Perussuomalaisten talousohjelmassaan tavoittelemat 2-4 prosentin vuosittaiset säästöt kaikille hallinnonaloille tarkoittaisivat noin 1,6-3,2 miljardin euron lisäleikkauksia joka vuosi.
– Puolue siis esittää, että ensi vaalikauden loppuun mennessä valtion menojen pitäisi olla laskenut vuositasolla jopa kymmenellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset ei kuitenkaan kerro, mistä nämä valtavat leikkaukset tehtäisiin,
joten yhtä luvataan ja toista tehdään ja äänestäjiä sumutetaan.
– Puolue siis esittää, että ensi vaalikauden loppuun mennessä valtion menojen pitäisi olla laskenut vuositasolla jopa kymmenellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset ei kuitenkaan kerro, mistä nämä valtavat leikkaukset tehtäisiin,
joten yhtä luvataan ja toista tehdään ja äänestäjiä sumutetaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Halllinnosta pitäisi leikata, kun nykyhallitus on sitä paisuttanut valtavasti ja lisännyt poliittisten virkojen määrää ja myös byrokratiaa, mikä vain hidastaa ja jäykistää toimintoja. Sotekin on pelkkää hallintohimmeliä eikä sen tärkeimpään kansalaisten hyvinvointipalveuihin ole rahaa riittävästi, kun Soten hallinto ahmaisee suuren osan budjetista.
Aikanaan kun Paakkanen osti konkurssikypsän Marimekon, hän ihmetteli, kun siinä oli vain johtajia, ei tekijöitä.
Vasemmisto ja demarit sanovat, että sosiaaliturvasta ei leikata, vaikka jo nyt hallituksessa heikensivät ikääntyvien työttömien työttömyysturvaa poistamalla eläkeputken, ikä on kuitenkin este työllistymiselle, mutta siitä ei hallitus piitannut.
Hallituksen Sotekin leikkaa kansalaisten etuuksia ja palveluja. Vasemmistolla ja demareilla on pokkaa sanoa, että ei leikata, vaikka koko ajan leikkaavat.
Myös tulevassa hallituksessa vasemmisto ja demarit leikkaavat, vaikka muuta lupaavat. Se on varma se. Pitäähän heidän muuta maailmaa parantaa, se on heidän arvovalintansa. Ensin muut, sitten vasta oma kansa.
Vasemmisto pälpättää ettei kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta pidä leikata.M10 utta eivät jostain syystä muista mainita leipäjonoista jotka ovat kasvaneet nykyhallituksen aikana enemmän kuin edellisen 10 vuoden aikana. Jakelupisteissä on pulaa jaettavasta ruoka-avusta, järjestöt toivovat että myymälöiden aletuotteet jäisi heidän asiakkailleen. Miljardeja on lahjoitettu ulkomaille ja suomalaiset köyhät alistetaan kerjäläisten tapaan ruoka-apuun. Oikeusvaltio ja hyvinvointivaltio ei toimi näin.