Mikä teitä uskovina esiintyviä vaivaa?

Te olette universumin suurimpia valehtelijoita ja ystävänsä pettäviä luopioita.
Teidän joukossanne on tänä päivänä enemmän rikollisia ja juoppoja kuin kunniallisia ihmisiä. Tämä pitää varmastikin paikkansa.
Suuri syy siihen, miksi on näin, on vapaiden suuntien hihhuleissa ja lahkokirkkojen mielettömyyksissä.
Papit on vanhoja juoppoja tai narkomaaneja, hurmosmenoissa saatat saada huumattua ehtoollisviiniä, jos sitä tarjoilee joku `entinen' narkki tai alkkis.
Olen saanut kokea erään lahkoseurakunnan sairauden, missä herttaista naamaa näyttävät ihmiset pettävät toisiaan, jopa puolisoitaan. Sairasta.
Seksi on hyväksi, mutta seurakunnan sisäpiirissä tehdyt aviorikokset ovat sen luokan pyhäinhäväistys, että seuraukset tulevat varmasti.
Ei tarvitse uskoa. Mutta katsokoon he kehen sana sattuu, onko elämä mallillaan vai onko vastoinkäymisiä?
Voi aina miettiä mikä voisi olla syy.
Sana sanoo selvästi millä herra lyö, ja että rangaistus seuraa sukupolvelta toiselle.
Onnea koettelemuksiin vaikka ei onnella ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuinka moneen sukupolveen herra sanookaan maksavansa pahat teot?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Te olette universumin suurimpia valehtelijoita ja ystävänsä pettäviä luopioita.
Teidän joukossanne on tänä päivänä enemmän rikollisia ja juoppoja kuin kunniallisia ihmisiä. Tämä pitää varmastikin paikkansa.
Suuri syy siihen, miksi on näin, on vapaiden suuntien hihhuleissa ja lahkokirkkojen mielettömyyksissä.
Papit on vanhoja juoppoja tai narkomaaneja, hurmosmenoissa saatat saada huumattua ehtoollisviiniä, jos sitä tarjoilee joku `entinen' narkki tai alkkis.
Olen saanut kokea erään lahkoseurakunnan sairauden, missä herttaista naamaa näyttävät ihmiset pettävät toisiaan, jopa puolisoitaan. Sairasta.
Seksi on hyväksi, mutta seurakunnan sisäpiirissä tehdyt aviorikokset ovat sen luokan pyhäinhäväistys, että seuraukset tulevat varmasti.
Ei tarvitse uskoa. Mutta katsokoon he kehen sana sattuu, onko elämä mallillaan vai onko vastoinkäymisiä?
Voi aina miettiä mikä voisi olla syy.
Sana sanoo selvästi millä herra lyö, ja että rangaistus seuraa sukupolvelta toiselle.
Onnea koettelemuksiin vaikka ei onnella ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu