Rasva lihottaa eniten,kalorit eivät ole samanarvoisia

Kaikki kalorit eivät ole näköjään samanarvoisia Minun olisi pitänyt laihtua syödyn kalorimäärän perusteella.
Kalorit olleet nyt vain noin 2300 päivässä ja olen harrastanut aika paljon liikuntaa.

SYY MIKSI EN OLE LAIHTUNUT ei voi johtua mistään muusta kuin siitä että olen käyttänyt nyt tavallista enemmän rasvaa.
Eli kaikki kalorit eivät ole saman arvoisia.Pihtimittaustulokseni eivät ole pienentyneet nyt yhtään viikossa.
Silloin kun laihdutin ennen vähärasvaisella ruokavaliolla pihtimittaustulokset pienentyivät tuolla SAMALLA 2300 kaloreilla.
17211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tällainenkin vanha sanonta on olemassa että IHMINEN ON SITÄ MITÄ SYÖ pitää paikkansa.

Äänestä

»Kaikki kalorit eivät ole näköjään samanarvoisia»

Olet näköjään tullut samaan tulokseen kuin veijo, joka ei usko fysiikan kaloriopin pitävän paikkaansa. Hänen mielestään lihavuus johtuu hiilihydraateista.

Äänestä
  • Lihominen johtuu rasvasta.Hiilihydraateilla laihtuu.

    Olen aina haihtunut hiilihydraateilla ja rasvalla olen lihonut.

    Äänestä

Olen kuitenkin kiinteytynyt paljon ja olo on hyvin laihtunut vaikka rasvakerros vatsassa ei ole yhtään pienentynyt.
Nyt vähemmän rasvan syömistä,katsotaan miten käy.
Rasva on hyvää,muuta sen pystyy korvaamaan lisäämällä makua jollakin muulla.
Keittoon saa hyvää makua ilman rasvaa palviluilla ja hyvillä mausteilla.

Verenpaineen sain jo pois syömällä terveellistä ruokaa..Nyt pitää saada pois vain läskit.

Äänestä
  • "Nyt pitää saada pois vain läskit."

    Koko ajan olet sanonut että painat n 65 kg. Niin mistä läskeistä on kyse?

    Äänestä

Lisään vain ENEMMÄN karkkia,Iivo Niskanen syö PALJON karkkia ja on laiha.Iivo niskanen ei syö LAINKAAN rasvaa ja hiihtää päivässä yhtä paljon kuin MINÄ.Kohta vatsalihakseni on kuin NISKASELLA.

Äänestä

>>> Pihtimittaustulokseni eivät ole pienentyneet nyt yhtään viikossa.

Yhtään viikossa....?! Eihän ne ole muuttuneet yhtään edes viidessä vuodessa, kun sinulla on ahmintahäiriö, jota hoidat hiihtämisellä ja pyöräilyllä. Pihtimittarillasi voit heittää vesilintua tai antaa sen kierrätykseen.

Veitsenteräväväksi et saa itseäsi koskaan mistään kohdasta.

Äänestä

Rasva lihottaa, ehkä. Rasvan laatu vaikuttaa myös dementiaan. Välimerellinen ruokavalio osoittaa, että kaikki rasva ei ole tasa-arvoista.

Runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja mereneläviä sisältävällä ruokavaliolla voi olla suojavaikutus dementiaa vastaan. Ruokavalio auttaa, vaikka henkilöllä olisi geneettinen riski sairastua muistisairauteen. Välimerellinen ruokavalio on todettu kaikilla mittareilla parhaimmaksi mahdolliseksi ihmisen terveydelle.

Newcastlen yliopiston asiantuntijat havaitsivat, että henkilöillä, jotka söivät Välimeren kaltaista ruokavaliota, oli jopa 23 prosenttia pienempi riski sairastua dementiaan kuin niillä, jotka eivät syöneet. Tutkimus (BMC Medicine) on yksi suurimmista tutkimuksista laatuaan, koska aiemmat tutkimukset ovat tyypillisesti rajoittuneet pieniin otoksiin ja vähäiseen dementiatapausten määrään.

https://www.ncl.ac.uk/press/articles/latest/2023/03/mediterraneandietdecreaseddementiarisk/

Äänestä
  • »Seitsemän terveellistä seikkaa ja elämäntapaa auttavat välttymään dementialta silloinkin, kun sairastumisriski on suurentunut perinnöllisistä syistä.

    Huolehtimalla riittävästä liikunnasta, syömällä terveellisesti, laihduttamalla, pysymällä savuttomana sekä pitämällä verenpaineen ja veren kolesteroli- ja glukoositasot kunnossa, riski sairastua dementiaan on noin 30–40 prosenttia pienempi, vaikka yksilön geneettinen sairastumisriski olisi suuri, tuore tutkimus osoittaa.

    Tutkimukseen osallistui 8 800 eurooppalaistaustaista ja 2 700 keskimäärin 54-vuotiasta yhdysvaltalaista, joita seurattiin 26 vuoden ajan. Terveelliset elämäntavat pienensivät myös afrikkalaistaustaisten sairastumisriskiä geneettisestä riskistä huolimatta, mutta heidän osaltaan tulokset olisi hyvä varmistaa suuremmissa tutkimuksissa.

    Osallistujista läheskään kaikki eivät noudattaneet kaikkia seitsemää terveellistä ohjenuoraa, mutta dementiariski oli tasaisesti sitä pienempi mitä terveellisemmät elämäntavat olivat. Kyseisten elämäntapojen suotuisat dementiavaikutukset on tiedetty ennenkin, mutta niiden tehoa geneettisesti suuressa sairastumisvaarassa olevilla on tutkittu vähemmän.»

    Sitaatti sivulta https://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=0&p_palsta=10&p_artikkeli=uux26441

    Äänestä

  • Kyllä se totta on RASVA MUUTAMASSA TUNNISSA IHONALAISEEN KERROKSEEN SYÖMISEN JÄLKEEN.
    Tämä on todettu yhdessä tutkimuksessakin.

    ,Laihdutin muutama kuukausi sitten täsmälleen samoilla kaloreilla ja liikunnalla.Pihtimitasta pienentyi samassa ajassa 3 mm ja nyt se pysyi vain samassa.

    Kyllä nytkin vaakapaino laskee hitaasti mutta rasvapaino on pysynyt samassa.

    Vaihdan nyt samaan rasvattomaan ruokaan kuin silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä se totta on RASVA MUUTAMASSA TUNNISSA IHONALAISEEN KERROKSEEN SYÖMISEN JÄLKEEN.

    Älä puhu koko ajan bascaa! Aamusta iltaan, joka päivä, pois lukien hiihto- ja pyöräily-ajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Älä puhu koko ajan bascaa! Aamusta iltaan, joka päivä, pois lukien hiihto- ja pyöräily-ajat.

    MKH puhuu aina asiaa, ja oma ymmärryskykyni on hänen ansiostaan syventynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä se totta on RASVA MUUTAMASSA TUNNISSA IHONALAISEEN KERROKSEEN SYÖMISEN JÄLKEEN.
    Tämä on todettu yhdessä tutkimuksessakin.

    ,Laihdutin muutama kuukausi sitten täsmälleen samoilla kaloreilla ja liikunnalla.Pihtimitasta pienentyi samassa ajassa 3 mm ja nyt se pysyi vain samassa.

    Kyllä nytkin vaakapaino laskee hitaasti mutta rasvapaino on pysynyt samassa.

    Vaihdan nyt samaan rasvattomaan ruokaan kuin silloin.

    Kyllä sitä rasvaa tulee nytkin 60 grammaa jälkiruuasta mutta jos juustoa ja kermaa olisi reilusti pääruuassa sitä tulisi 100-150 grammaa jolloin laihtuminen olisi täysin mahdotonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    MKH puhuu aina asiaa, ja oma ymmärryskykyni on hänen ansiostaan syventynyt.

    MKH on Kanannahkamiehen keksintöä, ei todellista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä sitä rasvaa tulee nytkin 60 grammaa jälkiruuasta mutta jos juustoa ja kermaa olisi reilusti pääruuassa sitä tulisi 100-150 grammaa jolloin laihtuminen olisi täysin mahdotonta.

    60 g rasvaa on esimerkiksi 300-400 g juustokakkua.

    Äänestä

Rasvan vähentäminen toimi.Kaloriit samat 2300 ja vyötärön ympärysmitta on pienentyi heti muutamassa päivässä 2 cm ja pihtimittauslukemat 2 mm ala ja ylävatsasta samalla liikunnalla eli RASVA LIHOTTAA ENITEN

Rasvasta saatu energia tallentuu ENSISIJAISESTI rasvakudokseen.

https://baoshop.fi/fi/page/kumpi-lihottaa-enemman:-rasva-vai-hiilari/30531

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki kalorit eivät ole näköjään samanarvoisia Minun olisi pitänyt laihtua syödyn kalorimäärän perusteella.
Kalorit olleet nyt vain noin 2300 päivässä ja olen harrastanut aika paljon liikuntaa.

SYY MIKSI EN OLE LAIHTUNUT ei voi johtua mistään muusta kuin siitä että olen käyttänyt nyt tavallista enemmän rasvaa.
Eli kaikki kalorit eivät ole saman arvoisia.Pihtimittaustulokseni eivät ole pienentyneet nyt yhtään viikossa.
Silloin kun laihdutin ennen vähärasvaisella ruokavaliolla pihtimittaustulokset pienentyivät tuolla SAMALLA 2300 kaloreilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu