YLE näyttää norjalaisen vetopasuuna kvartetin upeaa konserttia YLE Teema- kanavalla.
Miksi ei suomalaista ? Onko Suomessa vastaavaa ja yhtä taitavaa ?
Vetopasuuna kvartetti.
2
165
Vastaukset 2
- Anonyymi
Pasuunasta juolahti mieleen, että säveltäjä Ahti Karjalainen, joka oli multi instrumentalisti ja pasuunan äänenjohtaja muistaakseni Helsingin kaupungin orkesterissa, opetti myös Sibelius akatemiassa pasuunan soittoa ja sävelsi konserttoja pasuunalle ja orkesterille, kuten myös viululle ja sellolle, ja saattaa olla, että hänen tuotannossaan on myös kamarimusiikkia vaskiyhtyeelle.
Ahti karjalaisen 1. pasuunakonsertossa on laveasti laulavia diatonisia teemoja harmonian edetessä kolmisointuina, johon säveltäjä lisää mielellään sekstin, ääri-osien ollessa rondomuotoisia. - Anonyymi
Kyllä suomesta löytyy taitavia vaskipuhallinkvartetteja, mutta niiden ohjelmistoon kuuluu myös sellaisia vaskipuhallinyhtyeteoksia, joiden kokoonpanossa soittaa pasuunoiden lisäksi muitakin vaskipuhaltimia. Myös Karjalainen on säveltänyt puhallinspesialistina monelle eri puhallinsoitinkokoonpanolle kirjoitettuja kamarimusiikkiteoksia, kuten trion, kvinteton ja seksteton, jotka todistavat mestarillisesta puhallinsatsista, kuten myös partitat ja Viva suite vaskisoitinkvartetille, jonka Viva Brass Quartett on soittanut kantanauhalle ja sitä on esitetty ybleistadiossa, mutta kuten sanottu niissä yleensä on mukana pasuunoiden lisäksi muitakin vaskipuhaltimia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431