Minulla on ystävä, jonka kanssa opiskeluaikoina 10 vuotta sitten olimme todella läheiset. Ruttu ystävyyteen tuli sen jälkeen, kun kaverini aloitti suhteen varattuun mieheen.
Olen itse petetty ja puhuin aikoinaan ystävälleni rehellisesti siitä, kuinka pahalta se tuntui. Ja kuika minua itseäni sattui ajatus siitä, että joku voi todellakin olla niin tunteeton, että aloittaa tietoisesti suhteen varattuun loukaten syytöntä siinä eniten.
Ystäväväni kuunteli kyllä. Ja aina hän vakuutteli, että suhde ei voi olla kunnossa, jos pettää täytyy. Tosin hän sanoi myös, että joillekin seksi vieraan kanssa saattaa olla oman egon pönkitystä.
Ystäväni sai kolmen vuoden jälkeen tämän varatun sitten itelleen ja jälkeen jäi henkisesti piesty vaimo, josta tuli kahden pienen lapsen yh. Sympatiani olivat tämän jätetyn puolella ja siitä alkoi ystävyyssuhteeni viileneminen. Vaikeaksi asian minulle teki se, että opiskelimme molemmat perhetyöhön.
Ystävyys oli parisen vuotta pelkkiä "hyvää syntymäpäivää" -viestejä, kunnes viime vuoden lopulla ystäväni otti minuun yllättäen yhteyttä; tarvitsi kuulijaa murheilleen.
Osat olivat vaihtuneet. Hän oli nyt petetty vaimo. Toisen naisen hän haukkui alimpaan helvettiin. Aikani kuuntelin vuodatusta ja sitten "kiltteyteni" loppui. Sanoin hänelle suoraan, että nyt hänellä on molemmista se olennainen tieto: se, mitä toiselle naiselle kerrotaan olemassa olevasta suhteesta ja puolisosta sekä se, mitä vaimona tietää sen suhteen olevan.
Ystävä suuttui minulle. Eipä sillä väliä, koska en enää koskaan oikeastaan luottanut häneen. Minusta on ensinnäkin halpamaista käyttää ihmisten huona elämäntilannetta hyväkseen ja mennä siihen "parempana" mukaan. Ihmetyttää vain tämä suunnaton viha. Mikään ei olekaan niin kuin hän aikanaan selitti omaa käytöstään. Myönnän, että jollain tavalla "iloitsin" siitä, että hän sai kokea kolikon toisenkin puolen.
Aloin tämän jälkeen miettimään, että varmaan toisena naisena oleminen ja miehen valloittaminen on "helppoa": ei arkea, ei yhteisiä huolia, aikaa vain yhdessä peuhaamiseen.. Kakkonenhan ei kait "nalkuta"? Lapset ei keskeytä romanttista hetkeä? Kakkonen ei koskaan ole "ei huolliteltu", koska tapaamiset sovittu etukäteen ja aikaa valmistautua seksyksi.. Siis kaikkihan tietää, millaista on perheen äidin tai isän arki? Siinä ei aina ole glamouria, eikä mielestäni tarvitsekaan. Tieto arjesta antaa sitten toisaalta tiedon siitä, millainen pitää olla valloittaakseen varatun..
Siis onko koko homma vain laskelmointia? Ja entä kun kakkonen on ykkönen ja onni ei kestäkkään?
En syyttele, en halua tuomita. Tunnustin jo, että olen petetty ja petetyksi tuleminen tuntui toki pahalta ja että en haluaisi kenenkään kokea sitä samaa. Ihmetyttää vain ystävän - tosin ehkä entisen? - nykyinen käytös. Vai olinko minä sittenkin liian tyly hänelle?
Olen itse petetty ja puhuin aikoinaan ystävälleni rehellisesti siitä, kuinka pahalta se tuntui. Ja kuika minua itseäni sattui ajatus siitä, että joku voi todellakin olla niin tunteeton, että aloittaa tietoisesti suhteen varattuun loukaten syytöntä siinä eniten.
Ystäväväni kuunteli kyllä. Ja aina hän vakuutteli, että suhde ei voi olla kunnossa, jos pettää täytyy. Tosin hän sanoi myös, että joillekin seksi vieraan kanssa saattaa olla oman egon pönkitystä.
Ystäväni sai kolmen vuoden jälkeen tämän varatun sitten itelleen ja jälkeen jäi henkisesti piesty vaimo, josta tuli kahden pienen lapsen yh. Sympatiani olivat tämän jätetyn puolella ja siitä alkoi ystävyyssuhteeni viileneminen. Vaikeaksi asian minulle teki se, että opiskelimme molemmat perhetyöhön.
Ystävyys oli parisen vuotta pelkkiä "hyvää syntymäpäivää" -viestejä, kunnes viime vuoden lopulla ystäväni otti minuun yllättäen yhteyttä; tarvitsi kuulijaa murheilleen.
Osat olivat vaihtuneet. Hän oli nyt petetty vaimo. Toisen naisen hän haukkui alimpaan helvettiin. Aikani kuuntelin vuodatusta ja sitten "kiltteyteni" loppui. Sanoin hänelle suoraan, että nyt hänellä on molemmista se olennainen tieto: se, mitä toiselle naiselle kerrotaan olemassa olevasta suhteesta ja puolisosta sekä se, mitä vaimona tietää sen suhteen olevan.
Ystävä suuttui minulle. Eipä sillä väliä, koska en enää koskaan oikeastaan luottanut häneen. Minusta on ensinnäkin halpamaista käyttää ihmisten huona elämäntilannetta hyväkseen ja mennä siihen "parempana" mukaan. Ihmetyttää vain tämä suunnaton viha. Mikään ei olekaan niin kuin hän aikanaan selitti omaa käytöstään. Myönnän, että jollain tavalla "iloitsin" siitä, että hän sai kokea kolikon toisenkin puolen.
Aloin tämän jälkeen miettimään, että varmaan toisena naisena oleminen ja miehen valloittaminen on "helppoa": ei arkea, ei yhteisiä huolia, aikaa vain yhdessä peuhaamiseen.. Kakkonenhan ei kait "nalkuta"? Lapset ei keskeytä romanttista hetkeä? Kakkonen ei koskaan ole "ei huolliteltu", koska tapaamiset sovittu etukäteen ja aikaa valmistautua seksyksi.. Siis kaikkihan tietää, millaista on perheen äidin tai isän arki? Siinä ei aina ole glamouria, eikä mielestäni tarvitsekaan. Tieto arjesta antaa sitten toisaalta tiedon siitä, millainen pitää olla valloittaakseen varatun..
Siis onko koko homma vain laskelmointia? Ja entä kun kakkonen on ykkönen ja onni ei kestäkkään?
En syyttele, en halua tuomita. Tunnustin jo, että olen petetty ja petetyksi tuleminen tuntui toki pahalta ja että en haluaisi kenenkään kokea sitä samaa. Ihmetyttää vain ystävän - tosin ehkä entisen? - nykyinen käytös. Vai olinko minä sittenkin liian tyly hänelle?
Vastaukset 23
Vanhimmat
niiden valintojen perusteella...nuo pettämiset on kuitenkin niin kaksi piippuisia juttuja ja varatut ovat hyviä vakuuttelemaan...
ystäväsi teki väärin ja kuten jo huomasit on siitä rangaistuksensa saanut, kuten tässä elämässä on tapana käydä; paha saa palkkansa, sinun tehtäväsi ei ole rangaista ystävääsi...
Ei ystävyys tarkoita sitä, että pitäisi ikuisesti seistä ystävän rinnalla, teki ystävä mitä hyvänsä. Jos omat ystäväni tekisivät jotain, joka sotisi moraalikäsityksiäni vastaan niin paljon, etten voisi sitä hyväksyä, joutuisin kyllä etäännyttämään välejä.
Ja kokemuksesta puhun, eräs parikymppinen koulukaveri löysi perheellisen miehen (tai kuka nyt löysi kenetkin), kieltäydyin toimimasta alibina, kerroin ilmoittavani vaimolle mikäli he eivät sitä tee, kehotin olemaan uskomatta naurettaviin selityksiin sohvalla nukkumisesta ja kuolleesta liitosta - onneksi koulukaveri itse ilmoitti vaimolle, jolloin mies vaihtoi lennosta salarakasta ja jatkoi liittoaan, Aukesivatpahan kerralla nuoren naisen silmät, eikä jäänyt pilaamaan nuoruuttaan kakkosnaisena.
Nykyisin olemme jo sopineet välejämme.
Ymmärrettävästi edellinen vastaaja hyväksyy pettämisen (tietyissä tapauksissa ainakin, mahdollisesti itseään koskevissa), joten on ymmärrettävää ettei hän ystäväänsä hylkäisi sen takia. Se kun ei hänen moraaliaan vastaan sotiva teko ole.
hyväksy pettämistä! en itse petä ja toivon ettei minua petetä. mutta jos ystäväni tekisi sen ratkaisun että alkaisi kakkosnaiseksi (kunhan pitää näppinsä erossa minun miehestäni, koska silloin ystäväni pettäisi myös minua), en oikestaan voi häntä alkaa moralisoimaan, mikä minä olen tuomitsemaan? kuka meistä on tuomitsemaan ketään ja heidän valintojaan?
en nyt kuitenkaan tarkoita sitä että hyväksyisin asian, mutta tarvitseeko minun edes? voin olla hiljaa tai ilmaista mielipiteeni rakentavasti ja asiallisesti, mutta ystävyyttä en laittaisi katkolle ikinä...
näissä asioissa, kun sekaantuu varattuun mieheen, ei varmasti koskaan ole onnellista loppua ja yleensä aina se kakkonen saa näpeilleen, eikö se riitä "rangaistukseksi"? aina ei opi muuten kuin kantapään kautta...näin se menee...harmi.
Ystävyys ei tarkoita samankaltaisuutta ja sitä, että vastoin omaa arvo maailmaa olisi toimittava säilyttääkseen ystävyyden.
Ystävyyssuhteen etääntymiseen vaikutti molempien suhtautuminen ystävyyteemme: ystävä tiesi, mitä mieltä olin pettämisestä ja minä tiesin mitä mieltä hän.. Emme kumpikaan halunneet pakottaa toista hyväksymään toisen mielipiteen.
Ystävyys ataa myös mahdollisuuden erilaisuuteen.
Jos arvomaailma on tosiaan noin erilainen pettämisen suhteen, ja ollaan valmiita pyörtämään heti tilaisuuden tullen kauniit pettämisenvastaiset sanat, niin voisiko moisen ystävyyden laatuun laisinkaan luottaa? Minä en voisi.
Pettämiset on tasan yksipiippuisia juttuja: kenenkään ei kannattaisi olla osallinen niissä, sillä kukaan ei jää osattomaksi siitä paskasta mitä se tuo tullessaan. On se kumma, että moraalia ollaan valmiita laskemaan aina, kun omalle kohdalle sattuu...
..kasvattava kokemus hänelle. Näinhän se on, että koulussakin opitaan kyllä teoria hyvin.. mutta työelämä vasta opettaa käytännön.
Ei toisen tunteeseen voi samaistua vaikka kuinka tarkkaan tätä kuuntelee, jollei ole itse kokenut ja tuntenut sitä samaa tunnetta. Elämää on vain elettävä eteenpäin ja aina, kun sattuu voi lohduttautua sillä, että taas tuli opittua uutta.
ystäväsi sai mitä tilasikin. toivottavasti ottaa oppiksi. kuvailusi perusteella ystäväsi on aika itsekeskeinen ihminen, ei nää malkaa omassa silmässään.samoin toisen olkapää kelpaa kun itsellä menee huonosti. oleko hänelle todellinen ystävä vai kaatosäkki johon luotetaan kun menee huonosti.
Yleisesti; tärkeätä kaveria ei jätetä yksin.
Mutta tuntuu että nyt asetit omat arvot kaverisi tilanteen edelle ja teit ratkaisun että hän ei enää ole sinun kaverisi koska teki noin...Mutta hyvänen aika: eihän se sinun kaverisi sua pettänyt?! Sun pitäis päästää irti siitä tunteesta joka sua piinaa ja pilaa kaikki suhteet; KYLLÄ! Sinua on petetty. Mutta niin on minuakin! Enkä leimaa kaikkia ihmisiä pahoiksi. Se miksi minua petettiin, seurauksena oli pelkkää positiivista vaikka se sattukin helvetisti. Ongelmana ei ole nyt ei olekaan kaverisi, vaan sinä itse.
Kaverisi teki väärin alkaessaa seurustelemaan varatun kanssa, mutta ei syyllistynyt siihen yksin. Varatut pettäjät eivät ole uhreja ja viattomia; nehän pahimpia siinä tilanteessa ovat!
Se ei ole sinun ongelmasi mitä kaverisi tekee, vaan sinun tehtäväsi on olla ystävä, jos kerran arvostat häntä yhtään. Mutta jos olet vain leikkinyt hänen kanssa ystävää, se on julma teko.
Mulla kun ystävät pyytävät neuvoa tilanteisiin, en anna suoraa vastausta, koska siitä ei tule kuin harmia, kun jakelee jyrkkiä mielipiteitäsä. Yritän selvittää ystävän kanssa sen mitä hän tuntee juuri nyt ja miten aikoo selvitä tilanteesta...
Sun tulis ny selvittää onko se sun ystävä sulle tärkeä...
teit ystävän palveluksen, kun sanoit suorat sanat. Suoria sanoja tarvitaan ja aikanaan hän kenties vielä kiittääkin sinua niistä. Vahingonilosta tuskin hänen nähtensä riemuitsit..
Et sinä ollut todellinen ystävä. Vaan arvostelija jonka "raameihin" olisi pitänyt ystävättäresikin sopeutua. Ilmeisesti olit katkera ja ehkäpä myös mustasukkainen ystavättäresi suhteesta, koska olit näköjään vahingoniloinen suhteen joutuessa vaikeuksiin. Eiköhän se niillä kakkosillakin ole ihan normaali perhe-elämä lapsineen ja arkineen. Minä olin aikanani siinä tilanteessa ja kyl siinä hoidettiin remppa-, piha,- ym. hommat yhdessä niinkuin muutkin. Lapsi ja naapurit mukana arjessa, niin iloissa kuin suruissakin. Aivan tavallista elämää, paitsi että mies oli varattu. Te annatte kuvan toisista naisista niinkuin ne olisi ihan moraalittomia ja olemassa vain sen miehen seksihalujen tyydyttäjä. No, saahan siinä omalle egolleen kohotusta.
Kuulostat niin samanlaiselta. Ja samoin argumentein.
Kyllä. Olimme aikoinaan todelliset ystävät ja minä kerroin hänelle petetyksi tulemisesta ennen kuin hän aloitti suhteen varattuun. Silloin hän oli sitä mieltä, että ei hyväksy pettämistä eikä suhteilua varatun kanssa.
Opiskeltiin siis psykologiaa aika paljon. Molemmilla siis tietopohjaa ja nyt myös työ kokemusta ihmisen mielestä ja erityisesti traumatisoivista kriiseistä elämässä; joita toki voi olla myös omat elämän kaaren kehitysvaiheet.
Hyökkäät niin innolla moittimaan minua.. Ihmettelen. Saanko perusteluja? Niin minunkin ystävästäni tuli varatulle sitten ykkönen, ei mikään egon pönkittäjä siis tai pelkkä seksilelu. Vahingoniloinen en ole missään vaiheessa ollut. En vain tiennyt, että hän oli yllättäen muuttanutkin omat mielipiteensä. Kateellinen? Miksi? Mihestä, joka hoitaa parisuhteen ongelmia(?) pettämällä kumppania?
Käyppä tarkistamassa moraaliton sanan merkitys ja mieti sitten itse, oletko sellainen.
Tässä asiassa lienee todellakin se, että se koira älähtää jne... Ja monella näemmä mieli muuttuu, kun jokin asia omalle kohdalle sattuu. Toisekseen, luulin itse yhdessä vaiheessa, että kakkosesta ykköseksi nousseella on kaikki mahdollisuudet välttää itse petetyksi tuleminen; hänellähän on tiedossa ne syyt(?) jotka ajaa kumppanin vieraisiin - siis välttää vain niitä.. Mutta näin ei sitten ilmeisesti olekaan?
Ystävänsä saa valita, sukulaisiaan ei. Miksi ystävän olisi pitänyt pettää kysyjää, että hänellä olisi oikeus olla pitämättä ystävänsä moraalista?
Jos ystävä olisi tehnyt teidän mielestänne jotain moraalisesti tuomittavaa (pettäminen ei ilmeisesti ole), tekö hyväksyisitte kaiken? En anna esimerkkejä, koska jos sanoisin jonkun jopa teidän mielestänne tuomittavan asian, sitä ei mielestänne lähimainkaan voisi rinnastaa pettämiseen.
Jos tietäisin, että ystäväni on henkilö, joka tietoisesti on kykenevä tuottamaan toiselle ihmiselle kärsimystä oman etunsa nimissä, ja joka on sokea omille virheilleen, minunko pitäisi vaan jatkaa ystävyyttä ollakseni hänen tukenaan teoissa, joita en hyväksy?
Sanoit suoraan sen mitä tilanteesta ajattelet, siis olit rehellinen itsellesi ja ystävällesi.
Se oli oikea teko, miksi sinun olisikaan pitänyt valehdella tuntemuksesi ja leikkiä osaa ottavaa. Ei miksikään.
Ja toiseksi, "ystäväsi" oli näköjään niitä, jotka ottavat yhteyttä silloin, kun on jotain sydämmellä, ei muuten. Kun hän olisi saanut sympatiasi ja asiansa puretuksi, olisit saanut taas olla rauhassa seuraaviin ongelmiin saakka.
Et ole menettänyt mitään.
Näitä hyypiöitä piisaa, jotka ajautuvat ongelmista toisiin ja aina pitäis olla kuuntelemassa heidän vinkumistaan. Koskaan eivät ota opikseen eivätkä vastuuta itsestään ja omista teoistaan. Suorat sanat ovat parasta apua heille, empatia johtaisi harhaan.
Minulla ei koskaan tulisi mieleenkään rikkoa ystävyyttä noinkin naurettavalla asialla:
"Minulla on ystävä, jonka kanssa opiskeluaikoina 10 vuotta sitten olimme todella läheiset. Ruttu ystävyyteen tuli sen jälkeen, kun kaverini aloitti suhteen varattuun mieheen."
Sitä en tiedä mitä YSTÄVYYS mielestäsi on mutta ei se kauhean todelliselta tunnu. Rakkaus on sokea ja naiset heikkoja. Mitä enemmän joku toinen sinua moralisoi, sitä kovemmin haluat yrittää ihan vain näyttääksesi, että onnistut! Vaikka lopussa poltatkin melkein poikkeuksetta näppisi. Luojan kiitos minun paras ystäväni ei moralisoi (sanoo kyllä mielipiteensä)eikä käännä selkäänsä, vaikka mitä tekisin. Luojan kiitos hän ei ole samanlainen kuin sinä.
Niin ja myös minä olen kaltoin kohdeltu, satutettu nainen ja onneksi minulla on ollut elämässäni tämä ystävä, en varmaankaan olisi tässä nyt ilman häntä. Mieti miltä sinusta tuntuu, jos itsellesi käy vastaavanlainen tilanne?
Ei uskoisi, että olet opiskellut psykologiaa.
Niin ja kirjoituksessasi ei ollut mitään mikä olisi "kalahtanut" minun nilkkaani eli en ole joutunut tuntemaan tuskaa siitä, että rakastuu varattuun mieheen, mutta olen tuntenut tuskaa niin miesten kuin ystävienkin osalta. Tiedätkö sinä miltä tuntuu kun ystävä jättää?
Mikäli muistelet elämääsi taaksepäin, ehkä huomaat että ystävät vaihtuvat elämäntilanteiden mukana. Se on luonnollista - aina tulee uusia ystäviä. Miksi siis jäädä ystävyyden vangiksi, jos ei se enää toimi? Sen vuoksi, mitä joskus on ollut?
Ehkäpä sinä olet juuri sellainen ystävä, joka haluaa sitoa muut lähelleen, "ystävyyden nimissä"?
tuo edellinen tarvii aina jonkun lähelleen, kun ei kestä ihtensä kanssa kahden olemista.. mutta hyvin nälvii täysin tuntematonta.. pikainen analyysi - vaikka en minäkään ole psykologiaa lukenut - kirjoittaja on nainen!
Kun et sitä tiedä, että mm. ihan siistijöiden koulutuksessa on psykologiaa.. ja kaupallisella allalla..
Jopa lukiossa, mutta tuli jo selväksi.. Sinä et saanut kuin pk:n loppuunn.. =)))
kysäistä ensin, mikä sinussa vikana, kun olet petetty ja ystävätkin jättäneet.. nyyh..
Mutta sitten luin tekstisi, ja toden totta: onneksi emme ole ystäviä!
Itselläni on myös ystävä joka muutti miehensä luolta pois (miehellä oli suhde toiseen) ja sitten myöhemmin tapasi naimisissa olevan miehen.
Exän uutta naista haukkuu että hän on tunkeutunut heidän väliin ja pilannut heidän liittonsa jne. Tän naimisissa olevan miehen vaimoa haukkuu että se roikkuu miehessään kiinni ja kiristää sitä eikä suostu antamaan eroa. jne. Mitenkään ei voi myöntää että itse olis tehnyt väärin. Mitään myötätuntoa ei kumpaakaan naista kohtaan. Olen yrittänyt joskus kääntää asoita toistepäi että, miltä sinusta tuntuis.. hän suuttuu. Kyllä me vieläkin ollaan ystäviä, mutta käsitykseni hänestä on niin paljon muuttunut että en häntä voi arvostaa samalla tavalla kuin ennen. Enkä myös tuntemaan myötatuntoa koska hän itse on niin itsekäs.
Ystävyys on aina KAHDEN välinen "kauppa", tai siis toki kaupasta ei voi sen yhteydessä puhua sanan varsinaisessa merkityksessä tietenkään, mutta kuitenkin...
Jos sun ( alkuperäinen kirjoittaja ) ystäväs ei ole nimenomaisesti käytöksellään jne.loukannut juuri SINUA, ei voida puhua TEIDÄN KAHDEN ystävyyteenne sisältyvänä ongelmana sen tapaisesta asiasta, kuin esim.että hänen moraalinsa MUISSA suhteissaan
häiritsee sinua,tms...Se on oikeasti sitten yksin, ja ainoastaan SINUN ongelmasi.Näin maallikko-psykologina ( ja liittyen aiemmin kertomaasi... ) katsoisin, että oma petetyksi tulemisesi on ollut sinulle todella kova paikka päästä yli, ja JUURI sen vuoksi ja ainoastaan sen takia YLEISTÄT KAIKKI mahdolliset omalle kohdallesi sattunutta tilannetta muistuttavat varattu & sinkku - suhteet yhteneväisiksi tilanteiksi keskenään. Mutta,kerron sinulle :ne eivät todellakaan ole kaikki "yksi yhteen niputettavissa olevia" tilanteita nekään, minkä sinun kyllä psykologiaa opiskelleena (!??) luulisi jo myös muutoinkin tietävän.Lisäksi: mustavalkoinen tuomitseminen (kerronpa sinulle tämän ) on yleensä lähes JOKAISEN ystävyyssuhteen tuho!
Sinun ei todellakaan ole mikään pakko olla ystävä ihmiselle, jonka moraalin katsot sotivan omaasi vastaan, ei tietenkään...Ystävänsä voi toki aina valita, ja se jos mikä, on yksi ihmisen perusoikeuksista, ja yksi niistä miellyttävimmästä päästä olevista oikeuksista.:) Kuitenkin, jos olet jonkin ihmisen YSTÄVÄ, ei sinun tehtäväsi ole arvostella hänen moraaliaan (eikä ainakaan sen varjolla evätä häneltä tukeasi ja apuasi... ), vaan elää hänen rinnallaan hänen kokemuksissaan, niinkuin todellinen ystäväsi elää sinun rinnallasi.Jos et katso, että ystäväsi olsi sinun rinnallasi sinun elämäsi kokemuksissa aidosti, kannattaa toki alkaa etsiä uusia ja entistä parempia ( niitä aitoja!) ystäviä.:-)
Ihmeesti kaikki ovat tulkinneet, että "ruttu" ystävyyteen on sama kuin ystävyys poikki. Totta, ystävyys on kahden ihmisen kauppa ja molemmat lienee yhteydenpidosta "vastuussa".
Uskon, että jokaista petettyä sattuu petetyksi tuleminen. Se, mitä kritisoineet eivät halunneet "huomata" oli se, että molemmilla oli alunperin samankaltaiset arvot. Eli, silloin saa synnin päästön, kun muuttaa mieltään? Minä petin ystäväni, kun en siis muuttunut hänen mukanaan?
En arvostele ystävääni vaan ihmettelen hänen toimintaansa nyt: petettynä vaimona hän haluaa minun ollevan rinnallaan lynkkaamassa oman miehensä toista naista. Teinkö myös silloin väärin, kun en kotiani lainannut aikoinaan ystävälleni, kun hän olisi viettänyt siellä aikaa varatun miehen kanssa?
Eikö ystävyys ole kahden kaupan lisäksi kunnioitusta? Siis sekin kaksisuuntaisena? Ymmärtämistä ja erilaisuuden hyväksymistä? Ja sekin kahteen suuntaan! Arvostelu ei myöskään saisi olla poissulkeva tuomio, eikö?
siis mun kamuni kun ei saa minulta tässä tapauksessa myötätuntoa minulta niin hän on tosi katkera minua kohtaan. Enhän voi häntä tukea jos omasta mielestäni hän tekee väärin. Ei mielestäni ystävyys ole sitä että tuetaan kaikessa. Muissa asioissa kyllä minulta saa tukea.Enkä myöskään ole halukas kuuntelemaan tästä "kamalasta ämmästä". Minun myötätunto kun sattuu olemaan hänen puolella ja sitä ei ystäväni sulata. Minulla on oikeus omiin mielipiteisiin.