Sydän särkyi :( Mies jätti minut exänsä takia.
Kuusi vuotta oltiin kimpassa, eikä meillä ole yhteisiä lapsia. Ei vaan ole onnistanut, vaikka ollaan yritetty. Miehellä edellisestä liitostaan 3 lasta (9-14v). Minä jäin kuin nalli kallioille, kun mies palasi exänsä kanssa yhteen. Erosivat aikoinaan sen tähden, että vaimo löysi silloin uuden rakkauden. Minä tuli kuvioihin vuosi heidän eronsa jälkeen. Miten tästä selviää? Itsetunto mennyt. Mietityttää vaan kuinka paljon selkäni takana on toimittu minun tietämättä. Elämäni on perustunut kaiketi valheelle koko tämän kuusi vuotta. Mies on rakastanut koko ajan exäänsä ja uskotellut minulle muuta. On todella hyväksikäytetty olo :( Jännä kyllä, olen lasten takia onnellinen, että heillä olisi ehjä perhe, koska pidin todella paljon lapsista, mutta itselläni on kamala olo. Mietityttää myös voiko yhteenpalaaminen olla noin mutkatonta ja mitä minä olen koskaan merkinnyt miehelle, kun tässä on tulos. Pää ja tunteet on sekaisin... Helpotti vähän kun kirjoittaa tänne, kun tiedän, että jotkut ainakin lukevat tämän. Ihan kuin joku kuuntelisi minua :)
Kuusi vuotta oltiin kimpassa, eikä meillä ole yhteisiä lapsia. Ei vaan ole onnistanut, vaikka ollaan yritetty. Miehellä edellisestä liitostaan 3 lasta (9-14v). Minä jäin kuin nalli kallioille, kun mies palasi exänsä kanssa yhteen. Erosivat aikoinaan sen tähden, että vaimo löysi silloin uuden rakkauden. Minä tuli kuvioihin vuosi heidän eronsa jälkeen. Miten tästä selviää? Itsetunto mennyt. Mietityttää vaan kuinka paljon selkäni takana on toimittu minun tietämättä. Elämäni on perustunut kaiketi valheelle koko tämän kuusi vuotta. Mies on rakastanut koko ajan exäänsä ja uskotellut minulle muuta. On todella hyväksikäytetty olo :( Jännä kyllä, olen lasten takia onnellinen, että heillä olisi ehjä perhe, koska pidin todella paljon lapsista, mutta itselläni on kamala olo. Mietityttää myös voiko yhteenpalaaminen olla noin mutkatonta ja mitä minä olen koskaan merkinnyt miehelle, kun tässä on tulos. Pää ja tunteet on sekaisin... Helpotti vähän kun kirjoittaa tänne, kun tiedän, että jotkut ainakin lukevat tämän. Ihan kuin joku kuuntelisi minua :)
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kyllä kirjoitit tilanteeseen nähden kauniisti. Mies on nähtävästi kuitenkin rakastanut ex:äänsä koko tämän ajan. Ei palaaminen olisi muuten ollut noin helppoa. Lapset varmasti myös vaikuttivat asiaan. Hän ei ollut se oikea sinulle, mutta olen varma, että parempaa on edessäpäin noin kultaisella ihmisellä.
Kirjoittaminen auttaa !
Ja lohduttaudu sillä, että siellä sitä sitten kaivellaan puolin ja toisin teidän entistä elämää seuraavat 6 vuotta.
Lasten takia asia on hieno juttu.
Mutta helvetti noita nössö miehiä, jotka eivät tiedä mitä oikeasti haluavat.
Luin itse äsken nyk.mieheni avioeron jälkeen kirjoittamiani stooreja. Kyllä siinä silloin ei mies tiennyt kenen puolella seisoo. Ei ihme että tässä nyt kursitaan minun itsetunnon rippeitä terapeutin avulla kasaan. Mutta se mikä ei tapa se vahvistaa. Nauti kesästä, nauti flirtistä, mene uusiin maisemiin, lue ja kirjoita ja pidä hyvää huolta itsestäsi. (piti kirjoittamani: näytä sille paskiaiselle...mutta eihän se niin mene). Aurinkoista päivää ja ajattele! koko kesä vapaana: ei tartte muokata menemisiä ukon pentujen tulemisten ja menemisten mukaan. ENJOY!
Mutta sen verran ole itsekäs, että älä vastaa sen ukon viesteihin, puheluihin. Jos "muka" vinkuu yhteydenottoa jonkun lavuaarin reunalle jääneen kahvikupin takia...älä mene siihen halpaan mukaan. Hän se teki valinnan-sinulla myös on nyt uusi elämä.
Minulla on aivan toisenlainen tilanne, mutta myös vaikea. Ymmärrän sen, että tänne kirjoittaminen jollain tavalla helpottaa. Kyllähän täällä on niitä "kuuntelijoita", vaikka tuttuja eivät olekaan. Tutuille on joskus jopa vaikeakin puhua hankalista asioista, ja he helposti neuvovat asiassa liikaakin.
Minun mieheni on rakastunut toiseen naiseen, ja suhde oli kestänyt jo useamman kuukauden. Mies ei tunnu edelleenkään pääsevän irti tästä uudesta rakkaudestaan, mutta ei halua luopua minustakaan eikä perheestään. Minusta tuntuu jostain syystä siltä, että mikäli hän lähtisi pois, niin viimeistään muutaman vuoden päästä hän katuisi, ja haluaisi palata entiseen. En ole itse varma siitä, mitä minun pitäisi asiassa tehdä, enkä ole ihan varma tunteistani. Puhuneet olemme todella paljon asiasta ja alan olla jo siihenkin väsynyt.
Toivottavasti saamme elämämme järjestykseen! Uskon kyllä, että elämällä on meille vielä paljon annettavaa, vaikka sitä ei aina osaa ajatella, kun on itse juuri "myrskyn silmässä". Tsemppiä sinulle!
Olen ollut vähän vastaavanlaisessa tilanteessa edellisen avopuolisoni kanssa. Suhde oli kestänyt 8 hyvää vuotta (lue: loppua kohti tasapaksua kimppakämppäelämää, vaikka oltiin hyvät ystävät). Sitten minusta alkoi tuntua että miehellä oli joku toinen. Ei hän kotoa pois ollut, mutta kävi aika paljon kahvilla tietyissä paikoissa. Minä matkustelin jonkin verran viikonloppuisin harrastukseni puolesta eli en tiedä mitä silloin tapahtui. Pari vuotta meni näin.
Yhteiset ystävämme vihjaisivat minulle tietynlaisia asioita ja mieheni kertoikin aika rehellisesti ketä muita oli mukana silloin harvoin kun viihteelle lähti, eli myös eräs nuori nainen. Kerran sitten kysyin että minkälainen suhde hänellä on siihen naiseen, mies kertoi että he vain "pyörivät yhdessä", mitään sen läheisempää ei ollut. Uskoin, sillä mies oli ja on aika rehellistä tyyppiä. Mutta se, että hän oli yleensäkin kiinnostunut jostain muusta ja piti minua lähinnä ystävänä.... se sai minut ajattelemaan asioita.
Tein itsekseni päätöksen muuttaa pois. Rankkaa se oli, sen parempaa miestä en varmasti koskaan saa, rakastin häntä silloin ja rakastan vieläkin (juice;) ). Soveliaan eroajan jälkeen mies ja tuo nainen muuttivat yhteen, heillä on nyt kaksi lasta. Mies on kertonut myöhemmin että hän ei todellakaan ollut "pettänyt" minua ennen eroamme, muutoin tietysti kuin tunteissaan. Minä en voinut olla hänen onnensa este. Olisin tietysti voinut yrittää "kursia suhdetamme kasaan", mutta ei kiitos tuntunut luontevalle, kun toisella oli ajatusmaailma muualla. Yhteydenpito välillämme hiipui kun heidän ensimmäinen lapsi syntyi. Olen onnellinen miehen puolesta enkä tiedä miten suhtautuisin jos kuulisin tuon naisen pettäneen miehen luottamuksen millään tavalla.
Tuosta on nyt viisi vuotta ja olen edelleen yksin. Miehiä tietysti muutama satunnainen ollut mutta ei ketään jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni. Elämäni on muuten hyvällä mallilla kesä taas tulossa ja uudet haasteet, joten en valita :)
Hei vielä! Meillä on kuitenkin tämä tilanne ollut päällä vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Ehkä minunkin pitää kuitenkin vielä katsoa, mitä tästä tulee, koska kaikki on vielä mahdollista. Pidän täysin mahdollisena sitäkin, että mies pääsee kokonaan irti tunteistaan tähän toiseen naiseen, ja pystymme elämään onnellisesti edelleen yhdessä. Toisenkinlainen vaihtoehto on kyllä yhtä mahdollinen. Mutta asian näen vasta ajan kanssa myöhemmin, ja voinhan sen ratkaisun tehdä sitten, kun olen asiasta varma, ja tiedän mitä tahdon.
Minulla ei kylläkään tälläkään hetkellä ole sellaista tunnetta, että tämän parempaa miestä en saa. Sillä toisella naisella taitaa ennemminkin olla tällainen tunne. Sellainen tunne minulla kuitenkin on, että rakastan miestäni, ja hän edelleen myös minua, ja pidän perheen yhtenäisyyttä tärkeänä arvona. Sitä en elämässäni enää koskaan voi saavuttaa, jos en nyt siitä pidä kiinni niin kauan, kun olen epävarma siitä, mikä olisi paras ratkaisu asiassa. En haluaisi katua mitään tekemääni asiaa, ja siksikin ajattelen, että parempi on antaa mieheni tehdä asiassa ratkaisu.
Kiitos kommentistasi!
Niin, varmasti voi kahta rakastaa, mutta yksi pitäisi valita. Kahden naisen "kilpailuttaminen" on julmaa. Minusta sellainen mies rakastaa eniten itseään ja suo sen kaiken itselleen, mutta ei tajua miten paljon tuskaa hän aiheuttaa näille kahdelle naiselle.
En usko että miehet kilpailuttavat naisia. Uskon että tilanne on miehelle vähintään yhtä hankala, tuskainen. Kun pitäisi tietää onko kyseessä hetken hairahdus vai tuleva onni. Ei mies halua pettää, mutta varmasti pitää mahdollisena että uusi nainen onkin hänen rakkautensa, vaikka nykyisen kanssa asiat olisivat hyvin. Vai onko niin että nykyisen kanssa asiat saisi järjestymään ja kipinän syttymään uudelleen. Kahden vaiheilla ollessaan miettii voiko itsekään luottaa tunteisiinsa ja harkintakykyynsä. Mies ei ole sen täydellisempi kuin nainenkaan. Olemme kaikki ihmisiä ja jokaisella on heikkoutensa.
Mielestäni mieS tässä tapauksessa pelaa omaa peliänsä ja siteeratakseni edellistä, kilpailuttaa naisia. Ei pitäisi olla hankalaa valita kumman ottaa, oman vaimon vai vieraan naisen. Erittäin harkitsematonta ja lapsellista touhua miehen puolelta. Ja kun ajattelee lapsia (oliko niitä), niin isän paikka on kotona vaimon ja lasten luona eikä miettimässä syntyjä syviä, että "kummanhan naisista nyt valitsisi."
Tossa tilanteessa miettisin kyllä itsekkin naisena, että kannattaako tollaisen selkärangattoman miehen kanssa yleensä jatkaa elämää.
Meitä ja tapauksia on moneksi. Itse olen ollut samantyylisessä tilanteessa eli toinen naisista. Kerran mies yritti arvostella tyyliin: täytyykö sunkin tehdä noin kun nainen X tekee niin. Paha paha virhe, se riitti minulle. Tämän tyylisiä asioita tarkoitin kilpailuttamisella. Kyllä se vaan niin on että naiset saattavat joutua kilpailuasemiin, varsinkin jos tietävät toisistaan. Parempi olisi viheltää peli poikki ja antaa miehen jäädä kasvamaan aikuiseksi.
Kyllä tilanne on miehelle tosi tuskainen, ja hän tuntuu kärsivän kovasti eikä todellakaan nauti tilanteesta. Juuri sitä hän miettii, onko tämän nainen hänen elämänsä rakkaus ja jatkuisiko se elämän loppuun saakka. Tällä hetkellä hän tuntuisi enemmän olevan kallellaan kuitenkin minuun päin, vaikka olen puhunut hänelle järkeä juuri tästä elämän rakkaudesta ja kohtalosta, mutta minulla ei oikein enää tunnu olevan energiaa ja jaksamista odotella päätöstä. Ja se oikeastaan siksi, että mitä pidemmälle tämä päättäminen menee, niin sitä huonommaksi koen oman asemani jatkossa, eli sen, pystyykö mieheni enää tällaisen jälkeen rakastamaan minuakaan riittävästi, koska vaadin ihmissuhteiltani ylipäätään paljon, ja varsinkin suhteeni aviomieheeni pitäisi olla riittävän hyvä.
No, ehkä tämänkin näen sitten tulevaisuudessa, kuinka suhteellemme käy, mutta jotenkin tekisi mieli tehdä itse jo päätös asiassa. Katuisinko jälkikäteen jostain syystä? Voi olla, ja sen takia en ole päätöstä vielä tehnyt.
kyllä me naisetkin osataan kilpailuttaa, tai oikeammin kiristää "kilpailuttamisella". Kun ensin on haukkunut ex-miehen maan rakoon ja oma uusi mies alkaa käymään hermoille, sille voi sanoa että "ei exäni SeJaSe:kään tuollai tehnyt, vaikka olikin..."
Et silleen.
Tekstisi kosketti minua syvästi. Otin sen talteen itselleni. Itsekin olen löytänyt miehen, jota parempaa en usko kohtaavani. Vikoineen päivineen rakastan häntä. Rakastan. Ei sen kummempaa..
Ja ongelma: hän ei rakasta minua enää. Näinhän se aina menee. Olen masentunut. Usko elämään on loppunut. En toivo enää mitään, en odota enää mitään. Illalla itken itseni uneen ja aamulla herätessäni itken. Jatkuva paha olo on vienyt kaiken ilon, voimat ja halun jatkaa elämää.
Saattaisin uuden suhteen löytääkin, mutta en halua muita kuin hänet. Jos kerran on kohdannut SEN niin muut olis varjoja vain. Miten sinä pystyit lähtemään? Miten kummassa siihen pystyit? Minä en pysty ja riudun vain. Lakkaan hiljaa olemasta.
Olet vieläkin yksin. Ehkä surullinen. Kaipaatko häntä vielä viiden vuodenkin jälkeen takaisin? Rakastatko vieläkin? Mihinkä tällainen rakkaus katoaisikaan? Ehkä unohduksessa haalene, muttei katoa koskaan. Mitään ei voi enää tehdä jos toinen ei enää rakasta. Rakkaus on niin kummallinen. Minä en pystyisi lähtemään. En pysty hajottamaan itse itseäni. Annan toisen tehdä sen. Pelkään, että yksin olisin sitten minäkin lopun elämäni. Kestäisinkö sen paremmin kuin tämän tuskan? Miten sinä siihen pystyit?
Miten näet nyt rakkauden? Miten näet onnen? Miten näet elämäsi? Toivon, että vastaisit.
Hei!
Erosin mieheni kanssa ja tottai suhteessa oli ongelmia. Minulla ikävä kasvoi muuttoni jälkeen, ja toivoimme alussa molemmat että palaisimme yhteen. Sitten eräänä päivänä hän sanoikin, että kaikki on ohi. Itse kärvistelin monta kuukautta ja vasta kun ero tuli selväksi hän kertoi, että on uusi nainen. Pelkään kovasti tässä tilanteessa sitä, että en pääse eteenpäin elämässä. Mikään ei tunnu miltään. Haluan antaa itselleni aikaa, mies saa tehdä niinkuin hänestä tuntuu. Mutta pelkään, että en pääse eteenpäin, vaan jään tähän tilaan vuosiksi. Järki sanoo, että ei hän voinut elämäni mies, vaikka niin luulen, sillä muuten näin ei olisi käynyt. Mutta tunteet, ne tunteet. Sydäntä kärvenpää ja viimeisin päivä on mennyt itkiessä, kun kuulin tosiasiat.Kaikki sanoo, että kyllä sinä vielä löydät, mutta eihän kaikki muutkaan ole löytäneet ja sen pitää tuntua joltain. En halua vain jotain. Tiedän, että näin syvää suhdetta minulla ei voi koskaan olla enää ja valitettavasti tylsä loppu on jättänyt ikuiset haavat ja pelon siitä, että kestävää rakkautta ei olekaan.
Niinkin kummallinen asia kuin aika tekee tehtävänsä. Tietysti rakastan vieläkin, mutta rakkaus on muuttunut toisenlaiseksi. En usko sen estävän elämääni jatkumasta. Eron jälkeen olin pitkään väsynyt, tarkkaan ottaen parikin vuotta, enkä jaksanut perehtyä parisuhdeasioihin. Nyt tänä keväänä vasta olen herännyt aivan toisella tavalla eloon. Jaksan flirttailla mielenkiintoisten miesten kanssa. Pidän sitä hyvänä merkkinä, mutta en niinkään varmana uuden suhteen alusta. Se jää nähtäväksi osuuko kohdalle ketään.
Ero on vähän kuin kuolema, vaikkei sinne päinkään. Kuolemaa ei voi peruuttaa, kuoleman jälkeen ihmistä ei enää ole. Eron jälkeen ihminen on, mutta elää muualla. Meidän suhteemme vain kuoli. Oli pakko opetella elämään yksin. Se vie eri ihmisillä erilaisen ajan. Myös eron syyt voivat vaikuttaa. Minulla oli vahva halu jatkaa elämää ilman miestäni, mutta jokin esti. En käynyt lääkärissä, saattoihan väsyneisyyteni syy olla ruokavaliossa, liikunna puutteesssa, muita murheita samaan aikaan.. en tiedä enkä jaksa miettiä.
Edelleen onnellinen miehen puolesta, silloin kun hänet muistan. Tosi harvoin kylläkään. Olen vain tyytyväinen ja onnellinen että elämässäni oli hän ja onnellinen että eromme oli niinkin sopuisa. Kun on lukenut näitä riitaerojuttuja niin voi vain ihmetellä.
Et sinä yksin olisi. Sinä itse päätät haluatko elää ihmisten parissa, haluatko antaa jollekin hyvän parisuhteen pilke silmäkulmassa. Metsään voi mennä toisenkin kerran, mutta yhtä hyvin kaikki voi onnistua. Jospa puhuisitte asiasta ilman suuria tunteenpurkauksia. Rauhallisesti. Yritä ajatella ettei hän sinua halua satuttaa. Ja jos haluaisi, et kai haluaisi hänen vierellään ollakaan?
Voimia vaan. Anna surulle aikaa, mutta älä levitä sitä koko ympäristöösi. Muut ihmiset voivat piristää sinua vain, jos et kietoudu murheen huiviin. Ehkä kun jokin aika erosta on kulunut sopeudut tilanteeseen ja opit taas hengittämään.
Hei,me erosimme puolisoni kanssa. Meidän liitto ajautui kriisiin,oli monia syitä,ero oli väistämätön,meillä ei ollut kykyä ratkaista ongelmiamme.
Tapasin sitten jo eronneena oikein ihastuttavan ihmisen. Ja minä aivan oikeasti välitin tuosta ihmisestä ja rakastin. En touhunnut hänen selän takana exäni kanssa,vaikka tietysti olimme yhteyksissä kun meillä on lapsia,siis lasten asioissa olimme yhteyksissä.
Ajan kanssa aloin minä sekä myös exäni tahollaan katsomaan avioliittoamme ja eroammekin ikään kuin ulkopuolisina. Kummallakin tahollaan alkoi kai haavat umpeutua, ne loukkaukset joita olimme toistemme taholta saaneet. Liittomme oli ollut ns.hyvä kunnes sitten seurasi kriisi joka oli monen tekijän summa.Niin,aloimme sitten hiljalleen keskustella exäni kanssa ja totesimme kummatkin että kaduimme tahoillamme eroa. Minä kerroin mietinnöistäni myös tälle ihanalle ihmiselle,josta siis todella välitin.
Mutta se päivä jolloin jouduin ilmoittamaan että olemme päättäneet alkaa rakentaa exän kanssa yhteistä tulevaisuutta,se oli aivan kauheaa.
Niin,minä palasin exäni kanssa yhteen. Ja tiedätkö, minua sattuu vieläkin se että aiheutin tuskaa ihmiselle josta todella välitin,rakastin. Tuntuu etten koskaan voi antaa itselleni anteeksi että satutan toista ihmistä. Ja myös minä sain kuulla että olen valehtelija.
Minua saa moralisoida,mutta halusin vaan kertoa sinulle että exän kanssa yhteen palaaja voi ihan oikeasti välittää ja rakastaa,sinun tapauksessasi sinua. Minä välitin mutta joskus on kai niin että se oman perheen eheyden merkitys kasvaa niin suureksi että paluu yhteen on väistämätön.
Kaikenlaisissa ihmissihteissa jÄtetyn osa on kova,eikä jättäjäkään ihan helpolla pääse.
Kiitos viestistä :) Kiitän tässä samalla kaikkia vastanneita, vaikka nyt vastaankin varsinaisesti tähän viestiin. Vastaan tähän siksi, koska tässä kirjoittaja kertoo omasta kokemuksestaan vastapuolelta.
Kauanko olette olleet nyt entisen exäsi kanssa yhdessä? Toivon, että teillä on nyt onnellinen suhde ja että se kestää :) Joskus kaiketi vaatii sitä, että tapahtuu "pahoja" asioita ja täytyy ottaa etäisyyttä, että voi löytää tien toisen luokse. Vaatiko yhteenpaluu erityisiä ponnisteluja vai tunsitteko rakkauden huuman leiskahtaneen liekkeihin?
On tämä jännää tämä elämä. Kaikkea voi sattua ja vielä aika odottamatta. Minä vaan olen nyt niin masentunut, etten näe kuin mustaa edessä. Ikääkin on jo 34 vuotta ja pelottaa, että jään lopun iäkseni yksin enkä saa koskaan omia lapsia. Huoh... Sattuu niin paljon sisälle, että tuntuu että riudun vaan pois. Häviän olemassaolosta. Kävin juttelemassa lääkärin kanssa ja hän antoi minulle mielialalääkkeet. Toivottavasti alkavat pian vaikuttaa, jotta voisi nähdä vähän valoa elämässä.
Minulla oli aikani jolloin inhosin,vihasin puolisoani ,olihan hän pettänyt luottamukseni mitä karvaimmin ja sittemmin hänestä tuli exäni. Olin katkera,että en minä häntä salaa rakastanut. Olimme erossa reilut kaksi vuotta. Aikaa "ptoksesta,kriisistä" kului ja sen myötä alkoi saada etäisyyttä asioihin ja totuushan oli että kumpainenkin olimme tavallaan toimineet epäkypsästi liittomme kriisivaiheessa,eikä sitten eroa parempaan ratkaisuun kyetty. Myös tapahtumien ymmärtämisen kautta ja kun riittävästi aikaa oli kulunut pystyi ihan oikeasti antamaan kumppanille anteeksi ja sen myötä alkoi palautua luottamus toista kohtaan. JOtenkin tarkasteli asiaa siten, että mitä hittoa meille tapahtui kun olimme sentään 15 vuotta olleet varsin mukavassa/tyydyttävässä parisuhteessa. Yhteisten lasten kautta pidimme yhteyttä ja tietyissä pulmatilanteissakin alkoi huomata, että hetkinen toi exähän on ihan fiksu tyyppi. Ero opetti tietynlaista nöyryyttä, itse kullekin.
Niin, ei tässä nyt rakkauden huumassa leijuta. Enempi yhdessä oleminen tuntuu nyt yhdessä rakentamiselta, mutta kun päätöksen yhteenpalusta teki niin se sisälsi myös halun olla toisen kanssa ja yhdessä perheenä, hyvinä ja huonoina päivinä. Ja tuo yhdessä olemisen halu on lisääntynyt, suhde tiivistynyt.
Että pohjamutien kautta oli ryvetyttävä että tämänkin tajusi. Ja että yksi ihminen tuli vuokseni hyvin onnettomaksi koska jouduin hylkäämään hänet. Suhde oli hyvin lyhyt sinun suhteeseesi verrattuna mutta kuitenkin suhteen katkaiseminen oli tuskallista,myös minulle.JÄtetyn tuska on kauhea. Itse 4 vuotta sitten petettynä puolisona ajauduin syöksykierteeseen jossa lopulta jouduin turvautumaan masennuslääkkeisiin. Joskin myöhemmin tajusin ettei kyse ollut vain pettämisestä, olin ollut masentunut jo pidempään.
Älkää silti menettäkö uskoanne eronneisiin ihmisiin. Ainakaan vielä ei ole kovin yleistä että virallisesti eronneet palailisivat yhteen.
Minä eronneena yritin asettaa itseni karenssiajalle,ajalle jolloin en alkaisi minkäänlaiseen uuteen suhteeseen. Tuo lupaus karisi kun kohtasin aivan ihastuttavan persoonan.Jalat meni alta. Meillä oli hetkemme. Jälkiviisaana olisi ollut parempi säilyttää tuo kahden vuoden ns.karenssi.
Olet kuitenkin vielä nuori, sinulle tulee hetkesi. Vaikutat lämpimältä ihmiseltä. Älä luhistu. Mutta sen exän luokse palanneen soutamista ja huopaamista ei kannattane katsella jos sellaista illmenee. Joskin vain 5-10% uuslämmitetyistä suhteista sanotaan onnistuvan.
Millaisista ajanjaksoista teidän kohdallanne oli kyse? Kauanko olitte erossa ja kauanko haavojen umpeutuminen kohdallanne vei. Seurustelitko kauan ja asuitteko jopa yhdessä uuden kanssa? Itse haluaisin niin päästä lähelle exääni (erosta 1,5 v) mutta itsekin tajuan, että sen aika, jos sitten koskaan, ei ole vielä. Exäni ei sen kummemmin torju...sanoo vaan, että antaa ajan kulua, ja toivutaan...
Kerro tarinasi, se auttasi jaksamaan...
Toivottavasti et ole asennoitunut siihen että exäsi jonain päivänä päästää sinut lähelleen? Olen siinä tilanteessa, kun joudun pitämään exäni tuon kaltaisten kommenttein varassa. Jos yritän torjua ja sanoa suoraan etten siedä häntä enkä halua nähdä tai kuulla, exä alkaa pommittaa, solvata, syytellä. Luulee kai saavansa minussa aikaan pahan mielen tai jotain. Kun sitten ilmoitan ettei erosta ole vielä kulunut tarpeeksi, exä rauhoittuu. Kyllä se välillä aina pillastuu enkö vieläkään muka tunne mitään. Mitähän minun pitäisi tuntea. Inhoan vieläkin hänen olemassaoloaan. Hän on tehnyt itsestään vastenmielisen kaikkine lässytyksineen. En ymmärrä puoliakaan, enkä haluakaan. Ihmettelen vain miksi ikinä menin sen ihmisen kanssa avioon. Toivon ihmettä että ymmärtäisi jatkaa elämäänsä ilman minua ja purkaa ajatuksensa jollekin muulle. Minua ei kiinnosta.
Hyvä pointti. Kai mulla on vaan niin paha olla, että elän toiveissa. Aika varmaan auttaa hyväksymään sen tosiasian, että aika todellakin näyttää..Enkä omasta mielestäni ahdistele exääni, mutta voihan se olla, ettei itse näe, kuinka epätoivoinen "jalassaroikkumisineen" onkaan..
Voit varautua siihen, että mies ruikuttaa vielä joku päivä takaisin! Miehen exä on jo kerran lähtenyt toisen kelkkaan, joten on todennäköistä, että lähtee uudelleen. Jos on kerran parempi löytynyt, löytyy toisenkin kerran. Ja minnekäs muualle mies sitten öaajustaa kuin sinun ovellesi.
Sitten se on hyvä ottaa takaisin kun luulee että mies rakastaa oikeasti vain Sinua :)
Vielä yksi kommenttini siihen, että sinusta tuntuu, että sinua on petetty, eikä mies olekaan rakastanut sinua. Olen ihan oikeasti huomannut, että ihminen voi rakastaa kahta ihmistä siten, ettei se rakkaus sinänsä ole pois kummaltakaan. Eli mies on voinut rakastaa koko ajan kovasti sinua, mutta silti myös exäänsä, eikä hän ole tahallaan tätä tehnyt. Rakkaus on vain niin ihmeellinen asia, ettei sitä voi aina ymmärtää. Miehenikin rakastaa kahta, ja on sanonut, että rakkaus minuun ei ole vähentynyt sen vuoksi, päin vastoin. Muualtakin olen kuullut tällaisia tapauksia.
Ai että kahta voisi rakastaa? Niin kai. Näkisin asian niin, että rakastaa (jos tätä sanaa voidaan käyttää?) molemmissa eri asioita kuin toisessa. Mutta ei kumpaakaan kokonaan. Kahden (tai kolmen tai neljän) rakastaja haluaa kerätä vain kermat päältä kakuista. Eikä siinä mitään pahaa ole, kunhan ei kuseta ketään eikä valehtele totuudesta. Voisi kai miettiä itsekseen miksi ei kykene rakastamaan yhtä, miksi on niin pinnallinen.
Niin, totta. Kahta voi rakastaa, makaa toisen kanssa ja toisen kanssa vain juttelee mukavia. Kumpi sinä olet?
Olen kokenut saman sillä erotuksella, että tiesin koko ajan mitä selkäni takana vehkeiltiin mutta suljin siltä silmäni ja ajattelin että kyllä se siitä...mutta ei sitten kuitenkaan. Miehille on kai tyypillistä ex:nsä ripustautuminen - näitä tarinoita maailmaan mahtuu. Mutta kuinka moni NAINEN on jättänyt miehensä ex-miehensä takia? Heitäkin on, mutta selvästi vähemmän kuin vastaavia miehiä.
Voimia sinulle ja kaikille saman kokeneille.
En minäkään heti keksi ketään naista, joka olisi jättänyt miehensä exänsä takia. Itse en missään nimessä ottaisi exääni takaisin, en ex-aviomiestä enkä edes ex-poikaystäviä! En niitäkään jotka jättivät minut. Loppu mikä loppu!
...että sinulta on varastettu elämästäsi 6 vuotta.
Raakaa tekstiä mutta, noiden 6 vuoden aikana olisit voinut olla jonkun toisen, sinuun sitoutuneemman kanssa yhdessä ja perustaa perheen.
Mitä vastoinkäymiset opettavat ? Mitä tuo tuollainen suhde ja tuollainen poukkoilu perheestä toiseen opettaa/kasvattaa?
Ei pitemmän päälle yhtään mitään. Jää jäljelle epävarmuus tulevia suhteita ajatellen, jää jäljelle hyväksikäytetty olo.
Mies vaan saa kruununsa loistamaan-tottakai lähiympäristö haluaa ja on onnellinen, että isi palaa perheensä pariin. Mutta miten sinun käy, kuka sinusta huolehtii?
Täällä on tänään ollut harvinaisen ihania ja lempeitä vastaajia. Hyvä niin ! Ei kait viha ja kiukku pitemmän päälle auta yhtään mitään.
Mutta oikeesti-pamauttaisin tuollaisen äijän marsia kiertävälle urea planeetalle.
Hyvää tässä on se, että et enää tuhlaa viikonloppujasi sen äijän lapsiin ja niiden viihdyttämiseen...vaikka miten olisivat olleet ihania. Nyt tässä on se hyvä puoli, että VARMASTI kyselevät kotonaan vielä sinun perääsi :)
Anteeksi ilkeyteni - mutta en tykkää tuollaisesta, että naisia vekslaillaan 6 vuoden välein.
Vaihda lukot ja numerot :)
...voivat laukoa tälläisiä lauseita
"Voisi kai miettiä itsekseen miksi ei kykene rakastamaan yhtä, miksi on niin pinnallinen."
Miksi sitä pitäisi olla niin rajoittunut, että ei osaa nähdä rakastettavia asioita kuin yhdessä ihmisessä ?
Se nyt on selvää, että kahdessa eri ihmisessä on eri asioita, joita rakastetaan - eihän kukaan ole toisen kopio. Mutta tarvitseeko aina lakata rakastamasta yhtä, jos rakastaa toista....
Sekin on selvää, että meidän yhteiskuntamme on niin parisuhdesidonnainen, että puhe hieman laveammasta elämäntavasta saa ihmiset hulluna syytämään syytöksiä ja muuta paskaa niiden silmille, jotka eivät osaa nähdä tätä "kaksi sisään ja muu maailma ulos" hommelia ainoana autuaaksitekevänä.
Voi, tutulta kuulostaa... minun tarinassani mies erosi exästään ja heillä on lapsi. Minut tavattuaan asustelimme yhdessä jonkin aikaa, kunnes ex ja lapsi saivat yliotteen jatkuvien tahtojen taistojen jälkeen ja mies lopetti suhteen kanssani. Syynä ettei muutenkaan olisi enää tahtonut lapsia joita minä kuitenkin halusin kun ei vielä omia ollut. Aikovat siis yrittää exän kanssa uudestaan lapsen tähden. Tätä uutta yhteistä vaihetta heillä kesti noin kuukauden, ja kahden kuukauden päästä mies olikin jo muuttanut luokseni. Sanoi tietävänsä vihdoin mitä haluaa, olon olevan rauhallinen ja valmiina naimisiin ja lastentekoon. Asuimme taas yhdessä, kunnes hän jälleen ykskaks muutti exänsä lapsen luo. Syynä ettei halua lapsia... Ei siinä mitään, tavallaan perhe on nyt kahden vuoden jälkeen palannut yhteen (vaikka sitähän he ovat olleet koko ajan, näytti vaan siltä että tilanne ajan kanssa siirtyisi uudelle raiteelle). Mutta sitä en ymmärrä, miksi mies ei vieläkään tahtoisi päästää minua menemään... viestejä ja puheluita joilla tahtoo pitää tunteeni kiinni hänessä. Tarina on kuitenkin jo siinä pisteessä, jossa en enää tahdo kuulla heidän kuulemisiaan vaan löytää itselleni uuden elämän. Uskon, että on oikeasti tärkeää käydä erotyö läpi yksin, eikä siirtyä suoraan uuteen. Muuten saattaa tunteet heittää kuperkeikkaa vähän väliä ja vähemmästäkin siinä menee asiat solmuun - niin omat kuin muidenkin.
Minutkin on jätetty exän takia. Tosin kuvio oli hieman eri, helpompi (jos niin voi sanoa) kuin sinulla koska kyse ei ollut avioerosta, mutta silti tunnut lähes kohtalotoverilta. Minua asia satuttaa vieläkin, vaikka luulisi sen jo unohtuneen. Nimenomaan juuri se tunne, että tuntee ettei ole merkinnyt mitään, oli paha. Ja on vieläkin. Jotenkin sitä olisi paremmin kestänyt "tavallisen" jättämisen, mutta se exän takia jättäminen oli vain niin nöyryyttävää, että en usko että voin sitä oikein koskaan täysin antaa anteeksi.
exän takia joskus muinoin. Sattui pirusti aikansa. Nyt minulla itselläni on se tilanne, että exä roikkuu kannoilla. Onneksi on kilometrejä välissä, ettei tarvitse kestää kuin puhelinkontaktia ja sekin minimissä, kun on hänen numeronsa äänettömällä. Olen sitä mieltä, että kannattaa elää vanha suhde pois ennenkuin alkaa uutta yrittämään. Henkisesti se toinen on olemassa siellä sielun sopukoissa pitkään. Ja hetken, ehkä muutaman vuoden yksinolo, varmistaa, ettei kanna vanhoja juttuja mukanaan.
Mitä olen miehiä seurannut, niin se yksinolo on niin vaikeaa. Tarvitsee olla joku, jotta voi olla ja elää. Ja sitten sijaiskärsijänä on tämä uusi kumppani. Niin on nytkin. Mieheni uusi naisystävä on mustasukkainen kuin paholainen minusta, eikä asiaa auta lainkaan se, että mies yrittää pitää yhteyttä niin paljon kuin ehtii ja aina tietysti salaa uudelta rakkaudeltaan. Olen sanonut, että soittaisi, kun toinen on paikalla, mutta ei...
Musta tuntuu etten voi koskaan antaa anteeksi itselleni sitä, että jätin ihmisen sen takia kun palasimme exän kanssa yhteen. Toivon että jätetty selviää vaikka katkerana muistuttelee minua asiasta ja uhkaa itsemurhalla. Hän kokee olleensa vain varasuhde vaikka ei hän sitä minulle ollut. Itse en toivo itselleni synnin päästöä aiheuttamastani tuskasta. Tämä jätetty kokee ettei ole minkään arvoinen vaikka toisin olen yrittänyt kaikin tavoin vakuutella. Hän on arvokas ihminen.
Uhkaa itsemurhalla - kiristystä se on. Pakolla ei voi ketään pitää. Olen oppinut, että taaksepäin ei kannata vilkuilla. uudelleenlämmitetty suhde ei enään toimi, jotain on jo kuollut. Eteenpäin on ihmisen mieli ja niin on hyvä. Virheitä ei saa tekemättömiksi, mutta niistä pitää oppia.
elämä vaan on tälläista,mutta ehkä he ovat onnellisia ja ovathan ne nyt oikea perhe,loppuu ainakin lapsen retuuttaminen edes sun taakse(toivottavasti) ketään ei voi pakottaa rakastaa.
Sinullakin on mahdollisuus aloittaa elämä puhtaalta pöydältä,missä ei ole exiä ja heidän lapsia.Hommaat itse vielä lapsia ja perustat perheet.Parin vuoden päästä ehkä olet tyytyväinen,että kävi niinkuin kävi.
Hyvää kesää sinulle ja tsemppiä,älä itke sen äijän perään,hän ei ollut sen arvoinen?
Ja jaksamista.