Onko sinulla hyllyssä runokirjoja, lainaatko ja luetko niitä? Seuraatko uusia runoiljoita?! Onko sinulla lempparia?
Luetko runoja?
Anonyymi-ap
13255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
EI
en lue kirjoja, en runoja
kirjoittelen itse mitä milloinki sattuu sisimmästä pulppuamaan,
joskus vuolaastiiki sanat virtaa,
joskus tökkii pahasti
joskus kaikki sanat hukassa,
sitten annan ajan kulua
ja asioitten olla,
pakosta ei tule ainuttakaa runoa,,,
Aloittaja, esitän samat kysymykset sinulle, kerro,
onko sinulla hyllyssä runokirjoja, lainaatko ja luetko niitä?
Seuraatko uusia runoiljoita?! Onko sinulla lempparia?
on hyllyssä kirjoja
en piiiiiiitkiiiiin aikoihin ole niitä kattonu,
olen ajatellu viedä ne kellariin, en enään pidä niistä ne jotenki häiritsee silmiä,
ei ole ketään mieleistä runojen kirjoittajaa,
en tiedä mistä kumpuaa kaikenlaisia vanhoja runon pätkiä mieleen
niitä joskus höpötän yksikseni ääneenki, höh,
Ostin eilen tuon Kiira Korven mestarillisen ja yliälykkään runokirjan "Vittusaatanaperkelehelvettijumalautapersepillumulkkusaakeli", koska nimen perusteella oletin sen olevan hyvinkin korkealentoista tekstiä.
Tulikin pieni pettymys, sillä yhtään uutta kirosanaa en siitä oppinut.
Kirjallisuuden "pakollisten" klassikkorunoihin tutustumisen jälkeen olen myöhemmin elämässäni lukenut satunnaisesti muutamia runokirjoja
vuodessa, kun kirjastosta on sattunut kiinnostavan tuntuista tekstiä
löytymään.
Lähes aina kirjapinossa on ainakin yksi runokirja odottamassa "hetkeä".
Jos löydän mieluisan runokirjan, lainaan yleensä runoilijan loputkin
teokset.
Aika moni runoilija on tullut pinnallisesti tutuksi, harva ystäväksi.
Pidän monenlaisista runoista, eniten proosarunoista tai yleensäkin runoista,
joissa on "vapaa teksti".
Uusin suosikkini on Bo Carpelan, jonka runot löysin vasta viime vuonna.
Harmi ja häpeä.
Hänen runonsa ovat filosofisia, hienostuneita, tyylikkäitä,
joskus humoristisia ja leikitteleviä, pitkiä, lyhyitä, syvällisiä,
tai (näennäisen) kepeitä. Niissä on kerroksia, ne kestävät useamman
lukemisen.
Runokirjat antavat hengähdyshetken arkirutiineista.
Runon tai muutaman voi lukea milloin vain. Aina on sen verran aikaa.
Runo voi virkistää, se voi rauhoittaa, se voi naurattaa, se voi tuoda muistoja,
se voi lohduttaa, se voi antaa voimaa.
Hyvä runo versoo aina ajatuksia ja herättää tunteita.
Millainen on proosaruno?
Proosaruno on säkeisiin jakamaton eli proosan muotoon asemoitu runo. Modernin proosarunon isänä pidetään ranskalaista Charles Baudelairea. Hänen teoksensa Pariisin ikävä teki proosarunoudesta suosittua. Wikipedia
Minulla on runokirjoja, luen niitä, mutta en lainaa..)) Suositella voin. Lempparini ovat "vanhoja" kuten minäkin..))
Lempirunoilijani on Eeva Kilpi - ellei Eino Leinoa lasketa - muita voisivat olla Arja Tiainen, Liisa Laukkarinen, Helena Anhava. Uusia runoilijoita oli toisessa ketjussa listattu, yhtäkään heistä en tunne. Ehkä pitäisi tutustua..))
Minulla on jonkun tuntemattoman kirjailijan teos "Laukkaava Ratsuhevonen".
Tämä runokirja on melkein 1200 sivuinen ja jokaisella sivulla ihan sama teksti:
"Hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti, hopoti..."
En minäkään runokirjojani lainaa enkä kierrätä, niillä on valtavasti tunnearvoa. Minulle on kertynyt muutamia tärkeitä antologioita, ensimmäinen rippilahjaksi saatu Aale Tynnin toimittama Tuhat laulujen vuotta, valikoima länsimaista lyriikkaa. Viimeisin Jenni Haukion toimittama Katso Pohjoista taivasta, Runoja Suomesta ja siltä väliltä paljon lukemani ja siteeraamani Mirjam Polkusen toimittama Tämän runon haluaisin kuulla. Kaikkein kulunein teos on Paavo Haavikon Puut, kaikki heidän vihreytensä. Pari hyllymetriä on runokirjoja, jotkut perittyjä ja täysin unohtuneita, vaikka olivat tärkeitä aikuistuessa. Enää esimerkiksi Saima Harmajan, Edith Dödergranin tai edes Eino Leinon runot eivät samalla tavalla kosketa kuin nuorena.
Demeterin luettelossa on tuttuja nimiä, Helena Anhava on yksi eniten arvostamieni joukossa. Runoja tulee selailtua, kun etsin vaikkapa rippilapselle runoa korttiin. Nykylyriikkaa en juurikaan seuraa, en edes kotimaista, saati ulkomaista - olen kai taantunut tai arkipäiväistynyt. Ehkä eivät lyriikan huippunimiä, mutta sopivaa käyttölyriikkaa löydän esimerkiksi Tommy Tabermanilta ja Ilpo Tiihoselta, jonka sanoilla leikittelystä nautin.
Kannattaa lukea Keskustan vaalirunokirja.
Sen nimenä on Vankileirien saarikko.
Tuossa on juuri sitä lyriikkaan kuuluvaa verbaalista kekseliäisyyttä!👍😊
Taidankin laittaa tuon Haavikon kirjan hakuun, Ramoona. En oikeastaan tunne Haavikon runoutta, muuta olen häneltä kyllä lukenut ja minua on myös aina kiinnostanut, millainen on ihminen "runojen takana"...)) Mauno Saarihan kirjoitti Paavo Haavikon viime vaiheista ja siitä taisi syntyä jonkinlainen kärhämäkin Haavikon pojan kanssa.
Pentti Saarikoskesta ovat läheiset valottaneet sitä puolta, Aila Meriluoto on tehnyt sitä itse kirjapäiväkirjoissaan...