Mistä löytyy urheilullinen, luonnossa viihtyvä ja avoimessa suhteessa oleva tervejärkinen naisen?

Anonyymi-ap

Hei,

Olen elänyt jo joitakin vuosia ns. Avoimessa suhteessa puolisoni toivomuksesta. Itse en ole halunnut alunperinkään tähän lähteä, mutta parisuhteemme on vuosi vuodelta kuihtunut kuihtumistaan. Tällä hetkellä meillä ei ole juuri mitään yhteistä. Tietenkin järkevintä olisi erota, mutta asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Tiedän, että moraalin vartijoiden mielestä toimin väärin etsiessänin omaa onneani ns. aidan toiselta puolelta, mutta tässä elämäntilanteessani se tuntuu järkevältä. Enkä tiedä onko siinä sitten mitään väärää, jos molemmat osapuolet tätä haluaa.

Kaikesta huolimatta uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja että tähänkin ongelmallisen tilanteeseeni on olemassa ratkaisu, että on olemassa ehkä samassa tilanteessa oleva tai muuten onnettomassa liitossa elävä tai vain muuten onneton, jonka kanssa voisimme löytää onnellisuuden vaikka vain edes pienen hetken, joka voi sisältää paljon muutakin kuin seksiä.

Palatakseni otsikkoon:
Mistä löytyy urheilullinen,...?

-47 v mies Pirkanmaalta

12

1520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuossa ei ole tervejärkisyydestä tietoakaan!

    • Anonyymi

      Urheilullinen löytyy urheilukentältä, luonnossa viihtyvä luonnon helmasta.

      Sivusuhteeseen suostuvaa tervejärkistä naista tuskin mistään. Vähemmän tervejärkisiä no jaa... kai jostain.

    • Anonyymi

      Todellisuudessa aloittaja ei uskalla ottaa eroa vaimostaan, vaan etsii kätevää sivusuhdetta, pääasiassa saadakseen seksiä.

      Tarina "ei ole mitään yhteistä" on liian ohut kantaakseen sen tosiasian, että taustalla olisi mitään syytä miksei ottaisi eroa - paitsi se, että aloittaja itse ei sitä uskalla tehdä, vaan yrittää "varmistaa" itselleen joko ensin uuden suhteen tai sitten ihan vain päästäkseen irrottelemaan uuden naisen kanssa - vaikka valehtelemalla jopa itselleen.

      Näin 55-vuotiaan elämänkokemuksella voin sanoa, että tiedän mistä puhun.
      Ota ero tai tyydy vaimoosi ja siihen, mitä häneltä saat tai et saa.

      Naurettavaa yrittää löytää irtosuhdetta Suomi24 -palstalta :)

    • Anonyymi

      Harmillinen tilanne. Oletko miettinyt polyamoriaa? Toivottavasti löydät etsimäsi

    • Anonyymi

      Ymmärrän aloittajaa. Kaikki ei ole mustavalkoista. Olen mies ja käyn matkoilla sekä yksityisesti että eräiden järjestöjen kautta. Tutustuin siellä naiseen joka on usein mukana. Harrastamme seksiä matkoilla ja usein jaamme teltan tai huoneen. Kai se on joninlainen julkinen salaisuus. Ei sitä kukaan ihmettele, eikä siitä ole mitään kuulopuheita tullut.

      • Anonyymi

        Täs on muuten palstan ätmit suuri syy siihen miks te ette saa naista. Nää kuspäät on pilannu miesten maineen ja tervejärkiset naiset on päättänyt elää yksin. Kuka haluu jonkun HIV:n tuliaisena äijältään.


    • Itsekin avoimessa suhteessa, kokeile chatteja. Vältä deittisovelluksia ja -sivustoja, näissä harvoin todellista seuraa.

      • Anonyymi

        janette onko ollut vientiä, mistä teitä muuten löytää oikeasti?


    • Anonyymi

      Kirjoituksesi perusteella sä et tiedä haluatko sitä vai et mu onnea kun olet itse valinnu kerta elää tuollaittin etpä voi ketään muuta syyttää kun itteäs si kun lopullinen romahduksesi tapahtuu

    • Anonyymi

      Mikå mahtaa olla syysi jäädä kuihtuneeseen liittoon?

    • Anonyymi

      Jos sinä et ole avointa suhdetta alunperinkään hyväksynyt, niin te ette ole avoimessa suhteessa, vaan vaimosi pettää sinua. Avoin suhde perustuu sille, että kaikki osapuolet ovat siinä vapaasta tahdostaan, ei painostuksen alaisena.

    • Anonyymi

      Ei mistään. Sulla on liian kovat kriteerit.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      1
      4062
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      4003
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      80
      3281
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3075
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2877
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2821
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2379
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      2230
    9. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1808
    10. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1727
    Aihe