Sanna hötkyilee ymmärtämättömyyyttään

Anonyymi-ap

Presidentti Niinistökään ei ollut tietoinen Marinin Hornet-avauksesta: ”Tästä ei ole ollut kenenkään kanssa puhetta”
Pääministeri Marin ei puhunut presidentti Niinistön, eikä puolustusministeri Kaikkosen kanssa ennen kuin hän väläytti Ukrainassa mahdollisuutta antaa maalle Hornet-hävittäjiä.
Puolustusministeri Kaikkonen arvioi, että Marin ei ole myöskään keskustellut ajatuksesta puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen kanssa.
– Toisaalta vuosikymmenen lopulla ne alkavat olla aika lailla loppuun ajettuja, käyttöikänsä päässä. Niiden käyttöarvo silloin on aika vähäinen. Tällä yhtälöllä Hornetien luovuttaminen Ukrainaan taitaa olla käytännössä aika vaikea rasti, Kaikkonen arvioi.
Kaikkonen kannattaa vahvasti sitä, että Suomi jatkaa raskaan aseavun toimittamista Ukrainalle.
– Olemme auttaneet Ukrainaa puolustusmateriaalilla paljon ja autamme jatkossakin. Mutta arvioni on, että meidän kannattaa nyt miettiä muita tapoja kuin Horneteja, Kaikkonen kertoo

52

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Salelle yllätys kun suomessa on huippupolitiikko Sanna !! Putinkin nikotteleen !!

      • Anonyymi

        Kaheli sotakiihkoilija se on.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaheli sotakiihkoilija se on.

        Meillä on yllättävän paljon Ryssiä joukossamme.


      • Anonyymi

        Marin tuntuu urakalla hinkuvan sotaan ryssän kanssa. Voi olla se vielä saa sen.


      • Sanna näkee että Ryssä on meidän oman turvallisuutemme takia nujerrettava!


      • Anonyymi

        Täytyy kyllä myöntää, on todellakin huippu ääliö!! Voiko joku ihan oikeasti olla noin.... vai onko Putte hänet valtuuttanut?


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Meillä on yllättävän paljon Ryssiä joukossamme.

        Mm pääministeri?


    • Anonyymi

      Kunhan Kaikkonen saa aamulonkeronsa, niin uusia ideoita Ukrainin auttamiseksi alkaa löytyä.

      • Anonyymi

        Sullekko viina maistuu?


    • Marin päästi taas sammakon suustaan. Olisiko näin että valta turmelee, tässä tapauksessa hölmistää. Ei nimittäin ole Marinin asia huudella mitä sattuu kansainvälisillä foorumeilla, esim. nyt Horneteista. Sanna pysyköön leiviskänsä syrjässä, sillä hän EI ole presidentti eikä ulkoministeri. Vielä kun hän oppii toisaalta esiintymään myös vapaa-aikanaan kuten julkishenkilöltä voi kohtuudella vaatia ja toisaalta ymmärtää, että hän ei ole ulkopolitiikan keulakuva, korkeintaan mannekiini, niin hyvä tulee.

      • Anonyymi

        Sanna on mainio esimerkki siitä, kun kouluja käymätön yksihuoltajan kasvattama nainen valtaan saatuaan ei pysty kontrolloimaan itseään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on mainio esimerkki siitä, kun kouluja käymätön yksihuoltajan kasvattama nainen valtaan saatuaan ei pysty kontrolloimaan itseään.

        Sanna on kylläkin akateeminen...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on mainio esimerkki siitä, kun kouluja käymätön yksihuoltajan kasvattama nainen valtaan saatuaan ei pysty kontrolloimaan itseään.

        Yksinhuoltajaäitien kasvattamista pojista tulee toisaalta anteeksipyyteleviä luusereita ja usein epävarmoja omasta sp-suuntautuneisuudestaan ja Sannan tapauksessa tulee omaan kaikkivoipaisuuteensa uskova ja käytökseltään maskuliininen. Onneksi sentään naisellisuus on säilynyt jotenkuten ulkonäössä.


      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Sanna on kylläkin akateeminen...

        Juurikin näin. Sanna myös sanoi, että sen jälkeen, kun luovumme Hornettien käytöstä Suomessa. Muutaman vuoden niillä saattaisi voida vielä operoida.


      • Miten niin sammakko. UKRAINAN ASIA ON MYÖS MEIDÄN ASIA VAI HALUATKO ETTÄ.SAATANAN VALTAKUNTA TULEE TÄNNE RAISKAAMAAN JA MURHAAMAAN.
        On lievästi kaksinaismoralistista että toisaalta täällä YLISTETÄÄN TIMOA JOKA SUMEILEMATTA RIKKOI VALTIOSÄÄNTÖÄ!


      • Aragoni kirjoitti:

        Sanna on kylläkin akateeminen...

        Ei persua kannata valistaa. Ei se mitään tajua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksinhuoltajaäitien kasvattamista pojista tulee toisaalta anteeksipyyteleviä luusereita ja usein epävarmoja omasta sp-suuntautuneisuudestaan ja Sannan tapauksessa tulee omaan kaikkivoipaisuuteensa uskova ja käytökseltään maskuliininen. Onneksi sentään naisellisuus on säilynyt jotenkuten ulkonäössä.

        Haista vittu. Pelottaako vahva nainen ?
        Terv. yksinhuoltajaidin kasvattama terveen itsetunnon omaava mies joka on kiitollinen siitä että ei ole kaltaistasi "miehen' mallia saanut.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miten niin sammakko. UKRAINAN ASIA ON MYÖS MEIDÄN ASIA VAI HALUATKO ETTÄ.SAATANAN VALTAKUNTA TULEE TÄNNE RAISKAAMAAN JA MURHAAMAAN.
        On lievästi kaksinaismoralistista että toisaalta täällä YLISTETÄÄN TIMOA JOKA SUMEILEMATTA RIKKOI VALTIOSÄÄNTÖÄ!

        Ja nyt sinä OikeistoSosDem, rasistinen ihmisvihaaja, vaikenet. Tuliko selväksi ?

        Kaltaisesi ihmisvihassa kylpevät sodanlietsojat ovat syyllisiä sotiin. Sinä et ole yhtä hyvä ja sielukas ihminen kuin keskiverto venäläinen ihminen on. Sinä olet vihassasi helvettiin päätyvä nolla, et mitään muuta.


      • PS. Koska en usko kuin ehkä metafyysiseen Jumalaan tuskin nyt helvettiin joudun.
        PALAKOON SEN SIJAAN SAATANAN VALTAKUNTA DANTEN SRITSEMÄNNEN PIIRIN LIEKEISSÄ.


      • Presidenttejä ovat Ahtisaari ja Halonen. Täsmällisyyttä.käsitteisiin!


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei persua kannata valistaa. Ei se mitään tajua.

        Ei kait Sanna ainakaan vielä ole Persu?


    • Anonyymi

      Oliko tämä jonkillainen Vappusatanen ?

    • Anonyymi

      Mites tää liittyy Suomen Keskustasta?

      • Anonyymi

        Martti siirtyy keskustaan, mutta voi olla ettei hyväksyntää tule. Liian jauhopeukalo ateisti.


    • Anonyymi

      Ilmavoimien komentaja kommentoi Hornet-kysymystä: ”Emme ole keskustelleet”
      Vaikka Hornet-hävittäjiä voitaisiin luovuttaa, resurssit tuskin riittäisivät prosessin läpivientiin, Ilmavoimista kerrotaan.
      Suomen puolustusvoimissa ei ole keskusteltu mahdollisesta Hornet-hävittäjien luovuttamisesta Ukrainalle, kertoo Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen.
      Pääministeri Sanna Marin herätti aiheesta keskustelua väläytettyään Ukrainan vierailullaan, että Suomessa on syytä käydä keskustelua Hornet-hävittäjien lähettämisestä Ukrainaan.
      ”Puolustusvoimissa emme ole keskustellet asiasta eikä tiedossani ole tähän liittyvää puolustusministeriön tehtävänantoa,” kenraalimajuri Keränen kertoo.

      Suomen puolustuksen kannalta Puolustusvoimilla ei ole varaa luopua Hornet-kalustosta ennen kuin korvaava F-35-järjestelmä on saatu operatiiviseen käyttöön”, Keränen lisää.

      Jos hävittäjiä voitaisiin luovuttaa, prosessi olisi monivaiheinen ja iso investointi. Hävittäjien lentokelpoisuus olisi hyväksyttävä ja niiden luovutukseen tarvittaisiin Yhdysvaltojen hallinnon lupa. Myös hävittäjien käyttökoulutuksen järjestäminen olisi Keräsen mukaan haasteellista, sillä ilmavoimien resurssit kuluvat nyt tulevan F-35-järjestelmän käyttöönottoon ja operatiivisen valmiuden ylläpitoon.

      Pari hörhöä Kiovassa Marin ja Ohisalo nyt Hornetteja kauppaamassa.

      • Anonyymi

        Jos aitoa auttamishalua on, niin muutaman koneen voisi siirtää nyt Ukrainaan, sillä juuri nyt on menossa ratkaisevat vaiheet.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aitoa auttamishalua on, niin muutaman koneen voisi siirtää nyt Ukrainaan, sillä juuri nyt on menossa ratkaisevat vaiheet.

        Joo, pistetään vielä lentäjät mukaan, niin Marinkin pääsee oikeasti sotimaan.

        Voi tulla paskaa tupaan sen jälkeen...


      • Juuri niin. Joskus on valittava oikean ja väärän väliltä!


      • Anonyymi

        Kannattaisi sinunkin hiukan ajatella ensin. Viisimiljoonaisen kansan pääministeri hinkuu sotaan monisatamiljoonaisen kansan kanssa ???


    • Anonyymi

      Ukrainalaiset taistelee urheasti omasta ja koko Euroopan puolesta sekä tulevaisuudesta.
      Meillä näemmä sitten kauhistellaan sitä kun pääministeri haluaa lisää keskustelua siitä, että miten voisimme paremmin vielä auttaa, tukea Ukrainaa.
      Mutta nyt ei sitten voi keskustella siitä, kun asiasta ei ole keskusteltu aikaisemmin!
      Aivan kuin odotetaan sitä koska lapsi sanoo ensimmäisen sanan - mutta kuka on se lapsi?

      • Anonyymi

        Vittunäitä viisaita, saattaa siihen ryssälläkin olla jotain sanomista. Pari supersoonista Hesaan, niin muuttuu ääni kellossa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vittunäitä viisaita, saattaa siihen ryssälläkin olla jotain sanomista. Pari supersoonista Hesaan, niin muuttuu ääni kellossa.

        Pääsisi maalsisliittolsiset myymään elintarvikkeita mustassa pörssissä...


      • Satusetä.Haapala lietsoi jo tänään Marinin vastaisuutta.
        Miksi meillä.on näin saatanasti porukkaa joilla on selkärangan tilalla hyytelöä.
        Ryssän verirahojen peräänkö.sitä ollaan?


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Pääsisi maalsisliittolsiset myymään elintarvikkeita mustassa pörssissä...

        Lopeta tuo humalassa jokellus täällä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta tuo humalassa jokellus täällä.

        Tuohan on tunnettu tosiasia minkä.Lehtinen ja Seppo Hovi ohjelmassaan toivat esiin.
        Mannerheim harkitsi jo maatilojen takavarikointia armeijan avulla.


    • Anonyymi

      Miesten varpaille astuttiin.

      Marin sanoi eilen, että Suomessa olisi syytä keskustella Hornet-hävittäjien lähettämisestä Ukrainaan.
      Aloitteen keskustelusta saanee kai sananvapausmaassa tehdä ?

      Äijänjäärät,
      Kaikkonen ja Niinistö ärsyyntyivät vain siksi, koska aloitteen teki NAINEN.

      Äijänjäärien arvovalta kärsi.

      Kaikkosen olisi nyt paras ottaa pari lonkeroa ja rauhoittua.
      Hän voi tilata vaikka ilmavoimien koneen ja juoda siellä, jos se rauhoittaisi
      paremmin ja tuntisi itsensä tärkeämmäksi kuin Marin,
      joka ilmeisesti lätisti hänen itsetuntonsa.

      Jos joku MIES ministeri olisi aloittanut keskustelun
      Suomen pressa ja puolustusministeri olisivat todennäköisesti sanoneet,
      että "asia ei ole ollut esillä, mutta voimme keskustella asiasta"

      • Anonyymi

        Sinullako on se oikea elin jalkojen välissä?


      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitat miten setämiehet reagoineet kun nainen pohtii uutta jolla Ukrainaa voisi auttaa enemmän.
        Muutenkin ihmetyttää tälläinen kiivas vastustus kun toiset taistelee elämästä, roistojen hyökkäystä vastaan.
        Täällä kaikki on heti kauheen hankalaa armeijan mielestä.
        Täytyy toivoo ettemme itse tarvitse vastaavaa apua kun se avun antaminen on niin hankalaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullako on se oikea elin jalkojen välissä?

        En ajattele jalkovälillä niinkuin sinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitat miten setämiehet reagoineet kun nainen pohtii uutta jolla Ukrainaa voisi auttaa enemmän.
        Muutenkin ihmetyttää tälläinen kiivas vastustus kun toiset taistelee elämästä, roistojen hyökkäystä vastaan.
        Täällä kaikki on heti kauheen hankalaa armeijan mielestä.
        Täytyy toivoo ettemme itse tarvitse vastaavaa apua kun se avun antaminen on niin hankalaa.

        Fakta nyt kuitenkin on, että Marin on tyrinyt ja vieläpä raskaasti.

        Johtuuko se elimistä vai päästä, en tiedä.


      • Juuri näin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinullako on se oikea elin jalkojen välissä?

        Etkö muuta osaa kommentoida asiaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitat miten setämiehet reagoineet kun nainen pohtii uutta jolla Ukrainaa voisi auttaa enemmän.
        Muutenkin ihmetyttää tälläinen kiivas vastustus kun toiset taistelee elämästä, roistojen hyökkäystä vastaan.
        Täällä kaikki on heti kauheen hankalaa armeijan mielestä.
        Täytyy toivoo ettemme itse tarvitse vastaavaa apua kun se avun antaminen on niin hankalaa.

        Sinun kannattaa ottaa historiankirja esiin ja tutustua suomen historiaan. Sieltä löytyy myös kohta: sodat ja sitten sieltä löytyy kohta: suomea auttaneet maat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitat miten setämiehet reagoineet kun nainen pohtii uutta jolla Ukrainaa voisi auttaa enemmän.
        Muutenkin ihmetyttää tälläinen kiivas vastustus kun toiset taistelee elämästä, roistojen hyökkäystä vastaan.
        Täällä kaikki on heti kauheen hankalaa armeijan mielestä.
        Täytyy toivoo ettemme itse tarvitse vastaavaa apua kun se avun antaminen on niin hankalaa.

        TP on vanhan varovaisen suomettuneisuuden ajan kasvatti josta painolastista Marin on vapaa.
        Olet oikeassa. Välillä sitä ihmettelee että hyväksyykö osa suomalaisista Ryssän hirmuteot vanhan puolueettomuuspaskan (mitä.tosiadiassa emme olleet vaan tosiasiallisesti olimme sotilasliitossa Ryssän kanssa) nimissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fakta nyt kuitenkin on, että Marin on tyrinyt ja vieläpä raskaasti.

        Johtuuko se elimistä vai päästä, en tiedä.

        Kannattaako arvostella, kun kepun kannatus laskee alemmas ja alemmas ?
        Ei ole viisaus kertynyt kepulaisiin politiikkoihin. Viinaa kertyy hyvin päähän.


      • Anonyymi

        Setämiehet on "lintilöissä".


    • Anonyymi

      Aivan kuin pääministeri ei olisi tietoinen mistä tasavallan korkeimmassa
      johdossa on keskusteltu ja tietenkin on keskusteltu Hornettien jatkosta.
      Nehän oli miljardien hankinta. Mediasta on voinut lukea.
      Miehien arvovalta kärsi, kun he itse eivät päässeet ensimmäisinä
      sanomaan.

      Jos mediaa seuraa on voinut myös tulla tietämään, että ukrainalaisia
      lentäjiä koulutetaan jo Saksassa.
      Sota ei lopu ennenkuin Putin kuolee, vaikka paussia tulisikin.
      Putin ei jätä Ukrainaa ikinä rauhaan.

      • Anonyymi

        Yhtäkään Hornettia ei lähde Suomesta ilman jenkkien lupaa. Oletko muistanut edes kysyä, kun kerran jakelet koneita?


      • Anonyymi

        Voi hyvät hyssykät demareiden ajatusmaailma on näköjään korkkiruuviakin kierompi. Tietyillä asioilla on tietyt toimintatavat ja henkilöt, jotka niistä asioista voivat ja saavat kertoa, ja se, kenelle saavat kertoa. Näyttää siltä, että mikään noista ehdoista ei nytkään täyttynyt, kun hölösuu kertoi salaiseksi luokiteltua tietoa maailmalla. Toki niin tyypillistä naisoletetuille pitää salaisuuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtäkään Hornettia ei lähde Suomesta ilman jenkkien lupaa. Oletko muistanut edes kysyä, kun kerran jakelet koneita?

        Luuletko, ettei Marin tiedä ? Luuletko, että USA pistäisi hanttiin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvät hyssykät demareiden ajatusmaailma on näköjään korkkiruuviakin kierompi. Tietyillä asioilla on tietyt toimintatavat ja henkilöt, jotka niistä asioista voivat ja saavat kertoa, ja se, kenelle saavat kertoa. Näyttää siltä, että mikään noista ehdoista ei nytkään täyttynyt, kun hölösuu kertoi salaiseksi luokiteltua tietoa maailmalla. Toki niin tyypillistä naisoletetuille pitää salaisuuksia.

        Kumpaan tyhmien joukkoon kuulut. Kepuun vai persuihin ?
        Molemmat on kovia ryyppäämään.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4630
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3011
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe