäkijän kertomus illan kulusta. (Ehkä olisi voinut haastatella joitain muitakin paikalla olleita?) Rasmus saapui ravintolaan puolenyön paikkeilla, kahden, n. 18-20 vuotiaan kaverinsa kanssa. Oli siellä n. tunnin verran. Käyttäytyi rauhallisesti, tappelua ei silminnäkijä nähnyt. Rasmus käveli normaalisti, jutteli ja katsoi silmiin. Elikkä ei ilmeisesti ollut kovin humaltunut? Riippuu tietysti siitä, miten luotettava henkilö tämä silminnäkijä on?

1Äänestä

Onneksi on edes näitä julkisuuteen tulleita videoita. Ilman niitä olisi monet asiat aikalailla pimennossa. Ajattelisi, että tapauksen tutkijat ovat nämä katselleet moneen kertaan. Niissä kuitenkin näkyvät kaikki ihmiset, jotka Rasmuksen läheisyydessä oleilivat ennen katoamista.

Äänestä
  • on kumma kumma kun ei poliisi tiedota asiasta mitään uutta ja järkevää sillä kun tiedotetaan niin sitä samaa vanhaa...kumminkin poliisilla on enemmän tietoa mitä se on julkaisuust ,senhän jokainen tietää !!!!!!!! ihmisiä vaivaa onko hotelli tutkittu ? onko rasmus mennyt toisen kerran paikalle ja ei enää ole poistunut ? mites vkl aikana sattuneet puukotustapaukset voisivat liittyä tapaukseen ,onko tapauksissa yhteneviä tekijöitä,henkilöitä,motiiveja ?

    Äänestä

Eipä paljoa uutisoitavaa tunnu olevan. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näitä kanssaihmisten ilmoittamia, mahdollisia näköhavaintoja on tarkistettu? Kuten myöskin se, miten monta asuntoa on tarkistettu vihjeiden perusteella? Näitä on varmasti ilmoitettu ja varsinkin lähipaikkakunnista. Mistään ei informoida, tuskin näistä tutkinnat vaarantavat. Kovin on vähäistä uutisoiminen.

Äänestä

Rasmuksella on, uutisten mukaan, tiettävästi laaja kaveri/ystäväpiiri. Eikö kukaan näistä kavereista tiedä yhtään mitään? Sukulaisten määrästä ei ole ollut mitään tietoja, tutkijoilla varmaan on. Katoamisyöstä on kohta kulunut 5 kuukautta, onhan se pitkä aika. Uutiset, monissa lehdissä ovat olleet vain, ja ainoastaan samojen toistoja.

Äänestä

Etelä-Pohjanmaalla ei ilmeisesti ole muita kadonneita, eikä ainakaan alaikäisiä. Lähialueita on varmaan etsitty, joka puolelta, ainakin läheisten/ tuttujen kanssa. Poliisit myös, siitä ei ole tietoa, ovatko kuinka monta kertaa haravoineet maastoa. Toivottavasti kadonnut ei löytyisi menehtyneenä, ei joesta, eikä maastosta.

Äänestä

Kauhavalla on marjastamaan lähtenyt nainen edelleen kateissa. Elokuusta lähtien.

Äänestä

Niinpäs onkin. Surullinen tapaus. Se onkin aika vaikeaa löytää kadonnutta sankasta metsästä. Rasmus taas katosi keskellä kaupunkia, ja on melkoisen outoa, että ei kenelläkään ole mitään tietoja, mihin oli matkalla? Eikä näköhavaintoja. Jonkun kyytiin, ilmeisesti? Mihin?

Äänestä
  • Silläkin uhalla että suutut, sanon vaan että on kävellyt suoraan jokeen ilman että yksikään on nähnyt.

    Äänestä

  • Kyllä ne sankat metsät on koluttu läpi ilman löytöjä. Kyllä roskalinnut ja jyrsijätkin paljastavat metsistä. Jälki loppuu keskelle aukiota tielle ilmeisesti tälläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Silläkin uhalla että suutut, sanon vaan että on kävellyt suoraan jokeen ilman että yksikään on nähnyt.

    mihin perustuu sun näkemys ? miksi jokeen ? hyvin epäuskottava teoria!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    mihin perustuu sun näkemys ? miksi jokeen ? hyvin epäuskottava teoria!

    Sitä kohti se on kävellyt kun on viimeisen kerran nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Sitä kohti se on kävellyt kun on viimeisen kerran nähty.

    Ja vedestä nämä kännissä kadonneet yleensä löytyy, joko lapualla on jäät joesta lähteneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Sitä kohti se on kävellyt kun on viimeisen kerran nähty.

    mäkin kävelin kerran jokea kohti mutta täällä vaan oon ,,,hyvin epäuskottava teoria tuo joki...kyllä jokainen joka kylällä on pöhönäs kävellyt kotia kohti on kävellyt myös palan matkaa jokea kohti ,,ei se tarkoita ettei jarruja löydy siinä vaiheessa kun pitää kääntyy suuntaan tai toiseen...epäuskottavaa että kävelis suoraan jokeen,,,ei mitään järkeä

    1Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Sitä kohti se on kävellyt kun on viimeisen kerran nähty.

    sen verran vielä tuohon että on nähty kävelevän kohti jokea,,ilmeisesti hotellista suoraa polkua pankkien ohi,,,kyllä siellä on kamerat ja jos mennyt kauppakadulle niin poliisien kamera r-kioskia vastapäätä ,,,kuvaa varmaan joka suuntaan että ois jäänyt kameraan kuva jos mennyt tien yli...jos ei ole kuvattuna niin onko mennyt hotellille uudestaan ja jäänyt sille tielle tai lähtenyt hotellin takaa vaikka miiankylään,,sielläkin on kans jos jonkinmoista porukkaa,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    sen verran vielä tuohon että on nähty kävelevän kohti jokea,,ilmeisesti hotellista suoraa polkua pankkien ohi,,,kyllä siellä on kamerat ja jos mennyt kauppakadulle niin poliisien kamera r-kioskia vastapäätä ,,,kuvaa varmaan joka suuntaan että ois jäänyt kameraan kuva jos mennyt tien yli...jos ei ole kuvattuna niin onko mennyt hotellille uudestaan ja jäänyt sille tielle tai lähtenyt hotellin takaa vaikka miiankylään,,sielläkin on kans jos jonkinmoista porukkaa,,,

    Missä siinä on tuollainen kamera?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Missä siinä on tuollainen kamera?

    siinähän se poliisin kamera on r-kioskin ja soinin talon välissä,,,isoot kyltitkin kertoo sen ,,,eiköhän tuo kamera kuvaa koko risteystä ja laajaa alaa sen ympäriltä ,,,luulis että on jäänyt kuviin jos on hotellilta tullut suoraan kauppakadulle

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    mäkin kävelin kerran jokea kohti mutta täällä vaan oon ,,,hyvin epäuskottava teoria tuo joki...kyllä jokainen joka kylällä on pöhönäs kävellyt kotia kohti on kävellyt myös palan matkaa jokea kohti ,,ei se tarkoita ettei jarruja löydy siinä vaiheessa kun pitää kääntyy suuntaan tai toiseen...epäuskottavaa että kävelis suoraan jokeen,,,ei mitään järkeä

    On se voinut kääntyä monestikin ennen kuin meni jokeen. Jatkuvasti saa uutisista lukea kuinka kadonneita löytyy vesistöistä, ja täällä oman elämänsä salapoliisit pitää sitä mahdottomana.

    Äänestä

Tässä muutama viikko takaperin oli julistettu kuolleeksi eräs kadonnut tiisteläinen, katosi syksyllä 2017 eli 5 vuotta näyttää olevan raja

Äänestä

eihän tätä haluta eres tutkia,vähän kummallista kun lapsi katoaa

1Äänestä

ei voi mitään,kun ei tierä mistä etsiä,ihme jahkailua ja käsien levittelyjä kun lapsi on kyseessä,eikö pitäisi järjestää yleinen etsintä johon kutsutaan koko lapua mukaan

Äänestä

Sepä olisikin helppoa, kun tietäisi tarkan paikan, mistä etsiä? Näin ei ole, jos ihminen katoaa johonkin sankkaan, laajaan metsikköön. Rasmus on kadonnut Lapua Hovin läheisyydessä. Siinä on paikka A, josta lähdetään etsimään. Onhan siinä "lääniä", mistä etsiä laajoilta alueilta, sen mukaan, kuinka on mahdollista. Joesta tuskin löytyy, toivottavasti ei? Sekin vielä, että onko noussut jonkun kyytiin?

Äänestä

Sunnuntaina yleinen etsintä klo 12. Ole silloin vanhan Simpsiöntorin pihassa.

Äänestä
  • Mä en tuu, oon rapulas ja juon loiventavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mä en tuu, oon rapulas ja juon loiventavia.

    joo älä tuu, katuat ittekki

    Äänestä

  • juu hieno homma ,mutta tulee muistaa sitten se seikka että yksityisten talo-alueiden pihoihin ei saa lain mukaan mennä ilman lupaa,,koskee myös kaikkia rivi -ja kerrostalojen piha-alueita.kaikki ne alueet ovat kotirauhan piiriin kuuluvia alueita joita suojaa kotirauha.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    juu hieno homma ,mutta tulee muistaa sitten se seikka että yksityisten talo-alueiden pihoihin ei saa lain mukaan mennä ilman lupaa,,koskee myös kaikkia rivi -ja kerrostalojen piha-alueita.kaikki ne alueet ovat kotirauhan piiriin kuuluvia alueita joita suojaa kotirauha.

    Voi mennä soittaa ystävällisesti ovikelloa ja kysyä,voiko käydä luvalla katsomassa paikkoja. Yleensä tullut myöntävä vastaus ja joskus omistaja ihan lähteny mukaan.Siinä selvinny,ettei ole vaan käyny maanomistaja yksin katselemassa. Näinkin voi toimia yhteisymmärryksessä.

    Äänestä

Kunpa tietäisikin mistä etsiä. Kannattaa kollata nyt kaikki uimamontutkin kun jäät sulavat,pienimmätkin lammet. Kamalaa jos joku tietää Rasmuksen kohtalon eikä kerro. Aina kun kuljen silloilla tuijotan vesiin molemmin puolin toivoen että löytyisi...voimahaleja läheisille...

Äänestä

Kanttis baariin loppuu teletiedot puhelimen osalta.
Poliisit väittää notta ei oo syytä epäillä rikosta, outoa!

1Äänestä
  • Onko sulla ehkä joku konkreettinen syy?

    Äänestä

  • Kanttiksen pihakameran tallenteita kun ei tutkita rikosepäilyn alaisena
    Niin se poliisille näytetty kameratallenne baarista poistumisesta voi oikeasti olla viikko-pari aiemmin kuvattua. No aika omituisen nopsaan se poliisiille menikin, erikseen pyytämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Onko sulla ehkä joku konkreettinen syy?

    Ei noista ulkomaalaistaustaisista baarinpitäjistä ota itte vanha erkkikään selevää

    Äänestä

Keuliva mopo on pollareille paljon mielenkiintoisempi kohde saada kii, ku yrittää selevittää jonku 16-ikäisen poijanklopin kohtalo.

Äänestä
  • Youtubeen on viimme aikoina lisääntyvässä määrin tullut juurikin niitä itse poliisin kuvaamia videoita autojen/mopojen /motoristien takaa ajoista. Työaikanaan vielä pumppaavat niitä videointejaan sinne Youtubeen ja sitten Twitterissä niitä esittelevät henkseleitään paukutellen.

    Äänestä

  • Keulivia mopoja syynätty näyttävästi koska moni on valittanut poliisin saamattomuudesta. Miksi Lapualla on poliisi jos se ei mihinkään saa puututtua? Muistakaa ihmiset valittaa korkeimmalle taholle niin alkaa tapahtua. Jään mielenkiinnolla odottamaan pysyykö vire yllä.

    Äänestä

Rasmus on hatkassa, elossa. On niitä muitakin nuoria, jotka ovat onnistuneet piilottelemaan kuukausia. Ei löydy maastosta, eikä myöskään joesta. Omia arveluita.

Äänestä
  • jos on lähtenyt ´´lappiin´´ sille kuuluisalle lapinreissuulle kun maa alkaa polttaa jalkojen alla

    Äänestä

  • Rasmus pakoilee huostaanotto määräystä,siihe asti ku täyttää 18v.

    Äänestä

Älkää ny hölmöjä puhuko. Rasse ei ole elossa. Ilman rahaa ei millään olis päivää kauempaa piilotellu.
Savuna ilmaan? Niinhän se katosi.
Vassorin lahdelta kannattais etsiä...

1Äänestä
  • Milläs ne muut hatkalaiset pärjää, kun ovat omilla teillään? 15-vuotias poikakin Rovaniemeltä ollut kateissa n. 4 kuukautta. Tästä tapauksesta ei ole uutisoitu juuri mitään.

    Äänestä

  • vassorin lahdelta? ei kai Lapuanjoki sinne laske

    Äänestä

  • uuteenkaarlebyyhyn laskee Lapuan joki...

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Milläs ne muut hatkalaiset pärjää, kun ovat omilla teillään? 15-vuotias poikakin Rovaniemeltä ollut kateissa n. 4 kuukautta. Tästä tapauksesta ei ole uutisoitu juuri mitään.

    Nuorilla voi olla monenlaisia eri syitä, miksi haluaa pysyä kadoksissa. Kenenkään ajatuksia ei voi tietää, mitä mielessä liikkuu. Tässä katoamistapauksessa on ollut kaikenlaista, tietoja on erittäin niukasti. On vain ihmisten arveluita, huhuja ja spekulointeja. Yksi asia on takavarikoitu puhelin, ennen katoamista. Vaikeaa uskoa, että näin tapahtuisi pelkän kannabiskokeilun vuoksi. Näin itse ajattelen.

    Äänestä

Jos on kaveri maahanmuuttajien huumekauppa juoksija, niin onhan olemassa viranomaisilla vainua, onhan? Huumevelka lähi-itäläisille, se ei ole elämän edellytykset, tiärä se.

T.tullaan maahan ja nyt ollaan tultu maahan, niin.

https://m.youtube.com/watch?v=3Zn40uj17xs

Äänestä

SAAKO JOELLE MENNÄ NAARAAMAAN ILMAN KENENKÄÄN LUPAA? LAPSETKIN HARRASTAA KYSEISTÄ "LAJIA".

NAARAUSKOUKKUJA MYYDÄÄN VAPAASTI .EI MUUTA KUIN RYHMÄ KASAAN ,KOUKUT MUKAAN JA VENEET VESILLE LAPUANJOELLE!

Mikä tässä on niin vaikeaa,laiskuusko estää.
Joko on pyydetty niitä löytäjäveljeksiä töihin tuonne vesistöön? Heillä ne hyvät laitteet millä löytäneet pari autoa mitkä olleet vuosia veden alla. Löytöpalkkiosta repeäisi siihen rahaa. Tehkää jotakin kun ei poliisi siellä lähde niin innolla etsimään. Kesä on mahdollista ,sulkea Lapuanjoki pois etsintöjen avulla.

Äänestä
  • Nauraaminen on ammattilaisten hommaa. Unohtakaa suosiolla.

    Äänestä

  • Löytäjäveljekset löysi autoja. Vähän eri kuin jonkun ruumiin etsiminen joen pohjasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Löytäjäveljekset löysi autoja. Vähän eri kuin jonkun ruumiin etsiminen joen pohjasta.

    Niin. Auton sisällä taisi olla ruumis...

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Nauraaminen on ammattilaisten hommaa. Unohtakaa suosiolla.

    Kuka on naaraamisen ammattilainen jos ei sitä vuosia harrastaneet Sama kuin magneettikalastajien harrasteryhmät.

    1Äänestä

Joesta löytyy vain tuurilla, koska vesi on ollut korkealla koko ajan ja virtaama on ollut kova.
Pohjasta nouseva ruumis voi kulkeutua satoja kilometrejä ennen kuin nousee näkyviin pinnalle. Se voi olla jossain koskipaikassa hyvinkin kaukana Lapuasta.
Kaiken lisäksi ruumis vajoaa lopullisesti, jos ei löydy pian sen jälkeen kun on noussut pintaan.
Onneksi koskia on paljon ja pohjapadon edusta kannattaisi tutkia.

http://vintti.yle.fi/ohjelmat.yle.fi/poliisitv/raportit/vanha_konsti_ei_aina_ole_parempi_kuin_uusi.html

Äänestä
  • Poliisin mukaan joki on tutkittu koirilla lähes merelle saakka, eli varmaankin voimalaitoksen siivilään asti.
    Pojan käyttäytymisestä jotain kuulleena minäkin jokiteorian kannattaja alan kallistumaan autoteoriaan. Rassukalla kun oli varmasti vihamiehiä jo sen leveilyn perusteella.
    Keitä olivat ne tuijottelijat? Kyllä siinä selvästi jotain siltä tivattiin?
    Näiden sällien henkilöllisyyttä ei ainakaan kukaan siviili tunnu tietävän.

    Äänestä

  • ja miten tämä liittyy rasmuksen katoamiseen? HÄ?

    Äänestä

Molemmissa osallisena on poliisi ja korruptio sekä uskon seurakuntalaiset.

Äänestä

Silloin kun viranomaisia on osallisena, on syytä pohtia motiivit.

Äänestä
  • Mikä suomea vaivaa, miksi oikeusvaltiomme ei toimi?

    Äänestä

  • Ei korppi korpin silmää noki. Poliisit ei tutki toisiaan!

    Äänestä

Onko tämä poliisi vielä virassaan Lapualla?

Äänestä

Kajaanista löytyny tuntematon ruumis, onko rasmus?

Äänestä
  • Tuskinpa sitä löytyisi jos sinne asti olisi vaivauduttu kuskaamaan..

    Äänestä

  • Oliko sillä molemmat kädet tallella?

    Äänestä

!!!

Äänestä

Siirtyy tai jo siirtyny KRP lle. !!

1Äänestä
  • Mahtavaa, varmaan jo huomenna löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Mahtavaa, varmaan jo huomenna löytyy.

    Poistettuja viestejä neljä , siis sama sälli kysyy ja sitten vastaa itselleen . Onko tämä sälli mistäpäin . Yrittää kirjoittaa osin maakunnan murteella, mutta ei sitä hallitse.

    Äänestä

Miksi tuosta Ämpin sillasta niin monet puhuu?

Äänestä

Se polissi on ramsuksen jokeen heittäny, me tiedetään minkälaisia polisit on.

Ramona

Äänestä

Tuntuu ihmeelliseltä että Rasmus pääsi katoamaan. Tuohon aikaan nuoriso on liikkeellä eikä kukaan ole nähny, tuntuu ihmeelliseltä?!
Kaikki puhuu mitä valvontakamera näytti ja minnepäin käveli.

Äänestä
  • Mitä ihmeellistä siinä siinä on? Käveli hotellista joelle, eikä siinä välillä ole mitään kameroita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Poliisin ja oikeuslaitoksen toiminta vaatii perinpohjaista ruotimista, kun lukee tällaista kuten Anneli Auerin 12-vuotiaan tyttären kuulusteluista tehtyä dokumenttia, räikeitä virheitä toinen toisensa perään.
Ainakin amerikkalaisissa elokuvissa jokainen yksistäänkin olisi tuonut vapauttavan tuomion, mutta Annelista tehtiin väkisin syyllinen.
Näiden virheiden takia tulleet miljoonakorvaukset pitäisi maksattaa niihin syyllisiltä, niin sikamaista poliisin käytös on ollut!

Nyt poliisi ei kai uskalla tehdä mitään, ettei tee virheitä?

https://www.seiska.fi/Rikos/Nain-rajusti-poliisi-grillasi-Anneli-Auerin-12-vuotiasta-tytarta-dokumentti-paljastaa-kohutun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu