Vaikka vihreät ovat tehneet paljon työtä liito-oravien hyvinvoinnin turvaamiseksi, niin saamani tiedon mukaan liito-oravat eivät tulevissa vaaleissa äänestä vihreitä. Ehkä lohdutuksena jotkut lepakot sitten äänestävät.
Liito-oravat eivät äänestä vihreitä!
Anonyymi-ap
958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Asiahan ei minulle kuulu, mutta eivätpä taida äänestää persujakaan.
Todennäköisesti näin. Perussuomalaiset taitavat keskittyä äänestäjiensä etujen valvontaan?
Perusteita, viherpunavasemmistolainen. Ei niitä koskaan tule, kun niitä ei ole.
PS pyrkii kaikessa ajamaan koko Suomen ja kaikkien suomalaisten etua, Suojelee hyvää ja edustaa perinteisiä hyviä arvoja. On järkipuolue. Järki on tärkeä kaikessa, sydäntäkin tarvitaan, mutta ensin järki.
Viherpunavasemmstolaisen kannattamien puolueiden toiminta perustuu mutu- tuntumaan ja aatetoimintaan, Jakamaton ihmisarvo ei kuulu heidän aatteessaan suomalaisille, kaikessa menee muun maailman ihmiset suomalaisten edelle, jopa Suomen pitkän pitkässä hoitojonossa muualta tullut ohittaa suomalaisen, suomalainen saa hallituspuolueiden mukaan kuolla hoitojonoon, pääasia, että muualta tullut saa hoitoa.
Hallitus on tehnyt Soten lähinnä lisätäkseen puoluetovereilleen hyväpalkkaisia poliittisia virkoja, kansalaisten saamilla hyvinvointipalveluilla ei väliä. Niinpä Sote ensimmäiseksi pienensi omaishoitajien tukia, poisti ikäihmisten siivous ja ateriasetelit. Enää hoitajille ei makseta tiettyjä lisiä ja uusi hoitajamitoituslaskentatapa vähentää monesta paikasta hoitajien määrää ei lisää sitä. Erikoissairaanhoitoonkin on Soten myötä vaikea päästä, yleislääkärit yrittävät tehdä esimerkiksi leikkaustoimenpiteitä, joihin ei heidän ammattitaito riitä ja potilas kärsii.
Vihreän aatteen vuoksi hallitus uhkasi Suomen energiahuoltovarmuutta poistamalla ennenaikaisesti veropolitiikalla oman energianhuoltovarmuuden ja tekemällä turpeesta uusiutumattoman luonnonvaran, jonka vuoksi Suomi joutuu maksamaan turpeen käytöstä EU:lle päästömaksuja. Romututti turvetuotannon koneet, onko se kestävää kehitystä?
Nykyhallituksen politiikka suojelee pahaa ja sairasta niin eläin-kuin kasvikunnassa. Puolustaa rikollisia ja jättää rikoksen uhrit vaille oikeutta. Myöskin tolkun kansalaiset jäävät oman onnensa suojaan. Vihreä aate antaa paljousalennusta rikoksen tekemisestä. Vihreän hallituksen hyväksymä EU:n metsien ennallistamisohjelma tulee maksamaan Suomelle tulevaisuudessa hurjan paljon, sellainen ohjelma joka pyrkii lisäämään kasvuston sairastuttajia, taudin aiheuttajia, tuhokasvistoa ja lahottajasieniä luonnon monipuolistuttamiseen vedoten. Kuinka terve kasvusto jaksaa kasvaa sitten?
Nykyhallitukselle oli tärkeää saada aikaan translaki, mikä tarkoittaa käytännössä leikkiä sukupuolella, eri asia on että sukupuoleltaan erilaiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat.
Nykyhallitus on näyttänyt mikä sille on tärkeää. Muun maailman parantaminen kaikin tavoin, yritykseksi on monessa jäänyt, vaikka hallitus on rahaa upottanut mm. Afganistanin tyttöjen aseman parantamiseen, Talebanien otettua vallan, kaikki on valunut hukkaan, mutta hallitus sijoitti tuohon Suomen veronmaksajien rahoja paljon. Kalliisti ja hölmösti toteutettavaan Vihreään siirtymään. Toki luontoa pitää suojella ja ympäristöystävälliset innovaatiot ovat tervetulleita, mutta järkitoimintaa tarvitaan tuossakin ei pelkkää oletusta, arvailua ja mutu-tuntumaa vihreäideologisten tapaan.
Nykyhallitus on ottanut valtiolle velkaa hurjasti sijoittaen nuo rahat pääasiassa omiin aatetavoitteidensa toteuttamiseen, Koronahoito meni siinä sivussa, Nato-hakemus odottaa tulostaan, tuskin Turkki päästää Suomea koskaan Natoon, jos se pystyy sen estämään, kikkailee vain sillä ja yrittäen saada etua sillä ja vetää linssistä länsimaita. Hallituksen suomat tuet auttavat lähinnä heitä itseään ja hyvätuloisia, jotka pärjäisivät ilman tukeakin.
Eli nykyhallituksen politiikkaan on ollut lähinnä omien etujen saaminen, vihreän siirtymän kalliisti toteuttaminen ja sp- translaki sekä muun maailman ihmisten parantaminen meillä ja muualla. Oman kansan asioiden hoito on jäänyt, siksi Suomi on nyt monissa kriiseissä ja ongelmissa, nuo ovat suorastaan kasautuneet.
Vihreiden nykylinjan mukaan metsiä ei saa hakata, jos löytyyy harakan tai variksen pesiä.
Kiitos nästiä tiedoista. Varkiksista jotkut saattavatkin ääneästää vihreitä, mutta Harkka on demari.
Liito-oravat eivät voi äänestää sen vuoksi, että kynä ei pysy niiden käpälissä. Luulisi, että aikuinen ihminen tajuaa tuon faktan.
Eivät ne liito-oravat persujakaan äänestä eivätkä mitään muutakaan, koska ovat älyttömiä luku- ja kirjoitustaidottomia elukoita, jotka eivät koko vihreistä tiedä paskaakaan. Tosin moni tällä palstalla on aivan yhtä tyhmä, mutta saa silti äänestää eduskuntavaaleissa. Miksi ihmeessä sallimme paskapäisten peräkamaripoikien sotkea maamme asiat? Äänioikeus sellaisilta pitäisi ottaa pois!
Fasistilogiikalla kaikki ois jo tuhottu. Tai sitten tapeltais jostain viimesistä jossa fasistit sitten lopulta voittais, mutta mitään ei ollut enää Maan päälla kasvaa.
Mihin syyllistyy taloyhtiö joka kaataa liito-oravan pesäpuun? Eikös se ole tiukimmin suojeltu ekläin Eussa ja Suomessa?