ja sen kyllä huomaa.
Suomi on maailman onnellisin maa jo kuudetta kertaa peräkkäin
Suomi on maailman onnellisin maa, kuudetta kertaa peräjälkeen.
The World Happiness Report 2023 on julkaistu, ja totuttuun tapaan Pohjois-Euroopan maat Israelin kera ovat piikkipaikoilla. Suomi, Tanska ja Islanti ovat kolme kovinta.
Onnellisin maa, mutta missä asuvat ne onnellisimmat ihmiset?
Suomi on maailman onnellisin maa jo kuudetta kertaa peräkkäin
Suomi on maailman onnellisin maa, kuudetta kertaa peräjälkeen.
The World Happiness Report 2023 on julkaistu, ja totuttuun tapaan Pohjois-Euroopan maat Israelin kera ovat piikkipaikoilla. Suomi, Tanska ja Islanti ovat kolme kovinta.
Onnellisin maa, mutta missä asuvat ne onnellisimmat ihmiset?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Varmaan palstan ansiota.
Kauniaisissa
Ei se ole tietenkään yksilötason mittari. Laidasta laitaan löytyy ihmisiä, jotka kokevat oman onnellisuutensa eri tavoin, kuten muissakin maissa.
Riippuu mitä onnena pitää. Yksi isoimmista minulle on että selviää järjissään vaikeuksista taas normaaliin elämään. Eli ilmeisesti peritty henkinen vahvuus.
Avain kotiin on aika ison onnen tuottava.
Yksinäiset sinkut ei ole onnellisia.
Kannattaa tutustua siihen, miten tutkimus on toteutettu ja mitkä tekijät tuloksiin vaikuttavat. Moni tuntuu kuvittelevan, että ihmisiltä on kierrelty kysymässä heidän onnellisuustasoaan ja näinhän ei ole. Kannattaa myös opetella tieteellisen tutkimuksen perusperiaatteita. Tulokset eivät ole yksilötasolla päteviä (jollei tutkimuksessa näin ole määritelty) vaan tulokset yleistetään tutkimusjoukkoa koskevaksi. Esim tutkimustulos "tupakointi lisää riskiä saada syöpä" ei tarkoita, että jokainen tupakoiva saa väistämättä syövän, mutta yleistettynä kaikkiin tupakoiviin riski saada syöpä on kohonnut, kun verrataan ei-tupakoiviin.
Turhauttavaa, kun suomalaiset eivät tunnu ymmärtävän ihan simppeleitä tieteellisen tutkimuksen periaatteita ja tälläkin hetkellä some täyttyy ihmisten kommenteista "keneltä tätä on muka kysytty?", "ei voi pitää paikkaansa, täällä on pitkät hoitojonot ja lapsiperheköyhyyttä". Ei kukaan ole väittänytkään, että Suomi oli pelkkä onnela tai etteikö täällä voisi olla myös onnettomia ihmisiä 🙄
Hyvin sanottu, elämme hektisessä maailmassa ja liian paljon ihmiset perustaa mielipiteitään omiin olettamuksiinsa. Ja siksi ovat niin väärillä raiteilla kulkevia. Tällainen olettamuksiin perustuva päätteleminen asioista syö omaa luottamusta myös kaikkea kohtaan.
Näin ihmisistä tulee myös epäilevämpiä ihmisinä kaikkea kohtaan ja suurimmaksi syyksi voi päätellä oman laiskuuden nähdä vaivaa totuuden selvittämiseksi. Tällainen helposti synnyttää myös eripuraa ihmisten välillä ja lisää väärinymmärtäjien määrää.
Asioita on niin helppo yleistää, tämäkin sen todistaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen lopulta. Eri mieltä on niin helppoa olla. Elämme mielensäpahoittajien maassa, josta yritämme ottaa irtiottoa, mutta irtautuminen sen vaikutuspiiristä vaatii monesti enemmän työtä, kuin haluamme uskoa? On vastarannan kiiskejä, oman tien kulkijoita jne.
Maassamme on paljon pahoin voivia ihmisiä ja sieltä yleensä tällaisiin väittämiinkin tulee se suurin älämölö, joka on helppo ymmärtää. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mielipiteitä maailmaan mahtuu ja minusta on hyvä myös osallistua asioihin, jotka herättää keskustelua 🧐
"Tulokset eivät ole yksilötasolla päteviä (jollei tutkimuksessa näin ole määritelty) vaan tulokset yleistetään tutkimusjoukkoa koskevaksi."
Ei mene läpi S24:ssä. Kun itsekin olen lausunut tieteelliseen tutkimukseen perustuneen tilastollisen tiedon, vasta-argumentteja esitetään kaksi, 1) henkilökohtainen yksilökokemus, 2) argumentum ad hominem. Molemmat psykologistien suuressa suosiossa. 🌹👀
Maa on onnellinen, koska se on niin harvaan asuttu.
Aika erikoisilla mittateilla täytyy olla mitoitettu. Sääntöö säännön päälle on viime vuodet tullut. Rakennusmääräyksiin ja sähkönsiirtoon kulunut hirveesti rahaa. Kun taas tieverkko ja koulutus säästetty piloille. Korruptiota on suomessa varmasti paljon, se vaan ei näy.
Saanko sanoa rehellisen mielipiteeni? Minusta tämän maan asukaskanta ei ole kovin onnellinen. Työttömyyttä, mielenterveys reistaa, sairauksia monenmoisia ja väliinputoajia.
Meillä on kyllä edellytyksiä olla onnellisia, mutta jostain syystä tulosten jahtaaminen on kiilannut onnellisuuden ojaan.
Joillakin on putkinäkö , luulevat, että kaikki kokevat samoin . Joku tykkää kesästä toinen talvesta
Mjoo
Henkilökohtainen kokemukseni on se että minua ällöttää ylenpalttinen onnellisuus ympärilläni, joten kääriydyn mieluummin yhteiskunnalliseen piilokurjuuteen kuin yltäkylläiseen hymistelyyn katukyselyjen perusteella julkisesti.
(hihitystä)
Perustelen nyt vielä tarkemmin. Eli sähkön siirrossa ei ole yritetykään selvitä mitenkään edullisemmin. Ilmajohtoasennuksissakin on mahdollista tehdä säävarmaa verkkoa. Mutta kun se katainen sano, että kaikki pitää maakaapeloida, niin kalliiksi se tulee. Toinen on noi invakylppärit joka asuntoon. Periaatteessa hyvä asia, mutta nyt asunnot on niin pieniä, ettei niissä muutenkaan pysty pyörätuolilla liikkuun. Niin on sekin tarpeeton kuluerä. Kansalaisten elämä oikei tekemällä tehdään erittäin kalliiksi. Samaan aikaan maksamamme verorahat vaan häviää. Verrattuna vaikka 50-60 lukuun, jolloin melko alhaisella veroprosentilla saatiin rakennettua tieverkko, koulut ja vanhainkodit. Mutta se oli ilmeisesti siksi, kun kaikki raha meni käyttöön, eikä virastojen ja hallinnon pyörittämiseen. Mun mielestä yhteisten rahojen käyttö ja monopolit toimii törkeästi ja huonompaan suuntaan mennään.
Joo, mäkin ihan halkeen onnesta joka päivä herättyäni tähän onnen ihmemaahan, iiihanaaa 🌞
Sehän voi kertoa siitäkin, että muualla menee vaan tosi huonosti..
Terveys on suomalaisille tärkein onnellisuutta lisäävä tekijä. Lähes yhtä suuri merkitys on kodilla. Kumppani, taloudellinen tilanne, ystävät ja lapset tulevat sitten seuraavina listalla.
Minä luulen, että onnellisimmat ihmiset asuvat kotona 🙂