Ihan kuin viimeisten parin vuoden sisällä olisin alkanut tajuta että minäkin kuolen joskus. Olen reilu 40-v. Mutta jotenkin yhä edelleen kun yritän ajatella sitä ja tuntea siihen loogisesti liittyviä tunteita, tämä tosiasia taas lipsahtaa mieleni otteesta kuin kala käsistä. Miten minun on niin vaikea käsittää tätä. Kyse ei ole siitä etten hyväksyisi kuolevaisuuttani, kyllä minä sen hyväksyn.
Oletteko jo alkaneet tajuta että kuolette joskus?
Anonyymi-ap
3177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo mä oon ajatellut samoin. Elämän ilo on ajettu taitamattomalla pääministerillä ja sen tuhon teoilla. Tulevaisuus ei tuota kipinää niin selvästi että voisi innolla puskea eteenpäin. Vaaleissa kannatta äänestää muuta kun hallituspuolueita tai muita tuhoa tuottavia. Vain valo langanpäässä ilostuttaa.
Ihan on tunne, että kohta se tapahtuu, enkä sairas ole vielä millään terminaalisella tasolla, vaikka sairauksia jo on. Ikää 46, mutta uskon, että kohta kosahtaa aggressiivinen syöpä minulle. Enkä ole luulosairas koskaan ollut, mutta nämä sairaudet, mitkä minulle ovat siunaantuneet olen aina tiennyt ennalta, en niitä ole manannut päälleni, ja valitettavan oikeaan olen aina osunut ennen kuin lääkärit ovat uskoneet. Onko se sitten paha asia, että kuolisi? Ei tämä elämä huomioonottaen. Vaikken nyt ensisijaisesti kuolemaa ole odottanutkaan, en sitä koskaan ole pelännytkään, mutten kuitenkaan haluaisi ainakaan mahdollisen sodan keskelle omia vanhempiani jättää, joten hoidetaan tuo Venäjän-uhka ensin, ja sitten voi vaikka kuolla, jos ei jo sen aikana.
Onko tosi?