"VALTIOVARAINMINISTERIÖN (VM) ylijohtaja Mikko Spolander esitti IS:ssä, että myös maksussa oleviin eläkkeisiin pitäisi voida puuttua seuraavassa eläkeuudistuksessa." - (IS)
Kaikkea paskaa sitä jotkut työkseen ulos suoltavat.
Puuttukaa ennemmin kehitysapumiljooniin!
Kaikkea paskaa sitä jotkut työkseen ulos suoltavat.
Puuttukaa ennemmin kehitysapumiljooniin!
Vastaukset 39
Vanhimmat
Maksussa oleviin eläkkeisiin on teknisesti helppo puuttua. Nostetaan veroja ja/tai leikataan indeksikorotuksia ja nämä voi eduskunta tehdä helposti joka vuosi.
Sitten on vaikeampia keinoja, jotka käytännössä puuttuvat omaisuuden suojaan ja vaativat perustuslain muutosmenettelyä. Näin, koska ansaitut ja kerrytetyt eläkepääomat lasketaan omaisuuden suojan piiriin.
Toisaalta palkansaajien työeläkkeitä ei makseta valtion varoista, vaan työeläkevakuutusyhtiöiden varoista, joten suoraa yhteyttä verovaroihin ja valtion velkoihin ei niillä ole.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17779483P
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Puututtais valtio virkamieste palkkoihin ,ja annettais muutamalle potkut
Valtiolla työskenteli vuonna 2021 noin 78 000 henkilöä. Suurin osa valtion henkilöstöstä työskentelee asiantuntijatehtävissä. Noin 40 prosenttia työskentelee turvallisuussektorilla eli Puolustusvoimissa, rajavalvontatehtävissä tai poliiseina.
Noista noin 90% on virkasuhteisia.
Tuon määrän palkkakustannus on hieman vajaa 2% bruttokansantulosta ja noin 7% valtion budjetista.
Vaikka kaikki nuo irtisanottaisiin, niin merkitys Suomen valtiovelkaan olisi olematon.
Nää valtiovarain virkamiehet ovat kaikki joko kepuja tai kokkareita. Senhän näkee jo vaatteista.
Nyt sitten suomi säästämään, ekaksi näiden virkamiesten vähentäminen, kaikista ciroista,Sitrasta nämä suojatyöpaikkalaiset keput ja kokkelit tekemään kunnon töitä eikä vain kahvitella 500.000€ per vuosi, palkatkin on törkeän isoja. Sitra pitää lopettaa ja rahat siirtää valtion julkisiin menoihin, sote virkailijat vähemmällä palkalla ja karsia hallinnosta, ...sanoi sdp
Ministerin avustajien määrään pitää puuttua!
Marinin hallitus palkannut sinne kaikki vaaleissa pudonneet kaverit!
On saatava laki, että alijäämäisiä budjetteja EI SAA tehdä!
Totta! Virkamiehiä tarvitaan mutta kansanedustajien määräkin voisi puolittaa!
Avustajien määrää pienemmäksi! Montakohan Marinillakin on ja olisi halunnut vielä lisää tuo tuhlasja-tyttö!
Eikös demari Haatainen ollut juuri jotain henkilöä kauhealla kiireellä nimittämässä (jotkut ihmettelivät kiirettä ja henkilövalintaa, että onko poliittinen nimitys, kun niin kiire Haataisella)…johtuuko kiire vaaleista?
Kait eläkkeihinkin tulee perusmaksu kuin sähkö , vesi ja moneen muuhunkin mihin toi maksu perustuu nostavat sitä jatkuvasti ja kukaan ei tee mitään ?
Kyllä ylivirkamies saisi lähteä riskusavottaan ja valita joku pätevämpi tilalle
Aussit maksaa eläkettä vain niille jotka tarvitsevat . Millä perusteella meillä maksetaan ylisuuria eläkkeitä rikkaille?
Työeläkkeet on jokainen itse kerryttänyt oman työpanoksensa mukaisesti maksamalla palkastaan työeläkevakuutusmaksut, joka on kaikille ansioista riippumatta saman prosentin mukaan laskettu. . Työeläkevakuutusmaksu on noin 25% ansioista ja sen tilittää työeläkevakuutusyhtiölle työnantaja.
Kukaan ei työeläkkeenä saa yhtään enempää kuin mitä on ansainnut vakuutusmaksua maksamalla. Ja vielä kerran: vakuutusmaksu lasketaan kaikille ansioiden suuruudesta riippumatta täysin samojen laskusääntöjen mukaan.
Jos haluaa käyttää sanaa ’ylisuuri’, niin ylisuurta työeläkettä saavat ne, jotka ovat maksaneet ylisuurta työeläkevakuutusmaksua. Ei kukaan muu. Jos taas on maksanut hyvin pientä työeläkevakuutusmaksua, saavat luonollisesti hyvin pientä eläkettäkin.
Työeläke ei siis ole harkintaperusteinen valtion sosiaalituki, vaan yksityisen sektorin työeläkevakuutusyhtiöiden tuottama työeläke, joka määräytyy maksettujen vakuutusmaksujen perusteella.
Kun otat vaikka liikennevakuutuksen ja ajat kolarin, niin silloinkaan ei käytetä harkintaa sen perusteella onko sinulla omaa varallisuutta maksaa vastapuolen vahingot ja jos ei ole, niin sitten maksetaan ne vakuutuksesta. Jos taas varallisuutesi olisi riittävä, niin vakuutuksesta sitä ei sitten maksettaisi.
Tuota tuo kysymyksesi harkinnanvaraisuudesta merkitsisi.. Tarkoititko tätä vai mitä?
Näinhän se toimii Suomessakin, kun on kyse kansaneläkkeistä ja vähimmäiseläkkeestä.. Ne maksetaan vain niille, jotka tarvitsevat.
Ei niitä rikkaat saa eikä edes tavikset, jotka ovat ansainneet työeläkettä riittävästi.
Kaikki tarvitsevat...:))
https://www.etk.fi/tyo-ja-elakkeet-ulkomailla/muiden-maiden-elakejarjestelmat/muut/australian-elakejarjestelma/
''Työeläkevakuutusmaksu on noin 25% ansioista ja sen tilittää työeläkevakuutusyhtiölle työnantaja''
Työeläkemaksu...maksuosuus hieman vaihtelee.....
https://www.merimieselakekassa.fi/varustamot/mel-vakuutusmaksu
Just näin!
Nyt moni yrittäjä itkee, kun ei ole aikoinaan maksanut työeläkemaksuja vaan käyttänyt ne rahat johonkin muuhun ja nyt on pieni eläke. Ihan oma vika!
Ihan työnteollani olen eläkkeeni maksellut.Tuloistani työ elämä otettu eläkemaksut. Joten mikään oikeus ei niihin kajoita millään lain päätöksillä.
Se on juuri näin. Ja kaiken lisäksi tuo eläkekertymäsi kuuluu perustuslain omaisuuden suojan piiriin. Jotta se voitaisiin ottaa sinulta laillisesti pois, niin perustuslakia jouduttaisiin tältä osin muuttamaan.,
Tuo omaisuudensuoja koskee siis vain kerryttämääsi eläkepääomaa. Ei sitä, mitä sinulle tuon pääoman perusteella jää käteen, kun eläke kolahtaa tilillesi. Se on pääoman tuottoa, jota verotetaan ja sen ostovoimaa ylläpidetään eläkeindeksin avulla. Verojen ja indeksin tasoa voidaan eduskunnassa muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä vuosittain.
Eläkkeelle ylärajaksi 3000 € .
Ja mitenkähän tuon pystyisi tekemään? Ei se, eli rajoittaa eläkeläisten tuloja, ole onnistunut tietääkseni missään muuallakaan, niin miten muka Suomessakaan.
Tällä hetkellä yhteiskunnan maksaman eläkkeen yläraja on noin 732€. Eli paljon pienempi kuin tuo ehdottamasi.
Toinen juttu tietysti on itse ansaitut ja säästetyt eläkkeet. Nehän maksaakin yksityissektorin työeläkevakuutusyhtiöt tai joku muu vakuutusyhtiö. Noihin ei käytetä verorahoja, joten niiden rajoittminen ei ole yhteiskunnan asia sen paremmin kuin muukaan ihmisten säästöjen rajoittaminen. Verotusoikeus luonnollisesti on ja pitää ollakin.
Kuka saa ja kuinka paljon.....
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/elakkeensaajien-tulotaso/keskimaaraiset-elakkeet/
Aussit maksaa vain niille jotka tarvitsevat eläkettä . Suomessa perilliset juovat vanhempiensa ylisuuret eläkkeet kurkusta alas.
Muutama viesti ylempänä on tietoa.......
Tuossa näkyykin hyvin, että nuo yksityissektorin työeläkevakuutusyhtiöiden maksamat työeläkkeet ovat ne, joilla eläkeläiset elävät. Yhteiskunnan maksamien eläkkeiden merkitys on melkoisen vähäinen kokonaiskuvassa.
Tuossa ylempänähän jo todettiinkin, että näin on myös Suomessa noiden yhteiskunnan maksamien eläkkeiden suhteen. Ne eivät todellakaan ole millään mittapuulla katsottuna ’ylisuuria’ eikä niistä varmasti riitä perillisille juotavaksi....
Sehän on oikein, että hän joka on käynyt ahkerasti töissä ja maksanut veroja, saa eläkkeen sen mukaan mitä on ansainnut ja maksanut työeläkemaksut.
Väärin on se, että samaa eläkettä saa nekin, jotka eivät ole lainkaan olleet töissä kuin ne, jotka ovat pienellä palkalla tehneet pitkän työuran ja maksaneet työeläkemaksutkin!
Suomessa on 350 000 työtöntä! Miksi työ ei kelpaa?
Avoimia työpaikkoja on lähes 150 000!
Työvoimatoimistoin tehokkuutta lisää!
''Väärin on se, että samaa eläkettä saa nekin, jotka eivät ole lainkaan olleet töissä....''
Saavat saman nimistä eläkettä, mutta euroissa paljon vähemmän.
Lisäksi perilliseístä tulee hyvin usein toistensa pahimpia vihollisia.
Suomalaiseen alistettuun, nöryytettyyn ja peloteltuun kansaan uppoaa mikä vai kiristys. Anonyyminä nuristaan, mutta edes vaaleissa äänestämällä ei uskalleta protestoida.
Vaaleissa kannattaa muistaa mikä hallitus viimeksi leikkasi eläkkeitä.
Leikkasi peräti kahteen kertaan, 2016 sekä 2018.
Mitkä ne puolueet ovat jotka ovat leikkaamassa eläkkeitä
Uskallan äänestää Perussuomalaisia ja Riikkaa! ❤️
🇫🇮🤗
Tuskinpa yksikään puolue ennen vaaleja uskaltaa asiaa edes mainita.....
Sinulla on vielä pitkäaika (50v ??) eläkkeeseen joten äänestä ketä haluat:))
Riikka Ankeinen edustaisi varmaan hienosti Suomea kansainvälisissä tilaisuuksissa tyylikkäästi telttamekossaan irvistellen.
Ne ovat työeläkkeitä jos puututaan niin sitten on oikeus puuttua sinun palkkaasi.
Monen akateemisen korkea palkka ei perustu tuottavuuteen vaan velan ottoon . Syytä olisi puuttua palkkoihin ja osoittaa turhakkeille tuottavaa työtä .