Pääministeri ollut baarissa juomassa viinaa

Huomasitteko seiska lehdestä?
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja nyt tekemässä vaalityötä ukrainassa. Että kehtaakin poseerata sodassa kuolleen sotilaan vieressä vain päästäkseen jälleen kansikuviin ja häpäisee näin omaisetkin. Helevetti soikoon että tuota akkaa saa hävetä. Ja Ohisalo perässä😡
Jos kerrankin sais venäläisiltä toivoa jotain...tai jääköön sanomatta.

Äänestä
  • Ukrainalainen vodka on hyvää. Kyllä sillä krapula korjataan. :D

    Äänestä

Kunhan se hoitaa tehtävänsä kunnolla, eikä hölmöile poliittisissa asioissa ja kansainvälisissä suhteissa, minun puolesta juokoot vaikka tynnyrillisen päivässä ja tanssikoot yöt läpensä.
Mikäli nuo vapaa-ajan huvit haittavat pääministerin tehtäviä, on aika arvioida tilannetta uudelleen. Pääministerin pitää pystyä säilyttämään arvokkuutensa ja katu-uskottavuutensa 24/7. Koskaan ei voi tietää, milloin tulee tilanteita, jolloin pm:n julkista esiintymistä tarvitaan ja virallisita ohjeistusta kaivataan.

Vaalit on tulossa.
Kyllä kansa muistaa!

Äänestä

Kevät tulee ja Wappu se on poliitikoillakin, niin pitäähän sitä harjoitella hyvissä ajoin että osaa sitten oikealla hetkellä kontata Espan puistikossa itkuisena, kun ei mahtunut samaan taksiin muiden kanssa Teatterista lähtiessä.

Äänestä

Emme huomanneet

Emme lue uutisia, joten ajattelemme elävämme omien vaistojenme varassa.

(hihitystä)

Äänestä
  • Mjoo

    Minusta ei ole sama asia se että ex metsä- ja suoministeri Lintilä somettaa Pääministerin juomisista tällaisina aikoina, jollaisina tulisi pysyä skarppina, vaikka susi jalkaa purisi.

    (hihitystä)

    Äänestä

Ja on ollut ruotsintunnillakin (yhdellä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huomasitteko seiska lehdestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu