Ruotsin paperiliitto Pappers ilmoittaa jatkavansa suomalaisten paperityöntekijöiden työtaistelun tukemista. Ruotsin paperiliitto ilmoitti ylityökiellosta, joka alkaa kesäkuussa ja on voimassa toistaiseksi. Ylityökielto koskee Stora Enson, Metsä Tissuen, M-realin ja Ahlströmin ruotsalaisia työntekijöitä, yhteensä 6300:aa ihmistä.
Suomessa paperialan sovittelut ovat jälleen keskeytyneet tuloksettomina. Neuvotteluja jatketaan seuraavaksi keskiviikkona.
Lue uutinen taustoineen Helsingin Sanomien verkkosivuilta:
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979596982
Onko nykypäivän työtaisteluissa kansainvälinen yhteistyö ainoa keino työntekijöille saada äänensä kuuluviin? Kun työnantajat yhdistyvät kansainvälisesti, pitäisikö työntekijöidenkin? Vai onko työtaistelun leviäminen ulkomaille ylilyönti?
Ruotsin paperiliitto tukee suomalaisten työtaistelua
60
10498
Vastaukset
- Julli
En usko että rajojen yli menevä yhteistyö on ainoa keino tulla kuulluksi. Kyse on pikemminkin siitä, että monikansalliset konsernit saattavat siirtää jossain maassa saavutetut tavoitteen henkilöstön osalta myös muihin maihin, tai ainakin yrittää sitä. Se että paperiliiton tilanne huomioidaan rajojen ulkopuolella kertoo, että työntekijäpuoli tuntee olonsa uhatuksi yli rajojen, onhan meillä monessa maassa sama työnantaja.
- p-liittolainen
paperiliitto on hoitanut jäseniensä asiat
hieman paremmin kuin monet muut liitot esim.
siivoojat saavat hyvin ansaitsemaansa palkan
toisin kuin monella muulla alalla. uskotteko todella että pudottamalla kyseisten ihmisten palkat muiden matalapalkkalaisten tasoon suomen kilpailukyky ja alan kannattavuus saadaan uuteen nousuun.
- paperimies
Mielestäni ei ole ylilyönti, koska herrat väkisin ajoivat meidät EU:n ja pääsivät myymään suomalaiset firmat ulkomaille.
On tällöin meidänkin oikeus yhdistäytyä ulkomaalaisten veljesliittojen kanssa.
Tietenkin on luonnollista, että ruotsin paperiliitto Pappers tukee meitä, koska meillä on samat työnantajat ja jos heikennykset saadaan suomessa ne saadaan myös ruotsissa.
Olemmehan EU:ssa.- siitä
oli kansanäänestys?
Mut, antaa jannujen tapella. Ne on vaan niitä kasvukipuja, kun maailma muuttuu. - Late
Vai niin. Vai että kaikki onkin EU:n syy. Mene ukko paha peilin eteen kurkistamaan, millainen marksilainen pölvästi siellä vääntää itkua.
- oikea-ei mikään paperimies
Vaihtakaa se lepsu puheenjohtaja. Vaatii 1600 ekun lisksi vaan neljä viikkoa ylimääräistä vapaata!!!!
- lusa
Aatteleppa kun tää kaikki rulianssi on ohi,
niin tehtaat taas teetättää meillä ylitöitä niin paljon kun jaksaa vaan tehdä,
ja työsulun aikana menetetyt rahat tulee moninkertaisena takaisin ja valtiokin saa omansa.
Tottahan sitä järkevät ihmiset jättää pahanpäivän varalle vähän pesämunaa kun esimerkiks tämäkin oli tiedossa jo vuoden vaihteen jälkeen varsin selvästi kun metsäliitto ei suostunut tupoon. - rullamies
oikea-ei mikään paperimies kirjoitti:
Vaihtakaa se lepsu puheenjohtaja. Vaatii 1600 ekun lisksi vaan neljä viikkoa ylimääräistä vapaata!!!!
Lukekaa uutiset ensin ennenkö alattenarisemaan asioista!! ei ole kyse neljänviikon vapaista.
- ville
oikea-ei mikään paperimies kirjoitti:
Vaihtakaa se lepsu puheenjohtaja. Vaatii 1600 ekun lisksi vaan neljä viikkoa ylimääräistä vapaata!!!!
Sen jälkeen,kun paperiliitto kielsi minua(kesätyöläistä) menemästä töihin,niin hermoni menivät tuohon riitaan!.Vaikkakin minulle,joka en kuulu liittoon,aiotaan ilmeisesti alkaa maksamaan lakkorahaa,niin se ei paljoa lohduta!.Ei lakkorahalla pääse leipään kiinni.Opiskelijana minulla ei ole oikein varaa menettää kesän tienestejäni.Eikä tuo ilmoituskaan tullut reilulla tavalla.Ensin lupaillaan,että opiskelijat saavat rauhassa tehdä töitä,ja sitten yhtenä päivänä töissä yht´äkkiä ilmoitetaan,että ei saa maanantaina tulla töihin.
Vaikka työnantaja sanoi,että jos tulet portista sisään,niin töitä sinulle annetaan,ja töitä saa tehdä.Mutta sitten kun töihin menee,niin jotkut luupää aktivistit tekevät siellä olemisen niin tukalaksi,ettei se käytännössä oikein ole mahdollista.
Kiitos tästä lahjasta Jouko,ja koko PASKA PAPERILIITTO!. - täh..
lusa kirjoitti:
Aatteleppa kun tää kaikki rulianssi on ohi,
niin tehtaat taas teetättää meillä ylitöitä niin paljon kun jaksaa vaan tehdä,
ja työsulun aikana menetetyt rahat tulee moninkertaisena takaisin ja valtiokin saa omansa.
Tottahan sitä järkevät ihmiset jättää pahanpäivän varalle vähän pesämunaa kun esimerkiks tämäkin oli tiedossa jo vuoden vaihteen jälkeen varsin selvästi kun metsäliitto ei suostunut tupoon."...kun metsäliitto ei suostunut tupoon."
Ei kai yritykset tee tupo-sopimuksia. - paperimies
ville kirjoitti:
Sen jälkeen,kun paperiliitto kielsi minua(kesätyöläistä) menemästä töihin,niin hermoni menivät tuohon riitaan!.Vaikkakin minulle,joka en kuulu liittoon,aiotaan ilmeisesti alkaa maksamaan lakkorahaa,niin se ei paljoa lohduta!.Ei lakkorahalla pääse leipään kiinni.Opiskelijana minulla ei ole oikein varaa menettää kesän tienestejäni.Eikä tuo ilmoituskaan tullut reilulla tavalla.Ensin lupaillaan,että opiskelijat saavat rauhassa tehdä töitä,ja sitten yhtenä päivänä töissä yht´äkkiä ilmoitetaan,että ei saa maanantaina tulla töihin.
Vaikka työnantaja sanoi,että jos tulet portista sisään,niin töitä sinulle annetaan,ja töitä saa tehdä.Mutta sitten kun töihin menee,niin jotkut luupää aktivistit tekevät siellä olemisen niin tukalaksi,ettei se käytännössä oikein ole mahdollista.
Kiitos tästä lahjasta Jouko,ja koko PASKA PAPERILIITTO!.Kyllä sinä voit mennä mainoksia jakamaan jos rahaa tarvit,ei meistä paperimiehistä kukaan ole korvaamaton,saati sitten teistä kesäpojista vielä vähemmän,paha olo saa olla mutta murheet on pentu helvetin pieniä
- tukemaan.
Nehän antaa heti perää...
- No, kutsupa sitten..
..saksalaiset apuun. Saksassa muuten kaltaisillesi paperialan homoille kävi haljusti. Et varmaan ole kuullutkaan miten nolosti siellä kävi teille hinttimäisille paprunkäärijöille?
- Ja hyvä asia
Koska jos muualla ei reagoitaisi mitenkään niin eihän millään olisi mitään tehoa taikka hyötyä paperiliitolle. Ne tekisivät kaiken paperin ruotsin tehtailla ja näin suomessa ei pääsisi syntymään mitään ongelmia paperin loppumisen suhteen. Jos paperi alkaa loppumaan suomesta niin silloin ihmiset alkavat mennä liiton puolelle koska työnantajahan tässä on työntekijät heittänyt pellolle!!!
- hessu
höpö höpö
- asiat
Sen vuoksi tukevat suomalaisia. Pelkäävät että heikennykset leviävät kulovalkean tavoin heillekkin.
Rutsissa tehdään töitä jouluna yms. mutta yksi erittäin olennainen seikka on jäänyt uutisissa kertomatta heidän työstään. Ja tarkoituksella jättivät kertomatta.
Ruotsissa on 6 vuorojärjestelmä. Heillä on todella paljon lomapäiviä pitkin vuotta ja palkatkin melko kohdallaan. Jos suomessa olisi paperimiehillä niin hyvät työolot niin kukaan ei täällä valittaisi!!!- tosiaan tätä mieltä
Voi raukkoja jos joutuvat jouluna ja juhannuksena tekeen töitä samoin kuin muut vuorotyöntekijät jotka ei saa kolminkertaista palkkaa mistään pyhätyöstä.
Mennään kaikki lakkoon niitten puolesta, niin huonosti on asiat. - RKS
lakkoillaan hyvin harvoin millään alalla.
Ammattijärjestöt ovat aina olleet Ruotsissa vahvoilla. - Duo
tosiaan tätä mieltä kirjoitti:
Voi raukkoja jos joutuvat jouluna ja juhannuksena tekeen töitä samoin kuin muut vuorotyöntekijät jotka ei saa kolminkertaista palkkaa mistään pyhätyöstä.
Mennään kaikki lakkoon niitten puolesta, niin huonosti on asiat.Eihän siinä sitten mitään, tehdään joulusta ja juhannuksesta normaaleja työpäiviä, että te kateellisetkin pääsette nauttimaan siitä ihanuudesta.
- toinen puoli totuudesta
Talouselämä:
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=733553
Suomalaiset ovat pitäneet asiakkaat rauhallisina kertomalla, että suomalaisilla paperimiehillä on niin kovat palkat, etteivät he lakkoile. Ensin lakko ja nyt teollisuuden oma työsulku rapauttavat luottamusta nopeasti. - Toinen näkökanta
Ruotsin paperityöntekijöiden ylityökielto koskee siis vain suomalaisomistuksessa olevia tehtaita. Tästähän tietysti hyötyvät ruotsalaisomistuksessa olevat tehtaat, jotka saavat nyt oivan tilaisuuden kasvattaa markkinaosuuttaan toimittamalla paperia myös suomalaisten paperifirmojen kohta entisille asiakkaille. Miten tämä tukee suomalaisten paperifirmojen työntekijöitä?
- paprun pätkätyöläinen
Noh, kukas se maksaa suomalaisten paperikonsernien herroille palkan jos ei suomalainen konserni.
Siinä kun rupeaa konsernin tulos putoamaan niin rupeaa herrakin katselemaan jotta onkos se oma tuoli niin turvallinen paikka. Tulos tai ulos on johtajallakin edessä jos kovin kukkoilevat.
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=733553
Rupeaa siinä kohta silmä aukenemaan muillakin kuin vain suomalaiselle paperiduunarille vittuilijoilla.
Miksi ei Suomessa ole 6-vuoro järjestelmää kuten Ruotsissa? Ruotsissa koneet jyllää läpi vuoden ja palkka ja vapaat pyörivät ja kaikki ovat tyytyväisiä. Suomessa Metsäteollisuus ry on hylännyt 6-vuoron ja vaatii nyt paluuta 4-vuorokäyntiin kesien ajaksi.
Mielestäni tämä kertoo suomalaisen johtajan taantumuksellisesta johtamistyylistä. - ööhh
paprun pätkätyöläinen kirjoitti:
Noh, kukas se maksaa suomalaisten paperikonsernien herroille palkan jos ei suomalainen konserni.
Siinä kun rupeaa konsernin tulos putoamaan niin rupeaa herrakin katselemaan jotta onkos se oma tuoli niin turvallinen paikka. Tulos tai ulos on johtajallakin edessä jos kovin kukkoilevat.
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=733553
Rupeaa siinä kohta silmä aukenemaan muillakin kuin vain suomalaiselle paperiduunarille vittuilijoilla.
Miksi ei Suomessa ole 6-vuoro järjestelmää kuten Ruotsissa? Ruotsissa koneet jyllää läpi vuoden ja palkka ja vapaat pyörivät ja kaikki ovat tyytyväisiä. Suomessa Metsäteollisuus ry on hylännyt 6-vuoron ja vaatii nyt paluuta 4-vuorokäyntiin kesien ajaksi.
Mielestäni tämä kertoo suomalaisen johtajan taantumuksellisesta johtamistyylistä.Noh, ainakin voi olla varma, että uusia paperitehtaita ei Suomeen enää perusteta. Saa nähdä, paljonko tehtaita kaatuu ja työpaikkoja menee, kuun tuotantoa siirretään jatkossa muihin maihin.
- tärkeää on
jos työnantajat saa hillua ja tehdämitä lystää niin ja saavat nyt tahtonsa läpi ja alentavat huomattavat summat palkoista niin sehän on niin että jatkossa vetoaa kaikki työnanatajat siihe että sielläkin suostuttiin 30 prosetninpalkan alennuksiin joten meillä kaikilla pienenee sitten palkat varmasti jatkossa
herrat senkun porskuttaa .
Pois vain niiltä herroilta jotka sille nostelee hirmusia palkkoja pomona tyhjään, heidät vois ulkoistaaa täysin pois ja säästyis rahaa ja työt sujuis kuitenkin hyvin jos eiparemminkin.
Ja kaikki jotka vie suomesta työpaikat ja firmat köyhiin ulkomaihin eimuuta kuin armotta suomenkansalaisuus pois ja menkööt sinne asumaankin ja palkat heille niiden maiden mukaiset . Ei suomi tarvitse niitä pomoja jotka vie työpaikat ulkomaille eikä välitä omasta maasta ja sen elämästä .
eikä arvosta lainkaan suomalaista työtä joka on huippua verrattuna jonnekin etelänmaiden manjana systeemiin .
Kannattaa vain ajaa sielä etelänmaissa sitten heille ne palkat samoihin ja työolosuhteetmyös ja kunnon arvostus mutta ei sinnehän on helppoa mennä niille viemään muka ty ö ja naurettavalla nälkäpalkalla teettävät siellä heillekin eikä mikään heidän oloissa paremmaksi muutu pääsevät työntantajat taas orjuuttamaan enemmän ihmisiä
Ei muuta kuin tsemppiä paperiliitolle ja vaikka neuvotteluissa päätyisivät siihe että tekevät juhlapyhinätöitä niinkunnon palkka siitä on sitten saatava ja ei palkan alennuksiin missään tapauksissa olsuostuttava
LIITOT KUNNIAAN J A HEIDÄN TEKEMÄ VUOSIKYMMENIEN TYÖ SUOMEN TYÖTÄTEKEVIEN HYVÄKSI .
Pomoilta pois kaikki optiot ja vuodenpalkat ja kultaiset kädenpuristukset heti tai se on myös tyäntekijöille maksettava vähintäin vuodenpalkka ja optiot päälle aina
Voishan sitä vaikka yleislakkoon kaikki mennä se ois paikallaan
Ja hallitus kun ei ole työtekijöidne puolella lainkaan vois sen siliäntien lähteä pois lopettaa sen kansanedustuksen kun ei sitä työtä tee.
Hallitus onselvästi työnantajien talutusnuorassa siis . Pois sellainen hallitus ja uudet tilalle
mitä pitää tapahtuaennenkuin suomessa uskaltaa ihmiset sanoa mielipiteensä ja vaatia
Paperiliittoa kunnioitan se hoitaa hyvin tehtävänsä just nyt kova kovaa vastaan
Tsemppiä vain- sko
saa nähdä kuinka kauan menee ennen ku paperitehtaat siirtyy viroon tai muualle halvan työvooiman perässä ku paperityöläiset on niin saatanan ahneita!!!! ei varmaa mene kauaa mene ku ei ole mitää syytä pitää suomessa tätä työtä joka voitaisiin tehdä virossa montaa sataa prosenttia halvemalla.
- jokunen
voi hyvänen aika.
ei vaan oikein tiedä mistä aloittaa...
>jos työnantajat saa hillua ja tehdämitä lystää niin ja saavat nyt tahtonsa läpi ja alentavat huomattavat summat palkoista niin sehän on niin että jatkossa vetoaa kaikki työnanatajat siihe että sielläkin suostuttiin 30 prosetninpalkan alennuksiin joten meillä kaikilla pienenee sitten palkat varmasti jatkossa
herrat senkun porskuttaa .
palkkoi ei olla alentamassa, vaan paperiliitto meni lakkoon saadakseen lisää palkkaa ja protestoidakseen sitä, että juhannuksesta ja joulusta tehtäisiin työpäiviä.
eikö se muka ole oikein, että paperityöläisetkin tekisivät töitä näinä pyhinä niinkuin esim. sairaanhoitajat ja metallityömiehet?
ja mikä palkkaa koskee. paperimiehet ovat tämän maan parhaiten palkattuja duunareita koulutukseensa nähden. ihminen, joka menee suoraan peruskoulusta tehtaalle alkaa lähes välittömästi tienaamaan 3000e/kk. Missä taas sairaanhoitajat, jotka ensin kouluttautuvat noin neljän vuoden ajan, saavat 1500-1800e/kk. hieltä on myös evätty oikeus lakkoilla, niinkuin poliiseiltakin.
ja mikä herroja koskee... mielestäni on täysin oikeutettua, että ihminen, joka peruskoulun jälkeen kouluttautuu 15 vuotta ja tämän jälkee etenee toiset 15-20 vuotta yritysportaassa tienaa 4000-5000e/kk. siinä vaiheessa, kun "herra-iso-herra" alkaa tienaamaan 4000e/kk, niin paperimies on voinut noin 30 vuotta nostaa sitä 3000e/kk
>Ei suomi tarvitse niitä pomoja jotka vie työpaikat ulkomaille eikä välitä omasta maasta ja sen elämästä eikä arvosta lainkaan suomalaista työtä joka on huippua verrattuna jonnekin etelänmaiden manjana systeemiin . .
työpaikkojen siirto on yritykselle tulevaisuudessa pakollista, koska yritys ei voi menestyä kansainvälisesti, ja jos yritys ei menesty, se ei maksa enää niin paljoa veroa suomeen, kun että se menestyisi. yritysmaailmassa ajatellaan globaalisti, eikä nurkkapatrioottisesti.
ja miten niin suomessa tehtäisiin jotenkin erinomaista työtä verrattuna kiinaan. samat laadun standardit pätevät molemmissa maissa, koska kyseessä on sama yritys.
enempää ei jaksa kirjoittaa - Saako..
jokunen kirjoitti:

enempää ei jaksa kirjoittaa..mielipidettäsi kopioida? Oli senverran asiallinen esimerkki näiden "paperiherrojen" typeryydestä.
- kloonit
Saako.. kirjoitti:
..mielipidettäsi kopioida? Oli senverran asiallinen esimerkki näiden "paperiherrojen" typeryydestä.
komeroon.Eräskin TA:n edustaja ennusti aikoinaan Suomen tarvitsevan ulkomaista työvoimaa 1990 satatuhatta henkeä.No kaikki tietää meillä olleen silloin 400000 työtöntä.Se siitä TA:n tiedon luotettavuudesta.Kukahan se typerä on.
- Gipran
Tämä ilmiö on levinnyt myös moneen muuhun alaan jo kauan sitten, esimerkiksi sairaalaan.
Ylitöitä muun mukavan lisäksi, ei saa enää juuri tehdä, koska se tulee yhä ahneemmiksi käyville työnantajille kalliiksi.
Mielummin otetaan tilalle määräaikainen työntekjiä, -joka heitetään pihalle juuri kun hommat on opittu, ja työnantajan pitäsi aloittaa pikkuhiljaa maksamaan duunarista tiettyjä etuuksia. Eipä mitä.. muuta kuin seuraava määräaikainen tilalle. Säästö on suuri, ja kaikilla hyvä mieli, vai mitä toverit! Ryhdytään kaikki parrikaadeille: Verot alas, ja bensiini kulut ruotuun, ruuanhinta inhimmilliseksi. Tässä maassa lypsetään kansaa kaikin keinoin kunnes jäljelle ei jää mitään edullista. Sitten siirrytään rajantaa.
Ja millä pirun oikeudella valtio omistaa maat-mannu? yhteistä maatahan kaikki on koko maailma.
Vaan eipäs olekaan, toiset niistä rahat ottaa ja paikkasi määrrää, kuin itse luodustaan. Toiset taas maksaa jotta saa siellä liikuskella tai muutamaksi vuodeksi torpan nakata.
On mennyt hieman liian pitkälle tämä pyrokratia, ja pahenemaan on päin. Ethän sie suurella rahalla, rakauella käänetylle omaalle mualle suopi etes huusia pystyttää, ilman herrain komentoo. Pitäähän sen turhanpäiväisten päästä päättämään ja taskurahaa keräämään, siinä tärkeilijöille egonsa-pullistusta. Kymmenittäin on papereita, mut' mites' käyp' kun paperi loppuu, tätämenoa kyllä piankin. kortille vaan kaikki.- Gipran
Siis maat ja mannut! helkutti soikoon.
- Eräs työläinen
On ihme paikka tuo ruotsi. Miten siellä on mahdollista estää liitottomien työläisten ylityön tekeminen?
Siinä on kuitenkin se hyvä puoli että Ruotsin valtio ei saa niin paljon verotuloja kun ei tehdä ylitöitä, ja näille Pappersin työntekijöillekkin tulee vähemmin rahaa kuukaudessa.
Itse ainakin työläisenä nautin tehdä pitkiä työpäiviä ja ylitöistä tuleekin hyvin rahaa. Tietty jos olisi lapsia niin oisihan se mukava olla kotona enemmän.- yhteiskunta hoitaa lapset
päiväkodista psykiatriselle osastolle, älä sure.
- RKS
ettei se kannata tehdä ylitöitä koska käteen ei jää mitään.
Ruotsalainen haluu myös elää eikä vaan tienata rahaa.
- Paperimies
Pitäs saada pehmeemmät istumet kans! On se perkeleen kovaa hommaa tämä paperimiehentyöt, kun pitää istua peräpukamienpäällä 4000€ kuukausipalkalla. Kyllä kannattaa lakkoilla kunsaa niin vähän niin hiton vähän liksaa. Toivottavasti veisivät nuo hemmetin paritehtaat vaikkapa Brasiliaan niin silloin ei tarviis lakkoilla.
- samaa mieltä
kannattaisko vaihtaa ammattia???
älä iso mies valita jos olet tyhmän valinnan tehnyt, aina voit vaihtaa, ala vaikka sairaanhoitajaksi, ei tartte istua paikallaan. - Samaa mieltä
Tämä istuminenhan se just kyrsii! Helvetti kun haluais 6 senttisen pehmusteen jakkaraan, mutta tällä hetkellä on 8 cm pehmustetta. Luin just amerikkalaisen tutkimuksen siitä, että jos istuu 8 cm paksulla pehmikkeellä, niin se vastaa samaa kuin jos oikea duunari ottais kolme askelta lisää päivässä. (Helvetti kun ärsyttää ajatellakin oikeaa duunia..sori kamut kun tulikin sanottua...)
Mutta asiaan: Miksei liiton pamput muuten ole vetänyt esille sitä pointtia, että tämän saman homman vois tehdä makuultakäsin kans? Musta ois
ihan ok että vedettäs tää juttu liittotasolle ja pistettäs euroopanlaajuinen lisälakko pystyyn jos ei ala sopimusta syntyä. Onhan mm. Stora ja UPM tähänkin asti joustaneet, miksei nytkin..???????????? - ei orjuutta enään
Mitä mieltä olet herrojen palkoista ja ministereiden työmies on aina palkkansa ansainnut joilla on huonompi palkka niin ajakoon asiansa paremmaksi
- Eli..
ei orjuutta enään kirjoitti:
Mitä mieltä olet herrojen palkoista ja ministereiden työmies on aina palkkansa ansainnut joilla on huonompi palkka niin ajakoon asiansa paremmaksi
..just sinunlaisiasi idiootteja tarvitaan palstalle...:)
Sirkus ei kulje eteenpäin ilman kaltaisiasi pellejä, thanks! - on ehkä
Eli.. kirjoitti:
..just sinunlaisiasi idiootteja tarvitaan palstalle...:)
Sirkus ei kulje eteenpäin ilman kaltaisiasi pellejä, thanks!oikea nimike sinulle.Pysy vaan siellä it-alalla, jossa titteleitä on enemmän kuin palkkaa.
- esitys
Turha kiukutella, kun on itsensä ylihinnoitellut.
T: Kimmo - tyhmät ruotsalaiset
Eipä ne ruotsalaiset tiedä mitä ne tukee, kun ei sitä tiedä Paperiliittokaan Suomessa, mitä ovat ajamassa. Kun ei Ahonenkaan tiedä!
Ahonen on pelkkä rettelöitsijä, joka haluaa elvistellä "suurmiehenä" yhteiskunnassa ennen sydänkohtaustaan. Psykologin puheille koko turvonnut pallero.- hyvä
Kiitos! Sain päivän parhaat naurut tosta kommentista. Ei tollanen murrikka sovi liiton keulakuvaksi mitenkään. Kuka helvetti sen sinne on äänestäny vai onko periny paikan isältään niin kuin ne muutkin paperimiehet.
- p-liittolainen
tämä voi olla joidenkin mielestä hyvä
tasoista kaskustelua (huom. kaskustelua sanassa tuossa ei ole kirjoitusvirhettä)vaan se on tarkoituksella ja "huumoria".
mutta eiköhän pysytä enemmän asiassa.
- LateJii
Vai Pappers "tukee" suomalaislakkolaisia! Höpön pöpön. Suomalaisomistuksessa olevat ruotsalaistehtaat halutaan saada samaan pulkkaan jotta svedujen itsensä omistama teollisuus kukoistaisi. Antaa siis suomalaisten nahistella kilpailukykynsä kuralle myös Ruotsiisa. Sveamamma lyö jälleen kerran suomalaisia puukolla selkään. Kaikkea ei pidä uskoa, mitä lehdessä lukee.
- lops !
On se eräiden helppo lomia järjestää ja mikäs siinä nythän siellä mökilläkin on puuhaa talven jäliltä.
- työmies
Vaihdetaan paperille kokonaan toinen porukka!
Lakkoilevat kortistoon ja uudet tilalle.
Voisin tehdä heti 5 vuoden työsopimuksen paperin kanssa, työnantajan esittämillä ehdoilla.
Luulen etten ole ainoa!- jiipee
Räikkönen ja paperimiehet näyttää mitä tulee.
Se on kai kaikille selvää,että mitä paremmin paperilla menee,sitä paremmin menee koko suomalaisella työväestöllä. - Juu
Mene vaikka Kiinaan töihin. Siellä saat tehdä töitä ilman että liitot hiostavat työnantajia. Siellä on reilu peli.
- Jawamies
Olen sama mieltä! työtä ei ole ollut yli neljään vuoteen, ja nää hyväpalkkaiset senkun lakkoilee, HAH
etu katoaa näissä lakkopäivissä kuin pieru Saharaan. - Hyvä me
Terve kadepylly vaihda vain ammattia.
Perusasiat olisi hyvä olla tiedossa kun tällä
palstalla kirjoitellaan. Paperi ei lakkoile,
työnantaja on julistanut työsulun.
Niin ja tiedoksi kaikille wc-paperia ei tarvitse hamstrata, se tuodaan jo nyt pääsääntöisesti ulkomailta. Siinä pussin kyljessä on tiedot jos osaa lukea. - sylinterimies
Että tuosta noin vain ajamaan paperikonetta? Tai soodakattilan ohjaamoon. Taitaa tulla aikamoinen pamaus...
- massamies
Moni poika voi huudella tulevansa töihin Paperitehtaalle , mutta resurssit työn tekemiseen vain puuttuvat.
Alalle pääsee nykyään helposti , kunhan luet ensin Paperiprosessinhoitajaksi tai Ylioppilaaksi , sitten yrität 3000 muun innokkaan ja kyvykkään kanssa päästä esim. UPM-Lotilaan teollisuusoppilaitokseen. Sisään pääsee tuosta määrästä n.150 PARASTA vuosittain.
Kun olet kouluttanut itseäsi kuusi vuotta , niin sen jälkeen saatat päästä vaikka leikkurin apumieheksi rullia tapittamaan ja häntiä teippaamaan. Siinä työssä et juurikaan ehdi työpäivän aikana taukoa pitämään. Pitää oppia syömään kävellessä ja muuta sellaista paperityöntekijän tavalliseen työpäivään kuuluvaa.
Jos oikein kyvykkääksi osoittaudut niin etenet alalla parin suoritetun ammattitutkinnon ja 15 työvuoden jälkeen jopa koneenhoitajaksi.
JOten ryhdypä sanoista tekoihin ja tervetuloa alalle.
ps. muista kirjoitella aina välillä tänne palstalle miten urasi edistyy!!
- Pehmeäpää
Ruottalaiset ova höhlää jengiä, siellä raaka-aine
pilaantuu myrskytuhon jälkeen. Luulisi että pan-
tais kaasupohjaan et saatas paperi markkinoille.
Kun Suomiboi rettelöi. Samalla saisivat ehkä
markkinoita tulevaisuuteen. MUTTA sillähä he
pysyvätkin duunareina, funtsimisen aiheita????? - lusa
Kyllä nyt täytyy taistella loppuun asti,
jos menee antaa nyt periks niin muutaman vuoden päästä työnantaja vaatii vielä lisää taas, kun
huomaa että viimeksi sai työsululla tahtonsa läpi.
Ihalainenkin vois miettiä muuta kun mistä on
aita matalin, vai että syksyllä tapeltas taas,
siihen ei oo montaa kuukautta, onko järkee.
Se hyväpuoli tässä on että jääpä johtajilta
ne mahtavat booooonus rahat pienemmälle kun
ei tehtaat tuota. Tv: vittuuntunu paprumies. Tää lakko on ihan naurettava juttu. Lehdessäkin oli, että paperi ei lopu. Nauratti vaan tuolla Ison omenan Prismassa kun hyllyssä ei ollut rullaakaan paperia.
Saadaan jälleen kiittää ruotsalaisia.- PAPERIRULLA
Kyllä työnantaja on ajanut hyvin asiansa, kun työläiset on KATEELLISIA toistensa pennosista!!!
Sitä ne on jo yrittänyt pitkään ja siinä onnistunut TODELLA HYVIN! kun lukee kateellisia juttuja sortaen paperimiehiä/naisia! Menkää itseenne,duunarit! Johto porras vetää niin kovaa liksaa että ette ikinä uskoisikaan ja te DUUNARIT vaan ootte kateellisia mitä tähteitä lautaselta tippuu! Olit sitten siivooja,sairaanhoitaja, metallimies,tms..Itse olet alasi valinnut ja yheistyöllä duunarit vain tästä ojasta nousee. Ja noi työnantajan esittämät ehdot ei mene ikinä läpi, siirtäkööt siinä uhoamisÄHKYSSÄ samalla paperikoneet vaikka indokiinaa! - Työsulku
Kun tämä kaikki on joskus ohi,niin oliskohan Rusoposken firman toimintaa syytä toppuutella,neuvottelijathan on sieltä lähtöisin.
Kesähommia piisaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242433
- 951546
- 1201304
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa22998Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa254877- 52872
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo20858MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795