Kaatuuko läntinen supervalta ja idästä nousee peto?

Mikä voi tuhota kokonaisen sivilisaation? Kiihkouskonnollinen ja demokraattinen kristittyjä arvoja ihannoiva maa USA on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti luhistumassa, vai onko se jo luhistunut?

Kristinuskoa tunnustavien piirissä samoin kuin muiden tavan ihmisten keskuudessa Yhdysvalloissa on suuri vaara, joka muuttaa ihmiset ja koko kansan zombeiksi.

Kirkkojen piirissä käytetään samoja 'lääkkeitä' kun tarkoituksena on päästä lähemmäksi jumalaa. Ennen kirkkoon menoa otetaan annos pillereitä, että päästään seurakunnan keskuudessa 'hurmokseen' ja saadaan mahdollisesti jumalallisia näkyjä.
'Minulle näytettiin' fraasista on tulossa USA:ssa kohta yhtä yleinen hokema, kuin sanoista 'you know'.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c83b389a-1e26-4d5c-ba7c-954539a14148
13281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aloittaja märkä toiveuni ei toteudu.

Äänestä

Ei tuossa niin ihmeellistä ole. Olihan Jeesuskin zombi.
Hän jo 2000 vuotta sitten lupasi tulla pilvessä. Taitaapi olla nytkin niin pilvessä, ettei ole löytänyt vielä sandaalejaan ja mekkoaan, että voisi lähteä? Toisaalta lähtihän hän tämänkin maan päältä pois perse paljaana. Ristiinnaulitut kun riisuttiin alasti ennen kuin heidät nuijittiin ristille.

Äänestä
  • Valheesi ei hetkauta.

    Äänestä

" Kiihkouskonnollinen ja demokraattinen kristittyjä arvoja ihannoiva maa USA on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti luhistumassa"

Tuo kiihkouskonnollisuus on hyvin kaukana Jeesuksen opettamista kristillisistä arvoista.
Esim Mr7:6 Jeesus vastasi heille: Oikein on Jesaja ennustanut teistä, te tekopyhät! Onhan kirjoitettu: Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.

Kiihkouskonnollisuutta oli Jeesuksenkin aikana ja sitä vastaan hän joutui taistelemaan.
Ne olivat nimenomaan kiihkouskovaisia, jotka järjestivät Jeesuksen hengiltä.

Sivilisaation tuhoaa ihmisten syntisyys.
Jeesus on ratkaisu synnin ongelmaan.

Äänestä
  • "Jeesus on ratkaisu synnin ongelmaan."

    Raamatun taruston mukaan synti sai alkunsa taivaasta, eikä ihmisellä ollut siinä mitään osuutta.
    Jahve itse loi synnin lähteen. Se Jahven luoma olento ei ollutkaan täydellinen ja Jahve sitä kautta myöskin oli siis epätäydellinen ja hänessä itsessään oli jo se synti.
    Jahve vielä meni synnissään pitemmälle järjestäessään ansan ihmiselle, joka ei synnistä tiennyt mitään.
    Erittäin syntinen ja moraaliton teko Jahvelta.

    Äänestä

Raamatun kirjoittajat eivät olleet kovinkaan taitavia.

Äänestä
  • "Raamatun kirjoittajat eivät olleet kovinkaan taitavia."

    Ja kun on kyse Raamatun jumalista, jotka ovat ihmisten luomuksista, niin eivät ne jumalat ole sen ihmeellisimpiä kuin ihminenkään, joka ne on luonut. Ne ihmiset, jotka kirjoittivat niistä luomistaan jumalista pyrkivät luonnollisesti tekemään niistä jumalista mahtavia ja ylivertaisia ja parempia kuin ihminen itse. Toisaalta siinäkin pyrkimyksessä mentiin usein metsään niin, että rytisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Raamatun kirjoittajat eivät olleet kovinkaan taitavia."

    Ja kun on kyse Raamatun jumalista, jotka ovat ihmisten luomuksista, niin eivät ne jumalat ole sen ihmeellisimpiä kuin ihminenkään, joka ne on luonut. Ne ihmiset, jotka kirjoittivat niistä luomistaan jumalista pyrkivät luonnollisesti tekemään niistä jumalista mahtavia ja ylivertaisia ja parempia kuin ihminen itse. Toisaalta siinäkin pyrkimyksessä mentiin usein metsään niin, että rytisi.

    Valheesi ei hetkauta.

    Äänestä

  • Sinulla ei ole mitään kompetenssia arvioita heidän taitavuuttaan mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Valheesi ei hetkauta.

    Hetkautuksesi on valhetta.

    Äänestä

Daniel 8 kertoo kylmän sodan ottelusta Venäjän joka on kaksisarvinen pässi ja USA n joka on yksisarvinen pukki välillä.

Pässi hävisi kamppailun mutta on monin tavoin sen jälkeen hankkinut kostoa ja tuhoa Yhdysvalloille. Siinä se onnistuukin sillä USA menee viiteen osaan tilapäisesti sarven murruttua. Kuitenkin myöhemmin USA vielä nousee ja yhdistyy mutta ei yhtä vahvana kuin ennen.

Äänestä
  • Joku voisi ihmetellä miten Meksikolaiset Yhdysvaltoihin suurin joukoin pääsivät. Eräs amerikkalainen komedia väittää kyseessä olleen pässin tarkoituksella hankkima kostotoimi Yhdysvaltoja vastaan.

    Daniel 11 kertoo lopussa Etelän Kuninkaan laittavan kaiken voimansa peliin Pohjoisen kuninkaan tuhoamiseksi. Tämä tapahtuu sen jälkeen kun Pohjoinen suoritti ensin imperialistisen hyökkäyksen etelään.

    Eli tuo Etelän hyökkäys on menossa parhaillaan.

    Äänestä

Ei ne raamatun kirjailijat tienneet mitään Uudesta mantereesta. Näkivät vain unia, joita kilvan aamuisin pähkäilivät. Saattoivat työtkin jäädä heinäpellolla jäädä tekemättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä voi tuhota kokonaisen sivilisaation? Kiihkouskonnollinen ja demokraattinen kristittyjä arvoja ihannoiva maa USA on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti luhistumassa, vai onko se jo luhistunut?

Kristinuskoa tunnustavien piirissä samoin kuin muiden tavan ihmisten keskuudessa Yhdysvalloissa on suuri vaara, joka muuttaa ihmiset ja koko kansan zombeiksi.

Kirkkojen piirissä käytetään samoja 'lääkkeitä' kun tarkoituksena on päästä lähemmäksi jumalaa. Ennen kirkkoon menoa otetaan annos pillereitä, että päästään seurakunnan keskuudessa 'hurmokseen' ja saadaan mahdollisesti jumalallisia näkyjä.
'Minulle näytettiin' fraasista on tulossa USA:ssa kohta yhtä yleinen hokema, kuin sanoista 'you know'.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c83b389a-1e26-4d5c-ba7c-954539a14148

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu