Tuliset kielet juhannuksena/helluntaina/vappuna

Millaisia tuntemuksia / ilmiöitä uskova helluntailainen koki kastealtaalla ?
Aidot uskovat todistavat mielellään.
Missä oli tuliset kielet ja glossolia helluntaikasteella ?
2765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tule itse uskoon. Taivaaseen et ratsasta helluntailaisen uskolla.

Äänestä
  • Et ole uudestisyntynyt.

    Äänestä

Helluntailaisuus ei ole aitoa uskoa.
Kastetodistus puuttuu.

Äänestä
  • Kastetodistus?
    Kastetodistus on siinä, kun on saarnaattu sana, sana on kirkastanut sijaisuhrin Golgatalta, on tultu parannuksen paikalle, saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä, saanut hyvän omantunnon liiton ja siinä todistaa uskonsa Jeesukseen ja hänet kastetaan.
    Eli siinä on kastetodistus, kun tuomiopäivänä kun kaikki tulevat Isän eteen, Herran omat ensin, Jumala tuntee Elämänkirjan kautta Kristukseen kastetut.
    Joka tunnustaa minut ihmisten edessä hänet minä tunnustan Isäni edessä.
    Näin tuo kastetodistus on todistettu taivaissa ja iankaikkisen elämänarmolahja.
    SE perustuu Jeesuksen veren pesevään syntien anteeksiantamukseen.
    Ilman verenvuodatusta ei ole pelastusta.

    II- ylösotto on tuomion ylösotto. sen loppu on II- kuolema - tuhka - tallattavana, eikä heitä Isä tunne. Kirkonkirjat eivät pelasta, vaikka kirkonkirjoihin päästään ihmisteoin, sakramentein ja vedellä pesten. llman verenmekkiä sydämen pihtipielissä, kuoleman enkeli ei mene ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kastetodistus?

    Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. (Mat 10:32)

    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!" Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?" Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Rom 10:9-17)

    Tähän maailmaan syntynteet kirjoitetaan kirkonkirjoihin, ja väestörerkisteriin.
    Mutta, taivaalliseen Elämänkirjaan kirjoitetaan, uudestisyntyneet.
    Heillä on iankaikkisen elämänarmolahja.

    https://www.youtube.com/watch?v=ZaCXR1l_8Zg

    asia tulee esiin Mauri puhuu Karitsan elämänkirjasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Riivaajat uskoo Jeesukseeen ja tunnustaa huutamalla Jeesuksen Korkeimman Jumalan Pojaksi.
    Ei ihminen millään tunnustuksilla pelastu. Ihminen saadaan tunnustamaan ihan tahansa.

    Ihmisen kun pitää tunnustaa olevansa syntinen, se on oikea uskontunnustus Jumalan edessä.

    Repent=katumusta syntien vuoksi ja siksi sen tähden Jumalan puoleen kääntymistä kasteen edellä.
    Jumalalle kelpaava uskontunnustus ennen kastetta on syntisenä Jumalan puoleen kääntyminen.

    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

    Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.

    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    And he took them the same hour of the night, and washed their stripes; and was baptized, he and all his, straightway.

    Jeesuksen nimen ja veren hokeminen pitäisi saada hälytyskellojen soimaan

    Raju eksytys tapahtuu Jeesuksen nimessä ja veressä, uskoa Jeesukseen todistaen.

    Riivaajatkin uskoo ja vapisee. Tuntee Jeesuksen hyvin.

    Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Riivaajat uskoo Jeesukseeen ja tunnustaa huutamalla Jeesuksen Korkeimman Jumalan Pojaksi.
    Ei ihminen millään tunnustuksilla pelastu. Ihminen saadaan tunnustamaan ihan tahansa.

    Ihmisen kun pitää tunnustaa olevansa syntinen, se on oikea uskontunnustus Jumalan edessä.

    Repent=katumusta syntien vuoksi ja siksi sen tähden Jumalan puoleen kääntymistä kasteen edellä.
    Jumalalle kelpaava uskontunnustus ennen kastetta on syntisenä Jumalan puoleen kääntyminen.

    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.

    Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost.

    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    And he took them the same hour of the night, and washed their stripes; and was baptized, he and all his, straightway.

    Sehän kaste otetaankin, ja Herran omat kastetaan.
    Luterilaisuudessa on ongelma, ja ongelma on se, että kastettava lapsi on ymmärtämättömyyden tilassa, ja hän ei ymmärrä, että pakanallinen yleisuskonto ikäänkuin riisttää hänen nimenä kirkonkirjoihin. Kirkonkirjoihin, mikä ei ole Elämänkirja, vaan aivankuin väestörekisteri - kirjaa ihmisen - nimeltä syntyneeksi, ihmisen siemenmukaan.
    Eikä tuo syntynyt lapsi ole rikkonut Jumalan lakia. Hän on ihminen, jolle ei lueta kadotusta, koska on Jumalantyönä puhdas, ja elämän henki on Jumalan tuoman sielun saattanut ajallisuuteen.
    Kun tällainen lapsi kasvaa, on vanhempien vastuu kasvattaa ja opettaa lasta siihen, että kun hän tulee vastuulliseen ikään, jossa tullaan vastaamaan tiestä, jossa kantaa oman valinnan tekoihin. Kun Jumalan lain merkitys on sydämessä, ja rikkoo tieten sitä vastaan, on lain alla. Synnin palkka on kuolema ja se erottaa meidät Jumalasta.
    Tässä tilanteessa Jumalan Sana on herätyssana - on tehtävä parannus. Muutoin olen tuomittu helvetin tuleen. Se sielu, joka syntiä tekee - SEN on, ???Mitä on? = Kuoltava???
    Kirjoitusten mukaan Jumala tappaa syntiä tekevän sielun. Tämä on tunnustettava.
    Synti erottaa iankaikkisen elämän armolahjasta. Eli ihminen kantaa oman syntinsä, hän ei kanna isänsä syntejä. Eikä isä niitten lasten syntejä, jotka he ymmärryksessä tekevät.
    Mutta, vauva ei riko lakia, eikä sitä syytä ole sälyttää uskonnolliseilla mantroilla ja valheilla Jumalan niskaan. Syyttää lasta kadotukseen ----ellei minä kirkollisena kasta vauvaa ja kirkonkirjoja esitä taivaissa!" Uskokaa jo valheen merkitys. Älkää vanhoina aatameina tuoko Kainin olkisatoa alttarille. Siinä on vain olkukkojen tuomon tulelle polttoaine.
    Syytätte Jumalaa, että hän hävittää helvetin tulessa - lapsen - helvettiin, kun Martti ja katoliset näin sanoittavat. Kaste ja kiirastulioppi.

    Onko noin vaikeaa erottaa sarkamentti, että Sana pääisi sydämeen.

    Jumalan kansa on vapaudenkansa. He kuulevat Jumalan sanan ohjeen mukaan saarnattavan evankeliumin, Tietoisena- Käsittää Golgatan- ymmärrätkö?
    Käsittää kuka ajaa ristinkuolemaan Jumalan rakkauden Pojan, ymmärrätkö?
    Käsittää, kuka rakentaa ristin ja piikkikruunun. Ymmärrätkö?
    Käsittää, kuka ruoksii, sylkee, pilkkaa jne. jne. Ymmärrätkö? Ymmärrätkö miksi?
    Eli ihmisen sydämestä nouseva hirvittävä tekojen summa, millä halutaan tappaa Jumlaan rakkaus, ja oppi, sekä opetus, valkeus tielle. Ymmärrätkö?
    Kyse on Pyhän Hengen tuomasta valosta - Golgatan työhön Ymmärrätkö?

    Maailman- pakanallisuudesta on tetävä parannus, se on meidän YMMÄRRÄTKÖ aluetta.
    Siinä rikomme Jumalan lain, eli rakkauden lain - Minä olen Herra sinun Jumalasti- Ymmärräkö?? Älä pidä muita jumalia minun rinnallani, älä edes pakanallisen korvausopin kirkon harhasakramentteja! Ymmärrätkö, älä nosta niitä alttarille, että Golgatan sijaisuhrin veren merkitys, anteeksiantoon sumentuu.
    YMMÄRRÄTKÖ? Ei vesipesu ihmistyönä pelasta kentään -- YMMÄRRätkö?
    Vaan halulliset sanan saarnan kääntymyksessä, kääntää luterilaiset, että ihmisen PITÄÄ uudestisyntyä YLHÄÄLTÄ- ymmärrätkö, ei lihan siemenellä syntyneen kaste - vaan uudestisyntyneen Sanan siemenen Pyhä Hengentuoman elämän, joka sanoo tahdon.
    Tätä opetti Jeesus aikoinaan kirkon johtajalle. Uudestisyntyminen ei kohdun kautta, vaan Uudesti ja ylhäältä ja samanmielisesti - saa Isältä anteeksi, tulee hyvä omatunto ja heidät kastetaan ja siinä sen siemenen synty kirjoitetaan Elämänkirjaan.

    Ymmärrätkö. Ei kirkon kirjat, ei helluntainkaan, ole taivaassa, vaan se syntymä on taivaallinen. Ymmärrätkö vai oletko hukkunut pesuvatiin?
    Anna kastaa itsesi Kristukseen. Upottaa, kuten Uusitestamentti ja monet kerrat on kirjoitettu Sanaa. Alkeisopissako sinä aina kahlaat? Etkö pääse selville vesille, älä kahlitse itseäsi kirkkojen ulkoisiin kiviin itseäsi kiinni.
    Taivaassa on Isä ja poika on valkeus, joka on temppeli valo -- yritä ymmärtää.

    Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (Ilm 21:22-23)

    tuon temppelin elämänkirja pätee. Sinne synnytään Ylhäältä taivaallisella siemenellä ja opetuslapseus .. se on lapseutta.

    Elämänkirja kirjaa

    Äänestä

hyvä mieli siitä tulee kuten kuuliaisuudesta aina!

ei mitään sen enempää eikä ole tarkoituskaan.

Äänestä
  • Ihmisen mieli ja kokemukset on sielullinen asia.

    Raamatun mukaan lahjausko on kasteessa synneistä puhdistettuun sydämeen lahjaksi saatu Henki.
    Hengen yhteys Jumalan kanssa. Ihminen menetti perisynnissä Hengen yhteyden Jumalan kanssa. Raamatun mukaan Jumala palauttaa Hengen yhteyden itseeensä kasteessa.

    2. Kor. 4:13

    "Meillä on sama uskon Henki."

    Äänestä

Illainen on Helluntikirkon virallinen kastekaava, muistato?
Tunnustetanko siinä syntejä?

Äänestä

Millaisia ilmiöitä uskova helluntailainen koki kastealtaalla ?

Äänestä

Ylläpito sabotoi palstaa postaamalla työkseen solvauksia ja hullutuksiaan ja valheitaan palstalle. Ylläpidon tarkoitus on estää kaikki rauhallinen ja oikeamielinen keskustelu helluntailaisuudesta ja tuoda tilalle luterilaisuuden pakanalliset opit ja saatanan synagoogan valheet.

Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

Äänestä

Ei se helluntaikaste kaikilla toimi vaan tekee pahemmaksi.
Esim. helluntaijjohtaja Piensoholla.

Äänestä

Raamatullinen alkuperäinen kastetilaisuus POIKKEAA täysin helluntailaisten liittymiskasterituaalista 😱🥶😱

Apostolien tet 2 luku:

1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.

2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.

3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.

4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.

Äänestä

Helluntaikastajat ei edes kasta jos ei liity Helluntaiseurakuntaan.
Raamatullistako?

Äänestä
  • kyllä pitää kastaa, sellaista kastajaa pitää opastaa tyranuksen koulussa pari tuntia.

    Äänestä

  • Oikein raamatullista. Hyvä , että ette pääse kääntymättöminä helluntaiseurakuntaan. Ette ikinä. Emme tarvi teitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Oikein raamatullista. Hyvä , että ette pääse kääntymättöminä helluntaiseurakuntaan. Ette ikinä. Emme tarvi teitä.

    joo se on kauhistus sellainen tapaus että kääntymätön luikertelisi helluntaihin huh !

    ja alkaisi siellä lisääntymään ei ei ja ei.

    Äänestä

Putin on kastettu ja oikeassa uskossa.
😄😄😄😄😄

Äänestä
  • Oletko hypnoosissa, kun hoet tuota samaa päiväkaupalla?

    Äänestä

Hitler oli kastettu Kristuksen soturi.

Äänestä

Vauvakastetut lähtevät juhannuksena suurin joukoin festareille palvelemaan pirua. Siellä he heiluttavat käsiänsä, joissa on pirunmerkki. Pändi on pukeutunut piruiksi.
Tätä se vauvakaste teetättää!

Äänestä
  • He on niin innoissaan siitä ennättävästä armostaan.

    se on siellä festareilla jo odottamassa rakkaita palvelijoitaan.

    ei ihme että sleyn juhlaohjemassakin kehotettiin pomppimaan ja hyppimään !

    Äänestä

Helluntailaisten kaupittelemaan käännytysuskoon ei kenenkän pidä tulla.

Sitä se eksyttäjä juuri haluaa, ensin ihminen käännytetään harhaoppiseen lahkouskoon ja viedään lahkoon sidottavaksi erilaisilla siteillä ja rituaaleilla, kuten uudestikasteilla lahkon orjuuteen, eikä irti päästetä.

2. Piet. 2:19

He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.

Äänestä
  • toivotaan nyt kuitenkin ettet saa valehtelustakaan ylen paljon raippoja takapuoleesi ellei se ole peltistä tehty.

    tosin puheenpartesi kertoo että saatat olla peltistä tehty koko tapaus.

    Äänestä

  • Luterilaiset vie puolustuskyvyttämön vauvan kasteessa kirkkonsa veronmaksajaksi ja sitten kadotukseen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Millaisia tuntemuksia / ilmiöitä uskova helluntailainen koki kastealtaalla ?
Aidot uskovat todistavat mielellään.
Missä oli tuliset kielet ja glossolia helluntaikasteella ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu