Marinin upea VASURIHALLITUS vei suomen natoon

Porvareita vituttaa kun eivät ite osanneet tehdä sitä,kansa palkitsee SDP vaalivoitolla.
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikkihan sen tietää, että juopponisti pisti viimeseen asti kampoihin, mutta kylmä ja laskelmoiva haiseva rotta huomasi, että kansa on eri mieltä, niin kelkka kääntyi laakista. Kiero, mabipuloiva psykopaattinarsisti toimii noin. Eipä ole psykopaatti puhunut mitään pakkoremonteista, kun demarihuorat oli etunenässä vihreittein huorien kanssa hyväksymässä älyttömyyden. Kokkareiden rattijuoppo Pietikäinen valehtelee ja puhuu ja selittelee täysin utopistisia juttuja. Älkää hyvät ijmiset äänestäkö naisia. Nehän on täysin mielenvikasia.

Äänestä
  • SDP:n SirkusPelle-Sannik kako ?

    Äänestä

Velkaa, josta oikeisto nyt vouhkaa, otettiin yritysten tukemista varten korona aikaan. Siis he mölyävät velasta eniten, jotka siitä suurimmin hyötyivät. Millainen älämölö olisi käynnissä, jos yritysten olisi annettu kaatua?

Äänestä
  • Korona oli kusetusta jonka pirihuora hyödynsi ottaen silmät ja suut täyteen velkaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Porvareita vituttaa kun eivät ite osanneet tehdä sitä,kansa palkitsee SDP vaalivoitolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu