Joudun käymään kaupoissa, syömässä Hesburgerissa

Tai vastaavissa ilman naisseuraa. Eikä palstalla notkuminen auta asiaa yhtään eikä mikään muukaan.
978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Naisseuraan pääsee kun juo viinaa baareissa.

T: viinamies

Äänestä
  • Tuo on paskapuhetta edelleen.

    Äänestä

Miksei asioita voisi tehdä myös yksin? Mää oon aina ihmetelly, jos joku sanoo, ettei voi lähteä minnekään yksin. Ei voi mennä kahville, elokuviin, ostoksille jne. kun ei ole seuraa. Mihin sitä seuraa välttämättä tarvii, esim. elokuvateatterissa? Ja kahvit nyt voi hörpätä yksinkin, jos ei ole ketään, joka lähtis mukaan seuraksi. Mutta kyllä joskus seurakin voi olla ihan ok, vaikka itse lähden aika monesti yksin jonnekin, jos menen niin kuin vaikka ostoksille, kahville yms. paikkoihin.

Äänestä

Vaikka olisit parisuhteita, niin voisit hyvinkin edelleen joutua tekemään nuo yksin. Eivät kaikki halua mitään yhdessä kaupassa käymisiä. Kyllä siellä kaupassa yksikin ihminen riitää ja Hesburger taas ei ole monien mieleinen paikka.

Äänestä

Älä huoli, parisuhteissakin käydään useimmiten yksin kaupassa. Seurusteluvaiheessa tehdään tietysti asioita vielä yhdessä.

Äänestä

Mä oon tosi paljon matkustellukin yksin. Se on oikeestaan etu. Siinä on vapaus mennä minne vaan. Joskus nuorempana se oli mun mielestä nolo, mutta en sillä enää pääräbi vaivaa ja muutenkin maailma on muuttunut, eikä yksin elämistä pidetä enää outona.

Äänestä
  • Ei ainakaan tarvitse tapella kenenkään kanssa mihin mennään.

    Äänestä

  • Sama täällä.
    Eron jälkeen olen nauttinut elämästäni ihan 100-0
    En tarvitse ketään mukaani kun matkustelen ja nautin siitä, että ei tarvitse kysellä ja miettiä miten miellyttäisin toista siinä tilanteessa.
    Nyt nautintoa kestänyt 7 vuotta ja en vaihtaisi päivääkään pois tästä nautinnosta.

    Äänestä

Ei Hesburgerissa tarvita naisseuraa. Syömään sinne mennään ja yleensä teen vielä niin että tilaan autoluukulta. Palstalla roikkuminen? Ei Hesburger ja palstalla roikkuminen ei ole tae tai edes todennäköinen vaihtoehto naisseuran löytymiseen. Ne kassatkin on siellä töissä eikä hakemassa seuraa ja ihmiset on syömässä siellä muutenkin. Kanavoi hakusi johonkin muualle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tai vastaavissa ilman naisseuraa. Eikä palstalla notkuminen auta asiaa yhtään eikä mikään muukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu