Rasva

Onko kukaan teistä laihduttajista koskaan ajtellut mitä tuollainen ruokavalio tekee elimistölle muuta kuin pudottaa painoa? Ei liene kiistelyn aihe se tosiasia, että tuollaisella syömisellä on suora yhteys moniin kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitaudit etc. Vai sivuttaako se painon pudotus kaiken muun. Hoikkana hautaan suonet tukossa...
231258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei siitä ole ollut puhetta, eikä kukaan ole sitä miettinyt, mutta tosi hyvä, että otit puheeksi!

Lue nyt aluksi vaikka 10 viestiä tästä alaspäin :D

Äänestä

asioihin ennen kuin kirjoitit tuon "älynväläyksesi".

Tämä on oikea loistoesimerkki taas kirjoittajasta, joka päästelee näppäimistöltään tekstiä viitsimättä yhtään perehtyä asiaan, mistä kirjoittaa. Ja sitten vielä joku jaksaa ihmetellä, kun teihin vittuunnutaan. :(

Äänestä

Asenteestasi päätellen vastaus kysymykseeni lienee ei. Painon pudotus menee kaiken edelle. Ei toki saa pienestä suuttua. Olin vain asian suhteen utelias ja vastauksesi kertoi paljon. Aihe on kiusallinen ja vaikea käsitellä. Jokainen toki tekee parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta eikö jotain ole pielessä jos tunteet heti lämpenevät pienestäkin epäilyksestä?

Äänestä
  • KYLLÄ ja siksi nimenomaan syön vähähiilihydraattisesti ja runsasrasvaisesti. Ja kuten olen aiemmissa kirjoituksissani kertonut olen suurimman osan ylipainoani tiputtanut aivan muilla metodein, kun en paremmasta vielä tiennyt. Tyydyttääkö tämä sinua nyt?

    Etkä sinä viestissäsi asettanut mitään epäilyksiä tämän ruokavalion suhteen vaan totesit suoraan: "Ei liene kiistelyn aihe se tosiasia, että tuollaisella syömisellä on suora yhteys moniin kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitaudit etc. Vai sivuttaako se painon pudotus kaiken muun. Hoikkana hautaan suonet tukossa...".

    Ei asian käsittely minusta ole ollenkaan kiusallista. Kiusallista on se, että sinä tulet tänne toteamaan tuollaista vailla minkäänlaisia perehtymistä asiaan.

    Äänestä

  • ShoGun1966 kirjoitti:

    KYLLÄ ja siksi nimenomaan syön vähähiilihydraattisesti ja runsasrasvaisesti. Ja kuten olen aiemmissa kirjoituksissani kertonut olen suurimman osan ylipainoani tiputtanut aivan muilla metodein, kun en paremmasta vielä tiennyt. Tyydyttääkö tämä sinua nyt?

    Etkä sinä viestissäsi asettanut mitään epäilyksiä tämän ruokavalion suhteen vaan totesit suoraan: "Ei liene kiistelyn aihe se tosiasia, että tuollaisella syömisellä on suora yhteys moniin kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitaudit etc. Vai sivuttaako se painon pudotus kaiken muun. Hoikkana hautaan suonet tukossa...".

    Ei asian käsittely minusta ole ollenkaan kiusallista. Kiusallista on se, että sinä tulet tänne toteamaan tuollaista vailla minkäänlaisia perehtymistä asiaan.

    Olet asiaa ajatellut ja siksi syöt runsaasti rasvaa? Asia harvinaisen epäselvä. Oli ilmeinen virhe aloittaa keskustelu aiheesta tällä palstalla, mutta jotenkin kuvittelin täältä saavani asiallisia vastauksia avoimille kysymyksille. Jätän sinulle mietittävää. Olet ilmiselvästi käyttänyt aikaasi ja energiaasi runsaasti ottamalla selvää kuinka paino saadaan putoamaan. Entä oletko miettinyt mikä on aiheuttanut painon nousun? Tuskinpa se, että lopetit runsasrasvaisen ruokavalion.

    Äänestä

  • Normaali kirjoitti:

    vastauksessani oli? Olen ajatellut asiaa ja perehtynyt myös asiaan ja siihen liittyviin tutkimuksiin ja tullut siihen tuloksiin, että tämä on terveellisempi kuin nykyinen ns. virallisterveellinen vaihtoehto, jolla ihmiskunta lihoo enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Ei minulla tässä ole mitään mietittävää, mutta sinulla on vielä runsaasti.

    Ja kiitos kysymästä, olen miettinyt mikä aiheuttaa painon nousua. Runsaiden hiilihydraattien syönti. Enkä minä ole koskaan lopettanut runsasrasvaista ruokavaliotani vaan nykyisin nimenomaan siirtynyt sille ja vähentänyt runsaisen hiilarimäärien syönnin.

    Vieläkö jäi jotain epäselvää?

    Luin aiempia kirjoituksiasi ja huomaan olevani hiukan liian fanaattisen kannattajan kanssa tekemisissä, joten kysymykset sikseen. Toivottavasti tiedät mitä teet, etkä saa mitään peruuttamatonta aikaan. Oikeasti. Hyvää jatkoa sinulle.

    silloin, kun on omaa elimistöänsä käyttänyt koealustana ja todennut, että homma toimii, eikä ole epäterveellistä.

    En kuitenkaan tyrkytä tätä kenellekään. Syökööt muut vaikka heinää ja lihokoot vaikka minkä kokoisiksi. Ikävää vaan, että ns. viralliset tahot eivät tajua miten vääristyneitä heidän ruokailuohjeensa ovat ja näin ihmiskunta lihoo lihomistaan ja siitä aiheutuvat kansantaudit lisääntyvät ja aiheuttavat yhteiskunnalle lisäkuluja, joiden maksamiseen me laihatkin valitettavasti joudumme osallistumaan.

    Mutta hyvää kesää siitä huolimatta sinullekin.

    Äänestä

Minä syön silloin kun on nälkä ja valitsen vähärasvaiset tuotteet. Eilen tuli syötyä varmaan 1200 kalorin edestä ja eikä ollut nälkä. Kyllä se vähäkalorinen lihakin pitää nälän voitolla. Maalaisjärki syömisessä kiitos! Ne dokumentit, joita Atkinsista on näytetty ovat valitettavasti näyttäneet kuvaa, jossa ylipainosiet amerikkalaiset syövät mieletöntä määrää pöydän ääressä tosi rasvaista lihaa, ahmivat, mässäävät ja rasva tirskuu....hei haloo! It's not real life! :)

Äänestä
  • paljon tuollaisia. Entä sitten? Haluaisitko nähdä samanlaista kuvamateriaalia minusta syömässä laihana samanlaista ruokaa? :)

    Äänestä

  • närästä, kun syötte rasvaista ruokaa? Olen ajatellut itsekin ryhtyä vhh dietille, mutta minulla jo nyt jos syön jotain paistettua niin närästää aivan älyttömästi. Jos nyt rupean syömään vielä enemmän rasvaista ruokaa, mitenköhän käy ton närästyksen suhteen? Olis kiva tietää !!!

    Äänestä

  • Teitä kirjoitti:

    närästä, kun syötte rasvaista ruokaa? Olen ajatellut itsekin ryhtyä vhh dietille, mutta minulla jo nyt jos syön jotain paistettua niin närästää aivan älyttömästi. Jos nyt rupean syömään vielä enemmän rasvaista ruokaa, mitenköhän käy ton närästyksen suhteen? Olis kiva tietää !!!

    mua ei oikeastaan ole kyllä koskaan erityisesti närästänyt entiselläkään ruokavaliolla.

    Toisilla vähähiilihydraattinen dieetti auttaa erilaisiin vaivoihin, joten kannattaa vähintäänkin kokeilla. Saattaahan ollakin, että se närästys on johtunut vain rasvan ja runsaan hiilihydraatin yhteisvaikutuksena. :)

    Mutta tosiaankin kokeile ja totea, tästäkään on niin hankala kehittää mitään kaikille sopivaa keinoa, joten jokaisen kannattaa kokeilla ja tarkkailla oman elimistönsä olotilaa.

    Äänestä

  • Teitä kirjoitti:

    närästä, kun syötte rasvaista ruokaa? Olen ajatellut itsekin ryhtyä vhh dietille, mutta minulla jo nyt jos syön jotain paistettua niin närästää aivan älyttömästi. Jos nyt rupean syömään vielä enemmän rasvaista ruokaa, mitenköhän käy ton närästyksen suhteen? Olis kiva tietää !!!

    Ei sun tarvi paistaa! Voit myös keittää!

    Mulla närästys loppui, kun aloitin vähähiilihydraattisen. Aiemmin oli pahojakin ongelmia, varsinkin sellaisina aikoina, kun oli kiirettä töissä ja joutui juoda paljon kahvia, että pysyi yöt hereillä. Nykyään ei haittaa, vaikka joisin kolme pannullista päivässä (tai siis vuorokaudessa) kahvia, ei närästä.

    Sen sijaan pari vehnäpaahtoleipää ja muki teetä on varma resepti, jolla saa närästyksen alkamaan.

    Äänestä

  • eheh just kirjoitti:

    Ei sun tarvi paistaa! Voit myös keittää!

    sitten laitetaan lusikoidaanko paketista vai miten. Se kun on se autaaksi tekevä kerman ohella ilmeisesti. Itsepaistan kyllä pihvini rasvatta grillissä tai todella kuumalla pannulla nopeasti.

    Äänestä

>>Ei liene kiistelyn aihe se tosiasia, että tuollaisella syömisellä on suora yhteys moniin kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitaudit etc.

Äänestä
  • ...vaikka tuskin sinun perseesi sen herkullisempi on kuin kenenkään muunkaan.

    Niistä sydän- ja verisuonitaudeista.
    Uskon, että suuri enemmistö läskiperseistä, jotka aloittavat vähähiilihydraattisen dieetin, unohtaa muutamassa viikossa kaiken muun paitsi sen, että "rasvaa saa syödä vapaasti". Tuota läskit eivät koskaan unohda ja siksi juuri ovatkin läskejä.

    Sitten vedellään taas entiseen malliin pullaa ja donitseja ja ihmetellään, että "kuinkas tässä näin kävi".

    Äänestä

  • nipottelija kirjoitti:

    ...vaikka tuskin sinun perseesi sen herkullisempi on kuin kenenkään muunkaan.

    Niistä sydän- ja verisuonitaudeista.
    Uskon, että suuri enemmistö läskiperseistä, jotka aloittavat vähähiilihydraattisen dieetin, unohtaa muutamassa viikossa kaiken muun paitsi sen, että "rasvaa saa syödä vapaasti". Tuota läskit eivät koskaan unohda ja siksi juuri ovatkin läskejä.

    Sitten vedellään taas entiseen malliin pullaa ja donitseja ja ihmetellään, että "kuinkas tässä näin kävi".

    Niinpä niin, kyllähän sinä uskot, mutta tiedätköhän edes sen vertaa?

    Äänestä

Todella epäterveellistä taitaa vähähiilariset olla: kärjistetysti puoli kiloa kasviksia päivässä, toinen puolikas lihaa/kalaa tms. Rasvaa sopivasti, niin että nälkä pysyy loitolla. Mitkä näistä ovat niitä epäterveellisiä valintoja?

Useimmissa kevyt-tuotteissa makua on paranneltu sokerin tai makeutusaineiden voimalla.Rasva pois lisäaineet tilalle. E- sitä ja -tätä koodia löytyy purkista jos toisestakin. Väitän että useimmat _asioihin perehtyneet_ vähähiilarisen elämäntavan edustajat syövät terveellisemmin, kuin rasvakammoiset virallisterveellisesti syövät. :)

Äänestä

Olisin odottanut parempaa keskustelua aloittamani aiheen ympäriltä. Olen todellakin asiaa miettinyt ja pelkkä maalaisjärjen käyttö asiassa puoltaa kantaani. Jos haetaan pelkästään painon pudotuksen kannalta parasta mahdollista ruokavalioa asiasta ei tarvitse keskustella, mutta miten on pitkän aikavälin vaikutukset elimistöön. Tosi asia on, että nykyisin voimassa oleva ravinto-oppi perustuu vuosikymmenien tutkimuksiin ja kokreettisiin tuloksiin. Atkins-uskovainen ei voi tietää miten hänen noudattamansa ruokavalio muuttaa esimerkiksi mahdollisuutta saada sisäelinsyöpä. Tieteellisesti todistettu fakta on, että runsas kuituinen ruokavalio alentaa tiettyjen suolistosyöpien riskiä. Näin esimerkiksi. Tässä peräänkuuluttaisinkin edesvastuuta markkinoidessanne näitä poppakonstejanne. Ihmisille paino ja varsinkin liikapaino on arka ja kiusallinen asia johon suhtaudutaan uskomattomalla kiihkeydellä josta usein järkiperäinen analysointi jää pois. Lueskelin tuossa aiempia viestejä aiheesta ja ei voi kun ihmetellä kuinka aikuiset ihmiset menevät halpaan. Mielenkiintoinen ohjelma eilen televisiossa. Tosin pääosissa toisen maan kansalaiset, mutta tuntuu pätevän täälläkin. Ihmiset olivat suorastaan järkyttyneitä kun "laihtuivat" ensimmäisellä viikolla 10 kg ja toisella viikolla "vain" 1 kg. Osoitti hienosti meidän suhtautumisemme painoomme ja sen hallintaan.

Äänestä
  • Linkki ei sitten toiminutkaan. Kopioin sisi artikkelin tähän.

    ----

    Vähärasvainen ruokavalio ei olekaan sydänystävällistä

    Amerikkalaiset tutkimukset vahvistavat Oulun yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen havaintoja, joiden mukaan vähärasvainen ruokavalio vähentää hyvää HDL-kolesterolia ja lisää ja hapettaa LDL-kolesterolia.

    Ravitsemusopit ovat menossa uusiksi. Kohtuullisen runsaasti rasvaa sisältävä ruokavalio alentaa veren kohonnutta kolesterolia, kun taas liian vähärasvainen ruokavalio nostaa sitä, kertoo uusi amerikalainen tutkimus. Se vahvistaa vastikään julkaistuja Oulun yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen havaintoja, joiden mukaan vähärasvainen ja paljon (700 g/vrk) kasviksia sisältävä ruokavalio lisää hapettunutta LDL-kolesterolia ja vähentää hyvää HDL-kolesterolia. Tällaiset muutokset ahtauttavat tunnetusti verisuonia. Syynä hapetukseen voi olla kasvisten hapettuneessa muodossa ollut C-vitamiini (lue lisää).

    Uusi tutkimus tehtiin New Yorkin valtionyliopistossa Buffalossa tohtori David Pendergastin johdolla. Siinä 11 istumatyötä tekevää koehenkilöä – 6 naista ja 5 miestä – noudatti kolme viikkoa hyvin vähärasvaista ruokavaliota, jonka antamasta energiasta 19 % tuli rasvasta. Seurauksena oli, että veren "hyvä" HDL-kolesteroli väheni.

    Hyvä kolesteroli kiertää veressä sitoutuneena valkuaisaineeseen, HDL-lipoproteiiniin, joka kuljettaa kolesterolia pois verisuonten seinämistä maksaan hajotettavaksi. Veressä tulee olla tietty vähimmäismäärä HDL-kolesterolia, koska se suojaa sydäntä ja verisuonia, sanovat tutkijat.

    Uuden tutkimuksen mukaan sopiva rasvan syönti pitää HDL-kolesterolin määrän sopivana, mutta vähärasvainen ruoka vähentää sitä liikaa. "Tulos ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen tulisi saada 50 % energiastaan rasvasta", Pendergast muistuttaa. "Kohtuullinen rasvan syönti – 30–35 prosenttia ravinnon kaloreiden määrästä – näyttää olevan terveydelle hyväksi", hän tulkitsee.

    Pendergastin tutkimuksen terveellinen "rasvainen ruokavalio" käsitti muun muassa punaista lihaa ja oliiviöljyä. Siinä ei ollut sen enempää kaloreita kuin noin 30 % rasvaa sisältävässä ruokavaliossa eikä se lisännyt yhtään veren LDL-kolesterolia. Sitä vastoin 19 %:n vähärasvaisen dieetin kalorimäärä oli pienempi ja koehenkilöt laihtuivat sen aikana hiukan. Mutta samalla aleni myös hyvän HLD-kolesterolin pitoisuus, Perdergast muistuttaa.

    Hänen tutkijaryhmänsä on äskettäin julkaissut samanlaisen ravintotutkimuksen kestävyysjuoksijoiden keskuudessa. Siinäkin vähärasvainen ruokavalio alensi HDL-kolesterolia ja heikensi immuunijärjestelmän toimintaa. Pendergast on vakuuttunut siitä, ettei vähärasvainen ruokavalio ole terveellinen enempää urheilijoille kuin tavallisillekaan ihmisille. Hän ei ota vielä kantaa siihen, minkälaista ruokavaliota lihavien ja sydäntautisten ihmisten tulisi noudattaa.

    Sekä amerikkalaiset että suomalaiset tutkijat uskovat, että rasvaa sisältävä ruokavalio edistää HDL-kolesterolia kuljettavan ApoA1-proteiinin tuotantoa elimistössä.

    Meksawan K, Pendergast DR, Leddy JJ, et al. Effect of low and high fat diets on nutrient intakes and selected cardiovascular risk factors in sedentary men and women. J Am Coll Nutr. 2004;23(2):131-40. [PubMed]

    Tohtori Tolosen kommentti
    Ortoglykeeminen ruokavalio näyttää olevan kaikkein terveellisin. Sen avulla ihminen pääsee eroon liikakiloistaan ja kykenee hallitsemaan painoaan pysyvästi. Samalla pysyvät tasapainossa verensokeri, insuliini ja "uudet" nälkää, ruokahalua ja verensokeria ja rasvoja säätävät hormonit, adiponektiini, oreksiinit, leptiini ja greliini. Niillä on ratkaiseva merkitys myös sydän- ja verisuoniterveyden ja sokeritaudin ehkäisyn kannalta. Harva tietää, että sydämen suurin uhka ei ole kolesteroli vaan insuliini. Ravinnon rasva ei lisää veren insuliinia, mutta vähärasvainen, korkeaglykeeminen ruokavalio lisää.

    Äänestä

  • uusiksi... kirjoitti:

    Linkki ei sitten toiminutkaan. Kopioin sisi artikkelin tähän.

    Rasvan määrästä:
    Sain ravitsemusterapeutilta ohjeen että jokaisella aterialla, jossa on rasvaa, on oltava ns. hyvää pehmeää rasvaa, ja kun teen voileivän, leivältä ei saa jättää pois hyvää pehmeää rasvaa TAI kasvisrasvajuustoa, MUTTA rasvaa ei saa tulla päivässä liikaa, muistaakseni yli 30% on jo liikaa. Aterian kokonaisrasvamäärästä pitäisi olla hyviä eli tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältäviä rasvoja yli puolet tai lähes 2/3, ja loput tyydyttynyttä rasvaa. Rasvan voi lisätä myös esim. salaattikastikkeen tai oliiviöljyn muodossa, jos ateria on muuten rasvaton.

    Rasvan käyttöä ei siis voi lukea vain vhh-dieettien yksinoikeudeksi. Kyllä rasvaa saa normaalissa ruokavaliossakin olla, mutta prosenteista en mene sanomaan, kun en ole asiantuntija.

    Mutta olisipa hauska tietää, mikä on keskiverto-Atkins-dieettiläisen rasvan prosenttimäärä ruokavaliossa, jossa sitä ei ole rajoitettu, lieneekö 50 prossaa, jos lihoista saa toiset 50.

    Keskusteluista päätellen rasva tirisee ja lorahtelee atkinsläisen keittiössä aamusta iltaan sen lisäksi että runsaat lihapihvit ja juustotkin sitä sisältävät. Ja onkohan oikea tieto, että rasva olisi se, joka antaa kylläisyyden tunteen? Luin kyllä jostakin, että sen tekee proteiini, ei rasva. Siksi esim. aamiaisella on turhaa sitä lorautella ruokaan.

    Tähän kaivattaisiin vielä tutkimusta, joka todistaisi, että on hyvin hyvin terveellistä syödä paljon paljon lihaa päivässä - niin herra Atkins pääsisi koululääketieteen pannasta ja voitaisiin julistaa pyhimykseksi :) Missä on se tutkimus? Hep, nyt nettiä surffaamaan!

    Jos sitä ei löydy, on vielä tyydyttävä tosiasiaan, että runsas päivittäinen lihan syönti on erittäin epäterveellistä, aiheuttaen mm. paksunsuolensyöpää, munuaisten toiminnan heikentymistä, osteoporoosia, ym. ym.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Normaali kirjoitti:

Onko kukaan teistä laihduttajista koskaan ajtellut mitä tuollainen ruokavalio tekee elimistölle muuta kuin pudottaa painoa? Ei liene kiistelyn aihe se tosiasia, että tuollaisella syömisellä on suora yhteys moniin kansantauteihimme, sydän- ja verisuonitaudit etc. Vai sivuttaako se painon pudotus kaiken muun. Hoikkana hautaan suonet tukossa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu