Nykyään alkaa suurin osa tietokone ja pelikonsoli peleistä sijoittua pelimaailmaan, jossa pelihahmon takana on ihan oikea ihminen pelaamassa.
Pelin alkaessa luodaan pelihahmo ja sukupuoli mies/nainan ja hahmolle saa haluamansa ulkonäön, kasvonpiirteet, hiustyylin, parran, parrattomuuden ja myös etnisen vaikutteen.
Suurin osa pelaajista luo tietenkin sen sukupuolen, kuten itse on.
No asiaan, pelimaailmassakin, kun tietää, että pelihahmon takana on ihminen, niin pelissä kun tulee välillä naispuolisia pelihahmoja vastaan, niin niihin suhtautuu, kuin oikeaan naiseen.
Vaikka pelissä voisi naisen nähdessään mennä lähietäisyydelle ja tuijottaa kasvoihin, niin jokin sen vaan estää, kun ei oikeassa elämssäkään niin voi tehdä.
Pelihahmon nimi on yleensä pelaajan keksimä käyttäjänimi pelikonsolissa.
Muutaman kerran naispelihahmo tuli tuijottamaan lähietäisyydellä silmiin, mikä tuntui kyllä, kuin olisi oikea nainen tuijottanut.
Vaikka tekisi mieli, niin jokin estää sen, ettei pelissä naisen nähdessään mene tuijottamaan pelihahmoa silmiin, kun ei sellaista oikeassa elämässäkään voi tehdä, seksuaalinen ahdistelu.
Koska pelissä on oikein kauniita naispelihahmoja ja kuten yleensä naispelihahmolla on upeat rinnat ja takapuoli, että pelin parissa siitäkin syystä viihtyy, jos pelin pelimaailmankentälle sattuu naispelaajia tulemaan,
Naisilla on vaateet päällä, ei ole mikään sellainen peli.
Peli muuttuisi, jos siinä olisi keskustelumahdollisuus, mutta ainoastaan chat, tosin sitä ei juurikaan kukaan pelissä käytä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei toisen silmiin katsominen ole seksuaalista ahdistelua.🙂.
"Peli muuttuisi, jos siinä olisi keskustelumahdollisuus, mutta ainoastaan chat, tosin sitä ei juurikaan kukaan pelissä käytä."
Mitä pelejä sä oikein pelailet, kun chatteja muka ei kukaan käytä? Minä tiedän monta kymmentä pariskuntaakin, jotka ovat peleissä toisensa tavanneet.
"Suurin osa pelaajista luo tietenkin sen sukupuolen, kuten itse on."
Tähänkin täytyy ottaa kantaa. Tuo ei pidä paikkaansa. Pelaajia on tutkimusten mukaan kahta tyyppiä: heitä, jotka luovat hahmon oman sukupuolensa perusteella ja sitten heitä, jotka luovat sen oman seksuaalisen suuntautumisensa perusteella, eli siis sen mukaan millaista hahmoa tykkäävät katsella. Nuo menevät suurinpiirtein 50/50, eli pelihahmon sukupuoli ei pelissä kerro oikeastaan mitään pelaajan sukupuolesta.
"Naisilla on vaateet päällä, ei ole mikään sellainen peli."
Ai miten niin ei ole? Jokainen peli, jossa varusteet/vaatteet on mahdollista ottaa myös pois päältä, on sellainen peli. Sulta on ilmeisesti mennyt ohitse mitä kaikkea ihmiset niissä nettipelissä harrastavat.
Virtuaalitodellisuus?
Tämä fyysinen on minulle jo aivan tarpeeksi jännittävä ympäristö.
🦄
Tämä suomi24 on virtuaalista ympäristöä myös. Haloo!
En kiellä,etteikö tämä olisi virtuaalinen ympäristö, mutta puhuin fyysisestä todellisudesta, jossa toimin suurimman osan päivästäni ja jossa panostan ihmissuhteisiini aktiivisesti, toisin kuin täällä. Minusta on ihanaa, miten fyysisessä todellisuudessa ovat läsnä tunteet, kosketukset ja keho muutenkin, toisin kuin virtuaalisissa todellisuuksissa. Sen vuoksi minun on vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa solmia suhteita virtuaalitodellisuudessa.
En myöskään koskaan fyysisessä todellisuudessa keskustelisi ihmisten kanssa, jotka sisällyttäisivät puheenvuoroonsa huudahduksen "Haloo!". Täällä olen sietänyt huomattavasti alkeellisempaa kommunikointia kuin fyysisessä todellisuudessa. Etäisyys mahdollistaa sen.
Korjaan nyt kuitenkin virheellisen olettamasi siitä, että tämä "virtuaalitodellisuus" olisi minulle mitenkään sosiaalisesti merkittävä. Tarkoitin sitä, etten ymmärrä, miksi joku panostaa virtuaalitodellisuuden ihmissuhteisiinsa. Sehän vie sosiaalisia taitoja pois fyysisen todellisuuden kanssakäymisestä.
Signeeraus unohtui:
🦄
Ne ovatkin niin kouluttavia, etten onneksi ole missään niissä mukana :) Sen mitä muita pelejä pelasin, niin syke nousi mukavasti ja kaikki tuhat kertaa epäonnistumiset ja lopun onnistumiset olivat niin palkitsevia. Varma koukuttuja olisin. Tuntemattomien tapaaminen omalla radalla on aina jännittävää. Ja mielenkiintoista. Varmaan hyvä noudattaa käytöstavat. Juu niin, jos itseäni mietimme Ehkä eka kertaa peliin sisään mennessä tulisi käveltyä jotain miestä tuijottamaan ihan lähetä 🤭
Second Lifestä tai vastaavasta jo puhut? Tai MMO:sta?
Oikeastaan hahmon takana ei ole aina sama sukupuoli. Olen roolipelaaja ja minulla on sekä nais- että mieshahmoja "armeijassani" tai "perheessäni." Tässä ei ole tosin maalina harhaanjohtaminen, roolipeliyhteisössä kyllä tiedetään hyvin että hahmo ≠ pelaaja. Sen ei pidä päästä unohtumaan.
Hahmoihin kyllä muodostaa silti tunnesiteen, he alkavat elämään pään sisällä omaa elämäänsä. Aivan kuten hyvät näyttelijät tekevät.
"Hahmoihin kyllä muodostaa silti tunnesiteen, he alkavat elämään pään sisällä omaa elämäänsä."
Siispä ala pelaamaan kauhupelejä! Virtuaalilaseilla tai ilman.
https://www.konsolifin.net/arvostelu/puolialastomilla-teineilla-verella-ja-vakivallalla-ryyditetty-rakkauskirje-b-luokan-the-quarry
Näytä mulle missä sul on raateluarvet
https://www.tilt.fi/pelit/the-quarry-ps5-xbox-arvostelu/
No tuo on tullut pelattua jo jokin aika sitten. Ei ollut pahimmasta päästä.